Tänään on 20.05.2019 14:15 ja nimipäiviään viettävät: Lilja, Karoliina, Lilli, Karolina ja Lilian. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle serial box


tietokone ja kotiteatteri blogi -

Kaikki alkoi siitä, kun sain yhtenä päivänä päähäni rakentaa oman kotipalvelimen. Tarkoitukseni oli saada kaikki perheen valokuvat ja elokuva talteen yhteen paikkaan. Palvelimen ja tiedostojen viilailu vei oman aikansa eikä siitä sen enempää. Sanotaan vain, että eräänä päivänä huomasin tämän kellarissa sijaitsevan media-palvelimen olevan valmis. Hyvä niin. Palvelimen rakentelun yhteydessä olin saanut vision olohuoneesta, missä […]


blogivirta.fi
Sari knitting and stitching -

Lumiruusu kyseli, minkämallisista palasista Winter box -neulatyyny on koottu. Kaksi melkein ympyrän muotoista palasta ommellaan yhteen ja sitten kieputetaan lanka neljästä kohtaa ympärille sekä kiristetään keskeltä napilla. Eli eivät ole alunperin kukkasen mallisia palaset, mutta koottuna neulatyyny muistuttaa kukkaa. Mielestäni ei ollut vaikea koota, aika samaan tapaan kootaan kuin biscornut. Saksikoristeen kokoamisessa oli hiukan haastetta, kun se on niin pieni. Kokosin sen samaan...


blogivirta.fi
Sekolaista -

I just tried to widen this text box a bit, so the pictures wouldn't be cut in half. Lets see what happens when I try to post a picture here: Okay, not that bad. The hat was a gift to friend living in a cold place. The pattern is Star Crossed Slouchy Beret by Natalie Larson. My yarn was thinner so I added stitches and knit more repeats. It came out really nice, but a bit smaller then intended. Luckily the recipient says it fits her. :)


blogivirta.fi
Mode & Vintage -

do you ever see a food that looks really bad, but tastes really good? chicken pot pie is kind of like that. or brownies. there really is no way to get the most "perfect" brownie. oftentimes, the perfectly square ones aren't too yummy, while the gooey, amorphous ones are heavenly. i do love it when food both looks and tastes beautiful. how gorgeous are those cupcakes? simple, natural, and elegant. love! xo eliza (squid ink pasta with stilton via  flickr , churros via  the sugar hit , lemon ice...


blogivirta.fi
Sari knitting and stitching -

Jippijee. Victoria samplerin Winter box -saksikoriste on nyt viimeistelty ja valmis. Tykkään! Tämä on kuudes valmistunut ristipistohassutustyö. Myös neulatyynyn pistelyosuus on valmis, mutta itse laatikko on vielä ihan alkutekijöissään. Sakset ovat Elizabeth I -sakset Violariumista . Yippee. I finished the Winter box scissors fob from Victoria Sampler and I really really like it! I have stitched the pincushion too, but not finished yet. Box is still just in the beginning. This is...


blogivirta.fi
Sari knitting and stitching -

Kylläpä tämä alkutalvi on ollut aktiivista käsityösaralla. En muista, milloin olisin näin usein blogia päivittänyt... Tänään viettää Maarit syntymäpäiviään ja tein hänelle pienen enkelirasian. Rasia on Ikeasta ja malli rasian kannessa on yhdistelmä Brigitte Belletin enkelimalleista, Mains & Merveilles -lehdissä julkaistu. I have stitched quite a lot this winter. I don't remember when I have updated my blog as often as nowadays... Today is Maarit's birthday and I stitched...


blogivirta.fi
Rio Baile Funk -

As some of you might know I'm part of a DJ crew called Boom Shakalaka here in Helsinki, Finland. This summer is gonna be big for us as things are moving forward on many fronts. When we do remixes we've always searched samples from african, brazilian and other latin american sources trying to dig deep into other cultures. But then we started wondering why don't we ever dig to our own roots and own musical culture. And as a result we started experiementing with old finnish folk and accordeon...


blogivirta.fi
Lennun tekeleet -

Exchange from Leena M . - Leenalta Today we exchanged Christmas exchanges in our local stitching group, it's the best exchange of the year :) I won't post a photo of all the exchanges just yet, as some of them are still on the way. But above you can see the cute box I received from Leena M., thank you so much Leena! I love the design, it's so fresh with red and white colours and I just love peppermints. Our theme in this exchange was boxes. The dimensions were given and all the extra goodies...


blogivirta.fi
Lennun tekeleet -

Exchange from Virpi - Vaihto Virpiltä I feel I fell off the edge of this universe into another one and am now slowly climbing back :) In January and February I just had too much to do. Closing Violarium and beginning two studies has been quite an adventure (a very sleepless adventure...). But this week I have winter holiday and I think I'm almost back to normal. I participated in an exchange in our local stitching group. We had no rules at all, our exchange leader finally has realized how to...


blogivirta.fi
Sari knitting and stitching -

Tänään viimeistelin Winter Box -sarjaan kuuluvan neulatyynyn ( Victoria Sampler ). En kyllä tiedä, raaskiiko siihen neuloja tökkiä :) Rasia on vielä ihan alkutekijöissään - sen valmistumiseen menee vielä kauan. Tämähän oli sitten 8/15 ristipistohassutustyö. I finished today this little Winter box pincushion from Victoria Sampler . It is so cute. This was 8/15 January Cross Stitch Challenge work.


blogivirta.fi
Sanahuminaa -

Oon vähä pätkäs nyt, ärsyyntynytkin, onnellinen, mutta samalla kauhean yksinäinen. Siksi en kirjoita paljonkaan mitään nyt, mutta jatkan varmaankin huomenna. Kevät on ollut kaikilla tasoilla aika hankala. Töissä, ihmissuhteissa, opiskelussa, omassa elämässä. Lopetin mielialalääkkeet ihan just viikko sitten, mutta kuten terapia, ei nekään tuoneet aikoinaan elämään muuta, kuin auttoivat ylös sängystä, joten mitään suurta revelationia en odota lääkkeettömästä...


blogivirta.fi
Roadside Burger Blog -

Hampuris is a small grill kiosk chain in Helsinki which started to reposition their business towards burger chain about a year ago. They started to run ads on TV and also offer home delivery. Unfortunately they still are just another grill kiosk. Their pictures of burgers have fresh lettuce leaves and nice looking burgers but the reality is really something else. And I'm not talking about the standard failure to match the marketing images, this was much worst. Just compare the image above and...


blogivirta.fi
Tomi Sandström -

***FIRE SALE*** Usage is 1X mani unless otherwise noted First Paid First Served basis (no holding) Contact Piff via our contact page Paypal only The pictured set is $13.50 (shipping included ) for Continental US Buyers. I can ship internationally, but shipping will be assessed on an individual basis (price is $9 + small flat rate box shipping cost). Left to Right: Sinful Nail Junkie (85%) Sinful Dream On (old version) Sinful Daddy's Girl Misa Fire Coral Misa Forbidden Lust China Glaze Devotion...


blogivirta.fi
Matkailua Kaakkois-Aasiassa -

Yes, that's right. I came back "home". I flew from Kuching (Sarawak, Borneo) back to Penang on Tuesday May 3rd. I spent one week in Kuching. I ate a lot of Roti Canai and Roti Telur (kind of bread with curry sauce, excellent taste). Then I visited a few natural parks: Kubah and Semenggoh. In Kubah I traveled in a jungle just by myself. I was alone there and followed a path that finally took me to a very nice waterfall. I bathed there and washed away all the spider nets that I had taken in the...


blogivirta.fi
Teepaitablogi -

Mentalwear: Poonuspaita ja pieni poonuskilpailu: Millainen olisi psykiatrisen sairaalan bonuskortti ulkoasultaan? Suunnittele meille sellainen. Paras idea toteutetaan ja tekijä saa Mentalwear lahjakortin arvo 70 EUR. Myös puhutteleva Hot Box of Luxury on uusi malli sitten viime visiittini. Spreadshirtin Suomi-osasto ponnistaa näkyvämmin esiin. Lafraise.fi toimii nyt jo ihan oikeasti suomeksi ja lisäksi on jo aiemminkin toiminutta blogia ja Lähiökakaraa . Loppuun pari irrallista osumaa...


blogivirta.fi
Viidakkorumpu -

Jeps. On tullut aika äänestää Osulalle slogan . Osallistuhan ja voita itsellesi hyvä leffaboksi! Kesää kaikille! Jari, VIIDAKKORUMPU 2.0 Tilaa Viidakkorummun RSS-syöte


blogivirta.fi
Maailman mausteita - kulttuurien vivahteita -

Seuraa pieni kuvakavaldi erilaisista ympäristöistä reitin varrella. Tämä oli muistaakseni Sohosta ja jotenkin niin Lontoon oloinen, ettei mitään rajaa:    Sohon lähellä oli myös kiinalaiskaupunginosa. Sieltä löytyi myös korealaisia ravintoloita sekä paikallisia gay-baareja. Ilta-aikaan baarit tuntuivat olevan täynnä ja meno muutenkin ihan mukava - siitäkin huolimatta, että taisi olla torstai. Lontoon matkaajien kannattaa kuitenkin huomioida, että osa baareista saattaa...


blogivirta.fi
Puhelimessa!?! -

Sleeping is art! If this is true, like I believe, I am quite an artist. I have been sleeping with great success in various airports, a few trainstations, toilets, many different floor surfaces and have also fallen asleep in an aeroplane in the middle of takeoff (I am not joking. It has happened twice!!). However, last friday I spend my night in Luton airport in London and since I had been sleeping enough already, I had time to observe the best ways of sleeping in airports. I came up with 3 main...


blogivirta.fi
400:n Haaste -

Palasin illan hieronnasta hyvillä mielin. Parina viime päivänä olen tuntenut kasvanutta levollisuutta ja onnellisuutta. Pitkään suunniteltu ja valmisteltu suoritus alkaa olla käsillä. Terveystilanne on hyvä ja koko projektin palaset alkavat olla niillä kohdin, mitä päässäni viime syksynä kuvittelin. Kotona on mennyt vielä mukavammin treenimäärien laskettua. On selvää, että treeni on toisinaan mennyt lasten kanssa vietetyn ajan ohi, mutta tämä on vain väliaikaista. Olen...


blogivirta.fi
Minnin näpertelyt -

Toy Soldiers: Cold War is an action-packed tower defense game that improves upon its predecessor at almost every opportunity. The Good Loads of replay value   Good number of competitive and cooperative options for two players   Barrage abilities are a great addition   Makes numerous improvements and tweaks to the Toy Soldiers formula. The Bad Frame rate can't always keep up with the action   Versus mode leaderboards are easy to game. History tells us that in the 40-plus years of the Cold...


blogivirta.fi



Gagan ( From My Lil Window) -

For the last few days, I think my most frequently visited page was Google maps (to plan my euro trip)... oh how easy it is now-a-days to plan a trip! Other than making a trip plan, probably everyone has tried to zoom on the roof of their house, or walked around the street using street view. That's fun for a while. Anyways, while the google car is silently driving by your window, capturing of interesting moments are inevitable. Kids falling... running box...non-stop fun :D source: streetviewfun...


blogivirta.fi
PIPAIITA -

 Ystävä sai pienen prinsessan tovi sitten, ja tämä(kin) projekti on odotellut puolivalmiina. Sain hyvän syyn postitella muutenkin tavaraa hänelle päin ja niin viimein tämäkin pääsi matkaan!   Pieneksi muistamiseksi hankin tossut hyvissä ajoin, ja niiden ympärille sitten tämä kuvalaatikko.  Laatikon päälliseen pikkuprinsessan nimi, leimakuvan väritin ja asettelin nimen päälle nukkumaan. Jos kuvalaatikko ei ole tuttu, niin tämähän toimii niin että kun kansilaatikon...


blogivirta.fi
Vapautusrintama -

LimeWire on vertaisverkko-ohjelma, joka java-pohjaisena toimii monissa eri käyttöjärjestelmissä -- ainakin periaatteessa. Linux-version käynnistysskripti on nimittäin viallinen, tiedosto on ilmeisesti tehty jollakin MS-käyttöjärjestelmällä. Skripti on kuitenkin helppo korjata vaikkapa tr-komennon avulla: $ tr -d '\15\32' runLime Tämän jälkeen tiedosto runLime toimii hyvin (olettaen, että Java on oikein asennettu) kunhan varmistaa, että se on ajokelpoinen: $ su # chmod a+x...


blogivirta.fi
Stoori -

Syyskuun Bette Boksi on jälleen saapunut ja on aika kurkata mitä sieltä löytyy tässä kuussa! Syyskuun Bette Boksin sanottiin sisältävän ihanan meikkituotteet, täysikokoisen monikäyttöisen puhdistustuotteen sekä näiden lisäksi boksista löytyisi tehokas vartalotuote. Aika hyvät lupaukset jälleen kerran. Lähdin myös hakemaan boksia postista todella innoissani sillä ehdin spoilaantumaan sen sisällöstä, mutta mitä sisältö todellisuudessa oli ja […] The post Bette Box...


blogivirta.fi
Stoori -

Syyskuun Bette box on täällä! Mä oon joskus tilannut Bette boxia vielä sen edellisellä nimellä ja yli puoltoistavuotta sitten tilasin hetken Bette boxia. Nyt mulla tuli kuitenkin sellanen fiilis, että halusin testata taas määräajaksi tätä kauneusaiheista kuukausittaista yllätysboksia. Nyt siis odotellaan kolme pakettia ja katsotaan jääkö Bette box mulla jatkuvaan tilaukseen. Bette Box on siis […] The post SYYSKUUN BETTE BOX – IT’S THE LITTLE THINGS IN LIFE appeared first...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Hain syyskuun Bette Boxini hetki sitten Postista ja pakkohan mun oli tuttuun tapaan napata sisällöstä välittömästi kuvat ja julkaista postaus! Pari edellistä boksia ovat olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä ja rehellisesti sanottuna mietin jo lopettavani tilauksen kokonaan. En kokenut saavani rahoilleni vastinetta ja kaipailemiani meikkituotteitakaan ei ollut ollut bokseissa vähään aikaan. Päätin kuitenkin antaa syyskuun Bette Boxille vielä tilaisuuden ja kuinka kävi...


blogivirta.fi
Mars Ultor -

(This post is dedicated to everyone who is STILL waiting for their ME2 CE a full week after it was released outside Europe, SetAsEssential among many sad others!) So I got my Mass Effect 2 Collectors' Edition from Tilt Game Store on Tuesday. After waiting in line in vain for almost 2 months, I had to cancel my preorder from Verkkokauppa.com (I'm NOT advertising them by giving a link). Instead, I accidentally found out that Tilt Game store had them in stock, so I just marched right in and got my...


blogivirta.fi
Saokan blogi -

Emme ole muuttamassa Vaasaan , vaan Vantaalle . Otsikko on lainattu tussilla kirjoitetusta tekstistä jo edellisessä muutossakin kolme vuotta sitten käyttämästämme pahvilaatikosta, jonka kaivoin kellarin häkkivarastosta esille ja pakkasin täyteen säilykepurkkeja, jauhopusseja ja pastaa eri muodoissaan. Mistä lie Pietarsaaressa tarttunut tuo laatikko mukaan ja mitä siellä on aiemmin ollut sellaista, mitä ei Vaasaan viedä, tiedä häntä. Tiistai-aamuna ajeltiin Kuopioon, pidettiin...


blogivirta.fi
Provencen auringon alla -

You never know what you're gonna get." Niinpä niin. Hyvinpä vähän Kulta ja mie osattiin aavistaa, millä tavalla meijän marraskuinen Tobagon matka olisi mullistava muutenkin kuin vain uusien kokemusten ja ihmissuhteiden tasolla! Palasimme paratiisisaareltamme kotiin levänneinä ja rentoutuneina, ruskettuina, muutaman lisäkilon sekä... ...uuden ihmisenalun kanssa! :) 7 avioliittovuoden ja enemmän ja vähemmän vakavan yrittämisen jälkeen meistä tulee vihdoin äiti ja isä - maman et...


blogivirta.fi
Haisu elää -

hehehe i just helped last-minute decorate a tree. it was fun, i haven't done it since i was a kid and helped my babysitter's family decorate their tree. and then i didn't really get it, i mean it felt like xmas was all about presents, and i felt mean and kept my mouth shut about santa not being real. this time i could see how it was a ritual, how each decoration meant something to my friend and her family, like who made what ornament, and when (like the seder plates my sister and i made for...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Seuraava »