Tänään on 25.06.2018 11:00 ja nimipäiviään viettävät: Uuno ja Uno. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle syntyä


Arde arvioi -

Kazanissa katsomossa sekä Zbigniew Boniek että Carlos Valderrama, mieltä lämmitti myös Kazimierz Gorski -banderolli. Molemmat avausottelunsa hävinneet joukkueet tekivät suuria muutoksia. Alussa Puola näytti pirteältä, mutta vähitellen ote siirtyi kokonaan Kolumbialle. Rikkinäistä peliä, harhasyöttöjä, hätäistä huolimatonta hermostunutta jalkapalloa. Falcao ja Cuadrado hukkasivat läpiajon, tilanteita ei juuri syntynyt, Kolumbiakin siirteli palloa sivusuunnassa. Aguilar...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Olen taas uuden alun edessä. Sain kolmannen Hilja-kirjan ensimmäisen version valmiiksi ennen toukokuista Madridin matkaa ja olen kesäkuun nauttinut jonkinlaisesta välitilasta. Olen toki kirjoittanut, koska en voi olla kirjoittamatta, mutta tekstiä on syntynyt sillä mielellä, että nautitaan löytämisen ilosta, koska tällä uudella maailmalla ei ole vielä kaaria ja ääriä, muotoa tai hahmoa tai edes minkäänlaista tavoitetta. Teksti on kevyttä, koska siihen ei liity paineita tai...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Volgogradin helle varmaan suosi enemmän nigerialaisia aluksi tasaisesti aaltoilevassa pelissä. Päästä päähän mentiin keskivauhtisesti, mutta tilanteita ei syntynyt. Islannilla tuttu taktiikka, Nigeria vaikutti hyvin mielikuvituksettomalta, joukkue on kovasti taantunut 1990-luvun huippuvuosista. Toisella puoliskolla Islanti jatkoi loputonta pitkien sivurajaheittojen jauhamistaan, mutta 49. minuutilla Musa sai tehtyä taitavan maalin suoraviivaisesta hyökkäyksestä. Nigeria sai selvän...


blogivirta.fi
Tarvasjoen Kotiseutuyhdistys ry -

Juhannus vuonna 1912 ei sujunut Tarvasjoella kovin mukavissa merkeissä. Juhannusaaton vastaisena yönä kokoontui Liedonperässä muutamia miehiä erääseen Kujanpään torppaan miestä vahvempia aineita nauttimaan. Sieltä viisi miestä siirtyi puolen yön jälkeen lähistöllä olleeseen Ahon torppaan. Jostain syystä irtolaismies Kalle Suomisen ja muonamies Oskar Lindströmin välille syntyi riitaa, joka yltyi lopulta tappeluksi. Sen tuoksinassa molemmat ottivat esiin puukkonsa onnettomin...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

On mukavaa matkustaa Ruotsissa, joka on kuin pikkuisen kehittyneempi Suomi. Kaikki on hieman isompaa ja siistimpää, mutta kotoisaa. Luonto on kuin kotimaassa, mutta jotenkin laitettua. Pelloilla olevat yksittäiset puut tai puuryhmä ovat kuin istutettuja. Punamulta on yhä voimissaan. Nurmikot ovat leikatut ja ylimääräinen roina kuljetettu pois. Kaikesta näkee, että olemme olleet pitkään samaa maata ja eronkin jälkeen kehittyneet samaan suuntaan. Kaikesta huolimatta veljeskansoista...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

[ Tänään ] Maailma mobilisoituu kahdella tavalla – kiinalaiset leviävät kaikkialle [1 . 1386 miljoonan ihmisen paine on valtava. Kiinalaiset ovat joustavia, eivät isänmaallistu ulkomailla, silti pitävät tapansa, mutta sulautuvat aina ”isäntämaihinsa”, vaikka monin osin on mietinnän paikka - kuka onkaan isäntä ja kuka renki. Alustetaan otsikkoa vielä tältä päivältä – artikkeli [2 , joka kertoo mobiilipankista – ei siis konttoreita, eikä rahvaan hiekkaa niiden...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Kaksi historiafriikkiä on risteillyt ympäri Närken maakuntaa Ruotsin sydämessä. Meillä oli kaksi kohdetta, Sköllerstan kirkko ja Risebergan luostarin rauniot. Otin tämän pikku tutkimusmatkamme etukäteen löysin rantein, enkä valmistautunut kunnolla. Tulomatkalla laivalla heräsin ottamaan yhteyden Sköllerstan seurakuntaan varmistaakseni, että pääsemme kirkkoon sisään. Sain vastauksen sähköpostiini vielä samana päivänä. Valitettavasti kirkkoa remontoidaan, joten vierailua...


blogivirta.fi
Oppitori -

arpoja  - sama lista alekkaisena Taivuta verbiä eri muodoissa ja tarkista itse kontekstityökalulla ja siellä Wikisanakirjan hakukoneella. Keksi halutessa lisää sanoja lauseeseen. aakkostaa , aallota , aallottaa , aaltoilla , aamiaistaa , aateloida , aavikoitua , aavistaa , aavistella , abandonoida , abduktoida , abortoida , absorboida , absorboitua , abstrahoida , adaptoida , adoptoida , adsorboida , aerobikata , agitoida , ahavoida , ahavoittaa , ahavoitua , ahdistaa , ahdistella ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kontekstityökalussa on wiktionaryn lisäksi monta muutakin, joilla voi hakea taivutuksia ja lisätietoa verbeistä. Arpojaankin nämä menevät. Voi miimata, leikkiä Aliaksen ja Rappakaljan tyyliin... aakkostaa, aallota, aallottaa, aaltoileva, aaltoilla, aamiaistaa, aateloida, aavikoitua, aavikoituva, aavistaa, abandonoida, abduktoida, abortoida, absorboida, adoptoida, adsorboida, aerobikata, agitoida, ahavoida, ahavoittaa, ahavoitua, ahdistaa, ahdistella, ahdistua, ahertaa, ahkeroida, ahmia...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Pekka Mäkipää Lähetyksen kesäpäivillä. Kuva Johannes Haataja. Pekka Mäkipään ajankohtaiskatsaus Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018 Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Hyvät juhlavieraat, Eilen julkaistussa Satakertainen sato -kirjassa lähetyskutsunsa kanssa kamppaillut nuori teologi, Ritva , kuvaa merkillistä ajatusta, joka alkoi painaa hänen mieltään muutama viikko ennen...


blogivirta.fi
Arto Köykän blogi -

Luin Tolstoin Sodan ja rauhan vähän alle kahdenkymmenen iässä. Yllättävän helppolukuiseksi osoittautunut kirja muutti historiankäsitystäni. Aloin kiinnittää huomiota elämän sattumanvaraisuuteen, joka ilmeni romaanissa silliä tavoin, että sotapäällikköjen monet nerokkaiksi luokitellut ratkaisut eivät välttämättä perustuneet heidän nerouteensa, vaan satunnaisiin syihin. Niitä oli esimerkiksi päällikön sairastuminen, joka esti häntä valitsemasta luonnollisena...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Viimeisen matkapäivän kohteena piti Mari Jalavan blogin innoittamana olla Sigtuna, mutta kesken ajomatkan vaihdoin Uppsalaan, joka oli tippunut helatorstaina ja välipäivänä kiinni olleen yliopiston kirjaston lukusalin takia ohjelmasta. Mutta Twitterissä Gamla Upsala Museum oli vakuuttanut olevansa auki, joten sinne sitten kumminkin. Museota oli minulle suositeltu ja itse olivat mainostaneet virtuaalimaailmaansa, joten odotukseni olivat turhan korkealla. Pidin alakerran esityksestä...


blogivirta.fi
Bella-blogit -

Itseäni rasittaa lukea blogeja, joista ei käy heti ilmi kirjoittajan elämäntilanne, ikä ja kaikki muu oleellinen. Siispä tässä kevyt koonti minusta ihmisenä: -Olen Salla ja takana on 29 vuotta elettyä elämää (henkinen ikä max 19) -Synnyin Forssassa ja lukion jälkeen muutin Turkuun, jossa viihdyin 9 vuotta. Turusta


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat alkaneet. Seurasin edellisiä kisoja neljä vuotta sitten, kun olin toipumassa imusolmukesyövästä. Paneuduin silloin huvikseni kunnolla asiaan. Luin jopa urheilulehtiä. Sen jälkeen kiinnostukseni on ollut vähäistä, mutta nyt taidan innostua uudestaan. Suuri joukko edellisten, Brasiliassa pidettyjen, kisojen tähdistä on edelleen mukana. Silloisen isäntämaan Neymar oli nuori ja vielä poikamainen tulokas. Hän loukkaantui ja joutui jättämään...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Ikuinen musta hevonen Belgia avasi turnauksen Sotšissa, Vincent Kompany taas loukkaantuneena arvokisoissa, samoin Vermaelen. Belgia hallitsi odotetusti, mutta jokseenkin laiskalla tempolla. Mertensin ja Carrascon laitoja käytettiin, mutta terävyys luukulta puuttui. Lukakulla ei tarpeeksi Diego Costa -tyylistä röyhkeyttä, De Bruyne taisi laukaista vain kerran ja Hazard liian itsekäs. Panama ei paljoa saanut aikaan, mutta puolusti varsin rauhallisesti. Kun maalia ei syntynyt, Belgian ote...


blogivirta.fi
Lankapirtti -

Minulla on useita ystäviä vuosikymmenten takaa, jopa vuodelta 1947 saakka. Moni teistä lukijoistani ei ollut silloin vielä syntynytkään, mutta minä tyttöpä sain silloin jo ystävän. En kyllä itsekään ollut silloin kuin vajaa kaksivuotias, kun hän syntyi. Mutta siitä lasken meidän ystävyytemme alkaneen, tosin se syveni vasta leikki- ja kouluiän myötä. Äitimme olivat parhaat ystävät ja niin meistä tytöistäkin tuli hyvät ystävät. Ja nyt tämän ystäväni suomalainen...


blogivirta.fi
Täyttä elämää -

Kaksi viikonloppua takana Aittatorin kahavilan tätinä ja nyt kerätään muutama viikko voimia uuteen koitokseen. Pidettiin siis meidän tyttöjen kanssa Aittatorin kakkukahavilaa 2 viikonloppua ja pidetään sitä vielä myöskin kaksi heinäkuun viimeistä viikonloppua. Oli ihan mielettömän hieno kokemus pyörittää kesäkahvilaa vaikka olihan siitä todella kova työ. Mutta aivan ehdottomasti kannatti :) Kahden viikonlopun aikana myytiin n. 40 kakkua joten senhän tietää, että kun...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Dropsin Merino Extrafine on paksuudeltaan sellaista, että sitä on vaikea yhdistää muihin varastolankoihini. Niinpä kasasin kaikki jämät yhteen ja odotin inspiraatiota. Ensimmäinen inspiraatio tulikin melko helposti. Mustasta, valkoisesta ja vihreästä sai kivan yhdistelmän heikommallakin värisilmällä. Vähän paksut näistä tuli, mutta niin mukavan pehmeät ja lämpimät. Luulen, että nämä ovat suuri hitti ensi vuonna jäähallin toimitsijakopissa värjötellessä. Tähtihihat...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Kuva: Pixabay Kippis! Lasit kilahtavat yhteen, vieraiden puheensorina kantautuu keittiöön ja minä mietin, etten olisi näissäkään juhlissa, jos en aikoinaan olisi lähtenyt Erasmus-vaihtoon Hollantiin. Vietimme tänä viikonloppuna yhden Erasmus-aikaisen ystäväni 40-vuotisjuhlia Münsterissä. Paikalla on muitakin Erasmus-tuttuja, joten hauskoilta muistoilta ja nuoruuden ajatuksilta ei voinut välttyä. Elokuussa tulee tasan 15 vuotta siitä, kun kohtasimme asuintalomme käytävällä...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Saranskin pikkukaupungissa 1970-luvun turnausten tähtijoukkue Peru teki lopulta paluun parrasvaloihin, Teofilo Cubillas ei enää mukana. Valmentajana Boca Juniorsin taannoinen stara Ricardo Gareca, jolla klassisessa Menotti-frisyyrissä samanlaista taktista otettakin. Doping-skandaalista luovinut veteraanikapteeni Guerrero penkillä, Farfan nyt sentterinä. Tanskalla ykkösmiehistö avauksessa. Vauhdikasta avointa viihdyttävää peliä, Peru alussa aktiivisempi, innokkaita laukaisuja triolta...


blogivirta.fi



Sairaan rakas elämä -

Kyselen joskus kieli poskessa , miksi on tärkeää saada nahkapallo kahden tolpan väliin silloin, kun vastassa on 11 henkilöä estämässä sitä. Senhän voi viedä sinne joskus toiste, kun ketään ei ole estämässä. Lisäksi pallon voi silloin laittaa maaliin niin monta kertaa kuin haluaa. Miksi on tärkeää saada jokin esine johonkin paikkaan? Kyse on leikistä, toiseudesta, sopimuksen teosta ja liiketoiminnasta. Kun sivukylän edustajat pelaavat kirkonkylän joukkuetta vastaan...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

MM-pelit jatkuivat Aasian puolella Jekaterinburgissa. Egyptillä penkillä Salah ja 45-vuotias maalivahti El-Hadary. Uruguaylla aika odotettu avaus, mukana nuori Bentancur. Hidas rytmi. aika varovaisesti molemmat aloittivat. Tarkkaa puolustamista, tilanteita ei juuri syntynyt. Suarez pääsi kerran paikkaan, mutta laukaus sivuverkkoon. Egypti tarjosi laatikkoon keskityksiä, jotka Godin ja Gimenez hoitivat helposti. KuPSin Abdallah Saidilta naurettava heittäytyminen, olisi ansainnut kortin...


blogivirta.fi
Leikkaan -

Muutama korttikin on syntynyt viikon varrella, vaikka kiirettä piisaa lähinnä muilla rintamilla. Uusi jälleenmyyjä löytyy Savonlinnasta: Torin kukkamökki, Väinölän luomutilan tuotteita Kerimäeltä, kotimaisia käsitöitä ym. poiketkaa! Rippikortteja on varastossa Padasjoella, muutama rippikortti löytyy vielä Sisustuskahvila Wanha Justiinasta, Karjalankatu 3, Lahti. (Ja uusia tulee, jos tarvitaan!) Confirmation cards made with Skogstokiga Design digistamp (rose, bible and cross)...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Venäjän aave Suomen yllä Aave kummittelee Suomen yllä: Venäjän aave. Kuten kaikki vanhat ajat kokeneet muistavat, ennen kylmän sodan loppua Suomessa oli ainakin sivistyneissä ja kalustetuissa huoneissa vaikea uskaltautua paheksumaan ääneen Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Tämä johtui koko joukosta syitä ja sielullisia mekanismeja. Ensinnäkin tietysti sekä Suomessa että monissa muissakin länsimaissa oli paljon sellaisia vasemmistolaisia, jotka...


blogivirta.fi
Bella-blogit -

Eilen päätin hyödyntää jääkaapin jämiä aivan uudenlaisella tavalla. Olen viimeisen parin viikon aikana törmännyt yhteen jos toiseenkin burgeripötköreseptiin (..ei, se ei ole sen virallinen nimi, mutta en oikein tiedä millä muullakaan nimellä tätä herkkupakettia voisi kutsua!) ja vihdoin päätin testata, voiko tällä


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Aivan autoreissun suunnittelun loppuvaiheessa työnsin Google Mapsiin välin Karlskrona-Stralsund kuvitellen saavani reitin Sillan kautta. Mutta tarjottiinkin lauttayhteyttä Trelleborgista Rügenille. Kun sekä saari että kaupunki ovat osa esi-isieni Joachim ja Klaes Jacob Hohenthalin elämää, tilaisuus oli liian hyvä ohitettavaksi. Viis siitä, että aika ja voimat eivät riittäneet kunnon suunnitteluun. Kun auton navigaattori Saksaan päästyä ohjasi tielle, joka liikennemerkkien...


blogivirta.fi
Outin ideat -

Viimeinen ilta Kanadassa, ja ajatukset jo kotona niin tukevasti, että vahingossa laitoin hiustenmuotoilugeeliä hammasharjaan. Ei ollut hyvää eikä maku tahdo lähteä pois edes purkkaa jauhamalla. Nyt alkaa olla tilinteon hetki. Mitä tästä reissusta jäi käteen? Ainakin kevät ehti saapua myös Kanadaan tämän ensimmäisenä päivänä ottamani kuvan jälkeen. Junat kulkevat samaan suuntaan Kun on pitkästä aikaa poissa kotiympyröistä ihan itsekseen, joutuu kohtaamaan vieraita...


blogivirta.fi
B all U can B -

Väliaikaraporttien mukaan Testihenkilömme on havainnut tänään jotakin outoa. Vaikka hänellä ei ole itseluottamuksesta joidenkin mielestä puutetta ollut aikoihin - luultavasti ikinä, riippuen keneltä kysytään - hän raportin mukaan yllättyi tänään suuresti huomatessaan, että virallisista yhteyksistä tuttu henkilö puhutteli häntä hänen kutsumanimellään ja vieläpä tämän henkilön vapaa-ajalla. Tämä sai Testihenkilön häkellyksiin.  Kysyttäessä Testihenkilö...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

Arvoisat keskustalaiset, Hyvät aateystävät, Puoluekokouksemme huipentui jälleen lippumarssiin, jonka kärjessä kulki siniristilippu. Sen jäljessä tulivat sadat vihreät lippumme. Tämä järjestys perustuu ensinnäkin lainsäädäntöön. Suomen lippu on asetettava arvokkaimpaan asemaan, jos sitä käytetään muiden lippujen yhteydessä. Lippujen järjestyksellä on myös syvällinen yhteiskunnallinen viesti. Keskustan arvojärjestyksessä Suomen etu on tärkein. Puolue palvelee...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 71 72 Seuraava »