Tänään on 24.05.2018 03:09 ja nimipäiviään viettävät: Tuukka, Touko ja Alarik. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle seitsemän sisarusta tulevasiuudesta


Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...

Oppitori -

--> Klikkaa Lataa  TurboTop , niin saat ponnahdusikkunan pysymään muitten ohjelmien päällä. Testattu eikä tullut haittaohjelmia. Älä turhaan kokeile tätä, se on iso ja kömpelö, kun reunat vievät tilaa. Liukuva teksti kyllä tulee, kun jaksaa odottaa.

Hannun blogi -

Kävimme katsomassa Lauri Maijalan ohjaaman Seitsemän veljestä jo 15. marraskuuta, mutta bloggaaminen on jäänyt. Nyt muistikuvat ovat jo vähän ehtineet hiipua, mutta esitys oli vahva ja ajatuksia herättävä. Paljon on puhuttu 1970-luvun Veljeksistä, ja se on ymmärrettävää siinäkin mielessä, että Maijalan tulkinta alkaa viittauksella historiaan. Kun esirippu nousee, ensimmäinen näkymä on viittaus Kaj Puumalaisen 70-luvun lavastukseen, samoin menneeseen viittaavat keppejään...

Puikko ja Parsoni -

Loman loppusuoralla sain karmean lankojenjärjestelyherätysvimman ja kauhukseni huomasin, että seiskaveikkaa on vuosien varrella kertynyt nurkkiin monta kilometriä. Koska kesä on ollut vuosisadan vetisin ja kylmin rupesin jo hyvissä ajoin heinäkuun puolella kaipailemaan isoa peittoa, johon voisin kääriytyä pitkinä ja koleina syysiltoina...mmm.... No kaksi perhosta yhdellä iskulla: seitsemät veljekset pois kiusaamasta ja hyotykäyttöön villapeiton muodossa. Ei niitä oikein...

PUNAINEN TURKU -

Tänään 27-7 vietämme Unikeon päivää: Unikeonpäivä (esim. Latviassa nimeltään Septinu Guletaju Diena , seitsemän nukkujan päivän juhla.) Unikeonpäivä, monissa maissa nimeltään seitsemän nukkujan päivä , on vanha kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin Efesoksen seitsemää unikekoa . Legendan mukaan nuorukaiset pakenivat 200-luvulla kristittyjä vainonnutta keisari Deciusta luolaan ja heräsivät vasta 200 vuotta myöhemmin. Unikeonpäivä on muun muassa Saksassa ...

Fab Forty Something -

Ihanaa lauantaita kaikille! Niin mahtavat ilmat on nyt, niistä kannattaa ottaa kaikki irti. Olen ollut niin fiiliksissä lämmöstä. Olin eilen sauvakävelyllä kesäillassa, ja sanat eivät riitä kuvaamaan miten siitä nautin perjantaiväsymyksestä huolimatta. Olen tosiaan kärsinyt aika kovasta väsymyksestä, ja pistän sen koivun siitepölyn piikkiin. Eilen olin totaalisen kanttuvei, samoin tänään, mutta taisin tuossa iltapäivällä nukahtaa pari tuntia, ja se vei pahimman...

Mitä söin tänään -

Syys-lokakuun vaihteessa Lontoota helli vuosisadan helle. Pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko lämmitti ilman kolmeenkymmeneen asteeseen. Me vietimme aikaa hyvin ilmastoiduissa ravintoloissa, pikkutakki päällä, jotta sinun ei tarvitsisi. Joël Robuchon on nimennyt Lontoon maailman kulinaaripääkaupungiksi. Tällä kertaa läpileikkaukseen valikoitui Alain Ducasse at the Dorchester (3) The Ledbury (2) L'atelier de Joël Robuchon (2) Sulkeissa Michelin-tähtien määrä. Näin...

Oisko ittestäs kivaa? -

(tämä meemi kuuluu oikeasti johonkin blogipalkintoon, mutta päätin napata sen ilman palkintoa.. :)   1. Elämäni on tällä hetkellä onnellisempaa kuin ikinä osasin odottaa.  Iloitsen lapseni kasvamisesta ja uuden oppimisesta enemmän kuin kuvittelin olevan mahdollista. Samalla kuitenkin aina vähän suren sitä, miten nopeasti lapsi kasvaa ja miten vanhempainvapaani jo kohta loppuu, vaikka pitäisi tietenkin elää vain tätä päivää. 2. Minulla on giardia . Sain sen Etiopiasta ...

Kuusi -

Ennallaan, sanoo isä.  Muistikatkoksia välillä, välillä ei ollenkaan.  Vessareissun jälkeen makuulle mennessä hengitys on vaikeaa ja äiti joutuu nousemaan sen vuoksi ylös. Hengitys vaikeutuu rasituksessa  ja makuulla olo taitaa vaan pahentaa.  Ennallaan,  mutta oliko tuollaista viime viikolla, kun olin siellä?  Alan taas miettiä ja epäillä ja ennakoida, vaikka olin ja päättänyt ajatella

Missä neuloimme kerran... -

Jotkut projektit ottavat aikansa. Toisinaan semmoiset 7 vuotta. Mutta voitin väsytystaistelun ja sain lopulta tästä puserosta oikean kokoisen. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki meikäneulojalle! Mitä: Effie / Kim Hargreaves Miten: Pyöröpuikko 2.5 mm Mistä: Drops Lace + ITO Sensai, 125 + 5 g Tämä projekti alkoi tavallaan joskus seitsemisen vuotta sitten. Olen kertonut aiemminkin, että aloitin englanninkielisten ohjeiden neulomisen Kim Hargreavesin kirjoista. Yksi kauneimmista...

Operaatio ero -

Huhhuh, niin ne vuodet vaan vierii. Tänään on kulunut seitsemän vuotta erosta. Ja yllätys yllätys, olen edelleen sinkku! Koskaan aikaisemmin minusta ei ole tuntunut yhtä vastenmieliseltä tulla kirjoittamaan tänne kuulumisia kuin mitä tänä vuonna. Tiedän sen johtuvan siitä, että koen, ettei minulla ei ole mitään sanottavaa eikä minulle kuulu yhtään mitään. Mutta kai tässä jotain on vuoden mittaan tapahtunut, katsotaanpas... Edelleen asustelen täällä maaseudulla. Sain...

Nukkekoti Potinperä -

Seitsemänmillisiä muumimukeja perjantai-illan ratoksi. Nukkekoti Potinperä on siirtynyt facebook-aikaan. Tervetuloa! https://www.facebook.com/nukkekodissa

siina*k knits -

...ja 43 200 silmukkaa. Siinähän se. Täydellistä aivotonta tv - neuletta. Tai matkustusneuletta. Ja ihan täydellisen pehmeä lopputulos! Malli: Vector by Tanis Lavallee, Wool People 7 Lanka: Holst Garn Noble , 25 g kutakin seuraavaa väriä: flint, camisole, tyrian rose ja berry, sekä n. 12 g sävyä whisper Puikot: Knit Pro Cubics - vaihtopäät 4 mm Koko:  Pitkä. Pitkä! Runkopatjan pituus riitti juuri ja juuri kun pingotin huivin kaksinkerroin ! Rav it! ˆ ˆ ˆ ˆ ˆ Seuraavaksi...

Tickle Your Fancy -

*Segafredo Ambassador/Kaupallinen yhteistyö   Jouluaattoon VIIKKO?!?

"Älä kerro äitille?" -

Laatat olivat kylmiä. Oli vasta huhtikuu. Me istuimme katoksen alla ja kuuntelimme sadepisaroiden helinää. Maria sylkäisi mustan möykyn suustaan. Kirosi hiljaa. Tuijotin kaukana liikkuvaa hahmoa. Kuului rapinaa. Jatkoin hahmon seuraamista. Se talutti polkupyörää. Jopparille oli sidottu kassi. Maria sylkäisi taas. Nyt erotin jo enemmän. Naisella oli punainen napitettava takki, siniset kumisaappaat ja hupun alta pilkisti pörröinen tukka. Kassi oli kukallisesta kankaasta. Täyden...

Listablogi -

Nightwish ei ole enää nimenä kuumimmillaan, mutta edelleen se yltää listoilla temppuihin, joissa jopa Robin epäonnistuu. Syksyn hittilajitelma Me tehtiin tää ei pystynyt jatkamaan Robinin ykkösputkea, mutta nyt albumitilaston kärjessä on Nightwishin kokoelma Decades . Edellisestä greatest hits -koosteen paalupaikasta on yli seitsemän vuotta – silloin kimmokkeena oli Kari Tapio n kuolema. Ja jos katsoo tilannetta edelliseen Nightwish-ykköskokoelmaan asti ( Highest Hopes 2005)...

"Älä kerro äitille?" -

Laatat olivat kylmiä. Oli vasta huhtikuu. Me istuimme katoksen alla ja kuuntelimme sadepisaroiden helinää. Maria sylkäisi mustan möykyn suustaan. Kirosi hiljaa. Tuijotin kaukana liikkuvaa hahmoa. Kuului rapinaa. Jatkoin hahmon seuraamista. Se talutti polkupyörää. Jopparille oli sidottu kassi. Maria sylkäisi taas. Nyt erotin jo enemmän. Naisella oli punainen napitettava takki, siniset kumisaappaat ja hupun alta pilkisti pörröinen tukka. Kassi oli kukallisesta kankaasta. Täyden...

minityyli.fi -

Heurekassa on avattu yhteistyössä Sitran kanssa uusi näyttely: Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta. Näyttely kertoo seitsemän erilaista näkemystä Suomesta vuonna 2067. ”Halusimme kävijän kokevan näyttelyn teemat henkilökohtaisesti. Erilaisia arvoja ja valintoja edustavat sisarukset näkevät seitsemällä eri tavalla tulevaisuuteemme”, Heurekan elämysjohtaja  Mikko Myllykoski  sanoo. Koska Sitra on ollut mukana rahoittajana ja asiantuntijana, on näyttely saanut upean...

Tähden Etsijä -

Nähdessään mahdollisuudet, jotka piilivät sydämissämme, he laskeutuivat tähtivaltaistuimeltaan kulkeakseen joukossamme; laimensivat verensä meidän vereemme. Ja niin syntyi haltijoiden rotu, Noiden kauniiden ja voimallisten, kauheiden ja ihastuttavien, magian ja pimeyden herrojen valon ja tietoisuuden valtiaitten. Ja me kutsumme heitä nimeltä ja merkeissään he saapuvat luoksemme, Opettaakseen meille tiedettä ja kulttuuria, Magiaa ja noituutta, taistelemista sekä kaikista suurinta...

Eurooppaoikeus -

Valkoisen kirjan ja viiden pohdinta-asiakirjan avulla Euroopan komissio kutsui unionin asukkaat keskustelemaan yhteisestä tulevaisuudestamme. Suurvaltasuhteiden muutokset , Pariisin ilmastosopimus ja Yhdistyneiden Kansakuntien Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteineen ilmentävät globaaleja muutosprosesseja, jotka vaikuttavat taustalla maailman verkottuessa. Usein tekniikan, talouden ja elämän integraatio ovat ihmisten mielessä, kun he ajattelevat globalisaatiota, jopa rajatummin...




Suolaista ja makeaa -

Seitsemän on luku, joka tulee vastaan monessa paikassa: Seitsemän on kansanperinteessä onnenluku. Seitsemän on alkuluku ja symboloi täydellisyyttä. Viikossa on seitsemän päivää. Kurosawa ohjasi hienon elokuvan seitsemän samuraita. Aleksis Kivi kirjoitti kirjan seitsemästä veljeksestä. Saapasjalkakissa taittoi nopeasti taivalta seitsemän peninkulman saappaissaan. Arpakuution vastakkaisten sivujen summa on seitsemän. Aineen happamuus ilmaistaan pH-arvolla, ja sen ollessa 7, on...

Rouva Myttynen muistelee -

Sain kaima- Annelilta -Anneli A/Pihakuiskaajan puutarha-bloggarilta haastavan tehtävän: "Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa seitsemän päivän ajan ja tee siitä postaus.  Kerro postauksessasi kuka Sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen." Ensimmäinen kiitollisuus: Tästä se alkoi, se syvä kiintymys puutarhan olemukseen. 50-luvulla kun olin lapsi, oli perheelläni - johon silloin kuului mummi Ester ja ukki  Kalle...

Sokea piste -

Anni haastoi minut meemiin, jossa minun pitäisi kertoa seitsemän randomia faktaa itsestäni. Tämä kai pitäisi tartuttaa muihinkin, mutta en vaan keksi ihmisiä joihin tartuttaa joten tarttuuntukaa ihmeessä ihmiset jos vaan haluatte! Täältä pesee: 1. En osaa hiihtää, en ole ikinä osannut, enkä erityisemmin halua edes kokeilla. 2. Kulutan farkut puhki keksimäärin kuukaudessa, älkää kysykö miten. 3. Olen äärimmäisen nirso kenkien suhteen vaikken hae edes mitään...

Rahasta -

Päivätyö nettimarkkinoinnin konsulttina on viime kuukausina vähentänyt selvästi intoani päivittää tätä blogia. Asiaa olisi kyllä kertynyt paljonkin, mutta aivan kaikkea ei viitsi edes näin pienelle yleisölle julkisesti kertoa. Sen vuoksi päätän kolmen kuukauden blogihiljaisuuden antamalla sinun vilkaista hiukan tilaamiani rss-syötteitä. Kun aika on rahaa, kannattaa blogien seuraamisessa siirtyä pelkästään syötteiden käyttämiseen. Itse olen ottanut tavakseni aina...

Katie´s Secrets -

Sain jokin aika sitten ruusutunnustuksen ja paljastushaasteen Taikalta . Kiitos paljon ruususta. Ruusun mukana tulleessa kortissa oli seuraavat säännöt: Saatuaan tämän palkinnon täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa: 1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen. 2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi. 3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen. 4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä. 5. Anna tunnustus seitsemälle. 6. Linkitä nämä blogissasi. 7. Kerro näille...

Kaarin Taipale - PUNAISEMPAA KUIN VIHREÄ -

Jokaisessa asuntokysymystä käsittelevässä seminaarissa joku alustajista muistuttaa, että jo Zacharias Topelius päivitteli Helsingin asuntopulaa. Miten ihmeessä se ei koskaan ratkea?     Jos kaupunki kasvaa, asuntoja on melkein aina liian vähän. Ja ellei tarjonta vastaa kysyntää, hinnat nousevat. Miksi kaikki ihmiset pakotetaan muuttamaan Helsinkiin? Ketään ei pakoteta muuttamaan tänne! Mutta ihmiset haluavat asua Helsingissä, mikä tarkoittaa, että tämä on vetovoimainen ja...

Fillarikesä -

Elokuussa kirjasin Taiwan KOM Challengea varten muistilistaan mm. näitä: elokuun alun 89-90 kg:sta kuusi pois treeniin hiukan lisää intensiteettiä ja mäkitoistot 5...6...7 krt Malminkartano ym Irlannin isommat mäet pari päivää ajovauhtisuunnitelma Yllättävintä on ollut laihtumisen helppous. Seitsemän kiloa on kadonnut kovinkaan kummoisesti yrittämättä. Vähän vähemmän suklaata, välipalan korvaaminen porkkanalla silloin tällöin, hiukan enemmän aikaa pyörän päällä...

Paperivuorineuvoksen pakinat -

7 faktaa itsestäni (haaste)Sanoma ihmiskunnalle haastoi kertomaan seitsemän faktaa itsestäni. Tässä niitä nyt sitten tulee.1) Olen horoskooppimerkiltäni Oinas ja kiinalaisessa Käärme. Hyvä yhdistelmä. Horoskoopeista puheenollen aikoinaan kirjoitin niitä Pääkaupunki-lehteen ja sain jopa ihailijapostia.2) Minulla on kaikkea tuplasti tai ei nyt ihan kaikkea sentään. Mutta vanhempia minulla on

Pankreas Kivi -

Älä mene metsään! Älä mene metsään, Pankreas lauloi, mutta Esa ei enää kuullut. Hän putosi yhä alemmas jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla kohti täydellistä pimeyttä, tyhjyyttä, lopullista valoa, mustaa valoa... Kaukana syvällä alhaalla heikko, väritön liekki, ääni, hyräily, laulu, liukui hiljalleen pitkin tyhjyyden pintaa. Värittömyys ei ollut pelkkää pimeyttä. Se oli vain ilman valoa, ilman olemusta. Keskellä (? mitkä ulottuvuudet ?) kaikkiin suuntiin jatkuvaa...

Lopun aikoja -

Vastoin odotuksiani selviydyin viime viikonlopusta. En kerta kaikkiaan jaksanut järjestellä lähtöäni, vaan lääkitsin akuuteinta ahdistustani isolla annoksella elokuvallista eskapismia. Lupaan kuitenkin itselleni, että tulevana tiistaina pääsen vihdoin pois täältä. Tätä elämää on tarpeetonta enää pitkittää.




« Edellinen 1 2 Seuraava »