Tänään on 27.06.2019 07:08 ja nimipäiviään viettävät: Elviira, Elvi ja Elvira. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle suuri


Tulihan Tehtyä -

Tulehan nyt riukuaidanteelle, otetaan kuva! Tässä me ny si pönötetään ja saadaan samalla kuviin parhaillaan kukkivat angervot. Tänä kesänä näissä on ennätysmäärä kukintoja, joskin on myös kuivaa oksaa. Pitää kurotella saksilla, että saa siistittyä latvuston. Etupihalla ei täyty niinkään kurotella, vaan konttailla ja venytellä. On tämä puutarhurointi melkoista urheilusuoritusta, kun toisaalla hypitään ja loikitaan, heitellään ja voimaillaan.  Etupihan kivikkomaa...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Vaikeat aamuheräämiset jatkuu, mutta saimme kuitenkin itsemme taas ylös yhdeksän jälkeen. Laitoimme pikaisesti vaatteet päälle ja lähdimme heti aamiaiselle. Aamupalalla oli ruuhkaa ja tämähän johtuu siitä, että hotelli taitaa olla ihan täynnä. Penangissa on tällä hetkellä paikallisten kutsuma "Arab season" eli täällä lomailee suuri määrä arabimaista tulleita turisteja. Uima-altaalla ja hotellin yleisissä tiloissa ei onneksi kuitenkaan ole ruuhkia ja tänäänkin saimme...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Tänään on maailman ylikulutuspäivä. Päivä, jona ihmisen kulutus ylittää uusiutuvien luonnonvarojen uusiutumiskapasiteetin on tänäkin vuonna aiempana kuin koskaan. Erityisen aikaisessa ovat -jälleen odotetusti- suomalaiset. Jos kaikki eläisivät kuten me, tarvittaisiin siihen 3.8 Maapallon luonnonvarat. Ympärilleen ei tarvitse paljon vilkuilla huomatakseen, ettei surkeaa sijoittumista voi loputtomiin selitellä pohjoisella sijainnilla ja pitkillä etäisyyksillä. Jonkin verran...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

HS: USA:n Nato-lähettiläs: Toivottaisimme Suomen terve­tulleeksi ~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006153635.html - Ilkka Luoma   25.6.2019 - 16:33 Nin, varmaan US' n mielestä olisi hyvä saada Nato-jäsen, joka on suoraan Venäjässä kiinni - erityisesti sellaisen maan jäsenyys olisi enemmän kuin toivottavaa, joka on Pietarin alueen ja Kuolan niemimaan vieressä. Varsinkin Kuolan niemimaan, jossa sijaitsevat Venäjän ydinsodan estojärjestelmät ja sellaiset varovaistajat...


blogivirta.fi
Äidit vain, nuo toivossa väkevät -

Niin. Jäätävää joutua neljän vuosikymmenen jälkeen siihen tilaan, että kyseenalaistaa oman elämänsä perustan. Onko kaikki uskontopupellus ollut indoktrinaatiota vai olenko itse valinnut uskon? Tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä, että kasvoin hihhulikuplassa, jossa minulla ei ollut luontaisesti muita vaihtoehtoja. Uskonasiat tuotiin eteeni ainoana oikeana totuutena vaikka kannaltani olisi ollut parempi saada kuulla myös muista vaihtoehdoista. Mutta se ei liene realistista...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Seksipositiiviset miehet -juttusarjan neljäs osa. Maajussilla on tomera emäntä, ministerillä täpäkkä edustusvaimo ja hitsarilla hiljainen lähihoitaja tai suulas siivooja. Minä olen introvertti puuseppä, ja vaimoni on sosiaalinen seksuaalineuvoja. Päällisin puolin olemme kuitenkin aika tavallisia, eikä meistä lähemmin tuntematta varmaan uskoisi, että olemme tällainen suhteellisen avoin seksuaalipariskunta. Minä tosin olen vain puunkesyttäjä, en ihmisten. Seksuaalineuvojan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Alempana suomalaisia sananlaskuja wikiquotesta Suomalaisia sananlaskuja selitettyinä Tutuimmat sananlaskut - oma kokoelmani Finnish proverbs aikainen lintu madon nappaa ei köyhänkään suu tuohesta ole ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi ei paska punniten parane ei savua ilman tulta ensin työ, sitten leikki erehtyminen on inhimillistä haukkuva koira ei pure henki on altis, mutta liha on heikko hyökkäys on paras puolustus hädässä ystävä tunnetaan hätä keinon keksii ihminen...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä  Oz Baby  &  Britax Römer  kanssa Eksynyt oon, turvaistuin viidakkoon! Tai olin, en ole enää. Kiitos yhteistyökumppanini Ozbabyn & Britax Römerin. Ihan ensimmäisiä istuimiamme lukuunottamatta meidän kaikki istuimet ja kaukalot ovat olleet Britax Römerin. Olemme kunnon Britaxperhe, hah. Se on tuntunut helpolta ja hyvältä vaihtoehdolta. Olen uskaltanut luottaa. että Britax Römer on merkkinä laadukas ja turvallinen ilman, että se...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Halpuutus meni jo. Erityisen hukassa se tuntuu olevan, jos vertaillaan ruuan hintoja Suomessa EU-maiden keskiarvoon. Kuten linkitetyssä Ylen jutussa muistutetaan, keskipalkat ovat toki Suomessa paremmat kuin köyhissä EU-maissa. Toisaalta, kuten jokaisen pitäisi muistuttamattakin tietää, moni suomalainen ei yllä keskiansioihin. Kaikilla suomalaisillakaan ei ole varaa Suomen hintatasoon. Eikä tässä vielä kaikki. Erityisen kalliita Suomessa ovat kasvikset ja peruna. Siis se...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kielenopiskelijalle voi olla hauskaa yrittää tulkita satunnaisia lauseita eri kielillä. Olen tehnyt muutamia nappuloita, jotka arpovat satunnaisia lauseita tai virkkeitä lausesanakirja-Tatoebasta, joka on ihan hieno projekti, johon kuka vain voisi tehdä talkootöitä lauseitten luomisessa ja kääntämisessä, mutta pelkkä opiskelu on ihan ok myöskin. Lauseita voi olla jo käännetty eri kielille. Minun kontekstityökaluni auttaa myös sanojen ymmärtämisessä suoraan lauseissa...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Lomamatkamme pohjoiseen on ollut hyvin antoisa. Olen nähnyt paljon minulle merkityksellistä. Niistä myöhemmin. Ajoimme tänään Rovaniemeltä Ylitorniolle, joka on syntymäpaikkani. Isälläni oli työ täällä vuosina 1953-1959. Lapsistamme minä ja kaksi seuraavaa olemme syntyneet täällä. Minä olen kuullut, että synnyinkotiani ei enää ole. Tietoa on vahvistanut se, että en ole onnistunut paikallistamaan taloa Google Mapsissa. Olen ollut siitä surullinen. On tuntunut kuin...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Mistä on hyvä juhannus tehty? Minun juhannukseni oli tehty pienistä asioista, joilla on itselleni suuri merkitys. Vaikka “kaupunkijuhannusta” vietettiin niin kyllä meiltä Espoosta löytyy myös sitä aitoa maaseudunkin tunnelmaa. Suomen… The post Juhannustunnelmia appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Japanin matkaa suunniteltaessa oli mielessä yksi pakollinen (museo)kohde, johon halusimme reissullamme päästä: Ghibli museo. Studio Ghibli on vuonna 1985 perustettu, Tokiossa sijaitseva japanilainen animaatiostudio. Ohjaaja Miyazaki perusti studion yhdessä kollegansa Takahatan kanssa. Miyazakin käsialaa on suuri osa Ghiblin anime-elokuvista. Elokuvat on mielikuvituksellisia, kiehtovia ja ajattomia. Ne ovat suosittuja ympäri maailman. Studio Ghiblin elokuvat (kuten Naapurini Totoro...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lapsikaan ei opi sääntöjen pohjalta, kun hän oppii käytännössä koko suomen kieliopin. Hän kuuntelee ja hänen ympäristönsä korjaa hänen ääntämystään. Aivoilla on fantastinen kyky organisoida kaaosta. Aikuiselle maahanmuuttajalle on hieman vaikeampaa järjestää kielikylpyä, mutta tietokoneet ja verkko tulevat avuksi. Parilla napin painalluksella oppija saa korjauksen väsymättömältä ja ilmaiselta opettajalta ja uuden harjoitustehtävän. Täältä voit ladata...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Ranskan kuningas Lapissa Hesarin juttu samoista maalauksista Siltä varalta että linkit katkeavat copypastaan tähän juttuja. Pääartikkeli on täällä : Ranskan kuningas maalautti suomalaisen poikansa tauluun Kuningas Ludvig Filip lähetti hovimaalarinsa Francois Biardin jälkikäteen Muonioon maalaamaan taulun Puolikko-Erkistä ja Beata Caisasta. Maalauksessa kuningas on maalattu Lapinpukuisen Beata Caisan viereen. Sukututkija Kaija Hiilivirta toivoo, että Ranskan kuninkaan Ludvig...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tässä on n. 1170 frekvenssisanaa, joille on määritelmä Ratkojat-sanakirjassa, joka on mielestäni pirteä ja monipuolinen. Lisäsin loppuun vielä sanaparven siitä eteenpäin, noin toiset tuhat. Otin pois nimiä. Olen parantanut kontekstityökalun popup-kansiota. Näistä sanoista voi kokeilla tärppejä eri lähteistä. Mukana on paljon uskontoon, kansanperinteeseen, kieleen ja kulttuuriin liittyviä hakukoneita. Sanoista saa määritelmät monista muistakin sanakirjoista kuten...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

Ihanaa, kun vihdoin voin näyttää, mitä tein äidilleni äitienpäivälahjaksi. Värjäsin hänelle sipulinkuorilla ja ruusun terälehdillä silkkihuivin. Värjäsin viime kesänä kurtturuusun terälehdillä villakangasta ja sain upeita ruskeita sävyjä, joten odotin sipulinkuorista ja Reilun Kaupan ruusuista hieman samanlaista lopputulosta. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun huivissa on kirkkaan vihreää väriä, joka on luultavasti ruusujen terälehdistä. Ajattelin ensin, että...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Ella oli päättänyt varata matkan pitkään odotetun kesälomansa kunniaksi. Ella selasi matkatarjontaa tarkasti, kunnes hänen silmiinsä osui erittäin hyvä tarjous upealle trooppiselle saarelle. Lisäksi hän sai käytettyä hotellipisteet saaden lisäalennuksen. Ellan ystävät olivat ihmeissään miten hyvän tarjouksen hän onnistui löytämään, kunpa heilläkin olisi ollut lomaa ja tuuria. Ella pakkasi laukkunsa mahdollisimman kevyesti ja lähti. Perillä häntä pitäisi odottaa...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Ferdinand on perinnepanimo Benešovissa Prahan eteläpuolella, blogiin olen arvioinut aiemmin vain tumman lagerin , joka ei säväyttänyt. Nyt Alkon hyllyllä panimon bockia, kantavierre 15%, 6,5% alkoholia. Nimen d'Este hieman hämmentävä, sehän ei ole tšekkiä, mutta ehkä itä kuulostaa ranskaksi hienommalta. Väliotsikko skutečné pivo tarkoittaa "todellista olutta", vähän siis kuin real ale. Omilla nettisivuillaan panimo rehvastelee sillä, että Saaz-humalien käyttö ei tässä...


blogivirta.fi



Kotiäidin LuomuLaakso -

Tänä kesänä pioni kukki. Se oli nupulla kesäkuun alku puolella. Nuppu oli suurempi kuin minään aiempana vuonna ja olin aivan varma, että tänä vuonna näkisin sen ensimmäisen kerran kukkivan. Elämä on yllättävä. Se, mikä joskus tuntui tärkeältä asialta ei yhtäkkiä sitä olekaan, kun arjen heittäessä ympäri saavat asiat ihan uuden muodon ja järjestyksen. Mennään päivä kerrallaan, hengitellään ja katsotaan, mitä huominen tuo. Pionini kukki omia aikojaan ja se...


blogivirta.fi
Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

AIKUISKASVATUS on monella lailla käymistilassa. Olipa hyvä lukea - vaikka 10 vuotta myöhässä- teos Sallila, Pekka (toim.) (2009).  Elämänlaajuinen oppiminen ja aikuiskasvatus. Aikuiskasvatuksen 44. vuosikirja. Helsinki: Kansanvalistusseura Ensinnäkin suuri kumarrus vuonna 1874 perustetulle Kansanvalistusseuralle. Se tekee edelleen upeaa työtä. Sitten syvä osanotto aikuiskasvatukselle  sen


blogivirta.fi
Susannas Travels -

Kuva. Matkakohdeideoita kesälle: Formentera & Ibiza, olen tykästynyt tämän kohteen rantakuviin  koska ne näyttävät Sardinialta. Formentera sijaitsee 6km päässä Ibizasta. Ibizalla voisikin viettää rennon letkeää rantalomaa. Ibizalla on hieman kreikkalaistyylisiä pieniä valkoisia taloja, hiekkarantoja, pikkuputiikkeja, musiikkitapahtumia. Bilettäjille löytyy myös omat kohteensa Ibizalla, musiikkitapahtumia ja klubeja on paljon suosituilla alueilla. Ibizalle pääsee...


blogivirta.fi
Sallan käsityöt Vol. 2 -

Nextiili stä tarttuu juttuja mukaan aivan pelkästä SuloVilen-syystä, eli sen takia että saa niin halvalla. Mikä ei tietenkään maailmaa pelasta jätteiltä, mutta ovat kuitenkin jonkun muun alun perin turhaksi toteamia ja kiertoon siirtämiä. Oon suuri päivänkakkaroiden ystävä, joten tämä tarttui ihan sen takia mukaan, Materiaali taitaa olla jotain polyesterisekoitetta, silittäessä haju on vähän etikkainen joten polyesteriä uskon mukana olevan. Läpikuultavaa ja ohutta...


blogivirta.fi
Sopimuspohja -

Tiedätkö kirjainyhdistelmän ipr tai IPR? IPR on lyhenne, joka tulee englannin kielestä ja sen sanoista: “Intellectual Property Rights”. Kyse on siis ns. aineettomista oikeuksista tai immateriaalioikeuksista, joilla voi olla yrityksen liiketoiminnan kannalta hyvin suuri arvo ja sen vuoksi niihin kannattaa paneutua. Mitä oikeuksia IPR pitää sisällään? IPR oikeudet jaetaan tavallisesti kahteen eri luokkaan eli: tekijänoikeuteen...


blogivirta.fi
Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 20.6.2019 Eri puolilla maailmaa yhä useampi maa on viime aikoina kieltänyt kertakäyttöiset muovipussit . Tänä vuonna muovipussikielto on tullut voimaan Chilessä, Nigeriassa, Romaniassa, Tansaniassa , Balin saarella Indonesiassa sekä useissa Karibianmeren saarivaltioissa. Uudessa-Seelannissa kertakäyttöpussit kielletään heinäkuun alusta . Uusia lakeja muovipussien kieltämiseksi on hyväksytty kevään ja kesän aikana myös Intiassa , Japanissa , Kanadassa ja New...


blogivirta.fi
Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Kesä on vierähtänyt jo lähes puoleen väliin, ja lajimme suurimmat karkelot ovat pian taas todellisuutta! Freestylemelonnan MM-kilpailut melotaan tänä vuonna Catalonian lämmössä Sortissa 1.-6. heinäkuuta. Suomen joukkue kisoihin on valittu (Anni Mykkänen, Paula Varonen, Tuomas Kaukola, Olli Nyrhilä, Visa Rahkola, Tuisku Äänismaa, Turkka Mutikainen sekä Riina Aho) Tässä blogitekstissä kerromme miten kukin on valmistautunut kauden tärkeimpään koitokseen, mitä aikoo...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

En pidä tuoreista aprikooseista, mutta rakastan aprikoosihilloa! Entä te, pidättekö tuoreista aprikooseista?   Kun näin aprikooseja tarjouksessa,  ensimmäinen ajatus oli muuttaa ne hilloksi ,  ja niin teinkin.   Mutta halusin tällä kertaa tehdä hieman erilaista aprikoosihilloa,  ja lisäsin aprikoosien sekaan vihreää omenaa.  Todella hyvä kombinaatio:)   En pidä myöskään liian makeista hilloista,   sillä haluan tuntea myös hedelmän makua,  joten sokerin määrä...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Olen ottanut tänä kesänä pihassa ja pihasta kuvia enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Päätin jo alkukesästä, että kuvaan aina ja kaikkialla. Kun en ehdi tänä vuonnakaan istumaan ja ihastelemaan, tallennan näkemäni ja kokemani muistojen mukaan.  Istuminen ei ole muutenkaan terveellistä. Sanotaan, että vuorokauden aikana pitäisi ottaa 10 000 askelta kohti terveyttä, nukkua tarpeeksi ja syödä paljon vihanneksia, hedelmiä ym.terveysjuttuja.  Kahteen kohtaan voin vastata...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Olen ottanut tänä kesänä pihassa ja pihasta kuvia enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Päätin jo alkukesästä, että kuvaan aina ja kaikkialla. Kun en ehdi tänä vuonnakaan istumaan ja ihastelemaan, tallennan näkemäni ja kokemani muistojen mukaan.  Istuminen ei ole muutenkaan terveellistä. Sanotaan, että vuorokauden aikana pitäisi ottaa 10 000 askelta kohti terveyttä, nukkua tarpeeksi ja syödä paljon vihanneksia, hedelmiä ym.terveysjuttuja.  Kahteen kohtaan voin vastata...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 165 166 Seuraava »