Tänään on 22.05.2018 20:45 ja nimipäiviään viettävät: Hemminki, Hemmo ja Hemming. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle sanasto


Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta: " Saksan vanhat puolueet näyttävät yrittävän häätää suosiotaan lisäävää AfD-puoluetta poliittisesta maisemasta kopioimalla innokkaasti ennen kaikkea sen pakolaispolitiikkaan liittyviä ohjelmia ja ehdotuksia." Siis Suomessa SDP sekä myös kopiona vasliitto toimivat samoin menestyksellisesti valevasemmistona sodan ja laman jälkeen, muka työläisten etujen valeajajana kivapuhujana - SDP todistetusti CIA:n ohjaamana valtavan...

Oppitori -

Uutta aineistoa, mm. vanhat filmit You Tubessa Kaikki on kansanperinnettä, laajasti ottaen. Osa häipyy pois, osa jalostuu ja jää elämään. Elämisen ehtona on, että asia dokumentoidaan ja nostetaan esille, mielellään tieteessä ja taiteessa. Suuriä määriä modernia kansanperinnettä hukkuu ja ehkä kuuluukin niin tehdä. Spengleriltä on käsite pseudomorfoosi . Sen voi myös käsittää kansanperinteen alkuperäisyyden kiistämisenä. Perinne muuntuu ja on joskus " huonompi " kuin...

Pois työpöydältä -

Lehtimies Tintti -sarjan Tintti Kongossa -albumia lukiessa piti useammin kerran tarkistaa sanojen merkityksiä ja paikkojen sijaintia. Tässä teillekin avuksi tuloksia. Tintti lähti Kongoon m/s Thysvillellä. Laiva oli saanut nimen Kongossa sijaitsevan Thysvillen mukaan, joka taas oli saanut nimensä belgialaiselta liikemieheltä Albert Thysiltä (1849-1915). Nykyisin kaupunki tunnetaan nimellä Mbanza-Ngungu . Laivalla Milou sai psittakoosi -tartunnan. Tauti tunnetaan myös papukaijakuumeena...

Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Marimekon ystävämyyntikampanja herättää sisäisen fingerporilaiseni. Mieleni tekee mennä kauppaan ja sanoa "Ottaisin pari ystävää. Paljonko hyvä ja kestävä ystävä maksaa? Onko reilun kaupan ystäviä?" Voisin valita yhden empaattisen kuuntelijan, jolla ei olisi taipumusta yrittää panna paremmaksi omilla kokemuksillaan. Toinen voisi olla juttujen kertoja, jolla olisi laajat verkostot ja joka tietäisi missä tapahtuu. On minulla hyvälaatuisia ystäviä nytkin, mutta ainahan...

Oppitori -

Missä kaksi varttunutta suomalaista kohtaa, puheeksi tulevat todennäköisesti ennen pitkää sairaudet. Sääntö on, että jokainen on halukas kertomaan omistaan, mutta vähemmän kuuntelemaan toisen vuodatusta, jonka on jo kuullut tuhat kertaa. Sairauksista puhuttaessa käytetään mitä kuvailevinta ja usein humoristista kieltä; siinä suomalaisten luovuus kukkii. Lääkärit joutuvat tarkkaan syyniin. Sankaritarinoita kehitellään. Laaja  Terveysaiheisten linkkien kokoelma...

Matkapuhelinblogi -

Lähes viisi vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi olemme rekrytoineet sisällöntuotantoomme lisävoimia. Jälleen olemme sen haasteen edessä, että tarvitsemme vahvistuksia joukkoihimme. Eli AfterDawn etsii joukkoihinsa sisällöntuottajaa uutis- ja artikkelitiimimme vahvistukseksi. Mikäli olet vannoutunut uutisjunkie, joka ymmärtää "kaiken" kaikesta teknologiaan liittyvästä ja osaa vieläpä kirjoittaa siitä hyvin, selkeästi ja ymmärrettävästi, tervetuloa joukkoihimme. Pienenä...

Oppitori -

Synnyinkuntani vaakuna Oma synnyinmaakuntani . Keräsin tänne myös Lappi-vitsejä. Lapin kesä , kuuntele musiikki, klikkaa hiiren pyörällä Lapissa kaikki kukkii nopeasti Maa ruoho ohra vaivaiskoivutkin Tuon usein tuntenut oon raskahasti Kun katson kansan tämän vaiheisiin Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta Ja suuri surkastua alhaiseen Miks meillä niin on monta mielipuolta Miks vähän käyttäjiä kanteleen Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu Kuin heinää miestä toiveen...

Oppitori -

24850 korttia, monia tapoja oppia sanoja Tässä on yhtenä listana quizlet-harjoitukset 24850 riviä pitkästä sanalistasta suomenkielisen osuuden mukaan järjestyksessä. Se on samalla ääntävä sanakirja. Lisäselityksiä sanoille saa verkon välinein. Opiskele englannin sanoja erilaisin harjoituksin. Kortit on tehty massana. Olen jälkeenpäin huomannut, että mukaan on päässyt virheitä. Jokin sana tai sanaryhmä on siirtynyt väärälle puolelle. Yritän käydä pakkoja läpi ainakin...

Oppitori -

Opetin vuosia suomalaislapsia lukemaan ja kirjoittamaan Ruotsissa. Tärkeä oppi oli näyttää heille kuinka suomea on helpompi oppia kirjoittamaan, jos taputtaa sanat rytmisesti tavuttain samalla kun sanoo ja kirjoittaa tavun ylös. Voi myös taputtaa erikseen. Siinä on varmaankin kinesteettisyys mukana. Moniaistisuus auttaa. Suomen kieli on rytmistä ja rytmi on lähes sama kuin tavut. On sitä paitsi helpompi, kun jakaa isomman tehtävän osiin. Sen tiedämme  ainakin me armeijan...

Oppitori -

Tämän pc-Chromen laajennuksen ansiosta sanoja voi tutkia sähköisissä teksteissä. Puhdistin pienimmän Kotuksen Parole- sanalistan ylimääräisistä merkeistä ja sain alekkaisen listan , jossa on myös mukana erisnimiä, vierasperäisiä sanoja ja kirjainlyhenteitä, joitten pois poimiminen olisi liian suuri urakka. Ne kuvastavat sanaston keräämisajankohtana ajankohtaisten sanojen esiintymistä keräämisaineistossa. Sanoissa on se viehätys, että mukana on myös kaikenlaisia...

Kotiliesi -

Suomen kieli muuttuu jatkuvasti, ja sanasto uudistuu koko ajan. Uusia vaikutteita tulee erityisesti vieraista kielistä, ja useimmiten nuori sukupolvi imee nämä vaikutteet ensimmäisenä itseensä. Alla olevalla testillä pääset kokeilemaan, ymmärrätkö, mitä nykynuorison käyttämät sanat tarkoittavat! The post Buli, wörtti, ramu… Tunnetko nuorisokielen? Tee Kotilieden hauska testi! appeared first on Kotiliesi.fi .

Stoori -

Miellekarttoja (mindmap) voi luoda useita tarkoituksia varten opintoja tai työelämää varten. Miellekartan tarkoitus on olla muistamisen apuna ja ideoinnin (brainstorming) työkalu.  Joskus harvoin olen nähnyt mindmap-ohjelmaa käytettävän sukupuun tekemisessä tai ns. Aarrekarttatyöskentelyssä.  Miellekarttoja  käytetään yleensä selkeyttämään asiakokonaisuuksia avainsanojen ja keskeisimpien käsitteiden kautta. Tämä tapahtuu listaamalla aineistosta olennaisimmat käsitteet...

Oppitori -

Synonymfinderin käyttöliittymä on selkeä. Kun hakusanan kirjoittaa ruutuun, saa ensin listan linkkisanoja, jossa alkuperäinen hakusana on mukana. Kun painaa esim. ehdotettua koira-linkkiä (tässä esimerkissä), saa sanaparven, jonka pohjalta voi leikkiä selittämisleikkiä tai peliä kuten Alias tai Rappakalja... Katso kuvaa alimpana. Synonyymisanakirja ei oikeastaan ole synonyymisanakirja, vaan se löytää yhdyssananoja, joissa hakusana on osana. Siitä huolimatta se tuo mukavia...

Oppitori -

Peppi Pitkätossun merirosvolaulu Tatoeba on myös kontekstityökalussani . Sieltä saa helposti lause-esimerkkejä vain hieman klikkaamalla tekstiä. Sanaa saa muokattua popup-valikossa. Olen jossakin tilittänyt, että tein paljon huolimattomuusvirheitä, kun käänsin lauseita. Se pelotti osaltaan minua jatkamasta, vaikka varmaan pystyisin parempaan. Tatoebassa on jo nyt paljon hyviä lauseita monilla kielillä. Se on hyvin saavutettavissa kontekstityökalujen avulla eräänlaisena...

Oppitori -

- Kuinka monta savolaista tarvitaan vaihtamaan palanut lamppu? - Vain yksi, jos hän saa olla lampunvaihtoporukan päällysmiehenä. - Kuka huutaa "Lentokone on kaapattu"? - Savolainen lentokonekauppias. - Kun Savossa on kelirikko, niin millaisen liikennemerkin Tielaitos laittaa teiden varsille? - Varokaa rouvan reikiä. - Miksi juna pysähtyy Mäntyharjussa? - Savon kielen tulkki nousee siellä junaan. - Miksi Pikku-Kalle ei mennyt liikuntatunnille? - Koska Pikku-Kalle kuuli, että opettaja...

Oppitori -

Klikkaa kuva isommaksi Kirjoitan tätä pitkänäperjantaina, joka on, ei ehkä muuten, mutta pituudeltaan aika pitkä. Itse pyhän nimi tulee ruotsista. Sitä seuraava päivä Lankalauantai, ei tulekaan langasta vaan sekin ruotsin sanasta pitkä, lång,(långfredag). Vielä minun lapsuudessani pitkäperjantai saattoi tuntua pitkältä, kun ei ollut mitään tekemistä. Sana liittyy tietenkin oikeasti Jeesuksen kärsimyshistoriaan. En halua ottaa suuhuni sitä sanaa, joka alkaa epäjärj...

Stoori -

Reumaa sairastaessa ja lääkäreillä käydessä oppii pian itsekin niin sanotusti alan sanastoa. Sukulaisten, ystävien, opettajan tai vaikka työnantajan kysyessä vointia, voi usein joutua vielä avaamaan termien merkitystä, jotka ovat iskostuneet sairauden myötä osaksi omaa arkea. Mukana tulevat ”kylkiäiset” selittävät usein oireita tai sivuoireita, ja vuosien varrella olen omassa elämässä koittanut löytää mahdollisimman ilmentäviä luonnehdintoja tai […] The post Voiko...

Oppitori -

Suomi on tiedemiesten luomus, voidaan sanoa. Pohjana olivat murteet, alun perin lounaismurteet, mutta muutkin ovat vaikuttaneet. Kirjakieli ja yleiskieli eivät tarkoita ihan samaa, eroihin voit tutustua linkeissä. Suomen kirjakieli on standardi, jota vain harva oikeastaan puhuu . Yleiskieli on saanut suurimman osan sanoistaan murteista . 1800-luvulla oli ns. murteiden taistelu , jossa kamppailtiin mille pohjalle suomen yleiskielen tuli rakentua. Nykysuomen lasketaan alkaneen vuoden 1870...




Oppitori -

Olen miettinyt asioita, joista suomalaisuus muodostuu. Alkoholi kuuluu ehdottomasti niihin. Suomalaisilla on suhde alkoholiin, joko myönteinen tai kielteinen. Kemiallisesti ja biologisesti alkoholi on lamaannuttava hermomyrkky, jolla on hyvin paljon haitallisia vaikutuksia. Se sairastuttaa ja tappaa ihmisiä ennen aikojaan. Se on (teko)syynä rikoksiin ja häiriöihin. Silti sitä käytetään. Spede tässä väittää Veskun kanssa, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Se poistaa estoja...

Perheyrittäjyys Family Business -

  Kuva Margit Mannila Tämän kirjoituksen runkona on Niina Ratsulan erinomaisen hyvä esitys Compliance-toiminnoista. Compliance  Compliance tarkoittaa suomeksi vaatimustenmukaisuutta. Niina Ratsula (2014) toteaa, että on joutunut pohtimaan useampaan kerran mitä tämä termi oikeastaan tarkoittaa. Ratsula toteaa, että helpoksi asiaa ei tee ollenkaan se, että terminä compliance on melko kattava, mutta toisaalta mitäänsanomaton. Hän toteaa, että suomeksi   termi voitaisiin...

Viherjuuria -

Kuva: Pixabay Käyn Suomessa useita kertoja vuodessa, suomi on työkieleni eli saan puhua sitä päivittäin ja myös luen ja kirjoitan suomeksi joka päivä. Silti minulla on sellainen olo, että seitsemän ulkomaanvuotta ovat alkaneet näkyä ja kuulua ja vaikuttaa omaan äidinkieleen. Apua! Kieli on elävä organismi eikä Suomessa tällä hetkellä puhuttu suomi ole enää täysin se sama, jonka jätin taakseni lähtiessäni maailmalle. Muutamia sääntöjäkin on muutettu. Anteeksi vain...

Perheyrittäjyys Family Business -

  Kuvat Margit Mannila   TLS2301 Osaamistavoitteet Opiskelija tuntee kansainvälisen johtamisen haasteet sekä ymmärtää mitä asioita yritysjohdon tulee huomioida osana toiminnan ohjausta ja johtamista yrityksen toimiessa kansainvälisillä markkinoilla. Opiskelijan työmäärä Työmäärä yhteensä 90 h - mistä luennot ja harjoitukset 33 h - kokeisiin valmistautuminen 10 h - harjoitustyö 10 h - itsenäinen työ ja reflektointi 37 h Oman oppimisen arviointi 1 h sisältyy...

Viherjuuria -

Ystävän lapsen koulussa pidettiin syksyllä lukutempaus, jonka tavoitteena oli haastaa kodit mukaan lisäämään lasten lukuintoa. Sadan päivän ajan piti joka päivä lukea kymmenen minuuttia yhdessä niin, että joko lapsi lukee ja aikuinen kuuntelee tai toisinpäin. Äänikirjoja ei laskettu mukaan. Kampanjassa ei siten kannustettu pelkästään lukemiseen vaan myös yhdessäoloon.  Ei ollut ihan selvää, olisiko pidemmästä lukuhetkestä saanut merkitä kerralla useamman rastin...

Mamilda -

Koska tämän vuoden lukuhaasteeseen piti lukea jotakin, mikä kertoo Intiasta, päätin lukea jonkin Vish Puri -kirjan. Kirjan lainaaminen ja lukeminen vain jäi ihan loppuvuoteen. Olen aikaisemmin lukenut yhden Vish Puri -kirjan ja siitä pidin kovasti, tämä Lemmenkommandojen tapaus ei sykähdyttänyt ihan niin paljon. Ehkä toisessa kirjassa alkoi jo vähän ärsyttää tekstiin ripotellut lainasanat, joiden merkitystä pitäisi etsiä kirjan takaosan sanastosta. Toisaalta on hauskaa...

Me, myself and China -

Näin koeviikkojen keskellä, kun mikään positiivinen adjektiivi ei päädy samaan lauseeseen koulun kanssa, on hyvä aika pysähtyä miettimään juurikin näitä hyviä asioita opiskelussa. Tai ehkäpä siellä jossain on joku, joka harkitsee ulkomaille lähtemistä. Toivottavasti tämä postaus inspiroi edes hieman. Tässä siiskin 10 lempiasiaani ulkomailla opiskelussa: 1. Se on "helppo" tapa muuttaa ulkomaille Helppo on lainausmerkeissä, koska on vähän subjektista, onko kolme-neljä...

Oppitori -

Dictionary.com on sovellus, joka ainakin toimii Androidilla englannin kontekstisanakirjana. Jos haluaa opiskella englantia lukemalla englanninkielistä tekstiä, androidilla on olemassa ainakin yksi sovellus, jolla saa sana-artikkelin avautumaan suoraan kontekstityökaluna, kun sanan valitsee. On varmaan muitakin, mutta tätä satuin kokeilemaan. Se on nimeltään Dictionary . Tämä on tietysti melko edistyneille käyttäjille, koska sanakirja on yksikielinen, ja selittää siis englanniksi...




« Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava »