Tänään on 24.04.2018 15:29 ja nimipäiviään viettävät: Pertti, Albert, Altti ja Albertina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle suuri tanssi


Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...

Plöki/Notatki z podziemia -

Barsoomin tanssi Edgar Rice Burroughsin tuotanto on jo isovanhempiemme lapsuudesta saakka – aivan kirjaimellisesti – ollut osa suomalaista mielenmaisemaa ja kulttuuria. Suuri elokuvamiehemme Aarne Tarkas (alkujaan Saastamoinen) lainasi sukunimensä Burroughsin Mars-seikkailujen vihreältä soturilta, Tars Tarkasilta. Veikko Huovisen essee Tarzan ja Suomi kuului lapsuuteni koulun lukukirjaan; sotien ja suojeluskuntalaisuuden aikakaudella muuan Lahja Valakivi taas sovitti apinamiehen...

Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -

"Kotikatuni oli nimeltään ulitsa Florentsii kauniin italialaisen ystävyyskaupunkimme Firenzen kunniaksi, ja meillä, sillä kadulla asuvilla, oli onnea, sillä osoitteessamme sai ilmauksensa Italian kauneus ja se että olimme osa kauneuden maailmaa ja saimme olla kauniita, että meidätkin oli kasvatettu renessanssin hengessä uusiksi jälleensyntyneiksi ihmisiksi ja meidän oli määrä olla maailmankaikkeuden keskiössä, joskin rautaesiripun takana." Berliiniläinen kirjailija Katja...

Popparin porinoita -

Näitä juttuja penkoessa pitää joskus matkustaa yllättävänkin pitkälle ja ajallisesti kauas päästäkseen mahdollisimman lähelle alkulähteitä. Niin tälläkin kertaa, kun aletaan tutkia mistä ruotsalaisen Rednexin vuoden 1994 hitti Cotton Eye Joe oikeastaan onkaan kotoisin. Ei suinkaan Ruotsista, niin kuin vähänkin musiikkia kuunnelleet osaavat päätellä jo biisin poljennosta, vaan kuten niin monessa muussakin tapauksessa pitää tässäkin mennä ison veden taakse apajille...

「 candydive P I N K Y heaven 」 -

viikonloppu oli ehka mun tan hetkisen kouluajan kohokohta, nimittain bunkasai . niille, jotka jotain japanilaisesta koulusysteemista tietaa, ei tuu mitenkaa yllatyksen, et tallanen vietetaa, mut vahan selventaakseni joilleki ni kyseessahan on yks niista monista "-saista", jota jokasessa koulussa vietetaan. ala-asteella, lukiossa, yliopistossa ja viel toissaki joka vuonna on tallasia tapahtumia, jotka lisaa yhteishenkee ja kohottaa tunnelmaa muutenki. en kyl oo varma onko tyopaikoilla bunkasaita...

Tarinattaren tarinatupa -

Rushda oli juuri täyttänyt 18v. Hän oli nuori syyrialaisnainen, joka toivoi parempaa tulevaisuutta toisessa maassa täysin vapaana mutta tunsi ettei vieläkään ollut täysin oma itsensä. Rushda oli muuttanut Suomeen jo 6 vuotiaana ja siitä lähtien hän ei enää kovinkaan hyvin muistanut vanhaa kotimaataan. Pikkuhiljaa viimeisimmätkin muistonrippeet alkoivat haaleta ja unohtua, muistoissa oli silti yhä muun muassa Rushdan isoäiti joka teki erityisen hyvää ruokaa ja perheen suuret...

sateella kuusten alla -

Eilen oli Tanssikerhon alkeisexcu Satulinnaan. Oli hyvät tanssit! Noi reissut on kyllä aina niin kivoja. Mutta ihan eniten mä haluan kirjoittaa siitä, miltä tuntuu kun tanssissa kaikki toimii. Tanssin torstaina hidasta foksia viejän kanssa, jonka kanssa on ollut jo pitkään kiva tanssia. Torstaina se kuitenkin oli ihan huikeaa! Tanssi oli kevyen tuntuista ja supermukavaa, vaihtelevaa, välillä vauhdikasta ja välillä rauhallista. Siinä ei ollut mitään liikaa, ei hälyvientejä, ei...

Project Mama -

Olen itse tanssillinen kuin paloposti, mutta Snadi on toista maata tai ainakin innokas.

Outo Paimen -

FlaidoNit punasteli ja alkoi jälleen huitoa käsillään ilmaa eikä yhtään liian aikaisin, sillä teputtajien pelosta yhteen pakkauttunut joukkoa lähestyi valtavilla loikilla Shaak, yksi savannin verenhimoisimmista koiraeläimistä. Shaak oli vain muutaman happelin päässä teputtajista, kun pyörre imaisi heidät sisuksiinsa ja he huomasivat tuijottavansa wrolikin näköistä otusta, joka puolestaan tuijotti teitä uteliaana ja ennenkuin Napsereh ehti varoittaa, koiruus aloitti...

Oppitori -

Kymmenen tuhannen sanan lista. Lista toimii samalla sanakirjana, jos käytössä on kontekstityökalut , voi löytää hyvin monen sanan perusmuodon ja muuta tietoa sanoista. Täällä on alkuperäinen Verbixin lista. Kielikellon artikkeli yleisimmistä sanoista Täällä voi arpoa alla olevasta sanalistasta. Copypastaa se arpojaan. Näiden sanojen selittäminen ja käyttäminen lauseissa on mitä parhainta opiskelua. Toinen tapa on, että käytetään juuri siinä muodossa kuin se on listassa...

Oppitori -

á á*kukin, noin, yhden hinta aakkoset*kirjaimet, alkeet, alkutiedot, perusteet, perustiedot, pohjatiedot abedissa*nunnaluostarin johtajatar abessiivi*sijamuoto -tta, -ttä abitura*naisabiturientti abiturientti*ylioppilaskokelas abiturus*miesabiturientti ablatiivi*sijamuoto -lta, -ltä abnormi*epänormaali, poikkeava, vajaa, aistiviallinen abskissa*vaakasuora, x-akseli abortti*raskauden keskeytys, sikiönlähdetys, keskenmeno absessi*paise, märkäpesäke absolutismi*ehdoton raitius, rajaton...

Oppitori -

Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä  täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Suomalaisesta kulttuurista, historiasta, yhteiskunnasta, henkilöistä ja paljosta muusta on tehty tämä kokonaisuus kuratoimalla parhaalla välineellä, nimeltä Scoop.it. Hae hakuruudulla, Ctrl+F, laulun nimiä tai osia! Voi myös hakea näin: Joku sanoo esim. säkeen ja toisten pitää löytää laululle nimi hakuruudun avulla tai muuten...

Risuja ja Ruusuja -

Marazzoli - Rossi - Albrici - Weber - Cesti - Stradella SUSANNE RYDÉN, sopraano HANS NILSSON, tanssi BJÖRN GRANATH, näyttelijä STOCKHOLMS BAROCKENSEMBLE MARIA LINDAL, viulu LARS WARNSTAD, viulu MIKAEL MARIN, viola DANIEL HOLST, sello KRISTINA MÅRTENSSON, kontrabasso KARL NYHLIN, teorbi & kitara MARK TATLOW, cembalo SUSANNE JARESAND, koreografia & ohjaus CHARLES KOROLY, puku Harvoin jos koskaan ole kokenut tällaista taide-elämystä! Christinan matka on musiikkikertomus, jossa seuraillaan...

muunnoksia -

Sisältö Johdanto Virtualisointi ja virtuaalimuunnos Virtuaalimuunnos: mallin laajennus Oppimateriaalitalous virtualisoimisen kohteena Toimijoiden tahdonmuodostuksen vaikutus Loppupäätelmiä ESIPUHE Tämä kirjoitus sai alkunsa ajatuksesta koota yhteen työni ohessa vuosien varrella vastaan tulleita kehittämishaasteita sekä sitä henkilökohtaista hiljaista tietoa, jota niiden pohtimisesta ja ratkaisuista on kertynyt. Viimeinen sysäys tuli tosin vasta talvella 2006 alkaneesta kurssista...

Oppitori -

A ja O a vot aalloppi aasi aasinsilta aasta ööhön Aatami aataminaikuinen aataminomena aataminpuku aatella aateluus velvoittaa aatos aatra aavistaa pahaa abi absoluuttinen korva Addis aerobikata aerobikki afääri ahaa-elämys ahkera ahmia silmillään ahneella on paskanen loppu ahtaa kitaansa ahtaa, painaa, takoa päähänsä ahteri ahven aiheuttaa harmaita hiuksia aiheuttaa päänvaivaa aiheuttaa, herättää pahaa verta aijot aika jehu aika jättää aika kultaa muistot aika lailla aika...

Veloena -

Toinen reisi pulleampi kuin toinen, epäsymmetriset kasvot, jähmeä asento. Pidän enemmän tästä puolesta, sanon, tämä näyttää elävämmältä.  Kutsumme tätä linnuksi ja peltopyyksi, vaikka oikeastaan kyse on jostain aivan muusta. Lintuus ja peltopyys väijyy taustalla, paikoilleen naulittu, täytetty ja neulalla aitoa matkivaksi suittu pinta osoittaa muotoon ja syvyyteen, joka oikeastaan, kun pysähtyy, on jotain sellaista, jota kohti emme halua osoitettavan, emme ainakaan...

Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BRASILIA osa 2/2 Saapuminen aamulla unesta sekaisin Rioon, en nukkunut kunnolla, liikaa ajatuksia, liikaa keikkumista, liian vähän rahaa, liian vähän aikaa, tästä asti mielenmäärin kahvia ja tupakkaa. Pakko saada aamutee, muuten ei olo parane parhaasta superioriin. Rion asema kun on suurempi kuin Lapväärttin niin moni mesta on aberto läpi yön. Pyydän teekupillista kahvilasta ja myyjä katsoo pitkään. Teetä? Brasiliassa? Ei ole. Kahvia kyllä löytyy monensorttista. Olemmehan...

MAALAINEN -

Selitykset voit löytää googlaamalla, keskustelemalla jne. Käytä lauseissa. aasi aasinsilta aataminaikuinen aataminomena aatos aavistaa pahaa abi absoluuttinen korva aerobikata ahaa-elämys ahkera ahmia silmillään ahneella on paskanen loppu ahtaa kitaansa ahtaa, painaa, takoa päähänsä ahteri aiheuttaa harmaita hiuksia aiheuttaa päänvaivaa aiheuttaa, herättää pahaa verta aika jehu aika jättää aika kultaa muistot aika on kypsä aika on rahaa aika parantaa haavat aika tuntuu...

SCEVES ELIUNTS -

Kirjan taustasta Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi. Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen...




Riitan blogi -

Edinburghin linna Terveisiä Skotlannista! Olin viikon verran vapaaehtoistyössä Skotlannin luoteisrannikolla, keskellä ei mitään. Työpaikkana oli 1800-luvulla perustettu puutarha metsineen ja viikon suurin urakka oli suurten alppiruusupuskien raivaus juurineen. Työleiri alkoi ja päättyi Edinburghissa, tässä ensin muutamia kuvia sieltä, matkan varrelta sekä vapaapäivän vaellusreissulta. Itse puutarhasta teen vielä toisen postauksen kunhan saan kukkakuvat järjestykseen, kuvia...

Tänään näkemääni -

Typy on hurahtanut. Kuusi tuntia tanssia viime viikolla. Ja koko tämä otus on ristissä ja pystyssä, jotta tällä viikolla päästäisi samaan. Takana on jo yksi yritykseksi jäänyt paritanssien aloittaminen. Nyt yritetään uudestaan, uusilla menetelmillä. Projekti alkoi uusien kenkien hankkimisella. ikinä ei tällä ole ollut 2,5 tuuman korkoja ja nyt niillä olisi tarkoitus tanssia...Uudessa suunnitelmassa hyvää on se, ettei toistaiseksi tarvitse murehtia niitä pari asioita.    ...

PROperuskoulu2007 -

....................................................................................................................... Sirkku Angervo PRO PERUSKOULU Pro peruskoulu Koulutuksesta lähtee kaikki! Vanhenevalla Suomella ei ole varaa koulupudokkaisiin. Keskeisiä tavoitteita perusopetuksessa on ryhmäkoon pienentäminen, riittävän erityisopetuksen saaminen ja oppilashuollon vahvistaminen, siten että opetussuunnitelman tavoitteet voivat kaikkien oppilaiden kohdalla toteutua. Erityisopetusta ja...

Oppitori -

A ja O a vot aasta ööhön aateluus velvoittaa aavistaa pahaa absoluuttinen korva ahmia silmillään ahneella on paskanen loppu ahtaa kitaansa ahtaa, painaa, takoa päähänsä aiheuttaa harmaita hiuksia aiheuttaa päänvaivaa aiheuttaa, herättää pahaa verta aika jehu aika jättää aika kultaa muistot aika lailla aika näyttää aika on kypsä aika on rahaa aika parantaa haavat aika tuntuu pitkältä aika velikultia aikaa myöten aikaa sitten aikaansa edellä aikainen lintu madon nappaa...

Identilogia -

[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin] ] Tanssin on tarkoitus olla nautittavaa [Tanssilajit] (Marawalk 2009-06-09 9:27) Tanssin on tarkoitus olla nautittavaa [Tanssilajit] (Stefanus 2009-06-09 9:42) Tanssin on tarkoitus olla nautittavaa [Tanssilajit] (Jenkkis 2009-06-09 10:29) Tanssin on tarkoitus olla nautittavaa [Tanssilajit] (Etsijä 2009-06-09 9:57) Mihin tanssin ilo katoaa? [Tanssilajit] (MLeena 2009-06-09 10:41) Mihin tanssin ilo katoaa? [Tanssilajit] (Maaliskuun...

Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...

sateella kuusten alla -

Oijoijoi! Olin Marcon broadway-tunnilla tänään piitkästä aikaa. Oli ihan huikeaa! Olin ihan fiiliksissä, koska en oo ollut Marcon tunneilla pitkään aikaan. Vähän myös koska pitkästä aikaa pystyi tanssimaan, edes vähän ja vajavaisesti. Toisaalta on mulla ollut myös pitkähkö soolotanssitauko, ja uusi soolotanssi-innostus löytyi just silloin kun nilkka meni hajalle. Miten voikaan lämppä olla niin turvallisen tuntuinen jopa rikkinäisellä nilkalla ja silti haastava ja koko...

quun puutarha -

 Tie vei meidät seuraavaksi kohti Porkkalanniemeä ja Björkelundin ruusutarhaa.  Kaunis keltainen talo pilkisti suurten puiden takaa ja taimimyyntipöydillä kävi kova kuhina  - myynnissä sinisiä ja valkoisia sinivaleunikoita, esikoita, orvokkeja... muutaman kasvin ostinkin muistoksi. Talon ympärillä oli runsaasti perennaistutuksia, sekä siellä täällä pensasruusuja. Pioneissa oli paljon nuppuja ja voi miten upeaa olisikin ollut jos pionit olisivat olleet kukassa juuri...

A day in a life... -

Olen löytänyt itsestäni uuden, jollakin tapaa hämmentävän puolen. Tai pikemminkin uskalluksen, jota minulla ei koskaan ennen ole ollut. Ei tämän tyyppistä. Olen koko ikäni piiloutunut muurien taakse, sulkenut maailmalta sen, mikä tekee minusta minut. Olen piiloutunut kohteliaisuuden, asiallisuuden ja rauhallisuuden verhon taakse, ja tuota verhoa on ollut todella vaikea raottaa.  En oikeastaan ole edes varma, mitä olen yrittänyt peitellä. En usko että se on täysin...

Oppitori -

ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon siihen...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 213 214 Seuraava »