Tänään on 18.08.2018 03:34 ja nimipäiviään viettävät: Leevi ja Bo. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle sekavat huomiot


Operation Minimize Me -

Eli enpä ole minäkään mihinkään kadonnut, vaikka hiljaista onkin ollut. Hiljaista on myös vaa'alla. Ei se paino putoa, mutta eipä se pahemmin nousekkaan. Viikot kulkevat hyvin syömisen kannalta, liikuntaa pitäisi lisätä siitä yhdestä lenkistä/vko. Viikonloput taas.. No, nuori ihminen ja yleiset nuorten ihmisten sosiaaliset kuviot viikonloppuisin. Eli kuppiin on tiputtu vähän turhankin usein, mikä näkyy lukemissa. Mutta nyt iskee kontrolli ja se riehuminen loppuu. Aikataulutan...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Olen eilen ja tänään vihdoinkin aloittanut Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit -käsiksen työstämisen. Perustutkimuksen piti olla tehtynä, että siitä vaan kirjoittamaan. Mutta kirjoittaessa nimenomaan huomaa aukkoja tiedoissa ja päättelyissä ja niin päätyy sitten kuitenkin selaamaan sivukaupalla seurakuntien historiakirjoja. Seurakunnalla ei sinänsä ole väliä, mutta tällä kertaa se oli laivastotukikohta Karlskrona. Laivaston upseerille vaimoineen syntyi kastettujen listauksen...


blogivirta.fi
Pyöräprojekti -

Työt ja muut mutkat elämässä ne pitää kiireisiä jotta ei edes plokkaamaan kerkeä mutta nopea kahden kuvan pläjäys on nyt pakko laittaa. Suomen komein mopo sai juuri haastajan! Tarkempia speksejä minulla ei tästä ole enkä kerkeä utelemaan/julkaisemaankaan mutta näkeehän tuosta, että samantyyppisiä ratkaisuja on käytetty kuin punaisessa veljessään. Mopo on myynnissä nettimotossa ja hintakin on edeltäjäänsä edullisempi. Jos olisin löytänyt tämän mopon myynnistä...


blogivirta.fi
Pyöräprojekti -

Talliin tuli tällä kertaa tällainen. Tässäkin on jonkin verran rottapyörän piirteitä.. :D Häijy vehje!


blogivirta.fi
Pyöräprojekti -

Aku Ankka N:o 11 - 11.3.2009 osaa kertoa seuraavaa: Tavallisimmin sitä pidetään American Bantamina (ks. artikkeli AA 23/2002), joskus sen on sanottu olevan Belchfire Runabout. Autoasiantuntija Jorma Laakson mukaan kyseessä on American Austin Roadster vuodelta 1934. Ehkä voisi kuitenkin sanoa, että Akun Auto on ainoa laatuaan. Tässä muutama omasta mielestäni hyvä ehdokas: American Bantam roadster -39 American Austin roadster -32 American Bantam -38 Piirretty Akun auto ei näytä kovin...


blogivirta.fi