Tänään on 24.03.2019 23:55 ja nimipäiviään viettävät: Gabriel, Kaapo, Kaapro, Kaappo ja Gabriella. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle sanattomat sarjakuvat


Pois työpöydältä -

Joskus omien opiskelujen alkuaikoina 1980-luvun puolivälin jälkeen iltapäiväkaljalla ollessa suurta riemastusta herätti iltapäivälehdessä julkaistu Teinimutanttininjakilpikonna-sarjakuvan strippi, jossa yksi kilpikonnasankareista opasti leikkaamaan auki sixpackejä kasassa pitävien muovirenkuloiden reiät etteivät linnut jäisi niihin kiinni kun muovi päätyy luontoon. Strippi oli vakavissaan tehty ympäristötietoisuuden lisäämiseksi, mutta päätyykö muoviroska aina...


blogivirta.fi
Kuuleville Korville -

Tänään herätessäni päässäni soi jostain käsittämättömästä syystä Ismo Alangon Kriisistä kriisiin . Tuo innoitti kaivamaan muutamat vanhat Ismo-levyt esille! (Eipä niitäkään tosin ollut näissä maisemissa kahta enempää.) Miehen musiikkia tuli kuunneltua enemmän nuoruusvuosina - joka ei omalla kohdallani kylläkään tarkoita Hassisen kone - ja Sielun veljet -vaiheita, paitsi marginaalisesti. Alangolla on monia oivaltavia sanoituksia, mikä on varmaan suurin syy siihen...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Sanoma Media FInland (2018) — sarjakuvat, seikkailusarjakuvat, meret. Mikki Hiiri on itselleni ollut Disneyn hahmoista aina se tylsin, en edes muista milloin viimeksi olen lukenut sarjakuvan, jossa rikkiviisas hiiri olisi ollut pääosassa. Disney on näköjään itsekin havahtunut ajatukseen, että vanhan hahmon uudelleentulkinnalle voisi olla tarvetta, sillä uudessa sarjakuvasarjassa ranskalaisille sarjakuvantekijöille on annettu vapaat kädet tehdä täysin… Read more Silvio Camboni...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Arktinen Banaani (2018) — sarjakuvat, historia, luonto. Menneille sukupolville maailma oli metsien peittämä, mystinen paikka, jossa puilla oli aivan oma merkityksensä. Oli suojelus- ja uhripuita, karsikkomäntyjä, jotka estivät kuolleita palaamasta kotiin ja puita, jotka yhdistettiin noituuteen, kuten verenpunaiseksi värjäytyvä tervaleppä. Vanhan maailmankuvan sydämestä löytyi mikäpä muu kuin kosminen maailmanpuu, joka kannatteli koko taivasta harteillaan. Nykyaikainen...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2017) — sarjakuvat, taistelut, talvisota. Raatteen tien taistelu on varmasti talvisodan tunnetuin taistelu. Silti sitä on hämmästyttävän vähän käsitelty viihteessä ja sarjakuvissa. Se on yllättävää, sillä asetelmassa on todelliset draaman ainekset: 6000 suomalaista vastaan 25 000 Puna-armeijan sotilasta pakkasenpuremalla tienpätkällä. Pienen Suomen häviön odotettiin olevan läpihuutojuttu, mutta toisin kävi. Pekka Lehtosaaren ja Hannu Lukkarisen sarjakuva… Read...


blogivirta.fi
Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Luulin, että olen allerginen työlle kun aivastelin viime viikolla ja eilen viikonlopun jälkeen töissä. Leukanivelet ovat kovilla tällä viikolla kun joutuu tsekkaamaan 8 tuntia viitenä päivänä viikossa pelkkiä tarkustuslistoja. Joku työnkierron kokeilu. Toisaalta sen tarkoituksena lienee pitää huolta ettei sairastumiset aiheuta katastrofia. Ehkä minäkin saan uutta koulutusta uusiin tehtäväkokonaisuuksiin. Aamupäivän jaksaa keskittyä, mutta iltapäivä samaa puuhaa on aika...


blogivirta.fi
15 Credibility Street -

ANTEEEEEEEEEEKKKSI kun en ole ehtinyt blogata! Oikeesti olisin halunnut, mutta sama vanha laulu täytyy toistaa taas. Silloin kun tapahtuu jotain bloggaamisen arvoista, ei ehdi kirjoittaa. Niin että tämä on tällainen väliposti ja anteeksipyyntö ennen kuin palaan vähän säännöllisempään bloggausrytmiin. Turha mun on lupailla että ehtisin kertoa kaikesta mitä bloggaustauolla tapahtui, mutta yksi tapaus on pakko … Jatka lukemista Halojaa! Ollaanko siellä vielä elossa?


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Like (2017) — sarjakuvat, seikkailut, seikkailusarjakuvat. Ranskalais-belgialainen sarjakuva on aina ollut eurooppalaisen sarjakuvan lippulaiva. Sieltä on aina löytynyt edustusta kaikkiin genreihin. Yksi näistä on Blueberry–länkkäri, joka sijoittaa renttumaisen mutta valtavan neuvokkaan lännenmiehen ratkomaan mitä erikoisempia seikkailuja. Tämän kokoelman tarinoiden aluksi Blueberry on Meksikon rajavartijana. Hän törmää joukkoon meksikolaisia, jotka jahtaavat...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Titan Comics (2018) — sarjakuvat, rakkaus, seikkailut. Emma G. Wildford on elänyt suruaikaa jo vuoden verran, sillä niin kauan hänen rakastettunsa retkikuntineen on ollut kadoksissa. Edes Kuninkaallinen maantieteellinen yhdistys ei usko enää miesten löytymiseen ja pahaenteisesti jopa siippa itse ennusti lopputuloksen ja jätti Emmalle kirjeen, mikäli hän ei enää palaisi. Emma G. ei kuitenkaan olisi sarjakuvasankaritar… Read more Édith ja Zidrou: Emma G. Wildford


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Kaikissa Asterix-albumeissa meri on jonkinlaisessa roolissa. Onhan voittamattomien gallialaisten kylä rannikolla, kuten jokaisen albumin alussa olevasta kartasta näemme. Merirosvot ja kalakauppias Amaryllixin käsitys meren ja myymänsä tuotteen yhteydestä ovat albumista toiseen toistuvia vitsejä. Albumisarjan osista merellä suurin rooli on Suuressa merimatkassa . Koska tietäjä Akvavitix tarvitsee taikajuomaan hieman "kohtuullisen tuoretta" kalaa, niin Asterix ja Obelix lähtevät...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Arktinen Banaani (2018) — sarjakuvat, muistelmat, lapsuus. Aurinkoiset päivät, jotka tuntuivat jatkuvan ikuisuuden ja nykyhetki vailla tulevaisuuden painolastia, niistä on lapsuuden päivät tehty. Aika jolloin hailakkaat värit ja sormista lipuva aika eivät vielä vaivanneet. Viattomuus ei kuitenkaan ole ikuista ja kun lapsuus antaa periksi aikuisuudelle, loppuu myös lapsuuden kesä. Timo Mäkelän nostalginen lapsuudenkuvaus Lapsen kengissä on… Read more Timo Mäkelä: Lapsen...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Egmont (2018) — sarjakuvat, erilaisuus, strippisarjakuvat. Valtavirran ulkopuolella olevan nörttitytön seikkailuita on ehditty seurata jo aikamoinen tovi. Nemi-sarjakuva on täyttänyt 20-vuotta. Tuorein albumi Elämän tyrskyissä on järjestysnumeroltaan jo kolmaskymmeneskuudes. Nemi on kaiken tavallisen ulkopuolella. Hänelle Taru sormusten herrasta on tositapahtuma ja normaalit ihmiset ovat pelottavia. Hän huolestuu, kun vaateväreihin tulee mustan lisäksi tummansinistä tai kun...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Fantagraphics Books (2018) — sarjakuvat, yksinäisyys, ahneus. Taide inspiroi taidetta. Sarjakuva Dull Margaretin syntyhistoria on suhteellisen mielenkiintoinen, sillä se on saanut inspiraationsa Pieter Bruegelin hurmeisesta maalauksesta Dulle Griet. Kaaottisessa ja rumassa maailmassa yksin tarpova nainen on mysteeri, kuka hän oikein on ja minne hän on menossa? Jim Broadbentin (kyllä, se näyttelijä) ja Dixin vastaus kysymykseen ei… Read more Jim Broadbent ja Dix: Dull Margaret


blogivirta.fi
Belle's blog II -

Leffatunnari3 :-) :-* :-)


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Fantagraphics Books (2017) — sarjakuvat, historia, elämäkerrat. Diego Velázquezin maalaus Las Meninas eli Hovinaiset on eräs taidehistorian runsaimmin analysoituja maalauksia. Monimerkityksellistä maalausta on kutsuttu muiden muassa taiteen filosofiaksi maalauksen muodossa ja se on inspiroinut lukemattomia myöhempiä taiteilijoita. Picasso esimerkiksi teki Las Meninaksesta peräti 58 omaa versiotaan. Santiago Garcian ja Javier Olivareksen sarjakuva The Ladies-in-Waiting kertoo...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

First Second (2017) — sarjakuvat, science fiction, kauhu. Kolme vuotta sitten Addisonin kotikaupunki muuttui peruuttamattomasti. Sen jälkeen kun tuntematon ilmiö otti kaupungissa vallan, mitkään luonnonlait eivät tunnu toimivan siellä kuten pitäisi. Paikasta on tullut oikea elävä painajainen, Spill Zone, jonka kauhuista harva henkiinjäänyt haluaa puhua yhtään mitään. Addison on yksi harvoista, jotka kuitenkin palaavat kaupunkiin kerta… Read more Alex Puvilland ja Scott...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Viikonloppuna tarkastelin Lehtimies Tintin seikkailuja tarkemmalla silmällä. Vuosina 2015-2018 suomeksi julkaistun kahdeksanosaisen sarjan albumit on Kansallisbibliografiaan kirjattu huomautuksella "suomenkielinen faksimilepainos ranskankielisestä alkuperäislaitoksesta". Kansallisbibliografian kirjaus antaisi olettaa, että tarjolla olisi alkuperäisin eli siis kaikista ensimmäisin versio kirjamuotoisesta Tintistä. Näin ei kuitenkaan ole. Itse kirjoissa asia on ilmaistu oikein...


blogivirta.fi
Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Ilves ja kärppä osuvat asian ytimeen päivittäin ja vetävät suupielet korviin. Iltasanomat


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Tuoreen Mamoud- kirjan myötä piti hyllystä kaivaa Arto Nyyssösen aikaisempia sarjakuvia. Vesa Ilmarannan kanssa tehty Neekeriartsie seikkaili kahden albumin verran 1990-luvulla (1991 ja 1996). Nyttemmin sarjakuvasta on puhuttu vähempi, mihin lienee vaikuttanut sankarin nimen alkuosa. Neekeriartsiessa liikutaan 1920-1940-luvuilla Yhdysvalloissa ja Suomessa. Tarina alkaa ja hahmo syntyy 1920-luvun lopun New Yorkissa, jossa jazz-kärpäsen pureman saanut suomalainen siirtolainen Arvo Suomi...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Cinebook (2018) — sarjakuvat, ystävyys, lapsuus. Bear’s Tooth -trilogian ensimmäisessä osassa lapsuuden ystävät Max, Hanna ja Werner haaveilivat lentäjän urasta ja päätyivät aikuisena taistelemaan sodassa vastakkaisille puolille. Toisessa osassa Maxin menneisyyden siteet Hannaan osoittautuvat käyttökelpoisiksi – ainakin sotajohdon näkökulmasta – mutta kummalle Max on loppujen lopuksi uskollinen, lapsuuden ystävälleen vai esimiehilleen? On selvää että Yann ja… Read...


blogivirta.fi



Pois työpöydältä -

Ranskasta ottivat yhteyttä ja kyselivät onko nettiin tekemäni Tintti Suomessa -bibliografia "kaikenkattava". Olivat huomanneet, että päivämäärät Aamulehden  osalta olivat epämääräiset. Piti tunnustaa, että eihän se enää ole. Sivuja olen viimeksi 2008 päivittänyt, ja kymmenen vuoden tiedot puuttuivat. Uusintapainoksia on otettu paljon, elokuvakirjoja on julkaistu ja tämä Lehtimies Tintin seikkailut -sarja. Nyt sivusto on ajantasalla. Aamulehden julkaisupäivämäärät ovat...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Erilaisia bibliografioita ja julkaisuluetteloita selatessa löytyi Upi Sorvalin säveltämä ja  Big Bad Familyn  levyttämä kappale Adventures de Tintin . Tietoverkkojen avulla sen sain heti kuultavaksi. Soitanto on sen verran menevä ja aihettaan kuvaava, että se kannattaa jakaa eteenpäin. Olkaa hyvät!


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Nyt on hauraalla paperilla kova hinta! Paljonko arvo on muuttunut 45 vuodessa? Prosenteissa enemmän kuin kylliksi. #lottovoitto #keräily @MakedoniaTre @KirjamessutHKI @KvaakFi #kirjamessut #sarjakuvat #NonStop #RuutuTakaisin @Otavamedia @OtavanKirjat #OtavaGoesNonStop pic.twitter.com/Tb15HM4BWk — BENJAMiN (@ruutumies) 25. lokakuuta 2018 Helsingin Kirjamessuilla on myös antikvariaatteja, joista voi hankkia vanhempaa kirjallisuutta. Joidenkin keräilylehtien hinnat saattavat yllättää...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast, eli Suomen suosituin podcast on taas ilmestynyt. Kuuntele puhelimesi podcast-apin kautta, tai suoraan tästä: Tällä kertaa kyseessä onkin varsinainen erikoisjakso, kun Suomen suosituimmat poddaajat käyvät Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Mikko onkin valmistautunut huolella repullisella hyviä ja osuvia kiroileva siili -sitaatteja. Mistäs muusta tämän viikon jaksossa sitten puhuttiin? Ainakin siitä miten kesäajasta luopumisen jälkeen...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Kulttuuripääkaupunkivuodesta lähtien Uumajan kaupungin tunnusmerkki on ollut Kulturväven, valkoinen joen tuntumaan ylettyvä rakennus. Hotellin, ravintoloiden ja Naishistorianmuseon lisäksi rakennuksessa on Uumajan kaupunginkirjasto. Viimeksi mainitulla on rakennuksessa suuret tilat. Kirjastossa on kohtalaisen laaja valikoima suomenkielistä kirjallisuutta. Hyllyjen välissä kulkiessa valikoima vaikutti ajantasaiselta ja ajankohtaiselta. Erityisesti silmiin pisti Sisaret 1918...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Lion Forge (2017) — dekkarit, murhat, sarjakuvat. Gaudin arkkitehtuuri tunnetaan erityisesti Barcelonan kaunistuksena, mutta nyt myös raakoina murhapaikkoina. Karmeasti silvotut uhrit eivät ole päätyneet löytöpaikkoihinsa sattumalta, mutta mikä ihmeen yhteys on mielipuolisella murhaajalla ja maailmankuululla arkkitehtuurilla? Sarjakuvassa seurataan kahta tarinalinjaa. Työhönsä väsähtänyt komisario Skinner tutkii tapausta, kun taas kaupan kassa Antoniana joutuu tahtomattaan...


blogivirta.fi
AIVOHUHMAR II -

Tytöt säikähtivät fanitunkua ja heittivät vain brofistin minulle lähtiessään, enkä nähnyt mokomia sen koommin. Ja ne oli vielä irkkaajia! Elämä on kovaa. Mutta jatkoin turinointia sitte bändin poikien kanssa. Istuivat sentään _minun_ pöytään! Kele.


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Tämäkin haasteen kohta on ongelmallinen. Sarjakuva on rakenteeltaan intertekstuaalista, eli sen lukeminen ja ymmärtäminen vaatii kohtalaisen paljon erilaisten viitteiden ymmärtämistä. Sarjakuva on elimellisesti viittauksia siihen itseensä, muuhun taiteenseen, kulttuuriin ja ihmisyhteisöön ylipäätään. Ensin ajattelin nimetä tähän kohtaan Neil Gaimanin Sandmaniin , mutta intertekstuaalisuus tulee paremmin ilmi kaikille tutun sarjakuvan kautta. Viimeksi olen lukenut Joulu-Taskarin...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Tintti 90 vuotta


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »