Tänään on 26.09.2018 16:03 ja nimipäiviään viettävät: Kuisma ja Finn. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle st. michel summerfest


Kirjahyllyn kautta -

Luin Michel Faberin kirjan Lihaa ja Verta . Se kirja oli oudoin kirja, minkä olen vähään aikaan lukenut. Oudoksi sen teki sen, että olin varautunut erilaiseen kirjaan, mikä sitten kansien sisältä paljastui. Luulin, että kirja on jotakin dekkarin tyylistä, muttei sitten ollut oikeastaan sitäkään. Kirjassa Isserley poimii yksinäisiä liftareita. Miesten pitää yksinäisyyden lisäksi kookkaita ja hyvännäköisiä. Matkalla hän tutustuu miehiin ja päättää sitten, mitä heille...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Christian-Jaquen elokuvista katsoin viimeksi Parman kartusiaaniluostarin (La Chartreuse de Parme, 1948) , ja nyt oli vuorossa kymmenen vuotta aiemmin valmistunut St. Agilin salaisuus (Les disparus de Saint-Agil, 1938). Christian-Jaque (1904–1994) ohjasi urallaan monia kirjallisuusfilmatisointeja, komedioita ja seikkailuelokuvia, ja tässä seurassa St. Agilin salaisuus on yllättävä poikkeus, sillä se on poikien sisäoppilaitokseen sijoittuva mysteeri- ja jännityselokuva. Tosin kyse on...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Helteisen olutfestivaalin ja rasvaisen ruuan jälkeen ei oikein voi ottaa ohjelmaan muuta kuin hikiseen elokuvateatteriin asettuminen väijymään vanhaa ranskalaista rikosleffaa. Orionissa tarjolla Devillen tulkinta Patricia Highsmithin Deep Water -romaanista, vuodelta 1981. Elokuva tuntui etäisesti tutulta, mutta mielestäni en ole tätä ennen nähnyt. Melkoisen himmeä kopio, saattoi olla jopa 16-millinen, tarkkaavaisuuteni ei ollut näissä oloissa parhaimmillaan. Deville on tehnyt...


blogivirta.fi
Storyteller -

Michel Foucault anses tydligen inte vara en idéhistoriker, vilket jag tycker är märkligt. Beaktar man bl.a. Paul Conkins definition av intellectual history (= nordamerikansk motsvarighet till den centraleuropeiska idéhistoriska traditionen, typ), alltså the mentality of large groups, the characteristics of a country, or the spirit of a whole age, så förstår jag inte riktigt vari […]


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Like (2017) — sarjakuvat, seikkailut, seikkailusarjakuvat. Ranskalais-belgialainen sarjakuva on aina ollut eurooppalaisen sarjakuvan lippulaiva. Sieltä on aina löytynyt edustusta kaikkiin genreihin. Yksi näistä on Blueberry–länkkäri, joka sijoittaa renttumaisen mutta valtavan neuvokkaan lännenmiehen ratkomaan mitä erikoisempia seikkailuja. Tämän kokoelman tarinoiden aluksi Blueberry on Meksikon rajavartijana. Hän törmää joukkoon meksikolaisia, jotka jahtaavat...


blogivirta.fi
Pekanpojan maailma -

Termi ”mieshuoraus”. Mieshuorat tässä kontekstissa ovat henkilöitä, jotka kannattavat jalkapallossa ulkomaista seuraa ja puhuvat siitä ”me”-muodossa, sekä aliarvioivat saman lajin kotimaista versiota: ”potkupalloa”. Hardcore-mieshuorat kulkevat kaupungilla Englannin maajoukkuepaidoissa, kannattavat avoimesti Englantia ja fantasioivat maailmanmestaruudesta + muistelevat vuoden '66 mestaruutta ja sankareitaan. ”Kun me voitettiin se Euroopan Cup vuonna 1985” ja ”vittu, kun...


blogivirta.fi
Keltainen talo rannalla -

Kolme kotia - Three Homes Moderniin tyyliin sisustettuja koteja. Koti 1 - Home 1 Lähde/Source and more information: Home Adore Kuvat/Photos: Day True Koti 2 - Home 2 Lähde/Source and more information: Home Adore Kuvat/Photos: Davide Galli Koti 3 - Home 3 Lähde/Source and more information: Elle Decoration Kuvat/Photos:  Michel Figuet/ Living Inside


blogivirta.fi
Takaikkuna -

Ennakko-odotukset olivat melkeinpä kohtuuttoman suuret, mutta elokuva lunasti ne hyvin. Elokuvan tyyli on moniulotteinen, tapahtumakulku oivaltavaa ja kerronta mielikuvituksellista. Kyllä huomaa, että asialla on ammattilaiset, vieläpä luovat ja tyylitajuiset sellaiset. Käsikirjoittajana onkin ohjaaja Michel Gondryn lisäksi kukas muukaan kuin Charlie Kaufman. Näyttelijätöitä ei missään nimessä pidä väheksyä, mutta elokuvan viehätys perustuu enemmän kerrontaan ja rakenteeseen...


blogivirta.fi
runopoika -

Eilen sitten murtui pitkään voimassa ollut DVD:iden ostokielto, jonka olin langettanut huomattuani miten vähän niitä oman hyllyn leffoja tuleekaan katseltua. Puolustan kuitenkin leffojen omistamista etenkin silloin kun on kyse suosikeista, tai potentiaalisesti tuohon ylvääseen joukkoon nousevista tekeleistä. Anttilan alesta tarttui siis mukaan kaksi uudehkoa leffaa, jotka molemmat on vaiettu lähestulkoon kuoliaaksi: Darren Aronofskyn The Fountain sekä Michel Gondryn Science of Sleep...


blogivirta.fi
Yhteiskunta 2.0 -

Tarvitsemme apuasi. Tuomme vertaistuotannon suurimmat ajattelijat ja mielenkiintoisimmat kokeilijat yhteen 3.4. Pikseliähkyn ”Alternative Economy Cultures” -seminaariin Kiasmassa. Saimme keynote puhujaksi Michel Bauwensin. Hänen matkansa ja luentopalkkionsa maksettiin jo täysin vertaisrahoituksella. Siksi päätimme kokeilla samaa menetelmää seminaarin kulujen kattamiseen. Ilmaiseen seminaariin myydään vapaaehtoisia vertaispalveluita. Olisi kohteliasta antaa Bauwensille ja muille...


blogivirta.fi
Yhteiskunta 2.0 -

Mitä ovat vertaisrahoitus? Entä mikrolainaaminen? Miten Obama keräsi yli 700 miljoonaa dollaria kampanjaansa? Näitä ja muita vertaisrahoituksen kysymyksiä pohdimme Demos Helsingin toimistolla (Laivurinkatu 41) sunnuntaina 5.4. klo 15.00 – 17.00. Vapaamuotoiseen keskusteluun ottavat osaa muun muassa Michel Bauwens P2P-foundationista, Leenu Keinänänen Verkkomaksusta, Kristoffer Lawson Scredistä, Aleksi Aaltonen Demos Helsingistä, Geraldine Juárez Tanda Foundationista ja Andrew […]


blogivirta.fi
Tohtori Murken kootut tauot -

Het valt me de laatste tijd meer en meer op dat in de media gewone gebeurtenissen tot ongelooflijke evenementen gebombardeerd worden. De voorbije jaren was dit ook zo maar nu staat er blijkbaar geen enkele rem meer op. De aandacht die Rundskop kreeg in de media was er toch ver over. Ik heb de film gezien en vond hem goed tot zeer goed maar geen absolute topfilm. En iedereen op het scherm maar slijmen n.a.v de Oscarverkiezing … zum kotzen. Ik was blij eens een kritische noot te lezen van Robbe...


blogivirta.fi
Diploblogi -

Kuten vuonna 1954 Ranskan parlamentissa kaatui ranskalainen aloite yhteisestä eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä, niin myös yhtä kunnianhimoinen aloite yhteisestä eurooppalaisesta perustuslaista kaatui ranskalaisten kansanäänestyksessä 2005. Lieneekö tapahtumilla muutakin yhteistä? Michel Foucher* Edellisessä tapauksessa kolme vuotta myöhemmin allekirjoitettiin Roomassa kaksi tärkeää sopimusta, Euroopan talousyhteisön (ETY) sekä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom)...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

KoneAgria. Facebook. Arvotaan 9 kpl kahden lipun pakettia Mikkelin St Michel -raveihin. Arvonta päättyy tänään 04.07.2018 klo 15:00.


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Onnekkaasti hakiessani toista miestä sotilasrullia selaten löysin toisen, Sund-tutkimukseen liittyvän miehen armeijauran alun von Zelowin kasakoista. Kansallisarkiston Portti tarjosi näistä perustiedot: Muuan erikoinen Kustaa III:n sodan aikainen joukko-osasto oli Zelowin kasakkajoukko (Zelows kosackkår tai Kungliga Kosackkåren). Tähän ratsuväkiosastoon oli tarkoitus värvätä kaksisataa miestä. Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla tapahtunut värväys onnistuikin kohtalaisen hyvin...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Aloitin viime kesänä Victor Hubinonin ja Jean-Michel Charlier’n klassisen sarjakuvan Punaparta (Barbe-Rouge) lukemisen. Sarja alkoi Pilote -lehdessä vuonna 1959, ja Charlier käsikirjoitti sitä kuolemaansa, vuoteen 1989, asti. Hubinonin jälkeen (1974) mukaan tulivat muut piirtäjät. Viime tammikuussa pääsin osiin 7–9, jotka ovat ilmestyneet integraalina, sen kolmantena niteenä. Nyt on vuorossa neljäs integraali, eli albumit 10–12.  Yhdeksäs jakso oli  Le Piège espagnol...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

A constructivist artist who worked mainly with collage and photography, Ella Bergmann-Michel (1895-1971) made some innovative documentaries between 1931 and 1933, which today provide a valuable account of the liberal climate in Frankfurt in the latter years of the Weimar Republic. She was a leading exponent of the Bund neues Frankfurt group [New Frankfurt Alliance], which brought together architects and artists intent on developing a practical and socially-oriented modernist project...


blogivirta.fi
Maria Kiiveri -

Rakkaus, mitä se todellisuudessa on? Olen pohtinut paljon tuota kysysmystä elämäni aikana, yrittänyt olla rehellinen ja objetktiivinenkin. Rakkautta on monenlaista; äidin rakkautta, sisarrakkautta, ystävien välistä rakkautta, parisuhderakkautta, sekä rakkautta kaikkea elollista kohtaan. Legenda puolikkaasta Kaikki muut rakkauden muodot ovat järjellä ymmärrettävissä, mutta parisuhderakkaus saa usein yllättäviä ja hämmentäviä piirteitä. Sen vuoksi on menetetty järkiä ja...


blogivirta.fi
Maikkis liv -

Rakkaus, mitä se todellisuudessa on? Olen pohtinut paljon tuota kysysmystä elämäni aikana, yrittänyt olla rehellinen ja objetktiivinenkin. Rakkautta on monenlaista; äidin rakkautta, sisarrakkautta, ystävien välistä rakkautta, parisuhderakkautta, sekä rakkautta kaikkea elollista kohtaan. Legenda puolikkaasta Kaikki muut rakkauden muodot ovat järjellä ymmärrettävissä, mutta parisuhderakkaus saa usein yllättäviä ja hämmentäviä piirteitä. Sen vuoksi on menetetty järkiä ja...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Ella Bergmann-Michel. The Woman with The Kinamo: Ella Bergmann-Michel     All films are silent documentaries with German intertitles, restored by the DIF Frankfurt to 35 mm. Introducono Madeleine Bernstorff e Sünke Michel     Grand piano: Matti Bye     With e-subtitles in English and Italian.     Viewed at Cinema Lumiere - Sala Officinema/Mastroianni, Bologna, Il Cinema Ritrovato, 25 June 2018. Wo wohnen alte Leute / Where Old People Live. WO WOHNEN ALTE LEUTE     Where Old...


blogivirta.fi



Hannun blogi -

Palaan kolmen vuoden tauon jälkeen Hermannin piirtämään ja Gregin käsikirjoittamaan Comanche -sarjakuvaan , jonka albumit 9 ja 10 on nyt julkaistu suomeksi Zoom Teufelin kustantamina. Aiemmat albumit ovat ilmestyneet Jalavan (1) ja Apollon (2–8) julkaisemina vuosina 2005–2014. Ensimmäiset Comancheni luin Zoom -lehdestä 1970-luvulla, ja mieleen on jäänyt sarjakuvan voimakas värimaailma – mutta tietysti myös mukaansa tempaavat tarinat. Asko Alasen toimittamat ja Antti Rauhalan...


blogivirta.fi
Kuin sateenkaari vailla syytä -

Viimeiset pariviikkoa ovat kuluneet Matkalla alas –livepelin valmisteluun ja artikkelin kirjoittamiseen Larpin järjestäjän käsikirjaan. Sinänsä se, että päädyin kirjoittamaan artikkelia käsikirjaan on ironista: en nimittäin ole koskaan järjestänyt yli 10 hengen peliä. Suomalaisessa larp-kulttuurissa alle 10 hengen pelit ovat hyvin epätavallisia. Pelini ovat yleisesti ottaenkin kaikkea muuta kuin valtavirtaa. Esimerkiksi nyt työstämäni Matkalla alas on neljän hengen...


blogivirta.fi
Suomi-futis -

Vuoden tyttöpelaaja - Eveliina Summanen, PEPO Lappeenranta Eveliina Summanen on pelannut erittäin vakuuttavasti alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa Euroopan huippujoukkueita, kuten Ruotsia ja Saksaa vastaan. Hän on todistanut itselleen ja muille pärjäävänsä erittäin hyvin kansainvälisellä tasolla. Summanen on pelannut hyvin myös seurajoukkueessaan poikien Ykköstä ja pystynyt vakiinnuttamaan paikkansa hyvässä joukkueessa. Vuoden poikapelaaja - Hugo Keto, Arsenal FC Hugo...


blogivirta.fi
Äijäruokaa -

Cinema Mac Mahon where Patricia escapes to, and from, still exists. So, two days in Paris on my own. What to do, I wondered, before the trip. The list of must-sees is never-ending. Then I remembered how fun it was to spot filming locations in New York with Heidi. The movie, for me, in Paris, would of course be Jean-Luc Godard's Breathless (À bout de souffle) . I used IMDb for spotting the filming locations . Unfortunately, I found www.movie-locations.com only after my trip. I decided to walk...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

KoneAgria. Facebook. Arvotaan 15 kpl kahden lipun pakettia St Michel -raveihin Mikkelissä 14.7. Arvonta suoritetaan 02.07.2018.


blogivirta.fi
Kirjatohtori (kirjailija Päivi Kannisto) -

PDF   |   Sähkökirja (mobi)   |   Virallinen julkaisu   |   Valmistujaispuhe   |   In English Vuonna 2010 haastattelin kolmeakymmentä nomadia, paikkariippumatonta matkailijaa jotka vaeltelevat maailman turuja ilman kotia, pysyvää työpaikkaa ja paikkaan sidottua ystäväpiiriä. Tästä projektista syntyivät yleistajuiset tietokirjat Free as a Global Nomad ja Elämäni nomadina sekä akateeminen väitös, jota puolustin Tilburgin yliopistossa Hollannissa 18.6.2014. Väitöskirja...


blogivirta.fi
HEAD LIKE A HOLE -

Voll Streaming Les contes de la nuit in HD-Qualität Jetzt können Sie sehen Les contes de la nuit in Bester Blick mit der Dauer Min und wurde veröffentlicht 2011-07-20 und MPAA Rating ist mit 4. Originaltitel : Les contes de la nuit Filmtitel in Ihrem Land : Les contes de la nuit Jahr der Film : 2011 Genres Film : Animation, Fantasy, Foreign, Status des Films : Released Veröffentlichung des Films : 2011-07-20 Unternehmen der Film : Länder des Films : France, Sprache der Film : Français...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Water Lilies (US 1911). Photo: Collection EYE Filmmuseum, Amsterdam. Prints from EYE Filmmuseum / Desmet Collection (expect A Flash of Light by Griffith). Le Giornate del Cinema Muto, Pordenone. Grand piano: Mauro Colombis. Teatro Verdi, e-subtitles in English and Italian, 2 Oct 2017. Elif Rongen-Kaynakçi (GCM 2017): " Cinema is visual entertainment. It seems only fair then that filmmakers are obsessed with themes around seeing and not seeing. Not being able to see provides an intensely...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Sacha Guitryn Faisons un rêve (1936) on pitkään odottanut katsomista. Elokuva ei tiettävästi ole saanut Suomen ensi-iltaa, eikä siten virallista käännöstä, mutta sen nimen voisi suomentaa Tehdään unelma . Pietarissa vuonna 1885 syntynyt Sacha Guitry ohjasi urallaan yli 30 elokuvaa. Hän osallistui jo vuonna 1915 elokuvan Ceux de chez nous ohjaukseen, mutta varsinaisesti hän aloitti elokuvantekijänä vuonna 1934, äänielokuvan aikaan. Guitryn elokuvat ovat aina olleet verbaalisia...


blogivirta.fi
Listablogi -

Suomi 100 -juhlapäivänä Ylen teksti-tv:n aloitussivun neljän pääotsikon joukkoon mahtui uutinen Johnny Hallyday n kuolemasta. Helsingin Sanomat on tehnyt aiheesta kolme isoa nettijuttua, joiden kaikkien otsikossa mainitaan miehen olleen ”Ranskan Elvis”. 74-vuotiaana kuollut Hallyday oli koko uransa ajan Ranskassa ilmiömäisen suosittu rekisteröiden 35 Top 10 -singleä. En siteeraa sitä paljon siteerattua albumien kokonaismyyntimäärää, koska ne ovat useimmiten hyvin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »