Tänään on 18.09.2019 05:50 ja nimipäiviään viettävät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle taloudellinen vastuu

Essee Aitta -

1990-luvulla Suomea koetteli syvä lama. Talouden nopea heikentyminen heijastui no-peasti muuhun yhteiskuntaan. Kun bruttokansantuote aleni roimasti peräkkäisinä vuosina, jatkuvan taloudellisen kasvun varaan rakennettu hyvinvointivaltion rahoitus ajautui kriisiin (Rönkkö 1995, 8). Voitaneen todeta, että 1960-luvulla alkanut hyvinvointivaltion laajentaminen näki päätöspisteensä. Suomen kokema syvä taloudellinen lama 1990-luvun alkupuolella jätti jälkensä myös Suomen nykyiseen...

blogivirta.fi
Liedon kunta ja ottolapsi Lauri Nautelan elämänkaari -

http://www.lieto.fi/ Liedon kunta ja ottolapsi Lauri Nautelan elämänkaari 1.luku johdanto Tämä monitasoinen,kahdeksan lukuinen,kertomus Lauri William Nautelasta on omistettu varsinaissuomalaiselle yksilön oikeusturvalle,julkisen valvonnan alaisina oleville viranomaisille sekä tuomareille jotka tinkimättömästi ilman oman edun kilvoittelua hoitavat vastuullista yleistäluottamusta nauttivaa tointaan kuten sivistyneessä ja ihmisten kesken kehitetyssä yhteiskunnassa on mahdollista...

blogivirta.fi
Kohti taloudellista riippumattomuutta -

Olen kirjoittanut blogiin vuosien aikana useaan eri kertaan taloudellisesta riippumattomuudesta ja siihen liittyvistä käsitteistä. Suurimmasta osasta kirjoituksia on aikaa vierähtänyt jo useampi vuosi. Onkin tarpeen ottaa pieni revanssi asian suhteen ja katsoa miten mielipiteeni ovat ajan saatossa muuttuneet. Vai ovatko lainkaan? Omassa elämässä on ainakin tapahtunut näiden kirjoitusten jälkeen suuria muutoksia. Olen saanut lapsen, ollut mukana useassa eri start-up yhtiössä...

blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

................................................................................................................................................ Matti Schrey EDUSKUNTAVAALIT 07 Olen aina pitänyt itseäni kasvattajana. Opiskeluajoista lähtien olen tehnyt opettajan töitä täyspäiväisesti. Pitkän ja vaativan, mutta sitäkin rikkaamman, työurani viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut Raisiossa, Vaisaaren koulun erityisluokanopettajana. Suurperheen isänä koen miten tärkeä-tä on se...

blogivirta.fi
HANDUT IRTI VENEZUELASTA -

BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUKSESTA VUOSINA 1982–2017 Ajatus molemmat Amerikat kattavasta vapaakauppa-alueesta syntyi v. 1990 George Bush vanhemman päässä. Ensimmäinen Amerikkojen huippukokous pidettiin v. 1994, ja siihen osallistuivat kaikki alueen valtiot (34) Kuubaa lukuun ottamatta. Tuolloin päätettiin muodostaa FTAA (Free Trade Area of the Americas) v. 2005 mennessä. Valtionpäämiehet päättivät laajasta toimintaohjelmasta mm. demokratian, lujittamiseksi, taloudellisen...

blogivirta.fi
Myyräntyötä -

Useat tiedonlevitteet kertovat kuinka Japanin Fukushimassa joudutaan pumppaamaan radioaktiivista jätettä Tyyneen valtamereen.  Vuosien takaisen onnettomuuden jälkeen tapahtumat eivät vieläkään ole hallinnassa.  Tuolloin ennen onnettomuutta selitettiin kuinka Tyyntä valtamerta ympäröivän "Tulirenkaan" päälle rakennetut voimalat ovat turvallisia koska ne edustavat luotettavaa läntistä teknologiaa.  Tuo teknologia vanheni yhdessä yössä sillä heti onnettomuutta seuraavana...

blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

....................................................................................................................... Sirkku Angervo PRO PERUSKOULU Pro peruskoulu Koulutuksesta lähtee kaikki! Vanhenevalla Suomella ei ole varaa koulupudokkaisiin. Keskeisiä tavoitteita perusopetuksessa on ryhmäkoon pienentäminen, riittävän erityisopetuksen saaminen ja oppilashuollon vahvistaminen, siten että opetussuunnitelman tavoitteet voivat kaikkien oppilaiden kohdalla toteutua. Erityisopetusta ja...

blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

http://evonomics.com http://evonomics.com/finance-is-not-the-economy-bezemer-hudson/ Rahoitus ei ole taloutta; Vuokra ei ole tuloa Kirjoittajat kiittävät toimittajaa ja kahta nimettömää tuomaria hyödyllisistä ehdotuksista, jotka paransivat tätä artikkelia huomattavasti. Bezemer haluaa kiittää Equilibrio -säätiötä ja New Economic Thinking -instituuttia taloudellisesta tuesta. Kaikki jäljellä olevat virheet ovat tekijöiden omia. Miksi taloudet ovat polarisoituneet niin...

blogivirta.fi
Essee Aitta -

Johdanto Tässä suunnitelmassa perehdytään yhteistoimintapisteeseen ja pohditaan, kuinka sen toimintaa voitaisiin tutkia taloudellisesta näkökulmasta. Luennoilla tehtävän pituudeksi määriteltiin 3-5 sivua, mutta mielestäni kohtuullisen suunnitelman esittämiseksi itse tarvitsin hieman enemmän tilaa. Suunnitelmassa on pyritty käsittelemään asioita melko teoreettisella tasolla, eikä kaik-kein pienimpiin yksityiskohtiin ole pureuduttu. Yhteistoimintapiste on minulle itselle melko...

blogivirta.fi
Keskustaopiskelijoiden blogi -

Kreikan valtion talouskriisistä alkanut pääomapako on ajanut Euroopan kauhun partaalle. Euroopan unionin (EU) sekä talous- ja rahaliitto EMU:n tulevaisuus ovat kyseenalaistettu. Nyt olisikin hyvä muistella sitä, minkä vuoksi EU ja EMU perustettiin aikoinaan. EU:n taustalla ovat ajatukset vakaudesta ja taloudellisesta hyvinvoinnista, jotka hyödyttävät ennen kaikkea jäsenvaltioita. EMU:n taustalla oli puolestaan 1970-luvulla Ranskan ja Saksan huoli Euroopan taloudellisesta...

blogivirta.fi
Essee Aitta -

ALUKSI Uuden vuosituhannen alussa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on uusien paineiden alla. Laman jälkeisessä Suomessa käytiin ja käydään edelleen melko aktiivisesti keskustelua valtion ja kansalaisten roolista. Jotkut puhuvat hyvinvointivaltion purkamisesta, toiset uuden murroskauden alkamisesta, kolmannet perusteiden tarkastamisesta. Käynnissä on siis perustavanlaatuinen pohdinta siitä, miten yhteinen hyvinvointimme järjestetään ja kuka kantaa vastuun. Keskeisenä käsitteenä...

blogivirta.fi
Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...

blogivirta.fi
muunnoksia -

Sisältö Johdanto Virtualisointi ja virtuaalimuunnos Virtuaalimuunnos: mallin laajennus Oppimateriaalitalous virtualisoimisen kohteena Toimijoiden tahdonmuodostuksen vaikutus Loppupäätelmiä ESIPUHE Tämä kirjoitus sai alkunsa ajatuksesta koota yhteen työni ohessa vuosien varrella vastaan tulleita kehittämishaasteita sekä sitä henkilökohtaista hiljaista tietoa, jota niiden pohtimisesta ja ratkaisuista on kertynyt. Viimeinen sysäys tuli tosin vasta talvella 2006 alkaneesta kurssista...

blogivirta.fi
Ehdokkaan blogi -

Anarkososialismi ssa on hyvää libertarismi. Sen vikana on sosialismi, joka perustuu perusteettomaan oletukseen, että vapaa markkinatalous riistää työläisiä ja että suunnitelmataloudessa asiat saadaan luistamaan paremmin. Libertaarisosialismi perustuu suunnitelmatalouteen kuten Bryan Caplan kertoo kirjoituksessaan The Anarcho-Statist of Spain. Markkinatalouden toimimattomuus on perusteeton väite, koska parempaakaan ei ole keksitty. Libertaarisosialistit pitävät yleisesti sankareinaan...

blogivirta.fi
Kermen Soitu -

Kypäräpappi; kristillistä oikeistopopulismia -

Marilla Kortesalmi 309 -

Mervi ja Matti -

Tapasin viitisen vuotta naimisissa olleen naisen, joka kysyttäessä kertoi avioliitostaan, että kaikki on ihan hyvin, mutta häntä on alkanut ottaa päähän se, että kaikki vastuu asioiden järjestämisestä jää hänelle. Mies hoitaa hauskoja juttuja, mutta kun pitää esim. kutsua remonttimies tai organisoida perheen asioita, lankeaa vastuu naiselle. Parisuhteissa ajaudutaan helposti siihen, että toinen puolisoista (yleensä nainen) […]

blogivirta.fi
Vallasta ja vastuusta -

Kun jokin poliitikko on töpännyt, hän saattaa reteesti ilmoittaa ottavansa asiasta poliittisen vastuun. Mitään muuta ei sitten tapahdukaan ja elämä jatkuu ikään kuin asia olisi tällä ilmoituksella hoidettu. Mistä siis poliittisessa vastuussa on kysymys. ”Poliittinen vastuu” -ilmaus on varmaankin otettu käyttöön erotukseksi taloudellisesta vastuusta, josta ministerit on erikseen vapautettu perustuslain tasoisen ministerivastuulain nojalla. Valtioneuvosto saa […]

blogivirta.fi
Sami Heikkilä - Yhteiskuntakriittisen toisinajatelijan kirjoitu -

Anarkososialismi ssa on hyvää libertarismi. Sen vikana on sosialismi, joka perustuu perusteettomaan oletukseen, että vapaa markkinatalous riistää työläisiä ja että suunnitelmataloudessa asiat saadaan luistamaan paremmin. Libertaarisosialismi perustuu suunnitelmatalouteen kuten Bryan Caplan kertoo kirjoituksessaan The Anarcho-Statist of Spain. Markkinatalouden toimimattomuus on perusteeton väite, koska parempaakaan ei ole keksitty. Libertaarisosialistit pitävät yleisesti sankareinaan...

blogivirta.fi

IHMISENKOKOINEN KOULU! -

Helsingin Käpylässä sijaitseva, juuri viidettäkymmennettä toimintavuottaan juhlinut Yhtenäiskoulu on esitetty lakkautettavaksi. Yhtenäiskoulussa on noin 400 oppilasta. Koulu on 12-vuotinen eli samaa koulua voi käydä ensimmäisestä luokasta lukion loppuun saakka. Yhtenäiskoulu on ihmisenkokoinen elinvoimainen yhteisö, jossa eri-ikäisten oppilaiden vuorovaikutus on olennainen osa koulun arkea ja juhlaa. Pienistä pidetään huolta yhdessä ja aikuisia on helppo lähestyä, sillä...

blogivirta.fi
Arsi Ikonen, Iisalmi -

Anarkososialismi ssa on hyvää libertarismi. Sen vikana on sosialismi, joka perustuu perusteettomaan oletukseen, että vapaa markkinatalous riistää työläisiä ja että suunnitelmataloudessa asiat saadaan luistamaan paremmin. Libertaarisosialismi perustuu suunnitelmatalouteen kuten Bryan Caplan kertoo kirjoituksessaan The Anarcho-Statist of Spain. Markkinatalouden toimimattomuus on perusteeton väite, koska parempaakaan ei ole keksitty. Libertaarisosialistit pitävät yleisesti sankareinaan...

blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Olen edellisessä blogitekstissäni esittänyt sosiaalipsykologisia perusteluja sille, että ns. työttömyyden hoitoon liittyvässä aktiivimallissa ei ole kysymys ollenkaan aidosta aktiivisuudesta, vaan tietynlaisesta asenteellisuudesta tämän tehtävän hoitamisessa. Tämän asenteellisuuden arvomaailma liittyy regressiiviseen, epäproduktiiviseen kaavautumiseen, jonka juuret ovat luonteenpiirteissä - ja jopa kokonaisen kansanosan samalla tavalla kaavautuneessa tavassa...

blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

.................................................................................................................................... Jutta Urpilainen: LUOKKAKOOT KURIIN LAILLA TASA-ARVOINEN perusopetus on Suomen menestyksen perusta. Tähän tarvitaan erityisopetusta, opetuksen tukitoimia sekä ammattitaitoisia pedagogeja niin varhaiskasvatukseen kuin perusopetukseen. Perusedellytyksenä koulutuksen perusturvalle ovat kuitenkin riittävän pienet opetusryhmät. Me opettajina toimineet tiedämme...

blogivirta.fi
vapausblogi -

Poliittista järjestelmää rakennettaessa pitäisi ottaa huomioon se, miten ihmisluonto toimii. Jos järjestelmä rakennetaan väärien perusolettamusten pohjalle, se vaatii toimiakseen jatkuvaa aivopesua ja pakkokeinoja, jolloin voi olla kyseenalaista, onko lopputulos nimenomaan se, mihin idealistisesti pyrittiin. Sosialistinen järjestelmä kuuluu tähän sarjaan. Se ei toimi, koska ihmiset eivät ole luonteeltaan sosialisteja. Millaisia ihmiset ovat? Mikä järjestelmä sopisi heille...

blogivirta.fi
Diploblogi -

Kuten vuonna 1954 Ranskan parlamentissa kaatui ranskalainen aloite yhteisestä eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä, niin myös yhtä kunnianhimoinen aloite yhteisestä eurooppalaisesta perustuslaista kaatui ranskalaisten kansanäänestyksessä 2005. Lieneekö tapahtumilla muutakin yhteistä? Michel Foucher* Edellisessä tapauksessa kolme vuotta myöhemmin allekirjoitettiin Roomassa kaksi tärkeää sopimusta, Euroopan talousyhteisön (ETY) sekä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom)...

blogivirta.fi
Oppitori -

Näin voi hakea kontekstityökalulla alla olevasta listasta mutta samoin mistä tahansa sähköisestä tekstistä. Laitoin kaksi eri hakukonetta Scoop.it-juttuihin. Toinen menee Suomi-skuuppeihin, toinen Lehti-skuuppeihin. Kummassakin on niin paljon materiaalia, että lause-esimerkkejä löytyy kiitettävästi. Jos muutat tai taivutat sanaa osoiterivillä, voit hakea uusia esimerkkejä vain painamalla Enteriä. Taivuta sanaa pc-Chromen osoiterivillä, niin saat esimerkkejä lisää, jos olet...

blogivirta.fi
EMME VOI ENÄÄ VAIETA! -

SINIVALKOISET - OULUN PARHAAKSI! - yhteislistan kuntavaaliohjlema 2012:  Kansanliikkeessämme toimivilta edellytämme sellaista yhteiskunnallisen osallistumisen asennetta, joka on vapaata puoluevallan ohjauksesta ja etupiireistä, painostusryhmistä tai yksityisistä intresseistä. Kansanliikkeessämme toimiva on sitoutunut noudattamaan ainoastaan voimassa olevia lakeja ja omaatuntoaan sekä ottamaan huomioon luottamustoimessa ollessaan valitsijoittensa ilmaiseman tahdon. 1. Uuden...

blogivirta.fi
Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...

blogivirta.fi
Arkisia ajatuksia -

Sosiaalisesta vastuusta on puhuttu 2000-luvulla paljon, mutta se ei aiheen tärkeyttä vähennä. Etenkin yritykset ovat ottaneet ajatuksen ainakin näennäisen tosissaan – eri firmojen nettisivuja selailemalla saa nopeasti ymmärryksen siitä, että varsinkin isommissa organisaatioissa asiasta pyritään tekemään muutakin kuin sanahelinää. Mutta mitä sosiaalinen vastuu itse asiassa on ja kuinka sitä voi toteuttaa? Asiaa voisi lähteä tarkastelemaan esimerkiksi terminologisesta...

blogivirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 37 38 Seuraava »