Tänään on 16.10.2019 03:19 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle reijo pakarinen


Mikon mietteet -

”EI KAHTA kolmatta”, sanoo suomalainen sananlasku. Tuo ajatus tuli lauantaiaamuna ensimmäisenä mieleen uutisten kertoessa laulaja Reijo Taipaleen poismenosta. Kalenterivuosi ei ole vielä puolessakaan, mutta Taipaleen, Matti Nykäsen, Olli Lindholmin ja miksei Lasse Pöystinkin poismenojen johdosta uskallan nimittää jo nyt tätä meneillään olevaa kalenterivuotta kollektiivisen suomalaisen surun teemavuodeksi – siinä määrin jokaisen edellä mainitun poismeno näyttää […]


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Luin  minä toisenkin mustakantisen kirjan vastikään, kirjastosta lainatun; ei ollut ollenkaan niin ähäkkä kuin Arla Kanervan  kuolleiden häpäisy. Miehiä siinäkin suurin osa, tuskin nerousongelmasta kärsinyt kukaan - no Aronpurosta ei tiedä. Tämä toinen kirjanen ilmestyi jo vuonna 1988 eikä noussut bestselleriksi, koska sen levikkialue on varsin rajoitettu: sama pitäjä jonka kappelin alttaritaulun lähtökohtia koko ajan jäljitämme. (Nyt on muuten päästy siinä asiassa...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Onpas otsikossa Vanhan Miehen suuhun erittäin huonosti istuva sana! Menköön. Kolmas kirjanjulkistamistilaisuus missä olen elonaikanani ollut: mitenkä sitä nyt täältä raukoilta rajoloilta! Eka oli kutsusta ikiystävän, sen Tampereella kirjastotieteitä opiskelleen  julkkari(t): Reijo Pakarinen : Puruveden kalastajat , Kirja-Pakari 2014. Toka kutsumatta tuiki tuntemattoman, mutta askeleet väkisin tilaisuuteen aiheen takia kammenneet, tutkija Anneli Heliön  ...


blogivirta.fi
Papin päiväkirja -

Lapin matka päättyi tänään maanantaina. Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme Kuusamosta kohti Kajaania. Toimitimme jälleen aamupalveluksen bussissa. Teksteissä viitattiin jo Lasaruksen kuolleista herättämisen kajoon. Lasaruksen lauantaihan on ensi viikon lauantaina, mutta jo nyt siitä muistutettiin. Matkalla soittelimme kaikki Kajaanin seurakunnan ja kirkkoherran numerot ilman vastausta. Tahdoimme nähdä kirkon. Onneksi emme olleet pappia etsiviä ripitettävän omaisia kun...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

#Inktober2018 #asemic #vispo pic.twitter.com/Z52w1vdqv4 — Reijo Valta (@reijovalta) 29. lokakuuta 2018 #Inktober2018 #asemic #vispo pic.twitter.com/PvXxt2Bwal — Reijo Valta (@reijovalta) 30. lokakuuta 2018 And the last one. #Inktober2018 pic.twitter.com/BSJ5q1bD12 — Reijo Valta (@reijovalta) 31. lokakuuta 2018


blogivirta.fi
Pärkäproffa -

Pitkän linjan toimittaja, iltapäivälehtimies ja tuleva Ilta-Sanomien toinen päätoimittaja Reijo Ruokanen valaisi havainnollisesti kuinka pitkään eri aiheet elävät eri kanavissa. Jotkut asiat yksinkertaisesti elävät ikuisesti ja jotkut päivän. Verkko on tullut jäädäkseen ja tappaa tehokkaasti entisen vuorokausirytmin. Mikään vanha ei ole enää pyhää. Kohderyhmätyön tiivistäminen on vaiheessa, jossa hahmottelemme julkaisu(je)n rakenteen. Ehdotukset julkaisun missiosta ovat...


blogivirta.fi
ProgeClub - official blog -

To 29.9. Resistori-Klubi ( Vuorikatu 14 ) http://resistori-klubi.com/wordpress Reijo Holopainen (Band): Unplugged psykedeelistä kitararockia ja folkprogea. Uusi ohjelmisto. Showtime 21-23. Vapaa pääsy!


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Linkkilistoja äskettäin siivotessani huomasin projektin (?) Finnish colonialism sivuston hävinneen bittiavaruuteen. Internet Archive ei ollut sitä kaapannut kertaakaan ja KVG-metodi ei pelittänyt. Mutta ei Suomen kolonialismitutkimus jää yhtä projektia (kai?) kaipaamaan. Aihe on nyt hyvin pinnalla. Olemme saanet populaarin tietokirjan Orjia ja isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla , jossa nopean selailun perusteella suomalaiset ovat "hyvin" edustettuina. Tulossa...


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Reijo Laatikaisen kirja  Pötyä pöydässä – Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan  käsittelee ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä uskomuksia. Laatikainen purkaa väitteiden takana olevaa problematiikkaa laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyydellä. Teksti pysyy ymmärrettävänä, vaikka käsitteet eivät ihan täysin olisikaan hallussa. Välillä kananmunaa ei pitäisi syödä juuri lainkaan, seuraavassa uutisessa se saatetaan jo mainita superuokana. Gluteenistakin on...


blogivirta.fi
Kellarikomero -

DNA ryhtyy sittenkin lapsipornon suodatukseen . Linkki nähtävästi rikki, tässä uutinen Digitodaylta . Voi kun Saunalahti seuraisi perässä, niin ei tarvitsisi operaattoria vaihtaa. Päivitys: Korkeampi johto peruu puheita. Voi rähmä. Miksi asiakkaiden rahoja halutaan tuhlata asiaan, jolla ei saavuteta paljoa. Päivitys: Eihän tuollainen blogipostaus nyt jäljettömiin voi kadota. Kopioita löytänee ihmisiltä kysymällä. Tässä pari lainausta: FiComin Reijo Svento on katsonut...


blogivirta.fi
Risuja ja Ruusuja -

Kuorojen kierros on muodostunut perinteeksi ja on samalla sekä Art Goes Kapakan että Helsingin Juhlaviikkojen lähtölaukaus. Konsepti on yksinkertainen: viedään artistit, eli nyt kuorot, sinne missä ihmiset ovat, eli kapakoihin. Kuorojen kierros on tästä konseptista aika lailla sivuraiteella, koska suuri osa yleisöstä on toisia kuorolaisia tai ns. surevia omaisia, mutta kun yleisöä kerran riittää, ei liene syytä antaa sen häiritä. Tapahtuma onkin näin ehkä suurin...


blogivirta.fi
Pienet koulut ja koululaiset -

KOULU PALVELEE MAASEUTUA-kyläkouluseminaari 11.3.2008 , Kuntatalo, Helsinki Seminaarissa käsitellään kyläkouluja monitoimikeskuksina (mm. palvelupiste,harrastetila, kirjasto) ja millaisia odotuksia käytölle kohdistuu. Nostetaan esille monitoimikäytön esteitä ja keskustellaan esteiden poistamisesta.Mietitään keinoja käytön lisäämiseen. Päivän aikana keskustellaan myös kyläkouluista oppimisympäristönä ja kuullaan arviointia siitä. Seminaarin järjestää Maaseutupolitiikan...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

#Inktober2018 #asemic #vispo pic.twitter.com/7RGdsYCwmK — Reijo Valta (@reijovalta) 25. lokakuuta 2018 #Inktober2018 #asemic #vispo pic.twitter.com/X9b3W1dQMK — Reijo Valta (@reijovalta) 26. lokakuuta 2018 #Inktober2018 #asemic #vispo pic.twitter.com/cP9vAIEBzn — Reijo Valta (@reijovalta) 27. lokakuuta 2018 #Inktober2018 #asemic #vispo pic.twitter.com/M9fEktb5n1 — Reijo Valta (@reijovalta) 28. lokakuuta 2018


blogivirta.fi
Appelsiinin tuoksua -

Liljankukka Reijo Taipale on esitetty 22.9.1973 (YLEn lavataltiointi). Reijo Taipale on yksi isäni lempiartisteista ja Liljankukka on isän suosikkikappale, joten tämän videon myötä toivotan kaikille isille Hyvää isänpäivää!


blogivirta.fi
Petri Järveläinen -

Olin kirjoista lukenut, mutta havahduin vasta paikanpäällä, että totta tosiaan, häntä sanottiin Taivaan Pojaksi. Katselin hänen valtaistuintaan Kielletyssä Kaupungissa, ja keisarien hautalaaksossa sijaitsevan patsaan luona ihmettelin anekauppaa, juaneiden kekoa. Nämä asiat ovat siten yleisinhimillisiä ja crosskulturaalisia, vaikka voisi erehtyä luulemaan, että todellisuus on viihteellistynyt sellaiseksi, että viimeistä sanaa käyttää jonkinlainen juontaja. Että tämä...


blogivirta.fi
Sadetin -

Lukuhimo on ehtymätän luonnonvara , totesi Hannu Salmi (Wikipediassa tunnettu) kulttuurihistorian professori Turun Sanomissa. Häntä, ilman kontekstia, siteerasi Aamulehti, jota tällä kertaa lainaan. Olisi mukava tietää, tarkoittiko Salmi kommentillaan itseään (ni-päätte puutuu) vai viittasiko proffa yleismaailmalliseen tai kenties suomalaiseen ilmiöön. Paremman tiedon puuttuessa joudun tarkastelemaan vain omaa lukuhimoani. En usko sen olevan täysin ehtymätön luonnonvara, vaan...


blogivirta.fi
AAMIAINEN RUOHIKOLLA -

Voiko Suomessa olla potilasryhmä, johon kuuluvista yli puolet kokee, että heihin on suhtauduttu terveydenhuollossa epäasiallisesti? Voiko maassamme olla sairaus, johon virallisesti suositellut hoitomuodot eivät ole vaikuttavia, mutta potilaat löytävät usein itse kokeilujen kautta vointiinsa parannusta? Uuden kirjan mukaan näin on. Kun säteily satuttaa  on kirja, joka kertoo elävästi 11 sähköherkän ihmisen omakohtaisen elämäntarinan. Sen lisäksi teos pitää sisällään...


blogivirta.fi
AAMIAINEN RUOHIKOLLA -

Siementen terveysvaikutuksia tunnetaan huonosti mutta näyttää siltä, että ne ovat pähkinöihin verrattavia. Siemeniä kannattaakin sisällyttää ruokavalioon. Mutta millaisia ovat eri siemenille ominaiset vaikutukset? Otin siitä selvää. Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Kirjoitin hieman toista vuotta sitten artikkelin pähkinöistä Uuteen Mustaan. Kirjoitus oli hyvin suosittu, ja siinä yhteydessä ravitsemusterapeutti Anette Palssa ehdotti, että kirjoittaisin...


blogivirta.fi



Varasto -

KIRJAILIJAT Claes Andersson Kari Arminen Tapani Bagge RUNOUSnOPPIA Kristian Blomberg Valkoinen piste, pilkku Mikael Brygger Arjentola Rita Dahl Kirjailijan häiriöklinikka Kirsti Ellilä Versoja Vesa Haapala Olo ja muoto Pauliina Haasjoki Maijan ilmestykset Maija Haavisto Kaisa Halmkrona Post Scriptum Tero Hannula Marko Hautalan kirjallinen blogi Hulkko & Heiskanen Johanna Hulkko, Marjo Heiskanen Neonvalot Teemu Helle Work in progress Hannu Helin Aaltopahvia Essi Henriksson Margaret Pennyn...


blogivirta.fi
But that's just my opinion -

Aamuyön viimeisinä tunteina sitä juolahtaa mieleen mitä eriskummallisempia mietteitä. Silokit eivät ole ainoastaan tämän kirjoituksen taustalla, vaan olen jo pidemmän aikaa pohtinut tätä asiaa. Esineillä tai paikoilla on totutusti jokin paikka tai sijainti. Tässä muutama esimerkki: Rovaniemi on Suomessa. Etiopia on Afrikassa. Reijo on Seinäjoella. Maapallo on avaruudessa. Lautanen on astiakaapissa. Puuhanalle on Puuhamaassa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin sillä jokaiselle...


blogivirta.fi
Evan keljumi -

Vuosittain ilmoille pääsee valtavat läjät kirjoja, jotka ovat silkkaa sontaa. Sen ymmärtäisi jotenkin, jos kynäilijöistä olisi pulaa ja olisi tyydyttävä siihen, mitä saa. Kumma kyllä, kustantamoille tulvii kuulemma käsikirjoituksia ovista ja ikkunoista ja vain murto-osa niistä julkaistaan. Monia esikoisteoksia lukiessa ihmettelee, minkä takia juuri tämä on päätetty julkaista. Tunnetulta kirjailijalta taas julkaistaan kritiikittömästi minkälaista paskaa hyvänsä –...


blogivirta.fi
Arto Antturi -

Helsingin kirkkoherrojen kokous 1.11.2016 Kohta 6. Uuden avioliittolain voimaan astuminen ja sen vaikutukset seurakunnissa. Keskustelupuheenvuoro ja esitys / Arto Antturi Tosiasioiden tunnustaminen on välttämätön lähtökohta mille tahansa hankkeelle. Erityisen tärkeää se on asioille, joihin liittyy vahvoja tunteita. Tunne on viesti. Sen viestin sisältö meidän tulisi ymmärtää. Nyt käsiteltävään aiheeseen liittyy ainakin kolme kokonaisuutta: 1. erimielisyys itse asiasta eli...


blogivirta.fi
Vastaranta -

Viimeisimmässä Reserviläisessä (4/2008 ) on Vares-dekkareistaan tunnetun kirjailijan ja reservin luutnantin, Reijo Mäen haastattelu. Tyydyn lainaamaan haastattelusta muutamia kohtia niitä juurikaan kommentoimatta, niin väkevästi Mäki mielestäni todistaa. Joku joskus lausui, että ilman vasemmistolaisia maailmassa ei tehtäisi tänä päivänä taidetta. Taiteesta en tiedä, mutta dekkareita ainakin. Pidemmittä puheitta vuoro Mäelle: ”- Oma lukunsa ovat maamiinamanaajat. He […]


blogivirta.fi
Lakiblogi -

Aamun Hesarissa - kuten muissakin viestimissä - useaan otteeseen piiskataan ulkoministeriötä siitä, että se ei yksityisyyden suojaan vedoten julkaise Aasian katastrofista selvinneiden nimilistoja. Jopa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio totesi lehdessä, että julkaiseminen voisi olla harkinnan arvoista - ja että hän aikoo jättää puuttumatta epävirallisiin nimilistoihin, vaikka saattaakin siinä virkavirheen tehdä. Sinänsä on helppo olla samaa mieltä siitä, että yksityisyyden...


blogivirta.fi
Yhtä matkaa -

Tarkkaavaisia kuulijoita lauantain 27.1.2007 AKKU yhtä matkaa-tapaamisessa Toijalan Yhteiskoululla Akaassa. Akaan ainutlaatuisuus -työryhmä konkretisoi suunnitelmiaan eläväisellä esityksellä. Huomaa "hurjat" taisteluvälineet ja akut (+ ja -) Työryhmät Kaunis Toijala ja Lasten, vammaisten ja ikääntyvien ympäristöt yhdistyivät. Kuvassa jäsenet keskustelevat tulevasta. Vasemmalta oikealle Johanna, Marketta, Krista, Reijo ja Marko.


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

(muutosvarauksin) Arvoisa puoluevaltuusto, hyvät ystävät, Keskustan vaalikampanja kohti kevään eduskuntavaaleja alkaa tästä hetkestä.  Ymmärrän teidän monien huolen siitä, että olen liiaksi pääministeri ja liian vähän Keskustan puheenjohtaja. Eikä tämä tunne ole uusi. Minulle on kerrottu, että samaa tuntoa oli Keskustan järjestöväellä myös Esko Ahon ja Matti Vanhasen pääministerikausien aikana. Pääministeri joutuu hoitamaan isänmaan asioita - usein yötä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Oma laaja kokoelmani , joka on kerätty tagin taakse tunnetuista suomalaisista. Maahanmuuttajalla on giganttinen tehtävä edessään, jos hän tulee aivan vieraaseen kulttuuriin. Hänen on opittava tuntemaan tämän päivän puheenaiheet ja henkilöt, kulloiset poliitikot, julkkikset ja vaikuttajat. Siinä kuuluisassa vartin julkisuudessa vilahtelee satoja ihmisiä, jotka tulevat ja menevät. On kestojulkkiksia kuten tietyt urheilijat, iskelmätähdet, näyttelijät ja muut taiteilijat. Totta...


blogivirta.fi
luut kasaan -

Lentäjän taito oli hyppysissä pitkään. Kun elämän päämäärä, hyppy katosi - mies turhautui. Se mitä hän teki hyppäämisen ulkopuolella, ei kestä päivänvaloa. Suhteet ovat ihan sekaisin, pää sekaisin ja kaappi myös. Estraditaiteilijana Matti on ollut ihan kelpo leipäkkääjä ja yksinkertaiset lentävät lauseet ovan fifty-sixty-kiinnostavia. Mutta elämä on laiffii. Ja ADHD-jätkästä tuli vankilakundi. Nykäsen suku on alkuaan Sortavalan maalaiskunnan Mäkisalosta, jonne...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »