Tänään on 25.05.2019 11:52 ja nimipäiviään viettävät: Urpo ja Urban. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle skootteri ajo


Mediatoimistokierros -

Sivusto >>


blogivirta.fi
Mika Sipuran verkkopäiväkirja -

Lähtö Kilpisjärveltä klo 6.00. Edessä Googlen mukaan seitsemäntoista tunnin ajo. Tien yli lennähtää sepelrastaskoiras klo 6.12. Ajamme kolmen tunnin vuoroissa halki aurinkoisen pohjoisen ja sateisen etelän. Muistan asioita, joita minun piti tällä reissulla tehdä. UV-mittarit eivät mitanneet, eivätkä sukelluskotelot kastautuneet. Makrokin unohtui reppuun. Voi olla että näille seuduille täytyy vielä palata. Päässäni soi varsin mieluisana korvamatona Arch Enemy. Jätettyäni...


blogivirta.fi
Ilyenan tekele -

minkä takia mun pitää pelätä amppareita vaikka ei ees satu kun ne pistää eikä mulle tuu mitään näppylöitä? haluan pietariin. mahdollisuuss olisi kesällä lähteä neljäksi päiväksi, pitäis vaan lupa irrota kotopuolesta. joo tarviin luvan vaikka täysikäinen olenkin. en sitten saanutkaan pikkutoukkaa. tuomas sanoi että mä näytän terveemmältä ja kuulemma mun tissit on kasvaneet. jee.eli suomeksi = olen lihonut. no eipä tuo haittaa kunhan ei uusia vaatteita tarvi ostaa...


blogivirta.fi
Silmänkääntövankila -

Työnnetäänpäs tämäkin kivireki taas liikkeelle. Noin se lähtee vyörymään alarinteeseen, kipinät vain jalaksista sinkoavat kun seitsentoistavuotias maalaisjantteri viettää viimeistä lukiosyksyään. Ja niinpä se koittaa viimein loppuvuodesta syntyneelläkin onnenhetki: kolme kuukautta ennen 18-vuotispäiväänsä voi aloittaa autokoulun, ja se on sentään siinä määrin suuri tapaus, että saa minut rikkomaan kuukausia kestäneen päiväkirjahiljaisuudenkin. Kokonaisuudessaan...


blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Forssan keskustassa torstaina klo 5.30 poliisipartio kiinnitti huomiota autoon, joka hinasi ulkomaan kilvissä olevaa pakettiautoa. Ilmeni, että pakettiautossa oli väärät kilvet. Kuljettaja oli vuonna 1979 syntynyt ulkopaikkakuntalainen mieshenkilö, joka ajoi päihtyneenä ja ilman ajo-oikeutta. Pakettiauton kyydissä oli vielä varastetuksi epäiltyjä lukittuja polkupyöriä. HäSa


blogivirta.fi
It's so beautiful it makes you wanna cry. -

Mulleppa ei kuulu oikein mitaan. Kamalasti teke vaan mieli kirjotella, mutta en tieda etta mita kirjottelisin. Perjantaina oli ne mun laksiaiset, tosin ne oli vaan ehka sellasta hengailu aikaa, ja osa ihmisista ei edes ilmestyny. Erican kanssa sanottiin moikat, ja vielakin valilla itketyttaa kun ajattelen etten tuu sita tyttoa nakemaan piiiiitkaan aikaan. :((( Eilen otin aurinkoa, uin naapurin uima-altaassa ja vietin rennon kesapaivan. Tanaan sit oli vika kirkko jossa tuun olemaan, ja sieltakin...


blogivirta.fi
SAMASE -

Töissä. Toiset ovat hiihtolomalla perheensä kanssa. Toisaalta, aamulla katsoessani "lämpö"mittaria kiitelin itseäni, että pääsen taas toimiston ihanaan lämpöön. Lapset ovat tarhassa ja syyllistävät äitiä säännöllisin väliajoin siitä, että muut lapset ovat matkoilla. Minkäs teet, hoitovapaalla kun ei paljon lomaa ole kertynyt. Seli, seli. Jos lomaa olisi ollut, olisin kuitenkin varmasti viettänyt sen kotona tai mökillä. Mikähän siinä on, kun lapsia sytyy, se muuttaa...


blogivirta.fi
Äiti oon elossa -

Here we go. Koti kutsuu. Vähiin käy ennen ku loppuu. Keskiviikkoaamulla lähtee lento kotiin ja nyt alotettiin pakkaaminen. Ella on käyny läpi kaikki epätoivon tunteet ja me ollaan yhessä runtattu kamoja sen kahteen isoon laukkuun. Eka oli sellanen tunne että eihä tästä tuu kissaa eikä lasta, mutta nyt alkaa jo vähän näkyä valoa tunnelin päässä. Tuskin maltan odottaa että ite pääsen himppuun ja alotan saman session... Mulla on jo suunnitelmat, kuinka tungen viulukotelon...


blogivirta.fi
Tarinoita muuttuneesta maailmasta -

sana: rumpu Markus ja Karla eivät jatka pyörällä kauas. Olisi liian huomiota herättävää. He ajavat kyllin kauas Väliportista ja Tuhkakaupungista ja hylkäävät pyörän. He seisovat ja katsovat miten se vierii rinnettä alas ja uppoaa veteen. - Eikö sinua yhtään sureta? Karlan käsi hiipii Markuksen käteen. Tämä puristaa sitä lujasti ja hymyilee lämpimästi. - Ei sitten pätkääkään. Terve menoa! Minä en edes pikkupoikana ollut pyörien perään. Ensimmäinen mitä...


blogivirta.fi
Tilkkuliinin kätköt -

No niin. Eräänä kauniina perjantaina Outila ehdotti, että nyt pitää tehdä jotain tyhmää. Vähän yksinkertainen kun olen, niin suostuin oitis. Päätettiin lähteä lauantaiaamuna porukoitten asuntoautolla Kemiön suuntaan ja yöpyä jossakin matkan varrella. Kätköreissu osoittautuikin lopulta tavoitteisiin nähden varsin onnistuneeksi. Emme tainneet löytää puoliakaan kätköistä, löytyneet kätköt eivät olleet mistään kotoisin, eksyimme lopulta jonnekin huitsin nevadaan ja...


blogivirta.fi
Hobittilauman touhuja -

Pikkuveli sai autoradan, hetihän sitä oli kokeilemaan päästävä. Kilpa-ajo käynnissä. Hups,pieni pamaus.


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Kupla on tunnettu auto. Eipä ihme, sillä niitä on valmistettu yli 20 miljoonaa kappaletta. Auto tunnetaan muodoistaan ja yksinkertaisuudestaan. Moottorikin on sen verran pieni, että menee moottoripyörään. Ohessa esittelemme kolme erilaista Volkswagen Typ1 Kupla -modausta. Volkswagen VW Motorcycle Engine Swap Beetle Bike: VW Motorcycle Dniepr Ural VW Beetle Engine swap (käynnistys 5:40, ajo alkaa 10:10): […]


blogivirta.fi
LDN -

Moikka! Iik tänää oli jännä päivä, olin kolarissa. joku jätkä ajo kahtasataa kolmion takaa meiän autoon mut henkilövahingoilta onneks säästyttiin (paitsi sain lievän aivotärähdyksen :( ) farkut zara, kengät & huivi & takki boohoo.com, toppi h&m, laukku kirppis asua joltain päivältä, sori toi brutaali sensurointi:-D, käytii veeran kaa vuokraa leffa ja saatii tämmöset nam ja tänää näytin tältä (haha en tiiä mitä teen :-D) sukkikset kaikki varmaa tietää eli h&m...


blogivirta.fi
Winschoterdiep 46 -

heipparallaa!! Huhhuh. Poikettiin siinä poikaporukalla sitten tuolla Münchenin suunnalla olutjuhlan merkeissä. On todella vaikea löytää sanoja millä kuvata tuota reissua..Aivan mahtava tapahtuma kaikenkaikkiaan. Laitetaan tähän kärkeen heti muutama kuva. Matkaan lähti siis 2 saksalaista Marcus ja Leon + suomen poijaaat. Lähettiin liikkeelle siinä pe iltapäivästä. Ajo sinne kesti rapeat 9h, joten kovin montaa tuntia ei keretty "majapaikassa" viettämään. Mistä johtuu...


blogivirta.fi
Kierrätystä -

Joskus vuosia sitten löysin ihanaa pupukangasta, jonka säästin vauvaa varten. Tarkotus oli tehä siitä jotain ihanaa, makuupussi tai köllöttelyalusta, mut enpä sitte tehny. Nyt siitä tuli sitte viimein poijjaalle takki. Ja kiva, ei harmita yhtään että silppusin. Vielä ku sais päällekin. Ompelukoneet on edelleen pois pelistä, että saumurilla ja käsinompelulla mentiin, siitä syystä ei myöskään ole taskuja tai vinonauhalla peiteltyjä saumoja (niinku oli tarkotus). Etin ihan...


blogivirta.fi
SegaFIN -

Uunituore OutRun tarjoaa tiukkaa vääntöä HD-grafiikoilla ja 6-pelaajan nettipelillä. OutRun klassikon uusin painos saapui ladattavaksi Xbox liveen sekä Playstation Storeen. Peli on periaatteessa sama peli kuin OutRun 2006, mutta tämän ajan parannuksilla. Pelissä on tarkoituksena kisailla pisteestä a pisteeseen b joten tässä ei ajeta kierroksia. Peli sisältää 15 erinlaista reittiä joista voit valita vaikeus asteittain itselle mieluisan. Peli on täysin arcade-painotteinen, joten...


blogivirta.fi
Seikkailupelit -

Minunkin on vuoro astua kehiin tällä blogilla. Jos kertoisi kumminkin aluksi hieman omasta pelitaustastani. Mielestäni parhaita pelejä ovat lautapelit. Tietokonepelit jäävät auttamatta kakkoseksi sillä kun hyvällä porukalla pelaa lautapelejä. Tietokonepeleistä minuun taas iskee varsinkin strategiapelit ja niistäkin vuoropohjaiset. Paras pelisarja ikinä on Civilization. Seikkailupelejä olen pelannut vähempi, mutta joitakin kumminkin. Seikkailupeleistä minuun iskee realistiset ja...


blogivirta.fi
Tuleva Motoristi -

Takaumia Kirjoitetaan nyt näin takautuvasti, kun alkukesä oli hiljaisempaa. Kuten siis aiemmin mainitsin, meni alkukesä Sirpan pyörällä ajellessa. Fasu lähti ajoon toukokuun alusta (melkolailla) vaivattomasti. Niitä perinteisiä kaasaritukoksia oli hiukan, ei meinaa oikein ottaa kierroksia. Ekan tankillisen jälkeen alko taas rullaan perinteisesti. Pientä thyyninkiä tuli laitettua kauden alussa, vaihdoin taakse ledeistä koostuvan jarruvalon. Haussa oli keinotekoisesti järjellä...


blogivirta.fi
Taloblogi -

Hiukka hiljaista ollut kesällä tämän päiväkirjan kanssa muiden kiireiden takia. Koitan jossain vaiheessa päivitellä kuulumisia. Nyt en sen kummemmin palaa kesän alkupuolelle, mutta tämän hetkisen tilanteen voi todeta uusimmasta kuvagalleriasta. Lyhyesti kerrottuna autokatoksessa on nyt katto ja seinistä puuttuu enää rimoitus. Siinähän päädyttiin perinteikkääseen suomalaiseen rimalaudoitukseen. Ratkaisu on kylläkin on työläämpi kuin paneeli ja puuta menee enemmän, mutta...


blogivirta.fi
itallseemedperfect -

Hehee, iski hirmuiset paineet ensimmäista kunnon postausta kohtaa. Päädyin aika listamaiseen ratkaisuun, mutta jospa tää nyt sitten kertois jotain musta. Rakastan: - Kiireettömiä kotiviikonloppuja, jotka on tehty pitkään nukkumisesta, päiväunista, ruoasta ja herkuista, hyvistä elokuvista/kirjoista/telkkarisarjoista, shoppailusta ja ehkä pienestä kävelylenkistäkin. Pahin kiireettömän viikonlopun estäjä tai pilaaja on tietenkin stressaava kouluhomma, jonka deadline on...


blogivirta.fi



Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
tikanpoika -

Vanha vuosi "lusittu". On sen verran raihnainen olo, että pitää lähteä kuntoilemaan tänään. Huonot työasennot ja vuoden istumiset painaa. Vuoden vaihde vierähti työn merkeissä. Olihan se ihan hienoa ajaa just puolen yön jälkeen isolla yhdistelmällä pienen kylän läpi, kun kadun varret oli täynnä ihmisiä (yleensä ei ketään) ja joka puolella räiskyi. Oli oikeastaan hienompaa kuin itsenäisyyspäivän paraatissa ajo. Nyt oli ihan oma paraati. Posti oli tuonut tämän vuoden...


blogivirta.fi
Virtuaaliset nuppineulat -

Nuo ovat maailman tämän hetken kuuluisimman saaren koordinaatit. Valtavasta uutisvirrasta huolimatta Utøyan maantieteellisiä tietoja on julkaistu vähän ja nekin väärin. Onko edes mainittu, että kyseessä on järven saari? Hesari kompastuu Bing-karttoihin, joihin kyseistä saarta ei ole merkitty lainkaan. Hesarin nuppineulakin on yli kilometrin liian etelässä. Google Mapsilla on alueesta hyvää satelliittikuvaa resoluutiolla 30cm / pikseli. Onko Virtuaaliset Nuppineulat ensimmäinen...


blogivirta.fi
Taksitar -

Rakkaat asiakkaani siellä Rautatieaseman-tolpalla, voisitteko te mennä jonottamaan sitä taksia sinne keltaisella taksitolpan merkillä merkitylle tolpalle? Niin pitkään kun Ale-pubi on ollut poissa ja rakennustyömaa myllännyt Rautatieasemalla, niin pitkään se taksitolppa on ollut siirrettynä jokusen kymmenenmetriä eteenpäin siihen Rautatienkadun varteen. Kyllä, se on se keltainen suorakaiteen muotoinen merkki missä lukee TAKSI. Se EI ole se mustalla jätesäkillä peitetty...


blogivirta.fi
Paskaaks tässä -

Siirtyykö äidin aivot synnytyksessä lapselle, vai pehmenevätkö ne liiasta lässytyksestä alta aikayksikön? Vaikea sanoa mikä on oikea syy siihen, että monet (huomaathan ettei tuossa edellä lue kaikki, vaan monet) pienten lasten äidit tuntuvat kadottaneen kaiken järjen jonnekin. Tällaisiin tapahtumiin olen itse lähiaikoina törmännyt. Tapaus1 Matkustan sellaisessa uudehkossa paikallisjunassa, jossa eteisessä on pyörätelineet ja lastenvaunuille paikat. Seison itse monien muiden...


blogivirta.fi
Tupakaton toukokuu -

Hyvinhän tää menee. Alkaa tulla olo, että tää voi jopa onnistua. Päässä vähän humisee, kädet vähän tärisee ja on kylmät - mutta olo on huomattavasti parempi kuin silloin kun viimeksi yritin lakkoa 6 vuotta sitten - kiitos nikotiinikorvaustuotteiden. Kolmas imeskelytabletti menossa tänä aamuna. Eka tuli nielaistua heti aamutuimaan ja se jo olisi ollut syy vetää rööki, mutta pysyin kovana. Tutkimusten mukaan yllättävä stressitilanne on suurin syy, miksi tupakkalakko menee...


blogivirta.fi
Jjjoo. -

Torstaina pääsin sentään maan alle. Miri ja Martin olivat lähdössä eeppiselle pitkälle valokuvausretkelle Gandaran alasisäänkäynnin kautta. Dare ei ollut vielä käynyt Salle Angelissa, joten suunnitelma oli, että me kaksi käymme siellä ja käännymme takaisin - ajatus 10+ tunnin mittaisesta kuvausretkestä ei kumpaakaan innostanut. Parkkipaikalle päästyämme Martin ilmoitti, että minä ja Dare voisimme mennä ensin, ja saisimme ainakin puoli tuntia etumatkaa. Sisäänkäyntiä...


blogivirta.fi
Karvainen elämäni -

Tänään onkin se odotettu päivä, lähdemme koiran hakumatkalle. Tuollainen karvainen hauva-vauva meille tulee. (ei tuo kyseinen pentu, tuo kyseisen pennun kuva on lainattua materiaalia) Koko ilta taitaa mennä pennun tuoksuisessa loppupäivässä, yö sitä vastoin, taitaa mennä valvoessa, kun vauvalla on ikävä äitiä. Jospa se tuo Iitu osais auttaa edes hieman.... Epäilen, mutta ihmeitähän aina sattuu. Iitu onkin nyt metsällä miehen kanssa, onpahan sitten hieman rauhallisempi kun...


blogivirta.fi
Keskiverto lintuharrastaja -

Blogihiljaisuuteni ajan tärkein lintuharrastuskulttuurin ilmiö on epäilemättä Eelis Raritétin ilmitulo. Oletan kaikkien blogini lukijoiden jo tutustuneen ensimmäiseen fiktiiviseen orniglamrokkkariin, mutta mikäli ilmiö ei ole tuttu, niin Eeliksen kotisivuilta löytyy kaikki tarpeellinen. YouTubessa on aika liuta kappaleita, mm. musiikkivideot kappaleista Retkikummisetä ja Mr. Orni Finland . Eelis Raritét on tietenkin taiteilijanimi; sen takana lymyää muuan kovan luokan...


blogivirta.fi
Muu maa mustikka -

Happy go lucky saa minut aluksi epäilevälle kannalle. Päähenkilö Poppy ajelee hajamielisesti pyörällä töihin halki Lontoon keskustan, jossa oikeassa elämässä on valtavat ruuhkat etenkin siihen aikaan aamusta kun Poppyn työpäivä alkaa. Elokuvassa näyttää kuitenkin siltä kuin hän pyöräilisi hyräillen lähinnä jonkun kylän raitilla muutaman satunnaisen bussin huristaessa kauempana ohi. Lontoo on selvästi tunnistettavissa jo alkumetreillä, joten mietin mielessäni onko...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »