Tänään on 17.11.2018 18:54 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle t-paita


Kasper Diem -

Maailmassa tapahtuu koko ajan paljon. Päätöksiä tehdään, asioita tulee ja menee ja kaupungit muuttuvat. Näin on tapahtunut ennenkin, ja tulee aina tapahtumaan. Mutta oletko ikinä miettinyt miltä maailmamme näyttäisi jos joku olisi jossain vaiheessa tehnyt eri päätöksen, ja asiat olisivatkin menneet eri tavalla? Vuoden graafikko 2013, Kasper Strömman on, ja loi siksi nämä vaitoehtoisen lähihistorian paidat, jotta […]


blogivirta.fi
Umami -

Arkiston aarre vuodelta 2009: Aulikin vaatekaappi koostuu pääosin tarkkaan harkituista työhön, vapaa-aikaan ja liikuntaharrastuksiin liittyvistä vaatteista. sopivista vaatteista.


blogivirta.fi
Tekeleita ja aikaansaannoksia -

Minulla oli valkea trikoopaita, josta pidin paljon sekä sen mallin että edessä olevan punakirjavan painatuksen takia. Vuosien käytön jälkeen paita alkoi kuitenkin kulua ja kangas menetti ryhtinsä, mutta minua harmitti heittää paita menemään. Siispä kuten parissa aiemmassakin tapauksessa , käytin painatuksen kassin koristeena. Kiinnitin paidasta leikatun palan samaan tapaan kuin aiemmissa tapauksissa kolmiaskelsiksakilla. Ompelin varmuudeksi useamman ompeleen, ja reunimmaisen...


blogivirta.fi
Annan Nurkka -

Ehdin äitisylomalla ompelemaan muutaman vaatteen, mutta en sitten ehtinyt ottamaan niistä enää valokuvia. Tässä kesäisimmät. Pojan t-paidat on muistaakseni tehty Ottobren Robot-kaavalla. Pelkäsin ensin, että kaula-aukosta tuli liian kireä, mutta on osoittautunut käytössä juuri sopivaksi. Liikennepaidasta sain napattua yhden kuvan … Continue reading →


blogivirta.fi
Helunan helmet -

Nyt vuorossa esikoisen t-paita, johon poika valitsi itse kaikki kankaat. Tämä on samalla kaavalla tehty kuin edellinenkin, koossa 128. Kun olin saanut kaiken ommeltua, huomasin että taakse kuuluvan merkin ja resorin sauman olin ommellut etukappaleelle. Ei muuta kuin purkuhommiin, ja lappu oikeaan paikkaan :) Saipahan laittaa kantit tuplasti. Siinä kanttien oikealle puolelle neulaamisessa on jotain todella terapeuttista, ja nautin siitä suuresti :O     Seuraavaksi odottaa jo leikatut...


blogivirta.fi
Nakkimetsä -

Kun ajattelen teepaitoja, mieleeni tulevat heti James Dean ja Marlon Brando. Niin varmaan on tarkoituskin. Mielessäni valkoinen teeppari ja farkut assosioituvat kaikkeen siistiin, kapinallisuuteen ja komeuteen. Sellaiset miehet mutisevat vähän epäselvästi, häipyvät vaan yhtäkkiä, ovat rohkeita ja umpimielisiä. En minä sellaista miestä kotiini haluaisi, mutta on Jamesissa ja Marlonissa jotain ihmeellistä. Eikä vähiten se, että he uskalsivat liikkua julkisesti alusvaatteissa...


blogivirta.fi