Tänään on 19.10.2019 12:45 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle salzburgin alue


Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

 Archeological News Finland - Ancient Finnic Norden, Nordic History - Sivua päivitetään säännöllisesti HS 2018 Miksi arkeologian tohtori on hämmentynyt? Miksi ei tunnusta että viikinkikulttuuri oli suomalainen kuten islantilaiset täsmälliset saagat kertovat? Eikö arkeologian tohtori vieläkään ymmärrä että suomenruotsalaisten ohjaama "musevirasto" on ensisijaisesti propagandavirasto joka on salannut ja tuhonnut tuhansia kohteita ja esineitä "jotta Suomi olisi ruotsalainen"...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Tuttuihin maisemiin on ihana palata. Haagan Alppiruusupuisto on vähemmän tunnettu retkikohde, vaikka siellä on paljon ihmisiä joka kerta kun sinne menee, niin monet eivät siitä huolimatta tiedä tämän paikan olemassaoloa. Meidän ei tänä kesänä pitänyt tänne tulla ollenkaan, mutta jostain syystä eksyttiin pyörillä tänne siitä huolimatta. Kun lähdettiin ajamaan takaisin päin kotia, pysähdyimme syömään Pirkkolan Plotille. Grilliruokaa on kyllä tänä kesänä mennyt...


blogivirta.fi
Hemmo Koskiniemi -

Posion kunta on päättänyt hakea Korouoman suojelualueelle kansallispuiston statusta. Ajatuksena on saada lisää matkailijoita alueelle. Posion kunnan alueella on jo yksi Riisitunturin kansallispuisto, jonka suosio on matkailijoiden keskuudessa kaiken aikaa kasvanut. Korouoman läheisyyteen on suunnitteilla tuulivoiman suurtuotannon teollisuusalue 24 jättimyllyn hankkeena. Samoin Korouomasta Simojärven suuntaan on ollut toinen vireillä tuulivoimahanke. Korouoma jäisi näiden kahden...


blogivirta.fi
Jumalan orja -

“ Islamin perusteiden  tarkoitus on antaa ihmisille parempaa tietoa islamin ydinkohdista ja auttaa jo jonkin verran asioista tietäviä välittämään täs­mälli­sempää tietoa eteenpäin. Is­lamin perusteet  on tiivistelmä kirjastani ja  doku­menttifilmistäni , jotka samoin pyrki­vät an­tamaan ytimekkäitä seli­tyksiä islamin keskeisistä liikuttavista voimista ja nii­den seurauk­sista länsimaiselle yhteis­kun­nalle. Tavoitteena on selkiyttää yleistä ym­märrystä...


blogivirta.fi
mikun masiina -

Terve kaikki! Kävimpä Vasemmistofoorumin aluepoliittisen kirjoituskilpailun palkitsemistilaisuudessa Helsingissä, kun olin yksi kirjoituskilpailun tuomareista. Jokainen tuomari sai pitää pienen puheen aiheeseen liittyen ja minäkin tein oman puheen. Lukekaapa se alta, jos kiinnostaa. Tämä versio on sitten raakaversio ja varmaan parempi tulee vasemmistofoorumin blogiin myöhemmin. t.miku ------------------ Aluepoliittisen kirjoituskilpailun puhe Jan-Mikael Hakomäki Hyvät...


blogivirta.fi
Tietoukan blogi : Jyvä päivässä pitää lööperin loitolla -

Havaintoja viimeaikaisista uutisista, viikkojen mukaan järjestettynä. § Kanadan merialueella arktista merijäätä on ollut viime vuosikymmenet niukemmin kuin kuuteensataan vuoteen , paljastaa viime viikolla julkaistu tutkimus. "Pikku jääkauden" aikana merijään määrä oli vielä yleisesti ottaen vakaa, vaikka siinä olikin vaihtelua vuosien välillä. Sen jälkeen vaihtelun luonne on muuttunut ja siihen on tullut laskeva trendi, joka on ollut viimeisen 150 vuoden ajan selvästi...


blogivirta.fi
Skutta - vihreää Helsinkiä -

Kuten Helsingin Sanomissa 14.7. todettiin, Helsingin Keskuspuisto on ihan mahtava paikka! HS vain oli tehnyt siitä vielä virallista, kaupunkisuunnitteluviraston siunaamaakin versiota mahtavamman joko tietämättään tai harhaanjohdettuna. Myös Helsingin kunnallispoliitikkojen Keskuspuistomyönteisyydestä annettiin aivan liian ruusuinen kuva. Monet näistä päättäjistä ovat olleet ajamassa Keskuspuistoa nakertavia hankkeita. Hankkeista mainittakoon mm. Lääkärinkadun alueen...


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Vastuullista lähimatkailua Tallinnassa -lehdistömatkan* toisena päivänä pääsimme tutustumaan upouuteen, mutta vanhaa teollisuusperinnettä kunnioittavaan Noblessnerin alueeseen muutaman kilometrin päässä vanhastakaupungista, aivan Kalasataman ja Lentosataman lähellä. Noblessnerissa vanha sukellusvenetelakka saa uuden elämän Noblessnerin aluetta ollaan kovaa vauhtia restauroimassa uuteen loistoonsa. Alueen historia ulottuu yli sadan vuoden taakse. Ennen ensimmäistä maailmansotaa...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Avoimesti rasistinen verkkokirjoittelu on vastenmielistä. Tuolla kiihotuksella kansaryhmää vastaan panetteluja ja solvauksia käyttäen ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa, mikään Kokoomuksen tai Naton suojaama vapaus ei anna (ei pitäisi antaa) oikeutta laittomuuksiin. Natoon linkittyvä Tallinnassa toimiva ICDS ja Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Nykypäivä/Verkkouutiset ovat antaneet Jukka Malliselle puheenvuoron kiihotukseksi venäläistä kansanryhmää ja ortodokseja...


blogivirta.fi
Itärannikon tuulia -

New Orleansissa asuin hauskassa India House -hostellissa. Boheemi paikka, huoneisiin ei ollut avaimia vaan kaikki ovet olivat aina auki. Takapihalla oli muovinen uima-allas. Iltaisin nuoriso kokoontui pihalle soittamaan kitaraa ja tunnelmoimaan. Ehkä aavistuksen stereotyyppinen hippikommuuni, mutta tunnelma oli kyllä vilpittömän rento. Ranskalaiskorttelien Bourbon Streetillä töröturistit kulkivat kaljamuki kourassa ja uskoivat olevansa yli-ihmisiä. Meininki kuin Kanarialla konsanaan...


blogivirta.fi
Villa Blåkulla -

Entinen ruusuorapihlaja, ihastuttava pikkupuu. This was Crataegus Paul's Scarlet, a really lovely small tree. Ensin kuoli syreeni Tutustuin mesisieneen kesällä 2010, kun kokeilin Järnassa näkemääni tapaa hoitaa vanhoja puita. Omenapuiden tyvet olivat vajonneet 30 cm maanpinnan alapuolelle, roudan liikuteltua suoperäistä maapohjaa. Mikään puu ei kestä, jos sen tyvelle kasataan multaa, ja etenkin omenapuut neuvotaan istuttamaan kumpareeseen, jolta vesi valuu pois. Vaihdoin tyvimullat...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Noin tuli matkat purettua. Shanghaissa keli on pysynyt lämpimänä, mutta muuttunut varsin sateiseksi. Pahus. Onneksi kuitenkin harvoin sataa useampaa päivää putkeen, ja kelit ovat varsin mielyttäviä melkeinpä ympäri vuoden. Ja se kaiken muun ohella tekee Shanghaista varsin mukavan paikan vierailla. Ja vieraita onkin näiden vuosien aikana ollut jonkin verran käymässä. Yleensä kiinnostuksen kohteet ovat enmmän tai vähemmän samoja, ja vieraiden kysymykset toistavat itseään...


blogivirta.fi
The big muffinblog! -

Milanonmatka meni ihan superhyvin! Oli hirmu hauskaa. Siellä oli lakko perjantaina, joten oli aikamoinen sekamelska kun junat, metrot ja rautiovaunut eivät kulkeneet. Mutta sekin oli kokemisen arvoista olla Milanon keskustassa ja ihmetellä miten pääsee hotellille takaisin kun taksijonotkin olivat kymmenien metrien pituisia. Hauskaa kaikki sähläily loppujen lopuksi oli. Pelkäsin ennen matkaa että Milano on täynnä kalliita merkkikauppoja kuten Dolce & Gabbana, Gucci, Prada, Louis...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Medellínissä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että täällä ei ihan heti pitkästy - ellei sitten jostain syystä halua pitkästyä. Olen nyt aivan hurahtanut Medellínin opastettuihin kävelykierroksiin, vaikka olenkin periaatteessa sellainen ihminen, joka tykkää seikkailla omaehtoisesti ja kulkea omien toiveiden ja aikataulujen mukaan. Joskus on kuitenkin kiva saada paikallista näkökulmaa asioihin ja oppia tuntemaan paikkoja hieman syvemmin kuin itse asioista lukemalla on...


blogivirta.fi
Kartano -

S uomessa autoistuttiin ja muutettiin sankoin joukoin maalta kaupunkeihin 1960- ja 70-luvuilla. Äkillisestä muuttoliikkeestä johtuen kaupunkien reunoille alkoi nousta asukastiheydeltään ja toiminnoiltaan tehokkaita kerrostalolähiöitä. Lähiöissä elettiin sulassa sovussa isolla porukalla ja yhdessä omaa aluetta kehittäen. Nyt monet näistä pian jo 50 vuoden ikään ehtivistä lähiöistä kärsii turhaa arvostuspulaa. Olen itse asunut parissakin huonomaineiseksi leimatussa...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

  Ajelimme viime viikolla kauppaan vähän mutkien kautta ja päädyimme Espoonkartanon alueelle, jossa koski kuohusi komeasti. Ehdotin, että tulemme joku päivä kävellen katsomaan paikkaa tarkemmin. Olemme olleet yksissä häissä kartanossa ja kerran olen ollut kokouksessa kartanon tiloissa. Muuten alue on vieras, vaikka olen ikäni asunut ihan lähistöllä. Sunnuntaina aurinko paistoi ja oli juuri sopiva hetki piipahtaa kävelyllä kartanon alueella. Otin kameran mukaani, siinä...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Julkaisen luettavaksenne yhteenvedon kuuden kansainvälisen tutkimuslaitoksen tekemistä Suomen talven 2018-2019 vuodenaikaisennusteista. Loppuvuosi näyttää Suomessa leudolta, mutta vuoden 2019 alkupuolelta alkaen ennusteet ovat erimielisiä. Osa ennusteista näyttää koko talven jatkuvan pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpänä, joskaan ajankohdan tavanomaisiin lukemiin verrattuna ei enää yhtä lämpimänä kuin loppuvuosi. Osa ennusteista arvioi Siperian kylmyyden ulottuvan ajoittain...


blogivirta.fi
HANDUT IRTI VENEZUELASTA -

BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUKSESTA VUOSINA 1982–2017 Ajatus molemmat Amerikat kattavasta vapaakauppa-alueesta syntyi v. 1990 George Bush vanhemman päässä. Ensimmäinen Amerikkojen huippukokous pidettiin v. 1994, ja siihen osallistuivat kaikki alueen valtiot (34) Kuubaa lukuun ottamatta. Tuolloin päätettiin muodostaa FTAA (Free Trade Area of the Americas) v. 2005 mennessä. Valtionpäämiehet päättivät laajasta toimintaohjelmasta mm. demokratian, lujittamiseksi, taloudellisen...


blogivirta.fi
mastomäki -

Perjantaina 23.3. Aalto-yliopistossa väitellään Yhdyskuntarakenteen ja ilmastonmuutoksen kytköksistä "The Impacts of Urban Structure and the Related Consumption Patterns on the Carbon Emissions of an Average Consumer" VTM Jukka Heinosen väitöstilaisuudessa. Väitöstä on tahallisesti tai kyvyttömyyden vuoksi ahkerasti väärinymmärretty ja -tulkittu viimeiset viikot perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Pyrin tässä kirjoituksessa osoittamaan uutisoinnissa ja kommentoinnissa...


blogivirta.fi



Maissipussin Matkassa -

Muutaman viikon loma takana, ja sen kohokohtana kolmen viikon autoilureissu Eurooppaan. Kaikki sujui ilman suurempia ongelmia ja kotona ollaan ehjin nahoin blogia kirjoittamassa. Tässä pieni briiffi matkastamme, toivottavasti näistä kokemuksista on hyötyä muillekin roadtrippejä suunnitteleville. Reittimme oli kutakuinkin seuraava...


blogivirta.fi
Metsäuutisia -

Greenpeace, Luonto-Liitto & Suomen luonnonsuojeluliitto tiedottavat 12.12.06 Maailmanlaajuisesti uhanalaisten elinympäristöjen tuhoaminen käynnissä Suomessa Metsähallitus on aloittanut laajat hakkuut luonnontilaisissa ikimetsissä Metsä-Lapissa. Alueet on todettu maastoselvitysten perusteella laaditussa ympäristöjärjestöjen raportissa erityisen arvokkaiksi luonnon monimuotoisuudelle ja monikäytölle. Metsähallitus ja WWF kertoivat 22.2.2006 kyseisistä Metsä-Lapin luonnontilaisista...


blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

.................................................................................................................................... Jutta Urpilainen: LUOKKAKOOT KURIIN LAILLA TASA-ARVOINEN perusopetus on Suomen menestyksen perusta. Tähän tarvitaan erityisopetusta, opetuksen tukitoimia sekä ammattitaitoisia pedagogeja niin varhaiskasvatukseen kuin perusopetukseen. Perusedellytyksenä koulutuksen perusturvalle ovat kuitenkin riittävän pienet opetusryhmät. Me opettajina toimineet tiedämme...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Euroopan alueiden komitea hyväksyi täysistunnossaan 8. lokakuuta Espoon kaupunginvaltuuston jäsenen Sirpa Hertellin (EPP/vihr) laatiman lausunnon, jossa tarkastellaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista alue- ja paikallistasolla. Hertellin lausunnossa käsitellään erityisesti kiertotaloutta, luonnon monimuotoisuutta, ilmastotoimia sekä puhdasta ja kohtuuhintaista energiaa. Esittelijä korostaa, että kestävän kehityksen tavoitteet tarjoavat Euroopalle mahdollisuuden...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

I nDilchuimhne ar Anders Ahlqvist – Anders Ahlqvistin muistolle. 1. KELTIT Sanaan ”keltit” liittyy yleisessä tietoisuudessa kaikenlaisia harhakäsityksiä. Milloin esitetään kelttien olleen salaperäinen kansa, josta ei muka tiedetä mitään varmaa ja jonka kieltäkään ei tunneta. Milloin väitetään kelttien olleen Euroopan viimeisiä pakanoita, joilla on ollut hallussaan jos jonkinlaisia yliluonnollisia voimia. Milloin mitäkin, mutta yleensä ei mitään paikkaansapitävää...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Sudrana -

Tiedättekö, mitä tapahtuu niille pöytäliinoille, joita joku ravintola tai joku ei koskaan lunasta pesulasta takaisin? Minäpä nimittäin tiedän. Ne seisovat ensin siellä myymälässä odottamassa noutoa. Pikkuhiljaa ne siirretään ylähyllylle ja sitten kauemmas varastoon ja lopulta sinne vihoviimeiseen varastoon... Ja kun ne ovat sen muutaman vuoden seisseet hylättyinä, paikalle tulee joku pesulan työntekijä, eli äitini, ja lunastaa ne pesuhinnalla itselleen. Kyllä, äidilläni...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Katowicessa Puolassa viime viikolla päättynyt COP24-ilmastokokous saavutti tärkeimmän tavoitteensa: maailman valtiot sopivat yhteisistä säännöistä Pariisin ilmastosopimuksen täytäntöönpanoa varten vuodesta 2020 alkaen. Kunta- ja aluetason näkökulmasta merkittävää on, että sääntökirjassa viitataan hallintotasojen yhteisiin ilmastotoimiin ja kehotetaan valtioita lisäämään yhteistyötä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa. Kuvassa vasemmalta: Witold STĘPIEŃ...


blogivirta.fi
Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Tälle kesälle oli suunnitteilla etupihan päällystys.  Näkemyksemme mukaan ei pitäisi olla enää tarvetta tulla jymistelemään etupihan kautta takapihalle telaketjuilla, joten etupihan viimeistelykin on otettu nyt työn alle. Pohdimme pintamateriaaleja jo aikaisemmin ja hyvin pian päädyimme laittamaan etupihalle asfalttia kiveyksen tai soran sijaan. Soralle jättö ei ollut vaihtoehto koirien ja lasten sekä puutteellisen siivousintoilun vuoksi. Tuolla sepelillä koirat näyttivät...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt onkin hyvä tilaisuus tehdä pientä yhteenvetoa 2,5 vuoden aikana kertyneistä matkailukokemuksista. Ja aloitetaan läheltä eli Kiinan alueista ja kaupungeista. Vesikaupungit: Kuuluvat Shanghain alaisuuteen ja sijaitsevat 1-2 tunnin ajomatkan päässä Shanghaista. Olen käynyt niistä kolmessa: Zhouzhuang (7 kertaa), Tongli (2 kertaa) ja Zhujiajiao (2 kertaa). Niihin pääsee Ikean lähellä olevan stadionin kupeesta lähtevillä vihreillä turistibusseilla. Tai sitten voi vuokrata...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 48 49 Seuraava »