Tänään on 20.04.2019 17:14 ja nimipäiviään viettävät: Lauha ja Arla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle satu silvo


Hallatar -

Vanhimmat sadut ovat yli 4 000 vuoden ikäisiä. Suurin osa saduista perustuu ikivanhaan, kansainväliseen perinteeseen.  Sadut ovat melko lyhyitä, juoneltaan selkeitä mielikuvituksellisia tarinoita, jotka kuvaavat ihmisten elämään ja erityisesti kasvamiseen liittyviä vaikeuksia. Tapahtumien tarkkaa aikaa ja paikkaa ei yleensä kerrota tarkasti, vaan tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne.  Joitain yleisiä satujen teemoja ovat lähteminen, matka,  päähenkilössä tapahtuva...


blogivirta.fi
Satumaa -

Sadussa kuninkaan kosketuksesta kaikki muuttui kullaksi. Elämässä monen käsissä kaikki sirpaleiksi. Tai tuskaksi.   Uneksin hänestä, jonka kosketuksesta kaikki muuttuu valoksi. Ja rakkaudeksi. Eikä se vain unta. (Maaria Leinonen)   Olen aina tykännyt saduista, koska niissä yleensä onnellinen loppu. Lapsena luin kymmeniä paksuja satukirjoja läpi ja tykkäsin itsekin kirjoitella tarinoita. Saduissa köyhästä voi tulla rikas, rumasta kaunis, kömpelöstä lahjakas. Kaikki on...


blogivirta.fi
Hallatar -

Onnea Saduille! Valtakunnallista Satupäivää juhlitaan Sadun nimipäivänä 18. lokakuuta. Iltojen pimetessä on aika astua sadun maailmaan – tervetuloa mukaan kaikki keijujen, peikkojen, haltioiden, jättiläisten, lohikäärmeiden, prinsessojen, prinssien ja sammakoiden ystävät!  Lisäksi olisi sellainen kuin Suklaamuffinien päivä .  Sadut ja suklaamuffinssit sopivat hyvin yksiin!  Esimerkiksi satuleffa, muffinssit,  kaakaota,  villasukat ja torkkupeitto... mmmmm!  BTW: Ja...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Huomenna se sitten tapahtuu, Meghan ja Harry saavat toisensa, aivan mahtavaa päästä todistamaan huippurakastuneen parin häitä!  Sen verran olen kuninkaallisten ja romanttisten tarinoitten fani, että olen mielenkiinnolla seurannut Meghanin perheen outoa tohelointia ja suoranaista loanheittoa lehdistössä. Meghanin isä myi lavatettuja paprazzikuvia itsestään. Meghanin velipuoli Thomas Jr. sen sijaan julkaisi avoimen kirjeen prinssi Harrylle. Kirjeessä veli kehotti prinssi Harrya...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Perjantaina Satu lähtee Nooran luo. Rekka tulee ja pysähtyy ärhäkästi. Satu kipuaa kyytiin. Alkulämmittelyn jälkeen mies aloittaa yksinpuhelun siitä, kuinka Suomessa rekkamiehet eivät saa tehdä tarpeeksi töitä. - Nämä vitun työaikalait, täyttä paskaa. Satu ei jaksa taistella, vaikka sanomista hänellä kyllä olisi ja tulee koko aika lisää, kun hän kuuntelee miestä. Mutta hän ei halua liittyä miehen sotaan kummallekaan puolelle. Niin moni kaipaa vain jotain ulkopuolista...


blogivirta.fi
Mehtäsielu -

  Satua! Pyysi työkaverini. Siinä sujuvasti menikin yksi viikonloppu, kun sitä väsäsin. Ei ihan helppo juttu mutta kun luin Erkki. K. Kalelan satukirjan niin jotenkin se aukaisi satusuonen ja sain kuin sainkin sadun tehtyä. Ja luin myös Suomen lasten kalevalaa. Molempiin kirjoihin ihastuin ikihyviksi.Ja jotta elämä ei menisi ihan kulttuurityhjiössä, niin sitten perehdyin myös Aino Kallakseen ja aloitin Sudenmorianta lukea, kun kummipojalla oli esseetehtävänä tämä aihe ja...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Aamulla Satu ja Kimi miettivät mitä nyt tekisivät. He päättävät aloittaa aamupalasta ja kävelevät muiden mukana kokouskeskuksen ravintolaan syömään ilmaista ruokaa. Joku nipottava nuori nutturapää tulee kysymään onko heillä lupa syödä siellä. He nyökkäilevät pontevasti. Nutturapää tuijottaa heitä tuimasti hetken, kääntyy ja kävelee pois. - Mitä nyt muutamasta leipäpalasta, ei se siltä ole pois, Kimi puhisee. - Joilleki se vaan on niin tärkeetä, Satu huokaa...


blogivirta.fi
Panun ajatus -

Tärkein asia ensin: on piristävää, että aikuisetkin ihmiset jaksavat yhä innostua saduista. Tarinat, myytit ja sadut liittyvät yhteen syvällisellä tavalla. Niitä usein väheksytään ja niiden sijasta korostetaan historiaa, sitä mikä olisi aidosti tapahtunut ja totta. J. R. R. Tolkienin klassinen essee Saduista ( On Fairy-Stories , ks. esim. Puu ja lehti -kirja) tarjoaa vuosi vuoden jälkeen ajateltavaa. Tolkien toteaa, että historia on pikemminkin satujen sivutuote, eikä...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Henkilöauto pysähtyy Humppilan rampin jälkeen. Satu kumartuu kysymään mihin kuski on menossa. Mies on muuten ihan tavallisen näköinen, mutta sen katse on avara, viisas, vilpitön ja utelias. Mies lupaa kyydin Urjalaan. Satu nakkaa rinkan takapenkille ja istuu itse eteen. Mies kysyy mistä Satu on tulossa ja mihin menossa. Satu kertoo hänelle lyhyen matkakertomuksen. Mies tuntuu olevan samalla aaltopituudella ja sitä kiinnostaa. Sen äänessä ei ole paheksuntaa ja puolikauhua. Sen...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Satu kävelee Kokkolassa Prismasta linja-autopysäkkiä kohti. Siinä seisoo laiha poika. Satu kävelee sen luo ja kysyy mihin aikaan bussi tulee. Poika katsoo häntä ujosti, mutta vastaa kuitenkin. - Jotain vartti vielä. Tarkemmin katsottuna poika ei olekaan ihan niin nuori kuin Satu luuli, mutta aika ujolta se näyttää. - No voi hitto, mä tulin liftaamaan ja se aina häiritsee, jos joku toinen oottaa bussia samalla pysäkillä. - Mihin sä olet menossa? poika kiinnostuu. - Pohjoiseen...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

SKS (2018) — tietokirjallisuus, klassikot, sadut. Prinsessasadut tunnetaan tätä nykyä varmasti kaikkialla maailmassa. Viimeistään Disney on pitänyt huolen, että kaikki tietävät Tuhkimon, Ruususen, Lumikin sekä Kaunottaren ja Hirviön, mutta ovat monet klassikkosaduista olleet yllättävän laajalle levinneitä jo ennen massamediaakin. Esimerkiksi Tuhkimon varhaisin kirjallinen versio tunnetaan Etelä-Kiinasta jo 800-luvulta! Ihmesatujen historia käsittelee ihmesatujen ja niiden...


blogivirta.fi
Pikitietä pitkin -

Satu herää Hammaslahdella, Joensuun vieressä. Kello on yksitoista aamulla ja Sadulla on ollut kylmä yö. Hän on nukkunut pelkässä makuupussissa paljaalla maalla. Auringonpaiste ja lintujen laulu ovat tunkeutuneet kauniina hänen ohueen uneensa. Nyt aurinko on jo korkealla ja on lämmittänyt yön tärissyttä matkaajaa. Satu aukaisee makuupussin vetoketjun, että jo kuumuudeksi kehittynyt lämpö pääsee tasaantumaan. Hän makaa selällään ja katselee sinistä taivasta. Tässä mä...


blogivirta.fi
Turkkilaista tuumintaa -

. 1. TAIKURI SOKAISEE MAMMAN Teki Mamma matkaa tiellä näin, sitten Taikurin huomas eessäpäin. Kättänsä nosti, tervehti, iloisesti kättäns vilkutti. Vaan mies se tuhon, konnuuden, on Taikuri, ei rakkauden. Häntä Muumimamma harmitti aurinkoisuutens' inhotti. Siispä suunnitteli ilkityön, taikoi Mamman päälle pitkän yön. Huusi, nauroi, riemust' hohotti, kun taikasauvaansa kohotti. ja sitten kelmi loitsusi hän Mamman silmät pimensi. Oli valo viety muumin pois jottei kirkkautta...


blogivirta.fi
Antti Rautiaisen kirjoituksia -

Julkaistu Niin & Näin lehdessä 3/2010, ja Väärinajattelija-lehden numerossa 4. Kolmen koon korporatismi Suomen poliittinen järjestelmä on sosiaalidemokraattinen korporatismi riippumatta siitä, mitkä kaksi kolmesta pääpuolueesta ovat milloinkin hallituksessa. Sosiaalidemokraattinen se on siksi, että aate on hyväksytty osaksi virallista järjestelmää. Kaikkien Suomen poliittisten puolueiden ohjelmat ovat sosiaalidemokraattisia siinä mielessä, että ne kannattavat pohjoismaista...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

1. Kuka olet ja mitä teet? Olen Toivasen Pirjo. Yhdeksän vuotta sitten irrottauduin viennin edistämistyöstä ja ryhdyin kirjoittamaan.  Vaihdan maisemaa Italian ja Suomen välillä, mutta vietämme mieheni kanssa suurimman osan ajasta Stresassa, Pohjois-Italiassa, Maggiore-järven rannalla. Kerran kuussa käväisemme Helsingissä, jossa asuvat aikuiset lapsemme ja paljon ystäviä, ja Porissa, jossa 88-vuotias äitini, veljeni perheineen ja koko liuta sukulaisia asuu.  Kirjoitan...


blogivirta.fi
PAX - Postmoderni Akateeminen Karjalaseura -

HELSINKI-VEHKALAHTI-HAMINA-VIIPURI-TERIJOKI-KIVENNAPA-HARLU-RAUTU-KONEVITSA- KÄKISALMI-SORTAVALA-IMPILAHTI-PITKÄRANTA-VÄRTSILÄ-KITEE-JNE-HELSINKI Melkein vuosi sitten, ihan heinäkuun lopussa, teimme opettavaisen, silmiä avaavan, mielenkiintoisen ja mahdottoman pikkubussikiertueen Venäjän puoleiseen Etelä-Karjalaan. Samalla nekin meistä, jotka eivät aiemmin luovutetussa Karjalassa ole käyneet, saivat kosketuksen Karjalaan ihan oikeana (? vrt. Sadun edellinen viesti)...


blogivirta.fi
arleenan sanomat -

 Satu asuu omenapuussa, joka kukkii toukokuussa. Satu keto-orvokkeja rakastaa, sieltä kättä heiluttaa.    Sadepäivinä Satu heinikkoon piiloutuu,  sinne joskus nukahtuu. MakroTex /PieniLintu haaste = Satu


blogivirta.fi
Ilmastopolitiikka -

Euroopan parlamentin jäsen, Suomen entinen ympäristöministeri Satu Hassi on huolissaan siitä, ettei tämä ilmastokokous heijastele maailman muuttunutta mielipidettä ilmastonmuutoksesta. Erityisesti ilmastonmuutoksen torjumisen kiireellisyys näyttää Hassin mukaan jääneen kokouksessa paitsioon.


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Ulkosuomalaisia dekkarikirjailijoita tuntuu nousevan tällä hetkellä kuin sieniä sateella. Yöpöydälläni odottaa Helena Väisäsen esikoiskirja, Vera Valan dekkarit on ladattu e-kirjoina ja toivon, että Anu Patrakka kirjoittaa jatkoa lempimaahani Portugaliin sijoittuville rikoskirjoilleen. Ja minä kun en ole aikaisemmin niin välittänyt tästä kirjallisuudenlajista, hah. 1. Kuka olet ja mitä teet? Olen Helena Väisänen. Koulutukseltani olen fysio- ja kraniosakraaliterapeutti, ja...


blogivirta.fi
Villa Issikka -

Olimme Sadun kanssa Elvsjö:ssä, Sadun vanhempien mökillä perjantaista tiistaihib. Sää suosi lueskelua ja ntoutumista, mikä oli hyvä koska niitä oli suunnitelmissakin. Kävimme kuitenkin päivittäin kävelemässä rantakallioilla ja yhdellä näistä retkistä näimme rantakäärmeen. Toisella retkellä näimme minkin, tai minä näin minkin, Satu näki kaksi. Ensmmäinen minkin kohtaaminen sujuinrauhallisesti, minkillä oli sievä naama ja se oli hyvin tumma, lähes musta. Se oli...


blogivirta.fi



Johanna Tuukkanen -

Olen hieman puolueellinen, mutta Jyväskylän asuntomessuilla oli yksi talo, joka jollain tavalla sykähdytti, inspiroi ja vaikutti: Skammin talo. Olen puolueellinen siksi, että talon toinen arkkitehti Satu Ratinen Skammi Oy:stä on myös oman taloni suunnittelija. Pidän suunnattomasti myös Sadun ja hänen arkkitehtipuolisonsa Markun kodista Espoossa, jossa minulla on ollut ylellisyys vierailla. En käynyt läheskään kaikissa messutaloissa […]


blogivirta.fi
Life like a movie, please -

En olisi ensimmäiseksi uskonut itsestäni.. Kaikki puheet sinkkuuden ihanuudesta ja seurustelun typeryydestä kumuotuivat. ainakin omissa ajatuksissani. Mulla on ollu nyt 4 kertaa yhteensä saman pojan kanssa tälläista yhdenillan juttua, siis myös eilen. Sovittiin että nähtäisiin seuraavana päivänä kerranki selvin päin. Aamulla herään nauraen koko selvinpäin-näkemis idealle. Vaikka koko eilinen juttu olikin läppä, huonosellainen, tajusin jotain. Jotain mikä ei jätä minua...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

vaikka 20 % vähemmän fyysistä voimaa! Tuolla juonnolla olisi helppo saada kunnon rähäkkä aikaan. Siihen kun vielä lisäisi nämä muumit, jotka eilen ilmestyivät uudistuneina telkkuun; kovin ovat nykyaikaisia kuten aina: sukupuolineutraaleja, loukkaamattomia siis, alastomina käyskennellessään. Siis: MITÄ? Mihin olet poika näppäimiesi kanssa menossa? Tulta päin turhanpäiten rientämässä? Miniesseetä tässä värkkäilen tasa-arvon ydintä tavoitellen ja yhtyen Minna...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Kohuttu Suomen sosiaali- ja terveysuudistus (SOTE-uudistus) siirretäänkin nyt seuraavalle hallituskaudelle vain sen takia, ettei nykyinen Sipilän hallinto kaatuisi. Eli Suomen hyvinvointivaltion terveyspalvelut ja sosiaaliturva tuhotaan kuitenkin ja tätä prosessia vain jarrutetaan vielä pari vuotta vuoteen 2020 saakka, jolloin sitten alkaa tämä valtionryöstö yksityisille terveysalan monikansallisille yhtiöille. Kunnat hajoitetaan, sosiaaliturvaa heikennetään myös tulevina vuosina...


blogivirta.fi
Sediksen elokuvablogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE La Belle et la Bête   Ranska 2014. Tuotannonjohto : Frédéric Doniguian. Tuottaja : Richard Granpierre. Ohjaus : Christophe Gans. Käsikirjoitus : Christophe Gans ja Sandra Vo-Anh, perustuen Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuven satuun vuodelta 1740. Kuvaus : Christophe Beaucame. Lavastus : Thierry Flamand. Kuvasuunnittelu : Andreas Olshausen, Etienne Rohde. Lavasterakenteet : Bernhard Henrich, Ernestine Hipper. Erikoistehosteet : Uli Nefzer...


blogivirta.fi
Pikku Kalle -

Sen päivän muistan varmasti lopun elämäni. Maanantai-päivä, jota edeltävänä viikonloppuna Satua, tulevaa äitiäsi alkoivat vaivata "krampit", tai "ilmavaivat". Lisäksi vauva Sadun masussa ei potkinut enää kuin hyvin harvoin, ja silloinkin aika laiskasti. Menimme meille annettujen ohjeiden mukaan synnytysosastolle Jorviin, koska vauvan potkiminen oli niin verkkaista. Ihan vaan varmuuden vuoksi, saadaksemme varmistuksen että sikiö on kunnossa. Suureksi yllätykseksemme Sadun masun...


blogivirta.fi
Tarinoita ja totuuksia lasten suusta -

Oli rauhallinen syyspäivä, kuningaskalastajat len- telivät kaloja hakien. Harjus otti ötökän ja kaikki oli rauhallista. Silloin lapinhaukka huusi: "mitä te teette, täällä- hän pitäisi jo olla kesäpuuhissa". Kuningaskalastaja sanoi: "mitä, nythän on jo syk- sy, meidänhän pitäisi jo olla talvipuuhissa".' Sinirinta huusi: "miksi sinä otat kalan, vaikka nyt on jo talvi". Pieni kala nimeltä Mutu sanoi: "mennään jo nukku- maan, kellohan on jo 10 vaille kaksitoista". Ahma...


blogivirta.fi
Mustetahroja sormissa -

Tänään on saatu nauttia ihanasta kevätpäivästä. :) Erityisesti olin tyytyväinen aamupäivän sateesta, joka puhdisti katupölyä ilmasta, ja mahdollisti kunnon tuuletuksen. Ehkä puhtaampi sisäilma auttaa toipumaan yskästä lähipäivinä! Toissapäivänä intouduin aloittamaan kolmen ATC-kortin suunnittelun. Vilimarikan pyörittämä uusi haaste tempaisi minutkin mukaan kolmannelle kierrokselle. Ihastuin siihen, että tässä yhdistellään useita elementtejä samoihin...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Teos (2017) — psykologiset romaanit, lapset, miehet. Etukannen lieve tiivistää hyvin, mistä Lapsissa on kyse: Päivän kulun pitäisi olla selvä. Täytyy poistua luokkahuoneesta, ostaa lahjat ja kortit lapsenlapsille ja ajaa syntymäpäiväjuhliin. Myös elämän kulun pitäisi olla kaikille selvä: itseä ja toisia tulee kunnioittaa, ei saa tuottaa kärsimystä, täytyy kantaa vastuunsa – oli se sitten miten pieni… Read more Satu Taskinen: Lapset


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 25 26 Seuraava »