Tänään on 23.05.2018 16:01 ja nimipäiviään viettävät: Lyydia, Lyyli ja Lydia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle smoothie


Terveelliset herkut -

Oletko kokeillut sesonki-herkkua raparperiä smoothiessa? Yhdessä mansikan ja vaniljan kanssa saat siitä maukkaan kesäjuoman

Fab Forty Something -

Kävin pitkästä aikaa kaupungilla. Istuttiin Pian kanssa alas ja vähän ideoitiin. Pia on myös paras inspis ja sparrausapu blogin suhteen, sillä bloggaajaa ymmärtää täysin vain toinen bloggari. Välipalapaikaksi valitsimme tänään Eerikinkadulla sijaitsevan kivan kahvilan nimeltä Why join the navy, when you can be a pirate. Siellä on varmasti stadin ihanimmat smoothiet, ja suurimmat. Sisäpihalla on myös mahdollista istuskella, tosin tänään kävi niin, että emme tarenneet olla...

40+ blogit -

Ihastuin superherkulliseen kookos-marja-smoothiekulhoon Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin  Parhaita Ruokahetkiä-kirjan julkistamistilaisuudessa.   Kirjan julkistamistilaisuus oli huhtikuun loppupuolella  Hietalahden  hallin Le Marche-ravintolassa, ja tarjolla oli kirjan ohjeiden mukaan tehtyjä herkkuja. Smoothie-kulhojakin oli… The post Parhaiden ruokahetkien kookos-marja-smoothiekulho appeared first on Nelkytplusblogit .

Appelsiineja ja hunajaa -

Ihastuin superherkulliseen kookos-marja-smoothiekulhoon Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin  Parhaita Ruokahetkiä-kirjan j ulkistamistilaisuudessa.   Kirjan julkistamistilaisuus oli huhtikuun loppupuolella  Hietalahden  hallin Le Marche-ravintolassa , ja tarjolla oli kirjan ohjeiden mukaan tehtyjä herkkuja. Smoothie-kulhojakin oli tarjolla, ja   ne olivat hurjan hyviä:) Smoothiekulhossa on omenaa, marjoja, kookosta , siemeniä ja kookoshiutaleita.  Omena antaa tälle herkulle ...

Sara Parikka -

Moikka! Oon vedellyt viime kuukaudet ihan kammottavalla kalenterilla. Olin laittanut yhtenä aamuna smoothien mukaan ja pullon korkki oli menny… Artikkeli kalenteri julkaistiin ensimmäisen kerran Sara Parikka .

Sí Moda -

Viime aikoina on ollut joten todella hankalaa keksiä uusia ideoita aamupalapöytään. En haluaisi aloittaa jokaista aamua kahdella leipäpalalla, tuoremehulla ja teellä, mutta harvase päivä huomaan niin tekeväni. Joskus saatan pyöräyttää smoothien, mutta siihen ne ideat sitten loppuvatkin. Olisiko teillä jotain uusia ideoita aamupalalle? Mitä te tykkäätte syödä aamuisin? Laittakaa ihmeessä jakoon, jos teillä on joku mieletön resepti hanskassa :) Nämä herkullisen… The...

Arde arvioi -

Sorissa tarjolla taas ruotsalaistakin mehukaljaa. Nyt Helsingborgista kokeilematon tapaus, 6,0%. Hyvin samea smoothie-ulkonäkö, hieman savuinen pisteliäs lähtö, mutta kyllä mehuisuutta löytyy. Mallasta rungossa, pihkaisuus pinnalla, katkeroakin hienoisesti. Monimuotoisempi kuin Sorin uutuudet, ei voi mitään. Täysin raikas tämä ei ole, mutta silti tuoreen täyteläinen. Sori, 8.5.2018.

Terveelliset herkut -

Aurinkoista tiistaipäivää! Tässä hieman toisenlainen smoothieresepti joka on tehty chiasta ja appelsiineista. Täyttä c-vitamiinia ja... Lue lisää Terveelliset herkut - FitFashion.fi

Mamman maailma -

Telkkäpariskunta siellä meloo vastavirtaan, kevättä on ilmassa. Tutun lenkkipolun peittää sumu. Vesi on laskenut joessa, jään reuna jäänyt tyhjän päälle. Kokonaan tämä joki ei jäätynyt kovilla pakkasillakaan. Paju ei vielä ole kukassa, karvapallot valmiina odottavat.  Ruudun takana kaunis ja värikäs tikka.  Tuosta tikan ruokailukuvasta saankin hyvän aasinsillan varsinaiseen asiaani. Ruoka on elämässäni ollut joskus tarpeettomankin isossa roolissa, joskus sitä ei ollut...

Kilpailumaailma -

Ella’s Kitchen Suomi. Facebook. Arvotaan 3 kpl tuotepakettia. Arvonta päättyy 23.04.2018 klo 14:00.

twilight cola. -

Puistokahvila Makiassa lauantaisin tarjolla oleva aamiainen on nimenomaan aamiainen, ei varsinaisesti brunssi - se alkaa aikaisemmin kuin brunssit yleensä, tarjolla on enimmäkseen perinteisiä aamiaisaineksia, ja hintakin on lähempänä kymppiä kuin kahta. Buffet-pöydän antimista saa valita leipiä ja croissantteja, kasviksia ja juustoja, rakentaa smoothie bowlin ja kruunata setin kahvilla. Lisäksi keittiöstä saa valita settiin lämpimänä lisänä joko munakkaan, kasvispaistoksen tai...

Missä neuloimme kerran... -

Nyt, kun tuo kevät vihdoin on saapunut Suomeenkin, on hyvä hetki julkaista talven viimeinen pipo-ohje. Tämä on fingering-vahvuisesta langasta neulottava kevyt kevätpipo, jonka kruunaa muhkea tupsu. Mitä: Smoothie / Oma ohje Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm Mistä: Qing Fibre Supersoft Sock, 33 g Ostin viime kesän neulefestareilta unelmanpehmoista, iloisen vaaleanpunaista lankaa, koska uusia lankatuttavuuksia ei ole koskaan liikaa. Tämä oli juuri niitä "Uuh, miten kaunis lanka! Ei mitään...

Terveelliset herkut -

Toisinaan olo voi olla tukkoinen liiallisen syömisen, stressin, tai huonosti nukuttujen yöunien takia. Tein sinulle raikkaan elimistöä puhdistavan smoothien, jolla aineenvaihdunta lähtee käyntiin! Katso helppo ja maukas ohje.

Sara Parikka -

Moikka! Lomalla ikävöin eniten aamupalaksi tuorepuuroa. Syksyn smoothie vimma on väistynyt ja tilalle on tullut tuorepuuro. NAMI! Olen varmast… Artikkeli tuorepuuro numero 1 julkaistiin ensimmäisen kerran Sara Parikka .

Sara Parikka -

Mainos / Ella´s Kitchen Heippa! Saatiin juuri sopivasti Espanjan lähtöä edellisenä päivänä smoothie lähetys Ella´s Kitcheniltä. Täydellistä! K… Artikkeli suosikit mukana julkaistiin ensimmäisen kerran Sara Parikka .

Kotiliesi -

Kaura Prossa on mukana terveellinen kaura, heraproteiini ja kuidut sekä kotimainen mustikka. Proteiinijauheesta saat energiaa ilman lisättyä sokeria tai lisäaineita. Lisää puuroon, jogurttiin, viiliin ja rahkaan tai smoothien ainesosaksi. Arvomme viisi kuuden pussin Kaura Pro -pakettia. Paketin arvo on noin 80 euroa. Osallistu kilpailuun alla olevalla lomakkeella 28.5.2018 mennessä. The post Etsi Kotimökki 7/18 ja voita Kaura Pro -pusseja! appeared first on Kotiliesi.fi .

Inspiration -

Kuusi kourallista kasviksia, puoli kiloa päivässä, lautasmallissa puoli lautasta kasviksia.. Lue kasviksista tärkeää asiaa

Terveelliset herkut -

Vanilja ja lakritsi ne yhteen soppii. Tämä vanilja-lakritsasmoothie sopii makeanhimoon, Jos haluat lakritsan makua vahvemmin... Lue lisää Terveelliset herkut - FitFashion.fi

Umami -

Surauta itsellesi virkistävä smoothie veriappelsiinista, banaanista ja makeasta suippopaprikasta. Juoma toimii hyvin aamu- tai välipalana tai liikunnan jälkeisenä palautusjuomana.

Ekofokus -

Teknologian tutkimuskeskus VTT kehittää uutta ja lupaavaa teknologiaa tuottaa terveellistä ja maistuvaa kasvipohjaista ruokaa soluviljeltyteknologian avulla ilman peltoja. Kehitystyö saavutti uuden tason tutkimuksessa, jossa selvitettiin lakan, puolukan ja lillukan soluista kasvatettujen solumassojen ominaisuuksia. Ne osoittautuivat ravitsemuksellisesti merkittävästi oletettua paremmiksi ja aistittavilta ominaisuuksiltaan miellyttäviksi. VTT:llä kasvatettu soluviljelmä. Kuva: Heiko...




Stoori -

Mä olen yleensä niitä ihmisiä, jotka skippaavat aamupalan juoden pari kuppia kahvia. Mikään kiinteä ei heti aamusta tahdo maistua, mutta pelkkä kahvikin korventaa tyhjää mahaa. Tänä aamuna päätin tehdä poikkeuksen ja  annoin kahvinkeittimelle vapaata. Tein smoothien. Kuinka helppoa se oikeastaan olikaan: ainekset blenderiin ja sekaisin. Tarvitset Kauramaitoa Mustikoita Proteiinijauhetta Mittailin ihan silmämääräisesti noita aineksia. Laitoin […] The post Ihanan helppo...

Bella-blogit -

Ja. Här sitter jag och tittar förälskat på citrusfrukter. I klänning. En smoothie har jag också gjort. Och brun utan sol-kräm på benen, som ni ser. Inga

Malenami -

Ja. Här sitter jag och tittar förälskat på citrusfrukter. I klänning. En smoothie har jag också gjort. Och brun utan sol-kräm på benen, som ni ser. Inga

Karita Tykkä -

Elämän arvokkaat opettajat löytyvät yllättävistä paikoista. Pyrimme vältelemään niitä parhaamme mukaan ja väistelemään mukaavuusalueen ulkopuolelle as

Terhin keittiössä -

Mä rakastan syömistä....tuskimpa on jäänyt epäselväksi

Polkkapossu_ -

Kuuntelin eilen Wiklundin pakastekaapin vieressä, kuinka kaksi leidiä aprikoi pakastemarjojen ostoa. Toinen kertoi 6-vuotiaan tyttärensä tykkäävän hirveästi smoothieista ja se onkin oikeastaan ainoa tapa, miten hän saa syötettyä terveellisiä marjoja lapselleen. Itse hän syö niitä ihan au naturel. Lausuminen oli hehkeän ranskalaista, joten jäin hieman enemmän heristelemään korviani. Unohdetaan kaikki muu sanottu, lopuksi hän totesi, ettei kuitenkaan taida ostaa niitä, koska...

Feissarimokat -

Eeron logiikka on kerrassaan pettämätön.

Appelsiinipuun alla -

Tänään täällä on taas vietetty T u Bishvat-juhlaa, eli puiden uutta vuotta.  Tästä puiden uudesta vuodesta olen selittänyt tarkemmin  blogin alkuaikoina, eli täällä.   Puiden uusi vuosi oli hyvä syy  piipahtaa metsikköpuistoon, joka on yksi suosikkipuistoistani Tel Avivissa.    Puistossa on monta sitruspuuta, mutta yhdessäkään ei ollut syötävän valmista hedelmää,  ja tässä kuvan sitruunapuussa on yksi pieni kasvava sitruuna, ja samassa puussa oli...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »