Tänään on 21.01.2019 20:44 ja nimipäiviään viettävät: Aune, Oona, Netta, Auni, Agnes ja Agneta. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle sinisten eduskuntaryhmä


Parlamenttikirjasto -

Kuva: Gunnar Lönnqvist / Museovirasto CC BY-NC-SA 2.0 * Lokakuussa 1917 valittu eduskunta teki Suomen itsenäistymisen merkittävimmät päätökset. Joidenkin kansanedustajien kausi eduskunnassa jäi vain kolmeen kuukauteen, sillä tammikuun lopussa 1918 syttynyt sisällissota katkaisi valtiopäivätyön. Eduskunnan piti kokoontua 28. tammikuuta, jolloin muutamat porvaripuolueiden edustajat kävivät toteamassa, että punakaarti vartioi suljettua Heimolan taloa. Helsinki punaisten hallintaan...


blogivirta.fi
Nyt riittää.... SPUH. -

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toteaa Helsingin Sanomissa 22.4., että ”muut kopioivat parhaat idea oman  käyttöönsä, jos niitä lähdetään liian aikaisin paljastamaan”.  Esimerkkinä hän mainitsi ”maassa maan tavalla” –ilmauksen, jonka hänen mukaansa Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vei perussuomalaisilta. Toinen esimerkki kaapatuista ideoista on rikkaiden verotus. Soini epäilee, että ”kehysriihessä päätetty rikkaiden solidaarisuusvero, jota Soinin...


blogivirta.fi
Fiktiivisiä keskusteluja -

20 edustajaa lähtee ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on lähtijöiden joukossa. Myös muut perussuomalaisten ministerit, Sampo Terho, Jussi Niinistö ja Jari Lindström ovat lähtijöiden joukossa. Asiasta kertoi kansanedustaja Simon Elo ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta. Elon mukaan ryhmän nimi on ainakin toistaiseksi Uusi vaihtoehto. – Ryhmä on valmis jatkamaan Sipilän hallituksen hallitusryhmänä...


blogivirta.fi
Johanna Karimäki -

Vihreä eduskuntaryhmä vaatii Itämeren suojeluun kunnianhimoisia toimia Tiedote 3.7.2018 Vihreä eduskuntaryhmä vaatii toimenpiteitä Itämeren suojelemiseksi ja meren hyvän tilan saavuttamiseksi. Itämeren luonto ja sen monimuotoisuus ovat uhattuja. Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Myrkylliset sinilevälautat ovat jo kaikille tuttu merkki Itämeren rehevöitymisen vaikutuksista. Itämeren suojelusta ovat lähes kaikki rannikkoseutujen ihmiset yhteisesti huolissaan, mutta...


blogivirta.fi
Reko Ravela -

Tämän päivän Kansan Uutisissa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Martti Korhonen julisti taas siirtolaisvastaisia päättömyyksiä työvoiman liikumisen rajoittamisesta. Huhhuijaa, koskahan tietyt vanhan vasemiston edustajat heräävät globaaliaikaan? Toivon mukaan Korhosen näkemys ei jää ainoaksi Vasemmistoliiton kannanotoksi asiaan. Omalta osaltani pistin oheisen tekstin KU:n lukijapalstalle, saa nähdä julkaistaanko: Tiistain KU:ssa Martti Korhonen tyrmää Heidi...


blogivirta.fi
Mari Saario - käytännössä vihreä -

Perussuomalaisten varapuheenjohtajistoon kuuluva Vesa-Matti Saarakkala ilmoitti toiveena olevan viherverojen ajamisen marginaaliin. Samassa puheessa hän totesi, että katteettomien vaalilupausten sijaan tulee keskustella siitä, mistä on otettava pois, jotta talous saadaan tasapainoon. Viherveron määritelmä jäi hiukan hämäräksi. Onko polttoainevero vihervero? Entä kaatopaikkomaksuissa maksettava jätevero? Pakkauksia markkinoille valmistavien yritysten maksama pakkausmateriaalien...


blogivirta.fi
Esa Suominen -

Masentava taloudellinen tilanne ja nopea työttömyyden kasvu ovat herättäneet jopa pääministeri Vanhasen vaatimaan veronkorotuksia rikkaimmille . Vanhaselle tarjoutuukin nopeasti mahdollisuus vastata omaan huutoonsa, koska eduskunnassa on käsiteltävänä SDP:n eduskuntaryhmän tekemä lakiesitys , jossa pääomatulojen verotusta esitetään kiristettäväksi 30%:iin. Pääomatuloveron kiristäminen olisi monessa mielessä järkevää. Nykyisellään pääomatuloja verotetaan 28%...


blogivirta.fi
Puolusta sivistysyliopistoa 23.5. klo 12-13 -

Mielenosoitus on takana ja hyvin meni! Puhujia oli jokaisesta eduskuntaryhmästä, ELOn opiskelijajärjestön puheenjohtaja Mike Pohjola ja opiskelija Maija Hirvonen, joka luki professori Peter von Baghin kannanoton. Vaikka hallituspuolueet selittelivätkin linjaansa parhain päin, oltiin kyllä myös sitä mieltä, että Elokuva- ja lavastustaiteen osastoa ei suinkaan tarvitse raahata Innovaatioyliopistoon, vaan asia on vielä auki. Vuosi sitten meille […]


blogivirta.fi
Teemu Lahtinen -

Perussuomalaisten puoluekokousvalintojen närästettyä keskustaa ja kokoomusta, on Perussuomalainen eduskuntaryhmä on jakautunut hallituksen tukijoihin ja puolueelle uskollisiin. Jatkossa käytän näistä ryhmistä nimityksiä ”uuvatit” ja ”lojalistit”. Minä olen uskollinen jäsenistön valitsemalle puoluejohdolle eli olen lojalisti. Uutisen kuultuani pitkään ajattelin – tai oikeastaan toivoin – että tämä olisi vain työmiehen nerokas juoni, joka mahdollistaisi kaksilla...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

      Väyrynen palaa eduskuntaan ja voimme olla varmoja, että ilmatila sähköistyy – moni Sinisten kansanedustaja voi kokea Paavon Kansalaispuolueen houkuttelevaksi vaihtoehdoksi, sillä sieltä on parempi mahdollisuus päästä seuraavista eduskuntavaaleista läpi kuin olemattomiin painuneista sinisistä [1 – mutta miten äänestäjä kokee takinkääntäjät – sen aika näyttää.     Paavon paluuta yritettiin torpata ja vaikeuttaa --- [ ~...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

[U] ... Kokoomuksen eduskuntaryhmästä erilleen pompsahtanut  Hjallis Harry Harkimo  lupaa Liike Nyt! -liikkeestään suomalaisille suoraa kansalaisvaikutetta - muun muassa eduskuntaäänestyksien osalta ... nyt sellainen lienee mahdollista, kun äänestetään kuuluisasta sote-ratkaisusta. Hjallis antanee oman äänestyspäätöksensä suoran kansalaisnettiäänestyksen ratkaistavaksi? ... [2016] [ U ] Saako kansa äänestää suoraan omista asioista? (Uutisointi julkisti viimeisimmän...


blogivirta.fi
Ylimaan ajatuksia -

Eilinen päivä käynnistyi urheilullisissa merkeissä. Hain aamulenkiltä vauhtia ensi viikolla käynnistyvään suunnistuskauteen. Maanantaina on rastit Helsingin Pirkkolassa ja keskiviikkona on luvassa "kotikisat" Myyrmäessä. Oman lenkkini jälkeen jännitin Vantaan Hiihtoseuran menestystä hiihdon SM-viesteissä. Voittohan sieltä tuli! Matti Heikkinen käänsi kilpailun Vantaan hyväksi komealla ankkuriosuudellaan. Iltapäivällä olin vielä vaalikierroksella. Kolean sään johdosta...


blogivirta.fi
Tage Lindberg -

SDP käy vaaleihin ilman Saara Karhua . Istuvista kansanedustajista Hanna Tainio menettänee joitain ääniä keskustatunneligatesta johtuen. Lisätukea tulee liikkuvista äänistä, Tainion rohkeutta arvostetaan, ja lisäksi hän on muutenkin hyvässä maineessa. Listan ykkössijasta hänen kanssaan kamppailee ministeri Piia Viitanen , joka valtioneuvoston jäsenyydellä ja Hervannan tuella jatkaa uraansa eduskunnassa. Nämä kaksi ovat listan varmat läpimenijät. Kolmanneksi noussee SDP:n...


blogivirta.fi
Tage Lindberg -

  SDP käy vaaleihin ilman Heli Paasiota . Samalla heikkenevät mahdollisuudet pitää neljä paikkaa, koska ehdokasmateriaali ei millään Helin poissaoloa paikkaa. Salon Katja Taimela on listan ainoa varma läpimenijä, muut kaksi paikka ovat väännön kohteena. Istuvista Ilkka Kantola on yleisellä tasolla pidetty, mutta tiukkaa voi tehdä silti. Kollega Eeva – Johanna Eloranta hyötynee eniten Paasion poisjäännistä, hänellä on hyvät mahdollisuudet olla vaihtoehtona niille Paasion...


blogivirta.fi
Anna Kontulan blogi -

Lähes kuukauden väännön jälkeen on päätöksen aika, mennäkö hallitukseen vai oppositioon. Neuvotteluryhmän selkeä enemmistö päätyi suosittamaan hallitukseen menoa. Lopullisen päätöksen tekee puoluevaltuusto yhdessä eduskuntaryhmän kanssa ensi sunnuntaina. Tässä merkinnässä perustelen lyhyesti, miksi olen sitä mieltä, ettei Vasemmistoliiton pitäisi osallistua hallitukseen. Olen pyrkinyt listaamaan nimenomaan hallitusohjelman pulmakohtia. kokonaiskuvan saamiseksi on...


blogivirta.fi
Jukka Torikka -

Tasa-arvoinen avioliittolaki on kokenut kolhuja, mutta sillä on vielä toivoa. Strategia on kuitenkin ajateltava uudestaan. Eduskunnan lakivaliokunta päätti äänestyksessä torjua kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Harmillisesti asia sai farssinomaisia piirteitä, jotka veivät huomion itse aloitteelta. Kaksi kansanedustajaa oli poissa äänestyksestä inhimillisten syiden vuoksi. Tämä sai turhaa huomiota, kun tosiasia on se, että heistä riippumatta tyrmäyksen...


blogivirta.fi
Hirvasnoro Net -

Kansan Uutisten Viikkolehti 3.4. on omistettu Vasemmistoliiton muutostalkoille. Sellainen tapahtuma järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Helsingissä. Miten Vasemmistoliitosta tehdään moderni punavihreä puolue? kysytään tilaisuudessa, jonka järjestävät Vasemmistonuoret, Vasemmistolinkki ja KSL. Löytyykö vastausta, se selviää vasta Annantalolla. Ja siitä kerromme ensi viikolla. Tämä lehti pyrkii tarjoamaan sytykkeitä pohdinnalle sekä muutostalkoolaisille että niille, jotka...


blogivirta.fi
Saija Jokela -

En lupaa, että blogi juuri nyt on muuten hirveästi aktivoitumassa, mutta arkistoidaanpa tännekin tämän aamun Hesarissa ollut yhteiskirjoitus. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma esitti (Hufvudstadsbladet 24.5.) kyseenalaisia näkemyksiä maahanmuutosta. Mikäli Heinäluoma halusi puhua A- ja B-luokan työmarkkinoiden syntymisestä ja kritisoida hallituksen kaavailemia uudistuksia työlupamenettelyyn (Uutispäivä Demari 26.5.), se olisi pitänyt sanoa selkeästi. Nyt...


blogivirta.fi
Oikeusturvan ajankuva -

Hyvät lukijamme. On aika kiittää seurastanne ja jalkautua erilaisiin toimintaryhmiin. Itsensä muodostamiin tai muiden rakentamiin. Me jäämme siis kirjoitustauolle. Ainakin toistaiseksi. Saattaen vaihdettava - toimintamalli ei kelvannut ministeri Risikolle!  Kiitämme yhteisistä vuosistamme ja uskomme, että meitä kokonaisuuden eli lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan miinakentät sekä kyykytyskoneistot hyvin ymmärtäviä on Suomessa, jo ainakin yli 100 000! Se on valtava luku...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Sen huomaa, että tulevat 14.4.2019 järjestettävät eduskuntavaalit lähestyvät, kun jopa SDP on alkanut julistamaan Perussuomalaisten vaaliohjelmia toreilla ominaan. Erityisesti nämä korruptoituneet valtapuolueet (SDP, Keskusta, Kokoomus jne.) ovat nyt alkaneet ratsastamaan Oulun raiskauskohulla ja tekeytyvät äänestäjille sellaisina tahoina, jotka olisivat valmiit tekemään asialle jotain. Mutta selvisi jo, että vaikka tämä tuore adressi, jossa vaaditaan ulkomaalaistaustaisten...


blogivirta.fi



Tänään näin -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Valtapeli alensi naiset Eduskunta äänesti ja tulos oli 100 - 60. Mistä äänestettiin, siitä nyt kiistellään. Ei kuitenkaan siitä, mistä asiasta ulkoministeri Soinia ja hänen toimiaan asetettiin kyseenalaiseksi. Siitä pitivät huolen   hallitukseen otetut siniset ottopojat kiristysotteella uhaten kaataa hallitus, ellei Soinia ja hänen naisia ja abortti kohtaan esittämiä mielipiteitä eduskunnassa hyväksytä. Sipilälle näytti...


blogivirta.fi
Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Valtapeli alensi naiset Eduskunta äänesti ja tulos oli 100 - 60. Mistä äänestettiin, siitä nyt kiistellään. Ei kuitenkaan siitä, mistä asiasta ulkoministeri Soinia ja hänen toimiaan asetettiin kyseenalaiseksi. Siitä pitivät huolen   hallitukseen otetut siniset ottopojat kiristysotteella uhaten kaataa hallitus, ellei Soinia ja hänen naisia ja abortti kohtaan esittämiä mielipiteitä eduskunnassa hyväksytä. Sipilälle näytti...


blogivirta.fi
Kipakan käsityöt -

Olin jo päättänyt lopettaa sisäilmaposmotuksen. Mutta kun pienellä kylällä tulee tilaisuus vaikuttaa asioihin, ei tilaisuutta voi jättää käyttämättä.  Keskustan keskustellaan suomalaiset-kiertueella  keskustan puolue- ja eduskuntaryhmän johtoa, ministereitä ja kansanedustajia jalkautuu ns kansan pariin. Ministeri Anu Vehviläinen  jalkautui meidän kuntaamme. Tämä asia ei suoranaisesti ole hänen hallinnon alaansa, mutta luotan että hän vie terveiseni eteenpäin. Haastoin...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Muutama sana hallituksen esittämistä osakesäästötileistä  ja julkisista rahoitusinstrumenteista. Maan hallitus on siis vuoden 2019 budjetiesityksessään nostanut mukaan uuden hankkeen, jonka nimi  on henkilökohtainen osakesäästötili. Vuoden 2020 alusta kansalaiselle voidaan perustaa osakekauppaa varten erityinen tili, jolle voidaan siirtää varoja ja jonka sisällä voidaan käydä osakekauppaa ilman että verottaja pääsee tilille tuloutettavia pääomia verottamaan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Näin voi hakea kontekstityökalulla alla olevasta listasta mutta samoin mistä tahansa sähköisestä tekstistä. Laitoin kaksi eri hakukonetta Scoop.it-juttuihin. Toinen menee Suomi-skuuppeihin, toinen Lehti-skuuppeihin. Kummassakin on niin paljon materiaalia, että lause-esimerkkejä löytyy kiitettävästi. Jos muutat tai taivutat sanaa osoiterivillä, voit hakea uusia esimerkkejä vain painamalla Enteriä. Taivuta sanaa pc-Chromen osoiterivillä, niin saat esimerkkejä lisää, jos olet...


blogivirta.fi
PK-sektori -

Vaalit käytiin, jytky tuli. Ensi vaalikaudella meillä on uusi Suomi mutta kaikkea muuta kuin sellainen, jota Vihreät tavoitteli. Perussuomalaisten kannattajilta kysyttiin ennen vaaleja syitä puoluekannatukseen. Yksikään politiikan asiakysymys ei noussut vastauksissa esiin millään tavalla. Lähes ainoa motivaatio oli protesti, mutta kannattajat eivät enimmäkseen tienneet mitkä puolueet ovat vallassa. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen sanoi joulukuussa että...


blogivirta.fi
Jukka Relander -

Tässä perjantain (30.3.) Metroon kirjoittamani kolumni julkaistua laajempana versiona. Kommentteja! Poliittinen urani on toistaiseksi kestänyt tammikuun puolivälistä maaliskuun kahdeksanteentoista päivään. Kaksi kuukautta ja kolme päivää. Varasija tuli, ja sitä samaa jota suomalaiset urheilijat hakevat arvokisoista: kokemusta. On aika julkaista muistelmat. Uran lyhyydestä johtuen nekin ovat lyhyet. Puolitoista liuskaa, olkaa hyvä. Sain viitisensataa ääntä enemmän kuin Päivi...


blogivirta.fi
Antti Rautiaisen kirjoituksia -

Vaalit Suomessa vuonna 2011 Tätä kirjoittaessani varmaan ne teistä jotka aikovat äänestää, ovat jo äänestäneet ennakkoon, “varmuuden vuoksi”. Tällainen varman päälle pelaaminen kaikessa on yksi suomalaisten piirre, mitä en voi käsittää – jos itse äänestäisin, saapuisin äänestyspaikalle enintään 15 minuttia ennen sulkemisaikaa. En ole kuitenkaan koskaan äänestänyt valtiollisissa vaaleissa. Jos teitä kiinnostaa miksi en ole, ja odotatte jotain moralistisia...


blogivirta.fi
Lulun lista -

Oppositio suhtautui budjettiriihen tuloksiin odotetun kriittisesti. – Hallitus on tehnyt valtavat leikkaukset koulutukseen ja ihmisten perusturvaan vaalikauden alussa. Vaalien lähestyessä hallitus paikkaa pieneltä osin omia leikkauksiaan, twiittasi vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. – Fossiilisen energian verotukiin käytetään myös ensi vuonna kolme kertaa niin paljon rahaa kuin uusiutuvan energian tukiin, Aalto jatkoi. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri...


blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Oppositio suhtautui budjettiriihen tuloksiin odotetun kriittisesti. – Hallitus on tehnyt valtavat leikkaukset koulutukseen ja ihmisten perusturvaan vaalikauden alussa. Vaalien lähestyessä hallitus paikkaa pieneltä osin omia leikkauksiaan, twiittasi vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. – Fossiilisen energian verotukiin käytetään myös ensi vuonna kolme kertaa niin paljon rahaa kuin uusiutuvan energian tukiin, Aalto jatkoi. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 Seuraava »