Tänään on 20.06.2019 20:03 ja nimipäiviään viettävät: Into, Inga ja Ingalill. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle sibeliuksen ja tchaikovskyn musiikki


Petri Järveläinen -

Pythagoras oli innostunut käsityksestä, jonka mukaan todellisuuden yleinen rakenne on ilmaistavissa lukusuhteiden avulla. Ne taas voidaan ilmaista musiikin intervalleina. Lukusuhteista keskeinen oli kymmenluku, jonka syntyminen perustui yksinkertaiseen matemaattiseen huomioon: 1+2+3+4 =10. Pythagoras huomasi, että lukusarja määrittelee kolme harmonista intervallia, jotka ovat 2:1 eli oktaavi, 3:2 eli kvintti sekä 4:3 eli kvartti. Näin paikkansa pitävä, ikuinen matemaattinen totuus...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Brian Setzer, James McDonnell ja Leon Drucker olivat tuttuja jo kouluajoilta. James ja Leon olivat soittaneet samassa bändissäkin, mutta kun he vuonna 1979 päättivät lyöttäytyä trioksi pari vuotta vanhemman Brian Setzerin kanssa alkoi tapahtua. Yhtyeen nimeksi oli ensin tulla The Tomcats, mikä oli Brianin entisen bändin nimi, mutta viimein päädyttiin kuitenkin ratkaisuun The Stray Cats. Yhtyeen rock-uskottavuuden takia tarvitsi nimipolitiikkaan tehdä vielä pieniä viilauksia ja...


blogivirta.fi
Hidas räjähdys -

Digitalisoiminen helpottaa menneiden muistelua nykyisin siinä määrin, että populaarikulttuuriin perehtyvällä ei enää elinikä riitä kaikkeen tarjolla olevaan tutustumiseen. Eräs kiinnostava ja aiemmin melko saavuttamaton kohde on musiikkivideo; Youtuben kaltaisten palveluiden sisältämä tarjonta on huikaiseva, ja sen kautta pääsee tutustumaan teoksiin, joista on aiemmin kuullut korkeintaan huhuja. Kate Bush on uransa aikana julkaissut verrattain vähän albumeita, mutta niihin...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Nuoruus on nostalgiaa ja musiikki tuo muistoja mieleen. Siltä pohjalta kultaiselle 80-luvulle palaten Aknestik-yhtyeen  Kai Latvalehto (s. 10.8 -67) ja Jukka Takalo (s. 20.6 -67)  tekaisivat yhden vuoden 1998 ärsyttävimmistä renkutuksista - Suomirokkia. Ärsyttävän biisistä teki varsinkin se, että se alkoi soida radiossa jatkuvasti. Lapsien kohdalla ehkä tämä Teletappien lanseeraama huudahdus "Uudestaan!" vielä toimiikin, mutta että sitä pitää pakkosyöttää vielä aikuisille...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Mongolian-lähetti, musiikinopettaja Ella Henriksson kirjoittaa: ”Musiikki on aina kutsunut minua luoksensa. Musiikki kutsuu luokseen ja samalla se kutsuu lähemmäs itseä, syvintä olemusta ja sielua. Musiikki on portti tai ikkuna, joka avaa näkökulmia ja kosketuspintoja itseen, omiin tunteisiin, kokemuksiin ja muistoihin. Itse olen kokenut, että musiikki koskettaa minua sanattomasti sellaisella tasolla ja paikassa, joissa sanoilla ei ole enää merkitystä tai tehoa. Samalla tavalla...


blogivirta.fi
Koiranmutkia -

Kuka edes muistaa kaljun Hynysen? Aika harva. Kirjoitin kolme vuotta sitten blogitekstin  ”Voipallero kasarissa eli erään rock-yhtyeen umpikuja” , jossa parjasin tarpeettoman ilkeään sävyyn Kotiteollisuus-yhtyeen kehitystä koko kansan suosikiksi. Myönnän sen, paljon sanoin ja monesti väärään sävyyn. Vuoden 2010 jälkeen yhtye on julkaissut kaksikin levyä, joita mieluusti kutsuisi etsikkolevyiksi, onhan yhtyeen soundi selvästi keventynyt, hakenut uusia suuntia ja Popedakin on...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

”Iltapäivän aurinko oli vieraisilla metsäisen kukkulan rinteellä. Loitommille puiden lomitse kättä pisti tai silmää vilkutti, lähimmät lämpimään syliinsä otti.” Näillä sanoilla alkaa Johannes Linnankosken romaani Laulu tulipunaisesta kukasta (1905), jolle Bertel Gripenberg antoi ruotsinnoksessaan vuotta myöhemmin nimen Sången om den eldröda blomman . Linnankosken henki huokuu Mauritz Stillerin vuonna 1919 ensi-iltaan valmistamassa elokuvassa, jonka ensimmäisissä kuvissa...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Työntekijämme Pohjois-Afrikasta kirjoittaa: Musiikki on itselleni ollut rakasta jo pienestä lähtien. Sen avulla voi ilmaista syviä tunteita ja tuoda iloa omaan ja toisten elämään. Pohjois-Afrikassa musiikki on hyvin erilaista kuin Suomessa, orientaalista, rytmistä. Rummut tuovat lisäenergiaa musiikkiin ja innostavat kuulijaa tanssimaan. Rytmi tulee äidinmaidossa ja jo pienenä lapset ovat uskomattomia tanssijoita. Radiossa soivat laulut käsittelevät monesti rakkautta, tai...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Varmuuden vuoksi kopion tähän Oulun taiteiden yön ohjelman. Nettisivu kun on parina vuonna kaatunut suuren liikenteen vuoksi. Oulun Taiteiden Yö torstaina 16.8.2018 – ohjelmistoa Tiedossa oleva tilanne. Paikkojen yhteydessä sulkumerkin jälkeen tehdyt merkinnät:  E  = esteetön pääsy,  WC  = inva-wc,  I  = induktiosilmukka Tarkan ohjelman ja aikataulun karttoineen löydät Taiteiden Yössä kätevästi Oulun juhlaviikot -sovelluksesta. Lataa ilmainen sovellus  App Storesta...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Kun minä olin nuori löytyivät Bon Jovin älppärit levykauppojen heavy-hyllystä. Kaupungilla käveli pitkätukkia, joiden farkkutakin selkämystä koristi koko selän kokoinen Bon Jovi-selkälippu ja rintapielessä roikkui kilo rintamerkkejä. Niissä kimaltelivat sulassa sovussa Bon Jovin lisäksi Motorheadin, Judas Priestin, AC/DC:n ynnä muiden aikalaisten heavy-bändien badgeja. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Bon Jovi oli heavy-bändi siinä missä muutkin.  Kun kasvoin...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Japanilainen Kitaro (Masanori Takahashi) on pyörähtänyt soololevynsä kanssa ainakin kerran Levyhyllyssä plus hänen soolouraansa edeltänyt Far East Family Band. Hän on tunnetuin varmasti 'Sillkitie' tv-sarjan soundtrackistä, joka poiki aiheesta neljä albumillista levytyksiä ja Kitaro on myös jonkinlainen isähahmo new ageksi kutsutulle tyylisuunnalle. Astral Trip nimellä vuonna 1985 uudelleenjulkaistu soolodebyytti on käsitelty perinohjaisesti Äänijälkiä-blogissa , joten...


blogivirta.fi
Lauri's blog -

Pari sanaa viimein tuosta aiemmassa postauksessani mainitsemastani taide vs. viihde -keskustelusta, musiikkikasvatuksen näkökulmasta. Aihe on ollut toistuvasti esillä Hesarissa ja luonnollisesti myös omassa työyhteisössäni. Olemmehan me musiikkikasvattajat hyvässä ja pahassa debatin polttopisteessä. HS:n (25.7.2007) kirjoitus, joka alunperin innoitti nyt kuumana käynyttä keskustelua (ks. myös tämä ja tämä juttu) oli tietysti tarkoituksellisen provosoiva. Mozart vs. Lordi...


blogivirta.fi
Daphnion -

Elokuiselle Budapestin matkalle oli tasan yksi syy. Sziget Festival. Tapahtuma, johon olen odottanut pääsyä 16-vuotiaasta saakka. Tänä vuonna osuivat viimein palaset kohdalleen ja lähdettiin unelmia toteuttamaan. Ei onneksi kauheasti tarvinnut aviomiestä houkutella matkaan mukaan.  Kaksi musiikki-ihmistä ne yhteen soppii. , Vuosittain järjestettävä viikon kestävä festivaali on Euroopan suurimpia (ellei jopa suurin?) ja kehutuimpia. Óbudansaari keskellä Tonavaa muuttuu joka...


blogivirta.fi
RikkiMikko's JazzBlog - RikkiMikon Jazzblogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Mietteitä musiikin vaikutuksesta ihmisen terveyteen Lainaan tähän alkuun lausuman Seppo Kimasen teoksesta Kimasen lento (sivu390): ”Taidetta tarvitaan, koska se muokkaa elämää miellyttävämmäksi, edesauttaa vuorovaikutusta yhteisön muiden jäsenten kanssa, ruokkii aisteja ja laajentaa ymmärrystä. Erilaiset taiteelle omistetut rituaalit rytmittävät elämää ja auttavat käsittelemään traumaattisia kokemuksia. Tällaista...


blogivirta.fi
Elämän aallonharjalla -

Aloitetaan tällä tyypillisellä ja melko kliseisellä kuvauksella: Epiclore on vuonna 2000 perustettu power- ja progemetallia yhdistävä pumppu, jolta ilmestyi hiljattain uusi levy Labyrinth Alpha. Labyrinth Alpha on kokonaisuudessaan ladattavissa heidän kotisivuillaan ( http://www.epiclore.net/ ), maksu levystä hoidetaan omatunnon mukaan. I tselleni Epiclore on tuttu bändi jo vuosien takaa ja on ollut mielenkiintoista seurata kuinka heidän musiikillinen taipaleensa on kulkenut...


blogivirta.fi
Vale ver la verdad -

Otsikkoon myöhemmin, ensin valitusta muusta elämästä! Työt, voi työt, miten inhoankaan sinua mutta en tulisi toimeen ilman teitä. Sinua saa aina odotella kuset housuissa, joskus satut olemaan aika kettu, suorastaan vittumainen mutta joskus taas niin antoisa ja ihana. Musiikki, miksi valitsinkaan sinut elämäkseni? Sinua ei pääse karkuun edes vapaa-ajallaan! Milloin kaverit soittelee sitä ja tätä, milloin lyödään mikki ja kitara käteen ja käsketään musisoida. Yleensä vielä...


blogivirta.fi
Theodor -

Olen aina ollut varsin suoraviivaisen musiikin ystävä. Mielestäni 2,5 minuuttia on vallan sopiva kappaleen pituus. Jossain vaiheessa tosin lankesin Yes in ja Emerson Lake & Palmer in kaltaisiin progemastodontteihin. Kyllä niitä vieläkin tulee silloin tällöin kuunneltua. Esittelen tässä kuitenkin toisenlaisen harha-askeleeni rock-establishmentista. Se on viehtymys elokuvamusiikkiin. Harrastus lähti liikkeelle Bond -soundtrackeista sekä sai sytytysmateriaalia alitajunnassani pitkään...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Aiheellisesti tuodaan esiin aivojen hyvinvointia. Muistin harjoittaminen jo varhain edistää hyvinvointia ja vähentää vanhuuden hoitokustannuksia. Ravinnosta ja liikunnasta on todellisuudessakin tehty selviä asioita. Emme enää näe lihavia miehiä, jotka ajavat autollaan torin toiselle puolelle porilainen kädessä ja sinappia rinnuksilla. Hiukan vanhemmissa elokuvissa ja kirjoissa ihmettelee, miten niissä tupakoidaan ja juodaan jatkuvasti. Amerikkalaisessa elokuvassa isä tulee...


blogivirta.fi
Day's Journey -

Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut gospelrockyhtye Pro Fide täytti kuluneena vuonna 40 vuotta ja jatkaa yhä soittamista. Juhlavuoden kunniaksi yhtye esiintyi sekä nykyisellä kokoonpanolla että vanhalla ”koostekokoonpanolla” eri puolilla Suomea. Vanhan yhtyeen keikasta Kangasalan kirkossa löytyy kuvaus Teijan blogista . Helsingin Temppelinaukion kirkon konsertissa 5.10.2006 oli näytteillä myös valokuvia ja keikkajulisteita yhtyeen taipaleelta. Pro Fiden musiikillinen linja on...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Irlantilainen Boomtown Rats ei ollut mitenkään kauhean merkittävä rock-yhtye. Sitä ei löydy alan yleisteosten päälukujen kohdalta, eikä välttämättä alaotsikoistakaan. Kaikki musadiggarit kuitenkin tietävät bändin ainakin nimeltä ja etenkin sen keulahamon Bob Geldofin. Miehen, jonka Kuningatar Elisabeth ylensi jopa ritariksi asti vuonna 1986 humanitäärisistä ansioistaan (Live Aid ja kaikki siihen liittyvä). Vuosina 2006 ja 2008 Geldof oli jopa Nobelin...


blogivirta.fi



Kyynhimassa tänään -

Kuten verottaja, surrealbot  iskee jälleen, jälleen ja jälleen. Tämän levyn olisin halunnut julkaista sooloprojektina joulumarkkinoille. My band is Strong Hand of Love and our new album is Isvara Puri . Quintus Caecilius Metellus Balearicus Greentree From the Corner of His Eye Piveteausaurus Carrington Public Schools Bealach na Ba Properties and uses of metals Governance of University of Warwick Queen Katherine School Netta Rheinberg Afterimage Mariano Haro Howard Cross Aubaine...


blogivirta.fi
IDEAKAIVOS -

Joskus tuli mietittyä, että voisiko esimerkiksi muusikko ohittaa levy-yhtiöt ja jakelukanavat ja toimia suoraan sellaisten kuuntelijoiden kanssa, jotka pitävät juuri kyseisen artistin musiikista. Pohdinta taisi lähteä liikkeelle PayPalin Donate-toiminnosta ja taisipa siihen vaikuttaa myös Miikka Leinosen kiteytykset antamisstrategiasta. Idea on hyvin yksinkertainen. Kuluttajat eivät maksaisi musiikin lataamisesta mitään, mutta he maksavat siitä, että artisti tekisi […]


blogivirta.fi
Scatterbrain XO -

Hype. Hype ei koskaan muutu. Lair oli ensikuvien julkaisusta asti PS3:en odotetuimpia teoksia. Kun peli lopulta julkaistiin viime vuoden lopulla USA:ssa, huikeiksi kasvaneet odotukset realisoituivat pettymykseksi ja Lairiin kohdistuneiksi murska-arvioiksi. Omat ennakko-odotuksenikin olivat jenkkiversion testailun jälkeen reilusti pakkasella. Mutta koska minulle lohikäärmeet ovat aina olleet sen verran kova juttu, niin päätin antaa pelille vielä uuden mahdollisuuden. Enkä pettynyt. Lair...


blogivirta.fi
Virtaa sanoista -

Kyllä, yhden naisen asiantuntijaraati on valveilla tänäkin vuonna! Minä olen sillä lailla vanhanaikainen, että olen kiinnostunut ennen kaikkea musiikista, joka kieltämättä tuntuu jäävän vuosi vuodelta enemmän sivurooliin näissä karkeloissa. Mutta niinhän se on: maailma muuttuu, miksi euroviisujen pitäisi pysyä paikallaan? Ihanko oikeasti me jaksaisimme innostua tai edes kiinnostua täyden viihdeorkesterin edessä heiluttelevista maakohtaisista kapellimestareista (kaikki kunnia...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Aloitetaan kevään ensimmäinen kuukausi myös yli kymmenen vuoden takaisella levyllä ja ilmiöllä. Lontoolainen (ja kinnostavasti myös lontoonjuutalainen) Amy Winehouse levytti uransa aikana ainoastaan kaksi pitkäsoittoa, joista ensimmäisen 'Frank'in jälkeen ehti kulua kolmatta vuotta, ennenkuin tämä toinen ja viimeiseksi jäänyt 'Back to Black' saatiin ulos. Debyytti oli jazz-vaikutteinen, mutta seuraajalle mukaan tuli enemmän 50-60-lukujen tyttöbändien henkeä, jota Winehousen...


blogivirta.fi
teetai -

Jouluna lueskelin nipun musakirjoja ja yksi niistä oli Ari Väntäsen kirjoittaman Stone (2018). Nimensä mukaisesti teos kertoo keravalaisen thrash metal -yhtye Stonen tarinan. Sen innoittamana päätin kuunnella yhtyeen studiolevyt läpi. Pari huomiota on kuitenkin paikallaan ennen kuuntelua. Ensiksi itse teos on ihan käypä ja nopealukuinen katsaus yhtyeen uraan, joskin ote on kovin myötäsukainen. Kontroversiaalisista ja elämänmakuisista puolista vaietaan, jos ei oteta lukuun jäsenten...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Gaudeamus (2019) — tietokirjallisuus, musiikki, muusikot. Japanilaisella musiikilla on pitkät perinteet, itse asiassa Japanista on peräisin maailman vanhin keskeytyksettä esitetty orkesterimusiikkiperinne gagaku. Perinteiden jatkuvuudesta kertoo jotain se, että Tōgin suku on esittänyt Japanin keisarin hovissa gagakua jo yli 1300 vuoden ajan, Nara-kaudelta lähtien! Myös maailman ensimmäinen painettu nuotti on sekin peräisin Japanista. Japanilaisesta musiikista löytyy siis… Read...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Sellaisia lauluja, joista olisi kirjoitettu kokonainen, lähes 300-sivuinen, kirja ei montaa ole. Eikä myöskään sellaisia lauluja, joista olisi julkaistu useita sellaisia kokoelmalevyjä, joilla kaikki kappaleet ovat samoja, mutta kuitenkin eri esittäjien versioita siitä yhdestä ja samasta biisistä. Varmasti ei ole montaa sellaistakaan biisiä, joiden ympärille olisi rakennettu isoja yleisötapahtumia, joissa juhlimisen aihe on kyseinen kappale ja kaikki siihen liittyvä. Ja vielä...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

     Vuonna 1964 ankkuroitiin toisen maailmansodan aikainen sotalaiva MV Galaxy neljä mailia Englannin aluevesirajojen ulkopuolelle. Sotavuosiensa jälkeen kreikkalaisena rahtilaivanakin toiminut laiva oli erinäisten vaiheiden jälkeen kulkeutunut kahdelle amerikkalaiselle liikemiehelle, jotka olivat saaneet hyvän bisnesidean. He aikoivat tuoda kaupallisen radiotoiminnan britteihin.       Englannissa vielä siihen aikaan kaikesta radiotoiminnasta vastasi vain ja ainoastaan BBC, joka...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Helsingin Puotilassa sijaitseva Olutravintola Pikkulintu on vanhan ostarin uumenista löytyvä keidas maltaisten juomien ystäville. Ravintolan valikoimasta voi bongata lukemattoman määrän oluita sekä satoja skottiviskejä. Jo 18 vuotta toimineen Pikkulinnun toiminta siirtyi vuonna 2017 uudelle yrittäjälle, kun Atte Erkkilä otti vetovastuun monien viskiharrastajien tuntemalta Markku Ristevirralta. Mutta mitä kuuluu Pikkulinnulle vuoden 2019 alkajaisiksi? Lähdin ottamaan asiasta...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 118 119 Seuraava »