Tänään on 22.07.2018 23:18 ja nimipäiviään viettävät: Leena, Matleena, Leeni, Lenita, Magdalena, Malin, Lena ja Madeleine. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle suomessa


Sophie Backlund -

Tänään Pippi on ollut viikon jo Suomessa ja vähän ollaan päästu tutustumaan toisiimme. Ensimmäiset 3 päivää ratsastin todella kevyeesti (varmaan siis ihan 15-20min kun oli niin kuuma vaikka aamulla ennen 8 olin ratsastamassa) jonka jälkeen Pippi sai vähän vapaata. Neiti on ollut ihmeen rauhallinen koko alkuviikon mutta vapaan jälkeen heräsi selkeästi enemmän eloon, toki myös matkasta on jo aikaa ja pikkuhiljaa pääsee kotiutumaan kunnolla. Tänään oli sitten ensimmäinen...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Sääasiat alkavat olla jatkuvasti eräs ykköspuheenaiheista, sillä sääennustemallien mukaan ankara helle alkaa koettelemaan Suomea ja koko Fennoskandiaa yhä voimakkaammin alkavalla viikolla 30 (23. - 29.7.), ja sitten superkuumuutta näyttäisi jatkuvan koko ajan elokuulle saakka! Niinpä helleseurantani jatkuu yhtämittaa edelleen, mutta vielä tämän sunnuntain maksimilämpötiloja päivitettäväksi odotteleva  osa 5 ko. seurannasta saa ensi viikon alusta alkaen osan 6 suoraksi...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomalaisuuden, tiedon ja älykkään viihteen linkit Klikkaa mainoksia, vaikka et mainoksista pitäisikään. Se on tapa hieman palkita tekijää ja innostaa tekemään lisää. Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Nämä tietokilpailukysymykset koskevat usein suomalaista kulttuuria laajasti käsitettynä. Täällä on hauskoja ja mielenkiintoisia uutisia ja tarinoita, joita kutsutaan...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast, eli Suomen suosituin podcast on jälleen ilmestynyt. Tällä viikolla onkin luvassa oikea erikoisjakso, kun suositut poddaajat raportoivat paikasta johon harvoilla on pääsy – Ruisrockin backstagelta. Kuuntele puhelimesi podcast-apin kautta, tai suoraan tästä: Sanomattakin on selvää että historiaa kirjoitettiin kun Kasper ja Mikko ensimmäisenä podcastina Suomessa pääsi raportoimaan Ruisrockin myyttiseltä […]


blogivirta.fi
Helsinki 10 -

Tenavana tykkäsin talvesta enemmän kuin nyt. Vanhemmiten alkanut pitää lämpimästä. Ehkä jotain samaa kuin myyttisissä eläkeläisissä, jotka muuttavat Suomesta Espanjaan tai amerikkalaisissa TV-sarjoissa Floridaan. Muutos saattoi alkaa varusmiestalvena, jolloin palelin enemmän kuin koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Ajatellut, ettei Suomessa voi olla liian kuuma, mutta tällä viikolla usko on hiukan horjunut. Etenkin turhan monta kilometriä ilmastoimattomassa autossa saa...


blogivirta.fi
Alexa Dagmar -

En kestä että pääsen kohta kutsumaan tätä paikkaa mun toimistoksi! Kirjottelin alkukesästä meidän toisesta remppaprojektista, eli Zarron tulevasta showroom-asunnosta. Suunnitelmat on jo pitkällä, ja ollaan päästy hyvään vauhtiin myös remontin puolesta. Seinät on melkein maalattu ja kalanruotoparkettia on alettu asentamaan – tästä tulee niin upea! Kvänumia Suomessa myyvä Creanno on meidän partneri tämän projektin tiimoilta, […] The post RENOVATION MOOD appeared first...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Joskus innostun kunnolla jostain ruoka-aineesta.  Tällä hetkellä innostuksen kohde on musta sinapinsiemen ( jotka oikeasti ovat vähän ruskehtavia ).  Sinapinsiemen on kuulemma terveellinenkin, ja sisältää runsaasti kalsiumia sekä magnesiumia.  Suomessa mustia tai ruskeita sinapinsiemeniä saa varmaankin etnisistä kaupoista ja  esim. täältä. Kaikki alkoi siitä kun kävin eksäni kanssa kulinaristisella kierroksella, ja  tässä juustolafarmissa   maistoin kuvassa näkyvää...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Joskus innostun kunnolla jostain ruoka-aineesta.  Tällä hetkellä innostuksen kohde on musta sinapinsiemen (jotka oikeasti ovat vähän ruskehtavia).  Sinapinsiemen on kuulemma terveellinenkin, ja sisältää runsaasti kalsiumia sekä magnesiumia.  Suomessa mustia tai… The post Ihanat rapsahtelevat sinapinsiemenet appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Kemppinen -

Jutun kuva on osoitteesta Pohjois-Esplanadi 3, sisätiloista. Miellyin tauluun. Se on tyyliltään epätavallinen eikä esitä suomalaisen virkamiehen sielunmaisemaa. Kirjoittajan pitäisi aina antaa lukijalle tilaisuus hermostua ja harmistua. Ei lukija lue, ellei hän voi tuntea älyllistä tai muuta henkistä ylemmyyttä kirjoittajaan verrattuna. Juuri siksi tenttiin tai kokeeseen lukeminen on sein niin katkeraa. Oikein mieluisaa on lukea sellaista, missä kirjoittaja paljastuu itserakkaaksi...


blogivirta.fi
Sally's -

Juha Heino osti ränsistyneen autiotalon Porin kaupungilta 5000 eurolla ja restauroi siitä Porin Asuntomessujen todellisen helmen...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Jokakesäinen sukulointireissu oli taas täällä. Mieheni on tosiaan kotoisin Oulun suunnalta, itse olen Satakunnasta. Tästä syystä kilometrejä auton mittariin kertyy ja vaikka lapsemme sietävät ällistyttävän hyvin pitkiä automatkoja, ei sitä aikuinenkaan kuitenkaan loputtomiin jaksa. Niinpä meillä on ollut tapana mennä Helsingistä Ouluun auto(yö)junalla ja sitten ajaa sieltä takaisin. Nyt VR:n yöjuna-aikataulut ovat olleet jo parin vuoden ajan sellaiset, että joko Oulussa...


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Tämän kesän vaatimaton tavoitteeni on ollut maistella vain sellaisia jäätelöitä,  joita en ole ikinä testannut. No sen verran paljon olen tykännyt esim. Classicin tummasuklaa-karpalosta ja Kingis-mintusta, että niihin olen sortunut kahdesti. Vaan aloinpa oikein mietiskellä, mikä jäätelöstä tekee hyvää ja miten joku jäätelöpaketti eroaa toisesta eri tekijän tekemästä vastaavasta mausta. Tällä hetkellä suolaisen, kylmän ja makean yhdistelmä maistuu suussani erityisen...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Kaksi 15-vuotiasta brittiläistä teinipoikaa on saanut 10 ja 12 vuoden vankeusrangaistuksen Yorkshiressa. Syyttäjän mukaan pojista vanhempi oli mm. ihaillut Columbinen lukiossa vuonna 1999 tapahtunutta koulusurmaa sekä sen tekijöitä, jotka olivat Eric Harris ja Dylan Kleobold . Pojan päiväkirjassa oli lukenut, kuinka hän aikoo toteuttaa yhden Britannian historian pahimmista hirmuteoista.  Hän oli kuvaillut oman elämänsä olevan surkeaa ja täynnä kärsimystä. Mutta hän kertoi...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Moni on huomannut tänä kesänä kansakunnan sanomalehtien mielipidepalstoilla kopioituneen kirjoituksen. Kyseisessä kirjoituksessa emerituskirurgiylilääkäri Martti Vastamäki esittää negatiivisia tuhahduksia THL:n suuntaan. THL kun on avoimesti suositellut nykyisen huumepolitiikan vaihtamista toimivaan huumepolitiikkaan. Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua kannanotto aiheutti varmasti epätietoista panikointia monessa kahvipöydässä. Jos et ole vielä lukenut sitä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Klikkaa kuvaa tai tätä päästäksesi tutustumaan verkon ilmaisiin näyttelyihin. Kovan kautta pitää oppia, että kotona on paras olla. Suomessa on hienoja ja viihtyisiä asuntoja ja talvivarusteltuja vapaa-ajan asuntoja ja silti pitää lähteä kalliille ja vaivalloisille matkoille ja kesätapahtumiin kuluttamaan. Voi olla, että se on kansantaloudelle hyödyllistä. Yhteiskuntajärjestelmämme on tosiaan rakentunut väärälle pohjalle, jos onni ja autuus riippuu kuluttamisesta...


blogivirta.fi
Listablogi -

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä. Saturday Night Fever -soundtrackin eka single oli Bee Gees in suurin hitti Suomessa, sinkkuykkönen ja 1978-vuosilistan viitonen. Take That vei coverinsa sinkkukakkoseksi ja radioysiksi vuonna 1996, ja samalla kysymyksellä / eri biisillä pärjäsivät hienosti Calvin Harris ja Disciples vuonna 2015. ”How deep is your love” voidaan kuulla sekä kysymyksenä...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Siltala (2014) — tietokirjallisuus, historia, sodat. Kuningas Kustaa II Aadolf on Ruotsin historian rakastetuimpia hahmoja. Hakkapeliittoja 30-vuotisessa sodassa komentanut soturikuningas on Suomessakin arvostettu kuningas. Mirkka Lappalainen ei kuitenkaan keskity 30-vuotiseen sotaan: Vasa-laiva, Breitenfeldin voitto ja kuninkaan kaatuminen Lützenissa kuitataan yhdellä 15 sivun luvulla kirjan lopussa. Enemmän puhutaan vähemmän tunnetuista sotaretkistä Venäjällä ja Puolassa. Ne on...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Tukholman kansainvälisellä Arlandan lentokentällä tehtiin 12. heinäkuuta 2002 suuri ryöstö, kun kolme aseistautunutta ja naamioitunutta miestä 44 miljoonan kruunun (n. 4,7 milj. euroa) rahakuljetuksen. Lasti oli matkalla SAS:n lentokoneen vieressä, joka oli juuri klo 22:00 aikaan saapunut Lontoosta Tukholmaan. Ryöstäjien käyttämään Volvo-merkkiseen henkilöautoon lastattiin yhteensä 13 säkillistä rahaa eri valuutoissa.  Jokut tiesivät ennalta, että Tukholman Arlandan...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Ruotsissa alumiini polttaa metsiä. Kuten muissakin aivan poikkeuksellisissa nopeissa paloissa. Kaliforniassa lisäksi käytetäään aktiivista teknologiaa kun kaivosalueita raivataan polttamalla asuintaloja huikean korkean palotilan energialla metallit sulaen ilman että puut tai pensaat olisivat syttyneet ja levittäneet tulta. Koska taivaalle levitetään kemikaaleja alumiinin ja bariumin kanssa. Miksi. Kysy massamedian toimittajilta ja ilmatieteen laitokselta miksi salailevat aivan uusia...


blogivirta.fi
Oppitori -

- Rakkaani, kun menemme naimisiin meillä tulee olemaan kolme lasta! - Mistä sinä sen jo nyt niin varmasti tiedät? - Ne ovat tällä hetkellä hoidossa äitini luona! -------------------------------------------------------------------------------- Lehtimies on tullut haastattelemaan vuoristokylän vanhinta asukasta: - Sanokaapa oletteko asunut tässä kylässä koko ikänne? - En toki vielä! -------------------------------------------------------------------------------- Rautatien...


blogivirta.fi



Jukan vihertuuletuksia -

Parhaillaan Porissa on käynnissä vuotuinen Suomi Areena. En ole tällä(kään) kertaa paikalla, mutta seuraan jonkin verran tähän liittyviä tapahtumia. Eilen esimerkiksi tuli varsin mielenkiintoinen nuorten poliitikkojen paneeli, joka myös televisioitiin. Tässä nuoret pääsivät mukavasti ääneen, vaikka olisin mielelläni katsonut pitemmänkin keskustelun. Yksi erityisesti minua kiinnostava teema on median moniäänisyys tai sen puute. Tästä oli tiistaina tilaisuus, mutta...


blogivirta.fi
VillaNanna -

En ole nyt muuton aikana juuri kirppareilla käynyt, mutta pari kertaa kuitenkin olen muissa sioissa poikennut myös Kierrätyskeskuksessa. Ensin Porttipuiston myymälässä ja nyt tällä viikolla käytiin Nihtisillassa. Vaikka kesä on on tässä ja lämpöä piisaa, niin olen katsellut syysvaatteita meidän porukalle. Näyttää tosin sille, että pojille ei oikein löydy mielekästä. Miehelle löysin paidan ja itselleni sen verran suloisia vaatteita syksyksi, että luulen, etten osta...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Olen erittäin innoissani tästä ulkosuomalaiskirjailijahaastiksesta. Tutustuin Emmi Itärantaan Kölnissä vuonna 2014, kun täällä vietettiin suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoja. Saimme kutsua yhden Kölissä vierailevista kirjailijoista yliopistolle ja valinta osui Itärantaan. Ihastuin Teemestarin kirjan kieleen, veden kuvauksiin ja tekstin luomaan maailmaan heti. Ihmisenä Itärannasta huokui juuri sellaista älykästä zen-energiaa kuin hänen teksteistäänkin...


blogivirta.fi
White Trash Disease -

Kaupallinen yhteistyö Gasum & Asennemedia Huh, olipahan reissu! Kotiuduimme viime lauantaina Karin kanssa kolmen päivän roadtripilta. Ajoimme Helsingistä Ouluun ja takaisin – käyttämällä lähes pelkästään uusiutuvaa, kotimaista biokaasua! Ennen tätä keikkaa en edes tiennyt, että Suomessa voi ajaa noin kauas kokonaan ilman fossiilista polttoainetta, mutta nyt olen huomattavasti viisaampi. Jos ja kun siis etsit vaihtoehtoa […] The post Roadtrip – Suomi edition appeared first...


blogivirta.fi
Stellan kolmas luonto -

Kaupungissa kerrostalossa asuva työkaverini tuskaili kahvipöydässä kesän menevän ohi liian nopeasti, eikä sitä oikein saa aikaiseksi lähteä työpäivän jälkeen nauttimaan auringosta. Lause muistutti minua elämästä, josta olen itse onnistunut pääsemään eroon. Olen pyrkinyt järjestämään arkeni niin että en kaipaisi rinnalle kesämökkiä maalla, kuntosalijäsenyyttä tai ohjattua joogatuntia. Haluan tavallisen arkeni olevan niin ihanaa, ettei minun tarvitse lähteä...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Turvapaikanhakijoita pahoinpidellään Suomessa. Tähän karmeaan todellisuuteen liittyy monta tekijää. Yksi niistä tekijöistä on uskonnonvapaus. Tai tarkemmin sanottuna uskonnonvapauden unohtaminen. Teologian maisteri ja toimittaja Mari Turunen perehtyi huolestuttavaan ilmiöön Suomessa. Kääntyneet - ex-musliem painostus Suomessa kirja kertoo miten yksi valtiomme vapauden pilareista joutuu nakerruksen kohteeksi. Uskonnonvapaus on uhattuna, kun uskontoaan vaihtavat ihmiset joutuvat...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Terveisiä suorastaan paahteisesta Oulusta! Oltiin suunniteltu erinäisiä ulkoaktiviteetteja (mm Nallikarissa uiminen) mitä tehtäisiin Oulussa iltaisin, kun päivät treffataan miehen ja lasten lähisukulaisia. Niin nyt kuitenkin kävi, että täällä on niin järkyttävä helle, että ei kertakaikkiaan pystytä oleen ulkona. Eilen oltiin ehkä 10 minuuttia leikkipuistossa ja sekin oli liikaa. Niinpä hakeuduttiin sisätiloihin ja otettiin kohteeksi Tiedekeskus Tietomaa . Kovin viileätä...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Sveitsiläinen kellonvalmistaja Oris tunnetaan hyvän hinta-laatusuhteen kelloistaan, joista etenkin Aquis-malliston sukeltajankellot ovat nousseet suureen suosioon. Suomessa Oris on laajentunut maahantuoja Kultakeskuksen toimesta systemaattisesti ympäri Suomea yhden paikallisen jälleenmyyjän taktiikalla. Uusina paikkakuntina Lahti ja Joensuu Oris on viimeisten kuukausien aikana bongattu ainakin kahdelta uudelta paikkakunnalta. Lahdessa Oris on myynnissä Lahden Kellokeskuksessa ja...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on elokuussa tulossa grafiikkasuorittimen toimintaa tehostava GPU Turbo -ominaisuus sekä kameran kuvanvakainta tarkentavan AIS (Automatic Image Stabilizer). Ensinnä mainitussa on ilmeisesti kyse alemman tason grafiikkarajapinnasta, joka vähentää laskennassa tarvittavien kutsujen määrää. Ominaisuuden...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 174 175 Seuraava »