Tänään on 21.01.2019 13:30 ja nimipäiviään viettävät: Aune, Oona, Netta, Auni, Agnes ja Agneta. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle riku aalto


Antti Alanen: Film Diary -

Punahilkka / Little Red Riding Hood (1968). Kristiina Halkola. Markku Varjola: NAINEN UUDEN AALLON ELOKUVASSA Uusi aalto merkitsi Suomessa modernismin syntyä kuolevan vanhan elokuvateollisuuden raunioille. Tekijäpolvi vaihtui, uusi vapautunut estetiikka ja maailmankuva murtautui esiin. Muuttuvan ajan ja naisen aseman myötä myös naiskuvassa tapahtui uudistumista. Monissa elokuvissa kuvattiin naista etsimässä omaa identiteettiään, paikkaansa maailmassa, rakkaussuhteessa ja sosiaalisessa...


blogivirta.fi
Magnoliasade -

Oppaat ovat varovaisia. Todella varovaisia. Ymmärtäähän sen, he ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa turistilaumastaan. Kun kyselimme tiistaina harrastusmahdollisuuksista, toimistosta epäiltiin että Porto Santon risteilyt eivät vielä ala pitkään aikaan. Ja kun soitimme keskiviikkona, epäiltiin, että Porto santolle lähteminen ei varmaankaan olisi hyvä idea sateisen sään vuoksi. Mutta V oli päättänyt, etä Porto santolle mennään ja mentiinhän me. :) Liput varattiin...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Tällä hetkellä Suomeen on leviämässä poikkeuksellisen kylmää ilmamassaa. Yhtä kylmä helmi-maaliskuun vaihde toistuu Suomessa keskimäärin vain kerran tai pari vuosisadassa. Meteorologi Markus Mäntykannas on julkaissut tästä tänään perusteellisen blogipostauksen . The Weather Company ennusti Suomeen kylmää maaliskuuta jo tammikuussa, mutta muiden tutkimuslaitosten tietoihin tällainen ennuste ilmestyi vasta helmikuun puolivälissä polaaripyörteen hajoamisen myötä. The...


blogivirta.fi
Arjen pyöritystä -

  Laura haastoi blogissaan skräppäämään aaltoja. Tässä mun tekele vaikkei haasteeseen ehtinyt. Aallot ovat Kap Verdeltä.


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Ladies Night -

Punk-muistoja? Niitähän on. Tai onko ne Uuden aallon muistoja? Kuinka se olikaan nuorille tärkeätä silloin, kun sitä aikaa elettiin, että osasi erottaa punkkarin punkista, ymmärtää niiden välinen ero. Minulle henkilökohtaisesti se ei ollut tärkeää, mutta joskus närkästyin, kun joku aikuinen sekoitti ne keskenään. Hymh ;) Olin enemmänkin Uuden aallon ystävä, enkä digannut niin kovasti punkkia. Punkbiisit ovat lyhyitä, mieletöntä menoa, ja ideologiaa. Se ideologia ei...


blogivirta.fi
Märket-kuvapäiväkirja -

Aikaisin maanantaiaamuna heräsimme Märketillä tuulen ujellukseen, kun kova lounaistuuli tuiversi. Otin kamerani ja jalustani ulos kalliolle, missä aloin etsia sopivia kuvauskulmia. Kuvattuani tyrskyjä puolisen tuntia olin jo painumassa takaisin pehkuihin, kun muut alkoivat vasta heräillä. Huomasimme että tyrskyt sen kuin kasvoivat, vaikka tuuli oli jo hiukan heikkenemässä. Tuuli oli myös kääntymässä, mikä toi suuria aaltoja myös luodon eteläkärkeen, mistä niitä pystyi...


blogivirta.fi
Hiekka -

Oletteko huomanneet, että kohta on joulu? On pimeää ja joka  Glühwein on parempaa kuin glögi! puolelle sikiää pikkuisia kojuja, joissa myydään erilaisia herkkuja, glühweinia tai hassuja koruja.  Jos avaa radion, siellä soi Last Christmas.  Tämä tarkoittaa sitä, että ajasta Berliinissä on jo yli puolet takana. Kurssit alkoivat puolitoista kuukautta sitten, ja sittemmin elämäni on aika lailla rutinoitunut, no, semmoiseksi normielämäksi. Käyn koulussa, kaupassa...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Oletteko huomanneet, että kohta on joulu? On pimeää ja joka  Glühwein on parempaa kuin glögi! puolelle sikiää pikkuisia kojuja, joissa myydään erilaisia herkkuja, glühweinia tai hassuja koruja.  Jos avaa radion, siellä soi Last Christmas.  Tämä tarkoittaa sitä, että ajasta Berliinissä on jo yli puolet takana. Kurssit alkoivat puolitoista kuukautta sitten, ja sittemmin elämäni on aika lailla rutinoitunut, no, semmoiseksi normielämäksi. Käyn koulussa, kaupassa...


blogivirta.fi
Jalkaisin -

Meri, kalliot, tuuli, aurinko. Vehreys. Suloinen kevät. Isle of Wight Englannin kanaalissa, vain lyhyen merimatkan päässä mantereelta. Kaksikerrosbussi 12 toi minut kapoisia teitä pitkin Newportista Wightsaaren lounaisosaan, Brighstonen kylään, missä jäin pois toisen kerroksen maisemapaikaltani. Kyläkaupasta olisi voinut ostaa mukaan syömistä evääksi, mutta ajattelin huolettomasti, että poikkean matkalla jonnekin haukkaamaan välipalaa. Repussa oli kuitenkin banaani ja...


blogivirta.fi
Helsingin aallot -

Yksi Alvar Aallon Helsinkiin piirtämästä 11:sta talosta on Punavuoressa sijaitseva ns. Insinööritalo, jonka Aalto suunnitteli Suomen Teknisen Seuran toimesta. Rakennus valmistui vuonna 1952. Talon suojeluprosessi alkoi vuonna 2000, kun se Alvar Aalto Säätiön aloitteesta määrättiin rakennuskieltoon. Vuonna 1997 talo oli palanut tuhopoltossa pahoin, jolloin lähes koko katujulkisivu ja interiööri tuhoutuivat. Tiiliverhouskin jouduttiin rakentamaan kokonaan uudestaan. Aula on...


blogivirta.fi
Erkki Havansi -

Tuleva Aalto-yliopisto aikoo aikanaan avata komeasti. Vihkiäisten pääpapiksi koetetaan värvätä maailman rikkain mies, Bill Gates. Siis jonkinlainen "Wavegate". Aallon sanoma ja suunta on selvä: amerikkalainen big business on uuden yliopiston innoittaja. Huolimatta viimeaikaisista katastrofaalisen huonoista näytöistään. Lama meidän taloudessamme on jenkkilähtöinen, mutta pääpuhujaksi ei silti kelpaa maailman henkisesti rikkain mies, Dalai Lama. Jo ennen Aalto-avajaisia ehättää...


blogivirta.fi
Listablogi -

Kumpikin vaihtoehto Saara Aallon jatkoonpääsystä euroviisuissa sisälsi potentiaalia erikoisiin listatapahtumiin. Nyt kun Monsters eteni lauantaiseen finaaliin, kysymys kuuluu: kuinka käy seuraavalla radiolistalla? Lähes säännönmukaisestihan viime vuosina Suomen edustaja on viisuviikolla noussut lähes tyhjästä jopa Top 20 -sijoille. Nyt kun pohjalla on 17. sija ja soittoa on luvassa myös loppuviikolle, kuinka ylös voidaan hypätä? Kärkeen asti? Monsters on tähänkin asti...


blogivirta.fi
Minyan matkablogi -

Oli haikeaa viettää viimeistä päivää Balilla. Lähdin aamusta yksin viimeisille surffeille. Näin rannalla Ekan ja Pertun, joista ensimmäisen kanssa juttelin pitkään ja jälkimmäisen ainoat ja viimeiset sanat olivat vastaus ”Ei” kysymykseen, onko sillä illalla aikaa hengata meidän kanssa.. Muille herra oli kyllä ystävällinen ja jauhoi kovasti indonesiaksi. Ihan kuin olisin loukannut tai suututtanut Pertun jotenkin.. Tai sitten ihastus muhun olikin voimakkaampi kuin olin...


blogivirta.fi
Minyan matkablogi -

Huh mika paiva taas takana. Aamulla paineltiin ostamaan lentolippuja Denpasarista Yogyakartaan, ties kuinka monta kertaa oltiinkaan yritetty toimittaa tuota asiaa. Vihdoin saatiin ne ja lahto taalta pois on 7.12. aamulla heti kuudelta. Tehtiin vahan shoppailuja siihen peraan. Sain vihdoin ostettua bongorummun, joka oli pistanyt mun silmaan aiemmin ohi kulkiessa. Jarjettoman kauniisti kaiverrettu lohikaarme koristaa rummun jalkaa, todellinen taideteos siis jo itse rumpu. Maksoin siita 310.000...


blogivirta.fi
Minyan matkablogi -

Ihana paiva. Aamulla oli vahan kahden vaiheilla, mita surffaamisesta tulee, silla olin taas aamulla tukkoinen. Lahdettiin kuitenkin reippaasti rannalle ja surffikoululle. Otin tanaan pitemman laudan, 8.6 jalkaa ja kummasti oli erilainen meininki. Aallot olivat isoja ja oli kamala tyo paasta niiden yli tarpeeksi kauas rannasta. Parimetriset aallot kun rikkoutuivat niin siina oli melkein takaisin rantahiekalla. Perasta painkin Perttu sanoi, etta pitaa tehda eskimokaannos isoissa aalloissa...


blogivirta.fi
Ajattelemisen pensaita ja puistoja -

Ihmislajin erottaa dinosauruksista verraton kyky muovautua, uudistua, kehittää uutta, tehdä keksintöjä, lainata ja kopioida. Koko ihmiskunnan historia on vaihdannan, kaupankäynnin, monien eri ainesten yhdistelyn ja tuontitavaran historiaa. Inhimillinen toiminta perustuu yhteistyölle ja kyvylle jalostaa toisten keksimiä asioita uusiin tarkoituksiin. Japanilainen autoteollisuus olkoon tästä paraatiesimerkki. Ihmiskunnan historia on myös eriarvoisuuden historiaa. Kaikilla ei ole ollut...


blogivirta.fi
Julkinen salaisuus -

Pakkohan sinne oli päästä uudestaan. Tällä kertaa lensimme Pisaan ja sieltä matkustimme junalla La Spezian kautta Manarolaan. Kone nousi ilmaan neljältä iltapäivällä ja juna saapui määränpäähän illalla puoli kymmenen korvilla. Taakse jäi sateinen Helsinki, tosin säätiedotukset olivat lupailleet sateita ja myrskyjä myös Cinque Terreen, ja lämpömittarin lukeman kerrottiin keikkuvan maksimissaan kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Perillä aallot löivätkin voimallisina...


blogivirta.fi
Politiikan arviointi -

( heinäkuu 2017 ) Ovatko seuraavat lausahdukset Juha Sipilää, Petteri Orpoa, Jyrki Kataista, Alexander Stubbia, Etlan Vesa Vihriälää, EK:n Jyri Häkämiestä, Antti Rinnettä, Touko Aaltoa vai Li Anderssonia: Meidän on pidettävä huoli, että kukaan ei putoa kyydistä. Työn vastaaottamisen on oltava kannattavaa. Valtion tase töihin. Talouden iso kuva ja rakenteelliset uudistukset. Puhuja on Touko Aalto. […]


blogivirta.fi
Rikoksella loukattu -

Riitelyä tai väkivaltaa nuoren kotona – miten turvaan itseni?   Välien selvittely, joka voi äityä myös riitelyksi, on kaikissa ihmissuhteissa jossain määrin luonnollista. Milloin riitely on väkivaltaa, siitä ollaan varmasti montaa mieltä. Silti kenenkään ei pitäisi joutua elämään väkivallan tai sen uhan alla. Lapset ja nuoret ovat aikuisia heikoimmassa asemassa joutuessaan väkivallan uhreiksi tai todistajiksi. Rikoksella loukattu lapsi tai nuori ei aina edes ymmärrä...


blogivirta.fi



SISUSTAJA -

Alvar Aallon suunnitteleman A810 lattiavalaisen lampun varjostimet yhteensä 8 €.


blogivirta.fi
Rikun ja Redin blogi -

Niin se satoi ensilumi tänne Vantaallekin. Redin hämmästys ensimmäisellä lumi-ulkoilukerralla kesti vain hetken. Rikun johdolla piha myllättiin hetkessä ei niin kauniiksi, mutta hauskaa näytti olevan! (ensilumikuvia on kamerassa ja heti kun saadaan kuvankäsittelyohjelma toimimaan, niin laitetaan niitä nettiinkin) Pentukurssi lopetettiin ihanan kuraisissa merkeissä Ojangossa muutama viikko sitten. Rapa roiskui ja "vanhukset" väistivät kaukaa, kun pennut saivat leikkiä kentän...


blogivirta.fi
LukanLusikassa ruokablogi -

Lounas Jyväskylän yliopiston kampus Ilokivi on Jyväskylän Seminaarimäen kampuksella sijaitseva kokoontumistila/ravintola. Talo on valmistunut vuonna 1964 ja sen on suunnitellut Alvar Aalto. Ravintolatila hivenen synkkä ja koppimainen mutta  tätä tosin parantaa yleinen kulttuurillinen ilmapiiri/rakennuksen historia ja sen avara terassi. Tarjolla on kolmenlaista lounasta opiskelijahinnan ollessa se tyypillinen 2.6 e. Sarakkeeseen muut sijoittuville hinta on 5.6 e, joka tekee tästä...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Saara Aalto kilpailee Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 8.5. Toinen semifinaali käydään torstaina 10.5., ja finaali on lauantaina 12.5. Kilpailut näytetään Ylen kanavilla. Kotiliesi haastatteli Saara Aallon puvun suunnitelleita stylisti Vesa Silveriä ja Ylen pukusuunnittelija Elina Lariota, jotka kertoivat, miten euroviisupuku syntyi. Lue lisää: Näistä Suomi-hiteistä tuli euroviisuklassikoita Tässä 10 asiaa, joihin Saara Aallon esiintymisasussa kannattaa […]...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

Lueskelin hesarista vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon haastattelun . Vihreät on todennäköisesti mukana seuraavassa hallituksessa, joten muutamat kohdat Toukon haastattelussa saivat minut jo kauhistumaan valmiiksi. Hän mainitsee vihreiden eräänä tärkeimpänä päämääränä olevan soiden ennallistaminen; siis on lopetettava niiden käyttö taloudelliseen toimintaan ja ne on kalliilla rahalla myllättävä alkuperäiseen muotoonsa. Onhan siinä tietysti uutta Nokiaakin nähtävissä...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

M/S Carelia rantautui Viipurin satamaan keskiviikkona iltapäivällä. Meidät vietiin bussilla Hotelli Victoriaan , joka on hyvin keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa ihan kauppahallin ja Pyöreän tornin naapurissa. Hotellin taso on länsimaista keskitasoa. Meillä oli tilava huone, samoin kylpyhuone oli riittävän iso ja kaikki pelasi hyvin. Osallistuimme saavuttuamme kiertoajelulle saadaksemme yleiskuvan kaupungista. Tämä oli ensimmäinen käyntini Viipurissa ja miehenikin...


blogivirta.fi
bipolar like me -

Mistäköhän tämäkin alunperin lie pöllitty. 1. Missä huoneessa olet nyt? Omassa makuuhuoneessani. 2. Mitä löydät näyttösi päältä? Pipo ja joku.. Baskeri mikälie. 3. Montako kertaa olet tänään aivastanut? Tuskin kertaakaan, en muista. 4. Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten? En muista. En oo sillain satuttanut itseäni, saati sitten pahasti. 5. Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan? Kultapieni. 6. Oletko mielestäsi hyvännäköinen? Hehe, en...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Talousnobelisti Bengt Holmström jatkoi siitä mihin Akavan puheenjohtaja Riku Aalto jäi ja sanoi saman kuin Aalto, että maahanmuuttajille tulisi olla pienemmät palkat sekä heikompi sosiaaliturva. Holmström jatkoi " se diili kelpaa heille. Sillä lailla he pääsisivät etenemään tikkaita pitkin, eikä se ärsyttäisi suomalaisia niin paljon ". Ymmärtääköhän nyt kukaan että tällainen maahanmuuttajien sosiaaliturvan heikennys on sellainen toimenpide, että se...


blogivirta.fi
Rikun ja Redin blogi -

Viime viikon tiistaina alkoi Redin pentukurssi ja Rikulla jatkuu agility tiistaisin. Ensimmäistä kertaa MULLA on paikat kipeinä treenien jälkeen. Mulle jo töissä naurettiinkin, että eikö siellä pitäis koirien tehdä töitä, eikä ihmisten! En ymmärrä mitä oon touhunnu siellä... Ekalla pentukurssikerralla harjoiteltiin remmissä kulkemista vetämättä. Taidetaan ottaa opetettu kikka myös Rikulle käyttöön. Redi pitää loistavasti kontaktia kentällä ja tällä hetkellä...


blogivirta.fi
Takapirun paimenkirjeet -

Welcome to the 138th BisnesDates 16.6. 8-9 (EET)! Register here, now !


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 30 31 Seuraava »