Tänään on 15.08.2018 15:33 ja nimipäiviään viettävät: Marjatta, Marja, Jaana, Marjo, Marita, Marjut, Marjanne, Maritta, Marjaana, Marjukka, Marjanna ja Marlene. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle satu


Suden silmukat -

Nyyh... nyt se on ohi. Emme saaneet varattua kuin viikon matkan Marmarikseen, mutta parempi niinkin kuin kokonaan ilman. Olen lomaillut Marmariksessa ensimmäisen kerran vuonna 1982. Siihen aikaa se oli ihastuttava pieni kalastajakylä jonne ei tuotu muita turisteja kuin kerran viikossa pieni koneellinen suomalaisia. Minä olin heti toisella Aurinkomatkojen lennolla ja olen tosi onnellinen että sain kokea sen paikan aitouden. Nykyään Marmariskin on melkoinen "turistirysä" hotelleineen ja...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Ruotsi palaa ja eurojuntan valta kasvaa valtioiden tuhoamiseksi. Suunnitelma etenee. EU ja rahaeliitin liittovaltio - diktatuuri uuskolonisaation keinoin, jyräten ja tuhoten kansallisvaltiot. Valtio-oppi tuhotaan fasistisella EU:n ja USA:n äärioikeistolaisella, feodalistisella "keskushallinto"-opilla keinotekoisen viheroikeiston ja valevasemmiston avulla. Itsehallinta kun tuhotaan, tuhotaan demokratia ja väestönsiirrolla identiteetti ja solidaarisuus. Tätä kaaosta varten EU perustettiin...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Tai luumunpunaisen, ihan sama, upeita värejä molemmat. Rakastan viininpunaista - etenkin asusteissa. Huivit, kengät, laukut, vyöt, kaikki käy. Elokuu on hyvä kuukausi kaivaa lemppariasusteet esiin, ja samalla on tullut päivitettyä loppukesää uudella hankinnalla. Elokuu on minulle kaikin puolin inspiroivaa aikaa. Loma on takana, ja kalenteri alkaa täyttyä kaikesta kivasta! Elokuu on yksi lempikuukausistani, ehdottomasti. Ensinkin täytyy sanoa, että olin vähän hukassa ilman...


blogivirta.fi
...noir -

Tämä päivä ei aivan mennyt niin kuin Strömsössä vaan pikemmin kuten Midianissa ja siten alkuperäinen suunnitelma lähteä pop up-kirppikselle myymään leffoja sekä valokuvia huuhtoutui kadotukseen rankkasateen myötä. Siis ihan oikeasti, mitä hittoa tämä nyt taas oli olevinaan? Ihan perusnätti ilma ja heti kun sain kaikki kassit jotenkin epäjärkevästi sidottua ympärilleni ja avattua pyörän lukon alkoi satamaan kuin ilmaisista ämpärijonoista kaataen. Tämä aamukahdeksan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Wikisitaateista on tämä lapsille ja maahanmuuttajille sopiva lista sananmuunnoksia. Muutin pieniksi kirjaimiksi. Aikuisille on täällä suuri määrä lapsellisuuksia. Voi lukea vaikka alun. aapo kapinoi - kaapo apinoi aapolla kakku - kaapolla akku arin poika - porin aika aron poika - poron aika hajuton talli - tajuton halli hammaslaki - lammas haki harmaan vaalea - varmaan haalea hattuja vailla - vattuja hailla heli pennalassa - peli hennalassa heltat teillä - teltat heillä hierojalikka ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lastenlaululinkkejä Mummon kanat Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli. Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli. Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkähäntäinen. Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkähäntäinen. Kettu nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle. Kettu nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle. Vaan mummopa päästi sen Mustinsa irti ja kettu jalat alleen sai. Vaan mummopa päästi...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Olen viime vuosien aikana alkanut laajentaa lukijaperspektiiviäni. Tutustuin chick litiin viime vuonna, tänä vuonna lukupinostani ovat löytyneet ensimmäiset dekkarit. Vera Valan nimi on vilahtanut usein mediassa ja kirjapiireissä, ja nyt olen saanut ladattua Valan dekkareita lukulaitteelle odottamaan hetkeä, jolloin ehtisin hypätä italialaisiin tunnelmiin. 1. Kuka olet ja mitä teet? Olen Vera Vala ja kirjoitan ulkomaille sijoittuvia jännitysromaaneja. 2. Miten päädyit asumaan...


blogivirta.fi
Hirven päiväkirja -

Normal 0 false false false EN-US X-NONE X-NONE 3 Alasan Mengapa Uc Browser Dapat Disebut Browser Terbaik Di Dunia UC Browser Disaat jaman seperti sekarang ini, bisa disebut pengguna gadget yaitu, seperti tablet, smartphone atau aplikasi lainnya yang sudah sangat pesat berkembang. Apalagi jika ditambahkan kemajuan teknologi didalam bidang internet. Bila sebelumnya setiap orang memilih memakai atau menggunakan komputer untuk menjalankan juga mengakses internet, seperti saat ini justru pada...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat salep untuk penyakit herpes - Penyakit herpes adalah jenis penyakit menular, dengan cara penularan yang sangat mudah dan bisa dikatakan sangat cepat. Bukan hanya menular melalui sentuhan atau kontak langsung dengan penderita tetapi penyakit ini juga bisa menular melalui berbagai media seperti barang yang sudah terkena cairan dari kulit penderita herpes, atau penggunaan pakaian yang sama dengan penderita. Pada umumnya seseorang mengalami penyakit herpes kulit karena adanya virus yang...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat salep untuk herpes zoster - Penyakit herpes jangan dianggap remeh karena dapat berakibat fatal, bahkan pada kasus tertentu dapat menyebabkan kematian. Oleh karena itu jika anda menderita penyakit herpes segera lakukan pengobatan yang cepat dan tepat agar penyakit herpes anda sembuh tuntas dan tidak kambuh lahi di kemudian hari Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat salep herpes kelamin - Penyakit herpes jangan dianggap remeh karena dapat berakibat fatal, bahkan pada kasus tertentu dapat menyebabkan kematian. Oleh karena itu jika anda menderita penyakit herpes segera lakukan pengobatan yang cepat dan tepat agar penyakit herpes anda sembuh tuntas dan tidak kambuh lahi di kemudian hari Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat dan salep untuk penyakit herpes - Penyakit herpes adalah jenis penyakit menular, dengan cara penularan yang sangat mudah dan bisa dikatakan sangat cepat. Bukan hanya menular melalui sentuhan atau kontak langsung dengan penderita tetapi penyakit ini juga bisa menular melalui berbagai media seperti barang yang sudah terkena cairan dari kulit penderita herpes, atau penggunaan pakaian yang sama dengan penderita. Pada umumnya seseorang mengalami penyakit herpes kulit karena adanya virus yang...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat salep untuk penyakit kulit herpes - Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena penyakit herpes adalah Human Herpes Virus, disingkat HHV. Adanya virus ini akan menyebabkan terjadinya infeksi pada kulit. Penyakit herpes kulit juga bisa diartikan sebagai kondisi kulit yang mengalami peradangan Kondisi peradangan ini akan menimbulkan terbentuknya gelembung-gelembung secara...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat salep virus herpes - Penyakit herpes jangan dianggap remeh karena dapat berakibat fatal, bahkan pada kasus tertentu dapat menyebabkan kematian. Oleh karena itu jika anda menderita penyakit herpes segera lakukan pengobatan yang cepat dan tepat agar penyakit herpes anda sembuh tuntas dan tidak kambuh lahi di kemudian hari Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena penyakit...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

harga obat herpes salep - Penyakit herpes jangan dianggap remeh karena dapat berakibat fatal, bahkan pada kasus tertentu dapat menyebabkan kematian. Oleh karena itu jika anda menderita penyakit herpes segera lakukan pengobatan yang cepat dan tepat agar penyakit herpes anda sembuh tuntas dan tidak kambuh lahi di kemudian hari Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena penyakit...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

salep 88 untuk obat herpes - Penyakit herpes jangan dianggap remeh karena dapat berakibat fatal, bahkan pada kasus tertentu dapat menyebabkan kematian. Oleh karena itu jika anda menderita penyakit herpes segera lakukan pengobatan yang cepat dan tepat agar penyakit herpes anda sembuh tuntas dan tidak kambuh lahi di kemudian hari Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat salep penyakit herpes - Penyakit herpes jangan dianggap remeh karena dapat berakibat fatal, bahkan pada kasus tertentu dapat menyebabkan kematian. Oleh karena itu jika anda menderita penyakit herpes segera lakukan pengobatan yang cepat dan tepat agar penyakit herpes anda sembuh tuntas dan tidak kambuh lahi di kemudian hari Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena...


blogivirta.fi
Lost You In Helsinki -

obat salep penyakit kulit herpes - Penyakit Herpes merupakan salah satu jenis penyakit kulit yang disebabkan oleh adanya virus herpes yang menyerang manusia. Virus yang menyebabkan seseorang terkena penyakit herpes adalah Human Herpes Virus, disingkat HHV. Adanya virus ini akan menyebabkan terjadinya infeksi pada kulit. Penyakit herpes kulit juga bisa diartikan sebagai kondisi kulit yang mengalami peradangan Kondisi peradangan ini akan menimbulkan terbentuknya gelembung-gelembung secara...


blogivirta.fi
Hämeenlinnan kaupunkiuutisten blogi -

Pari vuotta sitten maailmaa kohauttanut kuva Aleppon raunioista pelastuneesta pienestä pojasta sai Antti Kemppaisen kirjoittamaan ja ohjaamaan näytelmän Poika ja Korppi. Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin uuden esityksen ensi-ilta oli Hippaloilla ja Elomessuilla on luvassa neljä näytöstä. – Kuva oli hyvin pysäyttävä ja siitä tuli vahvoja visioita, sillä pölyn peittämä lapsi näytti ihan nukelta, Kemppainen muistelee. – […]


blogivirta.fi



Viides aisti -

Pitkähkön kesätauon päätän kirjoittamalla esteettömyydestä. Esteettömyys on tärkeää kaikille vammaryhmille: julkisiin tiloihin pitäisi päästä pyörätuolilla, niissä pitäisi olla kunnon valaistus ja akustiikka. Monissa julkisissa paikoissa on vielä paljon puutteita. Osa puutteista olisi remontilla korjattavissa, mutta on myös paljon rakennuksia, joista ei esteettömiä saa. Näitä on esimerkiksi suojellut historialliset rakennukset. Lakitoimisto Kumpuvuoren Facebook-sivulla...


blogivirta.fi
Virtaa sanoista -

Somessa on käyty tiukkaa vääntöä siitä, saako helteestä valittaa. Koska talvi ja pakkanen ja yleinen mielensäpahoitus, nih kerta. Niinku että  äläpä siinä itke sitä ripuliasi, kohta sulla voi olla ummetus, kuten radiossa osuvasti verrattiin. Vaan eihän somessa nyt ylipäätään saisi valittaa mistään, koska joku siitä tykkää kuitenkin ja ottaa näin ollen eriävästä mielipiteestä verisesti itseensä. Eikä somessa vastaavasti tietenkään saisi myöskään iloita...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2018) — lastenkirjat, kuvakirjat, erilaisuus. Lasten kuvakirjoissa on mielestäni usein havaittavissa sellainen seikka, että kuvat selkeästi dominoivat kerrontaa. Tekstin ei siis tarvitse välttämättä olla verbaalisesti kovinkaan mielenkiintoista, koska todellisen mielenkiinnon kohteena kirjassa ovat kuvitukset ja niiden luoma narratiivi. Tällaisia ajatuksia kävi päässäni, kun luin Olematonta Olgaa, sillä tässä kirjassa teksti poikkeuksellisesti ei jää kuvittajan...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

1. Kuka olet ja mitä teet? Olen Englannin Cornwallissa asuva esikoisdekkaristi. Teen säännöllisen epäsäännöllisesti vapaan toimittajan töitä - pääasiassa matkailua ja maataloutta ‒ sekä käännöksiä. Opiskelen psykoterapeutiksi, ja vapaa-aikani menee hevosen selässä, laidunta siivotessa tai koiralenkillä. Olen naimisissa britin kanssa, perheeseeni kuuluu saksalais-englantilainen tytärpuoli, koira ja hevonen. Kaksi aikuista lastani asuvat Berliinissä ja Lontoossa...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Jäin viimeksi odottelemaan paketteja, ja kaikki kolme pakettia tulivat vielä samana iltana, kahden eri kuljetuspalvelun kautta. Ensimmäisen kuljetuspalvelun mies soitti hieman ennen saapumistaan ja kysyi, voisinko tulla alas häntä vastaan, kun paketti oli kuulemma vähän painava. Läksin alakertaan närkästyneenä, sillä sitä vartenhan minä olin kotiinkuljetuksen tilannut, että saisin paketit sisälle asti. Närkästykseni vaihtui kuitenkin noloudeksi, kun näin sen pienen ja...


blogivirta.fi
Oppitori -

<p><p><p>The numbers generated by this widget come from RANDOM.ORG's true random number generator. </p></p></p>


blogivirta.fi
Kemppinen -

Kuvassa (Wikipedia) Helsingin suurkirkon räystäällä kylmän rauhallisesti sojottava hahmo ei ole metsätyömiesten suojeluspyhimys eikä liioin vientiteollisuutemme viritelmä, vaan apostoli Simon Kiivailija.  Justeerisaha on hänen tunnuksensa, koska erittäin epämääräisen tiedon mukaan hän koki marttyyrikuoleman siten, että hänet sahattiin kahtia. Muistan ottaa pitkän telen mukaan kun menen seuraavan kerran Snellmaninkadulle Tiedekirjakauppaan, ja kuvaan nuo patsaat.  Taddeus on...


blogivirta.fi
Epookki blogi -

Latela syntyi 2005, kun kaksi armeijasta kotiutunutta Lauria, Valkama ja Huttunen, perusti kimppatallin autojensa laittamiseksi. Tallia alettiin luontevasti kutsua Latelaksi. Pian siihen liittyi myös muita. Latelan innoittamana ja autokärpäsen puremana Huttusen pikkuveli Jorma perusti oman ikäluokkansa kaverien kanssa muutamaa vuotta myöhemmin oman tallinsa Pikku-Latelan.Näin kuvataan Latelaa


blogivirta.fi
intrigööri -

(Kuvituskuva, Pixabay.) Iltalehti iloisesti kertoo kuinka vihreiden kansanedustajaa on kohdannut satumainen onni tai tuuri, kun hän on saanut kakkoasunnon kalliista Helsingistä "halpaakin halvemmalla". "Olli-Poika Parviainen on tehnyt sen, mistä suurin osa meistä voi vain haaveilla. Hän on asunut Helsingissä halvalla ja saanut ylimääräistä rahaa siinä sivussa." Juttu oikein huokuu sitä, kuinka vihreä kansanedustaja O-P onkin sitten ollut näppärä ja samalla onnekas. Heh, heh. ***...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 28 29 Seuraava »