Tänään on 23.07.2019 01:23 ja nimipäiviään viettävät: Olga ja Oili. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle sijaitsee


Arde arvioi -

McKinty avaa viidennen Sean Duffy -romaaninsa Muhammad Alin vierailulla Belfastiin 1987. McKinty on aina kytkenyt romaaniensa juonet todellisiin tapahtumiin, mutta nyt kyseessä on fiktio. Ali kävi usein Irlannissa, mutta ei koskaan Belfastissa. Vielä parempaa seuraa. Murhatutkija Duffy hälytetään sunnuntaiaamuna Carrickfergusin ainoaan hotelliin, koska yhdestä huoneesta on anastettu lompakko. Duffy kiehuu raivosta, miksi moisen pikkuasian kanssa vaivataan häntä. Hotellissa on jo...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Näiden porttien takaa löytyi kaapelivaunuasemat Tänään menimme ensimmäistä kertaa tämän Pavilion hotellin aamiaiselle. Minulla ei ollut suuria odotuksia aamiaiselta ja se olikin viisasta, sillä aamiainen ei ollut kovin kummoinen. Minulle tuli aamiaisesta mieleen Kiinan syrjäseudun hotellin aamiainen, jossa piti käyttää mielikuvitusta ruokien tunnistamisessa. Täältä onneksi löytyi munakkaanpaistaja ja leipääkin oli tarjolla. Niillä pääsee pitkälle, kun ne nauttii kahvin...


blogivirta.fi
Stoori -

Teeleidi Teeleidi on jyväskyläläinen teeyritys, jonka ihastuttavia teepaketteja olet saattanut löytää lähikauppasi hyllyiltä. Idea Teeleidistä syntyi Teeleidin Anne Savelalle Kiinassa vierailun jälkeen. Intohimo, rakkaus, sydämen palo ja unelmat muodostivat yhdessä Teeleidin, ja sen motto on ”Rakkaudesta teehen”. Tämä todella näkyy Teeleidin toiminnassa. Teeleidi toimii verkossa ja Jyväskylässä sijaitsee myös Teeleidin oma teehuone. Teen ystävänä sain huikean...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Kävin aamulla kylvyssä huoneemme ihanassa ulkokylppärissä olevassa ammeessa.   Viimeinen aamumme Hoi Anissa ja Gem Riverside hotellissa alkoi normaaliin tapaan aamupalalla ja sen jälkeen pakkasimme loput matkatavarat kolmeen isoon matkalaukkuun Da Nangiin siirtymistä varten. Hotellin aamiaisella eräs hotellin työntekijä tuli kiittelemään kovasti meitä ja pyysi edes käymään hotellilla, jos joskus palaamme Hoi Aniin. Hänen äitinsä on hotellin kaupassa töissä ja äitiä...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kuva: ~  https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa   -  ... HS: Euroopan kilpailukykyä on vahvistettava ~  https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006175439.html   -  Ilkka Luoma   17.7.2019 -  8:41 Hyvin kiintoisa tapa omia Eurooppa-käsite EU-Euroopalle. Eurooppa ja EU ovat kaksi eri asiaa - yhdellä yhteisellä ominaisuudella - Euroopan maanosana, joka on Euraasian suurmantereen etäinen niemimaa, josta pinta-alallisesti suuri osa sijaitsee Venäjällä - tosin väestöllisesti painotus...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J:  Takaisin reissupostausten pariin! Yksi meidän Englannin reissun kohteista oli Kendal , kaupunki jossa opiskelimme lukion jälkeen kuukauden englantia. Reissu oli silloin osa Länsi-Suomen opiston englantia Englannissa -kurssia ja sen reissun jälkeen mun rakkaus Englantia kohtaan syttyi! Vuonna 2007 katsoin kaupunkia hieman eri silmin mitä nyt vuonna 2019. Silloin kiinnosti enemmän shoppailu, pubit ja biletys. Nyt vanhat upeat tiilitalot, pienet kujat, lampaat läheisillä niityillä...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Kuten jo retkiraporttisarjan alkupuolella ehdin valittamaan, Merikarvian kohteista oli vaikea saada tietoa. Ilman aukiolotietoja en museota yrittänytkään, mutta selvitin parin kohteen koordinaatit googlaten. Googlauksella selvisi myös, että Matilda Roslin-Kalliolan kirjailijakoti oli kesällä auki kuutena maanantaina ja minä olin paikkakunnalla keskiviikkona. Mutta kävin kuitenkin katsomassa ulkoa. Roslin-Kalliolan teksteistä olen blogiin poiminut Pappilassa pidetyn aatelisneidin ja...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Tänään meillä oli viimeinen kokonainen päivä täällä Hoi Anin kuumuudessa. Vietimme suurimman osan päivästä hotellilla lepäillen ja uiden. Lähdimme vasta neljän aikoihin liikenteeseen. Tilasimme jälleen Grab-taksin, jolla menimme vanhaan kaupunkiin. Maksoimme puolentoista kilometrin matkasta vain vajaan euron, mutta säästimme sillä monta askelta ja hikipisaraa. Ensimmäinen kohteemme vanhassa kaupungissa oli Reaching Out Teahouse, jonne suunnittelin käynnin jo Suomessa...


blogivirta.fi
soks - se on kiva sillo -

Maastopyöräily on viime vuosina ollut hyvässä nosteessa ja harrastajamäärät kasvussa, joka on näkynyt myös MTB-Enduron puolella. Harrastuspaikkoja on tullut lisää ja tänä vuonna Bike Parkkien tarjonta laajenee Saimaa Bike Parkilla. Ruokolahdella sijaitseva Saimaa Bike Park avautuu virallisesti elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta mäki on ollut avoinna jo kesäkuun alkupuolelta asti. Kävin tutustumassa millaisia reittejä Salosaaren Matikkalanmäellä […] The post...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Täydet suositukset tälle hotellille Heräsin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen, koska korva vaivasi yöllä enkä saanut oikein nukuttua. Aamupalalla hotellin virkailija kyselin normaaliin tapaan vointia. Kerroin, että hyvin voidaan, mutta että korvani on ollut kipeänä jo monta päivää. Hän sanoi, että tule aamupalan jälkeen respaan niin soitetaan lääkärille. Meninkin sitten syötyäni tapaamaan häntä ja soitimme lääkärille, joka lupasi tulla hotellille tunnin kuluttua...


blogivirta.fi
elsass -

Pitkänomainen arkkitehtoninen yhdessä kerroksessa oleva betonitalo sijaitsee (taas!) Gotlannin Hamrassa. Parasta on talon lisäksi piha - toisin sanoen kaikki on parasta. Luonnonmateriaaleja mm. betonia ja puuta löytyy runsaasti niin ulkopuolella kuin sisäpuolellakin. Isot puiset tynnyriruukut ja istutuslaatikot tuovat välimerellistä rentoa tunnelmaa pihalle. Kaikista huoneista pääsee suoraan ulos ja se tuo luonnon lähellä talon asukkeja. Moderni ja hurmaava kokonaisuus. Again in...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Teimme kesällä 2018 reissun Pietariin Venäjälle heti futiksen MM-kisojen päätyttyä. Matkustimme Allegrolla. Lähdimme matkaan maanantaina 16.7.2018 Tampereen rautatieasemalta klo 9.00 junalla ja vaihdoimme Allegroon Tikkurilassa. Pietarissa olimme perillä n. klo 14.30. Rajanylitys tapahtuu Vainikkalassa. Junassa tarkastetaan viisumit ja passit sekä joidenkin kohdalla rajatarkastajat tarkastavat myös matkalaukut. Ennen reissua tarkistimme passimme, joiden pitää Venäjälle...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva . Listaus erikoisista nähtävyyksistä: pinkit järvet maailmalla. Luonnostaan pinkki järvi löytyy myös Euroopassa Espanjassa Torreviejan  Las Salinas . Siellä voi käydä vaikkapa vuokra-autolla Alicantesta. Lake Hillier on pinkki järvi Australiassa. Kontrasti pinkin järven ja Tyynenmeren sinisen välillä on aika upea näin sanotaan. Lake Hillier löydettiin 1802 vuonna, sijainti Middle Island. Järven pituus on 600m. Lake Hillier järvellä pääsee vierailemaan vain lentoretken...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Olemme kolmatta kertaa jälkipolvinemme viettämässä yhteistä lomaviikkoa Norrskatan Houtsalassa olevassa Villa Lavarissa . Norrskatan saari on Korppoon pohjoispuolella Turun saaristossa. Talo on hyvin tilava ja sijaitsee aivan meren rannassa. Norrskatassa on nykyään alle sata vakituista asukasta. Palvelut ovat kadonneet. Paikka on kolmen lauttamatkan päässä mantereesta. Paikka sopii tarpeisiimme erinomaisesti. Tilaa on riittävästi viidelletoista lapsenlapselle ja aikuisille. Vain...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Tuttu patsas Suvarnabhumin kentällä Tänään meillä oli normaali aamuherätys ja aamupalalle meno Bangkokin Pathumwan Princess hotellissa. Aamiaisen jälkeen pakkailimme loput matkatavarat, kirjauduimme hotellista ulos kello 12.00 ja menimme etukäteen varatulla taksilla lentokentälle. Taksimatka kentälle kesti taas sen tasan puoli tuntia, joka on ollut lähes vakio keskustan ja lentokentän välillä. Lentoasemalla jätimme ruumaan menevät matkatavarat Bangkok Airwaysin baggage dropiin...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Media tuottaa yleisölleen tosielämän sankareita, jotka nostetaan hetkeksi jalustalle esikuviksi. Valitettavasti median nostamat sankarit eivät todellisuudessa ole mitään pyhimyksiä vaan yleensä tavallisia ihmisiä, joiden käsitys omasta erinomaisuudesta tai oikeudesta rikkoa lakeja saattaa poiketa normaalista. Ihmissalakuljettaja Italian hallitus on omilla toiminnallaan onnistunut vähentämään siirtolaisten salakuljetusta Libyan rannikollta 80 prosenttia . Se on tehnyt sen...


blogivirta.fi



Käsintehtyä ja kaunista -

Viikinsaari Tampere on ihana! Tampere on ollut kotikaupunkini jo 13 vuotta enkä voisi kuvitella asuvani missään muualla - sen tietävät ystävät ja läheisetkin. Tampere on Koti. Rakastan Tampereessa sitä, että täältä löytyy kaikki palvelut, mutta välimatkat ovat kuitenkin kohtuulliset eikä ihmisiä ole liikaa. Toki jos kulkee julkisilla Tampereen itäiseltä puolelta länteen aikaa kuuluu helposti yli tunti, varsinkin kun elämme keskellä ratikkatyömaata. Onneksi senkin suhteen...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Menimme skytrainilla hotelliltamme Chong Nonsi asemalle, jossa Mahanakhon sijaitsee. Tänään meillä oli selkeä ohjelma eli aamupalalle ja sen jälkeen Mahanakhonille ja Unicorn kahvilaan. Suunnittelimme ensin, että menisimme sunnuntaina käymään Mahanakhonilla, mutta huomasimme että liput ovat halvemmat keskellä viikkoa, joten siirsimme menoa. Toinen suunnitelma oli, että olisimme menneet sinne eilen, mutta Unicorn Cafe on kiinni maanantaisin ja halusimme yhdistää nämä kaksi...


blogivirta.fi
Annin aatoksia -

Teimme kesäisen retken lapsemme ja lastenlapsen kanssa uudistettuun eläinpuistoon. Se sijaitsee maalla Kuopion eteläpuolella Vehmasmäessä. Puistoa pyörittävät kaksi naisyrittäjää ja kyllä olikin ilo vierailla tässä kotieläintarhassa. Kaikki eläinten tilat ja suojat ovat ensiluokkaisen hyvin hoidettuja. Alue on laaja ja siellä hurahtaa helposti monta tuntia. Lähes kaikki kotieläimet löytyvät tarhasta. Aasit, hevoset, ponit, vuohet. lehmät, vasikat, alpakka, possut, kanat...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Mozilla on viime aikoina uudistanut selaimen ulkonäköä muuttamalla logoaan ja Firefoxista tulee saataville maksullinen versio . Myös mobiilipuolella tapahtuu. Mozilla julkaisi kesäkuussa ensimmäisen version tulevasta uudesta Firefox-selaimesta, joka tunnetaan tällä hetkellä nimellä Firefox Preview. Firefox Preview -selaimen on tarkoitus korvata nykyinen Firefox. Tarkoituksena on myös yhdistää pari vuotta sitten esitellyn Firefox Focus -selaimen parhaat ominaisuudet uuteen...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Hyvää huomenta Bangkok, näkymä huoneen ikkunasta.  Kylläpä nukutti makeasti täällä Pathumwan Princess hotellissa Bangkokissa. Meidän huone on tilava sviitti, jossa on makuuhuone leveällä parisängyllä ja olohuone, jossa on sohva, kirjoituspöytä ja lapsille kaksi lisävuodetta. Huoneessa on myös iso pukeutumishuone, erillinen amme ja suihku sekä iso jääkaappi-pakastin yhdistelmä. Jääkaapissa on päivittäin kaksi maksutonta Singha -olutta ja cokista. Tullessamme tänne...


blogivirta.fi
lauluni sadepäivän varalle -

Ylösalaisin talo sijaitsee Alanyassa Dim-joen varrella, Klas Piknik nimisen ravintolan yhteydessä.


blogivirta.fi
elsass -

Ruotsin Skånsessa sijaitsee moderni noin 150 m2 talo, joka on erittäin harmoninen, toiminnallinen ja ennen kaikkea kaunis kokonaisuus niin ulkoa kuin sisältäkin. Talo suorastaan hengittää laatua lattiasta kattoon, seinästä seinään ja ulkoa sisälle. Avointa tilaa, lämmintä puuta ja moderneja huonekaluja. Antaa kuvien puhua. A contemporary, modern and well balanced house of 150 m2 is situated in Sweden, in the area of Skåne. The whole home breathes high quality from floor to...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

On tullut näköjään pideltyä jonkinlaista kesätaukoa. Nyt tauko katkeaa kuitenkin ainakin hetkellisesti, sillä tuli käytyä (ensimmäistä kertaa elämässäni!) Ahvenanmaalla. Ahvenanmaa ansaitsee sanasen jos toisenkin sekä tietysti "muutaman" valokuvan.


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva . Kirjoitin aiemmin matkahaaveista etelään, nyt muita. Edelleen mielessäni on myös Keski-Eurooppa. Siellä on vihreää ja monipuolisemmat valikoimat kaupoissa. Kesä on usein todella kuuma ja talvet leutoja ilman jäätuulta. Minua kiinnostaa etenkin Rheinin seudut, Dresden ja Ranska. Kaupungeissa on aina uusia loppumattomia katuja uusilla nähtävyyksillä, joten tylsyys ei iske. Nähtävää on kuten historiallisia palatseja, kartanoita, linnoja, puistoja ja hyvää ruokaa. Usein...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Sade yllätti meidät rannalla Heräsin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen noin kello 9. Oli mukava mennä aamiaiselle ulos, kun aurinkokin pilkahteli eilisen illan kaatosateen jälkeen. Aamiaisen jälkeen pakkailimme rantakamat ja lähdimme Coca-Cola beachille, jonne meillä oli tehty treffit tuttavien kanssa. Aika pian rannalle saapumisen jälkeen taivaalle muodostui tummia pilviä ja arvasimme että kohta sataa. Siirryimme rantaravintolan katettuun tilaan ja tilasimme juomia ja pientä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 40 41 Seuraava »