Tänään on 18.11.2018 23:16 ja nimipäiviään viettävät: Tenho, Jousia ja Max. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle täydellinen kakku


Appelsiineja ja hunajaa -

Näin joku aika sitten  lauantailehdessäni vegaanisen ja gluteenittoman taatelikakun ohjeen, joka houkutteli kokeilemaan. Ohje on pari vuotta sitten sulkeutuneen vegaanisen  Aba Gil ravintolan omistajan ohje. Gil joutui sulkemaan suositun pikku ravintolansa kun Tel Avivin eteläisen keskustan metroasemaa aloitettiin  rakentamaan ravintolan eteen, mikä karkoitti asiakkaat. Ehdin käydä ravintolassa syömässä  ennen sulkemista, ja inspiroiduin käynnistä niin että loin oman versioni...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Jos sitä jatkaisi vielä näiden vanhojen kakkujuttujen kanssa, kun ei mulla oikein muutakaan ole teille tarjota. Kakkujen täytteissäkään ei oikein ole mitään uutta, sillä aika hyvin nuo hyviksi havaitut täytteet kulkee kakusta toiseen. Tulevan viikonlopun kakuista löytyykin jo ihan uudet täytteet, mutta palataan niihin sitten, kun kakut on tehty. Josko näistä kuvista olisi kuitenkin iloa ja ehkä inspiraatiota jollekin. Ja jääpä itselle muistoksi, millaisia kakkuja sitä on...


blogivirta.fi
Belle Époque Wedding Diary -

Leivoin ihanan maidottoman pashakakun. Kakku on tehty kaurayogurtista ja ei uskoisi, että kakussa ei ole pisaraakaan maitoa. Täyte toimii ilman kakkupohjaakin jälkkärinä.


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Useimmiten kakkuja tehdessä saa turvautua niihin tuttuihin makupareihin, mutta tämä pikkuruinen kakku oli jotain ihan muuta! Toiveena oli nimittäin kakku, jossa maistuisi joko sitruuna tai lime, valkosuklaa sekä cashewpähkinät. Kermavaahtoa ei kakun päälle toivottu, joten kuorrutin kakun sitten sitruunaisella voikreemillä sekä valkosuklaaganachella. Vähän mietitytti miten nuo pähkinät saisi kakussa maistumaan, mutta onneksi kakun tilaajalla oli siitä selkeä ajatus. Pähkinät...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

No niin, josko sitä nyt ehtisi palata niihin hääkakkuihin, joista jo viime postauksessa mainitsin. Hääkakut on tosiaan sellainen juttu, johon en ihan heti suostu. Tähän mulla on syyni, joita en nyt viitsi koko kansalle avata. Joissain aivan äärimmäisissä tapauksissa voin kakut häihin leipoa, mutta siis todellakin aivan harvoille ja valituille. Mun on oltava nimittäin täysin varma siitä, että hääpari tietää mitä ne multa saa. En halua pilata kenenkään hääpäivää...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Tuossa vajaa pari viikkoa sitten sain taas kunnian tehdä voimistelijajoukkueelle mitalikakun. Oliskohan tämä nyt neljäs kakku, mitä tytöille teen. Nämä kakut on aina mukavan haasteellisia, sillä idea kakkujen ulkonäköön tulee aina kisa-asuista. Tällä kertaa puvuista löytyi mustaa, sinistä, helmiä ja pitsiä ja teemana oli varpunen jouluaamuna.  Pyyntö kakusta tuli niin lyhyellä varoitusajalla, etten kovin paljoa ehtinyt suunnittelemaan kakun visuaalista ilmettä...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Monesti olen ihaillut muiden tekemiä masukakkuja ja salaa toivonut, että minäkin saisin sellaisen  joskus tehdä. Vihdoin mun toiveeni toteutui ja tässä se nyt on! Mun elämäni ensimmäinen masukakku! Ja tätä oli kyllä just niin kiva tehdä kuin olin ajatellutkin. Kakussa on yhteensä viiden munan gluteenittomat pohjat, kostutuksena vedellä laimennettu sitruunamehu ja välissä niin mango- kuin valkosuklaatäytekin. Päältä löytyy vielä vaahtokarkkimassa, jonka värjäsin itse. ...


blogivirta.fi
Kamomillan konditoria -

Olen suunnitellut tällaisen muhkean ja minttuisan suklaakakun leipomista jo yli vuoden, mutta sopivaa tilaisuutta ei oikein ole tullut vastaan. Tänä viikonloppuna eräällä yksivuotiaalla oli synttärit, joten pääsin leipomishommiin. Kakussa on pehmeän suklainen pohja, mehevä ja paksu suklaamoussetäyte sekä suklaahippuisa minttukuorrute. Kakku on mahdollista valmistaa soijattomana tai gluteenittomana tai samanaikaisesti sekä soijattomana, gluteenittomana että kaurattomana. Ohjeet...


blogivirta.fi
MarsMars -

Viime viikonlopulle osui taas useampi kakkunen. Työkaverille lähti tämä. Toiveena vaaleanvihreää, oransseja ruusuja ja muratinlehtiä. Lisäksi toivottiin hänen sukunimeeään kuvaava lintu, jonka toteutin sit näin, kun haluttiin, että jäisi joku muistokin juhlakakusta. En uskaltanut edes yrittää ko. lintua lähteä muotoilemaan Ja mitäs tästä kakusta opimme...Toistin saman virheen kuin aikoinaan paloauto-kakussa, että menin ja sotkin marsipaania ja sokerimassaa!! Löts!!!!!  ...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Kun en vieläkään pysty teille ruokajuttuja tarjoilemaan, niin jos sitä kertoilisi muutamalla sanalla parista synttärikakusta. Näistä ensimmäinen, My Little Pony-kakku, meni pienen tytön synttäreille. Kakkuun toivottiin laktoositonta mansikka-mascarponetäytettä, päälle massaa. Massan alla on vaniljalla maustettu voikreemi. Kakkupohja on seitsemän munan gluteeniton pohja. Jotenkin tykkään tästä kakusta valtavasti! En tiedä onko se nuo värit vai mikä, mutta söpö tästä...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Toukokuu on onneksi ollut kakkujen suhteen alkuvuotta rauhallisempi. Toki tuleva yo-viikonloppu tulee olemaan melkoinen rutistus, mutta sitten taas hetkeksi helpottaa. Kesän ajan otan todennäköisesti aika iisisti ja teen kakkuja vain harvakseltaan. Paljon mieluummin nautin tuosta ulkoilmasta kuin hikoilen keittiössä vispilä kourassa.  Koneelta löytyy vielä aika paljon sellaisia kakkukuvia, joita en ole teille laittanut, mutta yritän saada niitä blogiin hissukseen.  Yksi kevään...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Kuva tästä kakusta ei ole se maailman parhain, mutta tähän kakkuun liittyy niin ihana tarina, että mun oli aivan pakko kertoa se teillekin. Jokin aika sitten sain viestin, josko voisin tehdä pienen kakun avioparille, jolla oli todellakin aihetta juhlaan! Nimittäin 40. hääpäivä! ♥ Pariskunnan lapset asuivat itse kaukana, eivätkä päässeet hääpäivää nyt juhlimaan. Eikä tämä pariskunta tiennyt kakusta mitään, ennenkuin seisoin pikkumiehen, kakun ja kortin kanssa heidän...


blogivirta.fi
Koikkelasta kajahtaa! -

Alla olevalla ohjeella leivot makoisan kinuskitäytekakun joko normaalina tai gluteenittomana. Tästä synttärikakusta tuli päivänsankarin toivomana Roope Ankan rahasäiliö. (Väritys on tosin omanlainen, eikä esikuvansa mukainen.) Syntymäpäiväkakuksi sopii makea kinuskitäytekakku, jonka voi tehdä normaalina tai gluteenittomana. Kakusta loihdittiin Roope Ankan rahasäiliö, kuten 8-vuotta täyttävä Eemil-Eepi toivoi. Roope Ankan rahasäiliö a'la Kiiki ja Kaisa-täti. Ja hyvää...


blogivirta.fi
Jauhoton taikina -

Olen aiemminkin todennut, että speltti toimii hyvin kananmunattomassa leivonnassa. Niinpä lähdinkin miettimään uutta reseptiä siltä pohjalta, että käytän spelttiä. Otin mukaan muita hyväksi huomaamiani elementtejä. Tuloksena on helposti käsiteltävä, hyvin suklainen herkkupala. Pieni synttärityttöni piti kakusta paljon. Hän rakastaa tummaa suklaata, varsinkin vadelman kanssa. Lisäksi hän on hyvin tarkka siitä, että kakku ei ole liian makeaa. Makurit voivat lisätä sokeria...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Marraskuun loppu ja koko joulukuu on taas kakkujen suhteen kiireistä aikaa. Onneksi kunto on aavistuksen parempi kuin vielä syksyllä, joten taas jaksaa keittiössäkin touhata vähän paremmin. Vaikka virtaa leipomiseen piisaakin, ainakin hetkittäin, niin taidot massakakkujen suhteen tuntuu olevan vähän ruosteessa. Tässä pari hiljan leivottua kakkua, joista itse löydän kaikki mahdolliset virheet, mutta jotka onneksi tuntuivat kakun saajille kelpaavan. Tämä kerroskakku pitää...


blogivirta.fi
Sokerivaltakunta -

Ystäväni poika meni naimisiin ja pyysi minua tekemään hänelle hääkakun 30-40 hlö:lle. Minkäänlaisia toiveita ei ollut, siispä minulla oli täysin vapaat kädet, joten suunnittelu oli hieman vaikeaa, mutta samalla juuri sitä, mitä yleensä haluankin: tehdä päätökset itse. Ja tämä on juuri paras tapa käyttää omaa luovuutta. Ensimmäiseksi päädyin kerroskakkuun ja liekitetyn   marengin kuorrutteeseen. Ja kun pari on Bosniasta kotoisin, ajattelin meidän lipun värejä...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Helmikuun loppupuolella juhlittiin meidän sukulaispojan synttäreitä. Päivänsankari toivoi kovasti hämähäkkimieskakkua, joten tottahan sellainen piti sitten tehdä. Kakun suhteen sain melkolailla vapaat kädet, kunhan siinä vaan esiintyi hämähäkkimies sekä mustaa seittiä. Koska meidän suvussa nuo kermakakut taitaa tehdä massapäällisiä kakkuja paremmin kauppansa, niin päätin kuorruttaa kakun siniseksi värjätyllä kermavaahdolla ja tehdä ainoastaan koristeet sokerimassasta...


blogivirta.fi
Mariiqan maailmaa -

Kalannin 4h kutsui minut pitämään kakkukurssia. Tänään sitten 12 lasta ja yksi aikuinen tulivat kurssille. Hulinaa ja vipinää riitti! ENsiksi tehtiin koristeita marsipaanista, sitten täytettiin kakut, jotka jokainen oli ottanut mukaansa. Täytevaihtoehtoina oli mansikkahilloa, banaania, persikkaa, rahkaa ja kermaa. Niistä sitten jokainen sai suunnitella ja valita omanlaisensa täytteet kakkuun. Mansikkahillo oli varsin suosittu. :) Lopuksi kuorrutettiin kakkuja ja harjoiteltiin...


blogivirta.fi
Omat Eväät -

Sikke Sumari hehkutti jokin aika takaperin Iltasanomissa herkullista manteli-oliiviöljy-sitruuna-rosmariinikakkua.  Koska minulla sattui olemaan kotona tuoretta rosmariinia, päätin kokeilla kakkua vaikka se sisältääkin valkeaa sokeria ja vehnäjauhoja.  Vein kakun tuliaisiksi siskoni luokse ja totesimme sen isommalla porukalla varsin erikoisen makuiseksi, mutta kieltämättä maukkaaksi kahvikupillisen kumppaniksi. Innostuin kehittelemään reseptistä itselleni sopivamman version...


blogivirta.fi



Kääpiölinnan köökissä -

Huhtikuun alussa sain toteuttaa yhden suloisen pikkumiehen kakkutoiveen. Poika oli suunnitellut tätä kakkua käsittääkseni useamman kuukauden ja sain suht tarkat ohjeet siitä mitä kakusta piti löytyä. Kakun piti olla vitosen muotoinen, täytteen suklainen ja päällä pojan kovasti ihailemat Blaze ja Darington. Pakko myöntää, etten ollut kuullutkaan mistään Blaze ja monsterikoneet-ohjelmasta, mutta onneksi internetin ihmeellinen maailma kertoi mistä on kyse.  Autot tein kokonaan...


blogivirta.fi
Kaakao kermavaahdolla -

Hyvää Palmusunnuntain iltaa ! Meillä kävi heti aamusta muutamia pikku virpojia. Poika oli innoissaan virpovista noidista ja pupuista ja otti tohkeissaan vitsat vastaan. Oli kiva saada maljakkoon koristeltuja pajunoksia pääsiäistunnelmaa tuomaan. Tein meille eilen kahvipöytään raikkaan pääsiäiseen sopivan juustokakun, jossa maistuu mango ja passion. Tätä kakkua olen tehnyt usein ja reseptiä on kyselty paljon Instagramin puolella. Nyt sain vihdoin napattua muutaman kuvan kakusta...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Mun oli aivan pakko kirjoittaa tästä kakusta heti, kun kerrankin mulla on tarjota uusia täyteideoita! Tai no... oikeastaan mun on pakko kirjoittaa tämä heti sen vuoksi, että pian en varmaan muistaisi, mitä tähän kakkuun tuli laitettua. Vaikka mulla onkin muistiinpanot joka kakusta, niin aina en tahdo saada niistä selvää. Tai sitten soveltelen siinä leipoessa niin paljon, ettei niistä muistiinpanoista ole enää juuri hyötyä. Tämä söpöläinen matkasi yhden pienen neitokaisen...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Tämän vuoden kakkuruljanssi alkoi heti tammikuun alkupuolella, kun sain tehdä kaksi täytekakkua pienen tytön ristiäisiin. En tiedä mikä taika siinä on, mutta näitä kastekakkuja on aina ihana tehdä. Näihin juhliin lähti massapäällysteinen kakku mansikka-valkosuklaatäytteellä, sekä kermapäällysteinen kakku mustikka-vadelmatäytteellä. Vähän harmittaa tuo kermakakun koristelu, kun onnistuin huitaisemaan hanskalla jäljen kermapintaan kirjaimia paikalle asetellessa. Kun...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Aina ei kakkujutut onnistu, ei vaikka kuinka yrittäisi. Ajattelin tuossa joku aika taapäin kokeilla yhtä hyvältä kuulostanutta minttusuklaakakun ohjetta, mutta siinä meni kyllä kaikki pieleen. Pohja oli poikkesi hieman normaalista sokerikakkupohjasta, eikä se tietenkään onnistunut. Maistuihan se hyvältä, mutta siitä tuli niin onnettoman lätsähtänyt, ettei siitä olisi kakkua saanut aikaan. Pätkistäytettä tehdessä poltin suklaat, mutta onneksi kaapista löytyi riittävästi...


blogivirta.fi
Ninan leipomukset -

Muutamiin lasten juhliin olen saanut kunnian tehdä kakut :) Ensimmäinen menee 4-vuotta täyttäneelle tytölle. Toiveena sydämenmuotoinen, lilan värinen prinsessakakku :) välissä vadelmamousse. Prinsessatyyliin rusetteja, tiara, helminauha ja ruusuja   Seuraavana juna-kakku 2-vuotta täyttäneelle pojalle :) Vaalean kakkupohjan välissä mansikkamousse. Pinta ja koristeet vaahtokarkkimassaa. Kukat on joku oma pikanen sovellus... :) niistä tuli kuitenkii aika kivat :)   sitten pienen...


blogivirta.fi
Kamomillan konditoria -

Vihreät kuulat ovat tänä jouluna leivonnan hittituote. Niistä on jo ehditty tehdä joulutorttuja, piparkakun koristeita ja ties mitä. Minä keksin hyödyntää niitä juustokakun kiilteessä. Saattaa olla, että en ollut ensimmäinen, mutta ne ensimmäiset totesivat vihreäkuulakiilteen hankalaksi ja jättivät reseptinsä julkaisematta. Koska nyt ollaan Kamomillan koekeittiössä, haluan kuitenkin julkaista reseptin.   Leipominen omalla vastuulla! Tein kaksi erilaista juustokakkua...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Muutama synttärikakkujuttu on näemmä jäänyt julkaisematta, joten esitellääs ne kakut sitten tässä välissä. Joulukuussa sain tehdä kakut kahden pienen pojan synttäreille. Toisella toiveena oli traktorikakku, toisella puolestaan Ryhmä Haun Valpas. Kovasti yritin katsella, josko olisi löytänyt tuon koiran muovisena figuurina, mutta kun ei sitä löytynyt, tein koiran sitten sokerimassasta. Traktorikakussa on kaakaokakkupohja, välissä maitosuklaamousse ja päällä kaakaojauheella...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Vaikka kakkuja on tullut tehtyä aika paljon, niin aina homma ei vain mene putkeen. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Tein jokin aika sitten tuttavalle pienen vadelma-daimkakun suklaaganachella ja kuten kuvasta näkyy, ei ganache oikein onnistunut. Ensimmäisestä satsista tuli ihan tolkuttoman paksua ja vaikka järki sanoikin, että ÄLÄ kaada tuota töhnää kakun päälle, niin kaadoin kuitenkin. Siinä melkeinpä itkua tihrustaen kaavin sen etäisesti ganachea muistuttavan suklaatöhnän kakun...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Pahasti näyttää siltä, että meidän perheessä suositaan jatkossa entistä enemmän gluteenittomia leivonnaisia ja ruokia. Aiemmin keväällä vihjailin toisen muksun terveyshuolista ja nyt sitten lääkärin suosituksesta karsitaan lapsen ruokavaliosta kaikki mahaa ärsyttävät ainekset eli valtaosa viljoista. Katsotaan sitten myöhemmin, voiko jotain ottaa takaisin vai ei. Keliakiatutkimuksen tuloksia ei vielä olla saatu, ja jos sitä ei vielä ole, niin riski sairastua myöhemmin on...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 84 85 Seuraava »