Tänään on 23.09.2018 07:38 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tammi 2001


Kulttuuri kukoistaa -

Olemme Utopiassa, joskus 2500-luvulla. Maassa, joka on keksinyt lääkkeen ihmiskunnan ahdistukseen, vanhenemiseen ja työn ja toimeentulon epäreiluudesta syntyviin katkeruuksiin. Lääkkeen nimi on oloutus. Valtio hoitaa uusien kansalaisten tuotannon laboratorio-olosuhteissa ja heidän oloutuksensa kullekin suunniteltuun asemaan, työläisenä ja kuluttajana. Sanat äiti, isä ja koti ovat rivoja ja kiellettyjä.  ("Sillä teidän on muistettava, että noina raa'an, elävien poikasten...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Heikki Valkama on asunut lapsuutensa Japanissa, mutta päätyi Suomeen toimittajaksi ja nyt sen ohessa myös kirjailijaksi. Pallokala kertoo Riku Mäestä, joka käy kokkikoulua New Yorkissa ja ajautuu yllättäen maailman huippukokkien kilpailuun Japaniin, ulkomaalaisten keittiöiden sarjaan. Hänet houkuttelee mukaan opiskelukaveri Kenta, joka puhuu japanilaisen ruuanvalmistustaidon puolesta ja kertoo, mistä kisoissa on kyse: "Meillä on parempia ranskalaisia ravintoloita kuin Pariisissa. Ja...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Murakamin uutuuskäännös on helppo tapaus: tarina on selkeä, suorastaan yksinkertainen verrattuna muihin häneltä lukemiini. Mutta tyyli on tunnistettava, japanilaisuus vahvasti läsnä ja nuoren miehen kasvukertomus koskettava ja kauniisti kuvattu. "Punastuin hieman. En ollut punastunut kenenkään nähden pitkään aikaan." Simppeliys sai selityksensä, kun huomasin, että alunperin kirja on julkaistu jo 1992! Eli Norwegian Woodin jälkeen, mutta ennen Sputnik, rakastettuani tai Kafkaa...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Aloin lukea Osumaa ja sen johdannoksi luulemaani osuutta lokoisasti odottellen, milloin päästään asiaan eli varsinaiseen tarinaan. Kesti hetken, ennen kuin tajusin, että lukemani on juuri se: Sarvilinna ei etene tapahtumien, vaan henkilöidensä hetkien, aistimusten ja tunnelmien kautta. Kiinnostavaa ja  koukuttavaa lukijan haastamista - piti terästää katsetta ja alkaa miettiä lauseita tältä pohjalta. Kyllä, niistä koostuu tarina, mutta ei perinteisen romaanin tapaan. Jotkut osat...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Iäkästä Linkwoodia lasissa. Linkwood 1989 26 yo, 50,2%. Bottled 2015. Sherry Butt. Cadenhead’s. 324 bottles. Tuoksu on kauniin hedelmäinen ja vivahteikas. Herukanlehtiä, kypsää ananasta, tuoretta luumua ja viinikumimakeisia. Kaakaota, tammea ja kevyt rusinaisuus. Hieno! Maku on erittäin pehmeä ja maukkaan hedelmäinen. Kypsiä trooppisia hedelmiä, tuoretta tammea. Kiva suolaisuus. Sherryisyys tuntuu kevyenä vivahteena. Suutuntuma on täyteläinen. Jälkimaku säilyy verrattain...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Erinomaisen ajankohtainen teemoiltaan: muuttaminen, lähteminen, jääminen, kulttuurin muutos, enkä nyt tarkoita vain heitä, joita maahanmuuttajiksi sanotaan, vaan oman maan sisällä, ajassa ja paikassa: oman retkemme sieltä tänne tai täältä sinne tai vähintään lapsuudesta vanhuuteen olemme jokainen tehneet tai parhaillaan tekemässä. Ja sille matkalle mahtuu paljon. Martta hoitaa perhettään sodan aikaan vaatimattomissa oloissa, kun pappi tulee ilmoittamaan Topin kadonneeksi. Ei...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Haikea mutta osuva nimi kirjalla, jonka nappasin kirjastosta, eikä tarinakaan iloa pursua, jännitystä sitä enemmän. Se kertoo Carloksesta, entisestä baskiterroristista, joka on tovereineen vetäytynyt aktiivitoiminnasta hotellinpitäjäksi Barcelonan lähistölle. Eletään vuotta 1982, jolloin Baskimaan itsenäisyyttä vaativan järjestön ETAn muutaman vuosikymmenen kestänyt kiihkein kausi alkoi jo ilmeisesti hiipua, vaikka vasta 2010 se ilmoitti lopettavansa aseelliset iskut - joita...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Näin juhannuksen alla tuli kokeiltua jotain erilaista, eli nappasin maisteluun kolme jenkkiviskiä, jotka edustavat lajinsa tunnetuinta osastoa. Laseissa olivat Four Roses, Jim Beam ja Jack Daniel's. Koskaan en ole ollut jenkkiviskien suuri ystävä, joten suurella mielenkiinnolla lähdin näitä perustuotteita tutkimaan. ”Neljä Ruusua” sai aloitusvuoron. Four Roses, 40%. Kentucky Straight Bourbon Whiskey. Tuoksu on makean vaniljainen, mausteinen ja paahtuneen tamminen. Hedelmäisyys on...


blogivirta.fi
KERHO-JUTUT -

Kenen nimipäivä on tammikuun ensimmäisenä? ei kenenkään Mitkä kaksi horoskooppimerkkiä voi olla tammikuussa syntyneillä? Kauris ja vesimies Mikä kirkollinen juhlapyhä on tammikuussa? Loppiainen Milloin on Topeliuksen päivä? 14. tammikuuta Mikä vanhan kansan mukaan lopetti joulunajan? Nuutinpäivä Kuka itkee kun auringon näkee? Lumiukko Kuka tyttö päättää tammikuun? Alli


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

Tammi. Facebook. Arvotaan oikein vastanneiden kesken 3 kpl Kristiina Vuoren kirjaa Elinan surma. Arvonta suoritetaan 02.05.2018.


blogivirta.fi
Kaunis Kameleontti -

Kippis ja kulaus vuodelle 2017 - olit ihan ookoo. Viskiä ja salaattia ja geometrisia kynsitarroja.  Vuodenvaihteen juhlintaan kuului drinksuja,  kissoja ja teknoa. Ilotulitukset katsastettiin kollegan kattoterassilta - ei huono. Tänä vuonna olen jopa odottanut maanantaiaamuja. Sain nimittäin siskoltani ihan käsittämättömän joululahjan: kasan kirjeitä - yksi vuoden jokaiselle maanantaille. Olin parjannut maanantaita ja hän oli sitten miettinyt, kuinka voisi auttaa kohentamaan...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Anu Partanen on amerikkalaistunut suomalainen toimittaja, joka päätti nostaa kahden hyvin tuntemansa yhteiskunnan silmiinpistävimmät erot esille kirjan muodossa. Loistoidea! Suomea on sanottu "pikku-Amerikaksi", ja ehkä se sitä Itä-Eurooppaan verrattuna tai populaarikulttuurissa onkin, mutta arjen erot ovat todella suuret, kuten Partanen osoittaa. Ainakin sille, joka etsii onnellisuutta ja hyvää elämää, mihin kirjan alaotsikko viittaa. Siinä missä suomalaiset voivat keskittyä...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Maistelussa viskiä Glenturretilta. Glenturret 12 yo, 40%, 5cl (1990’s) Tuoksu on maltainen ja pehmeän hedelmäinen. Ananasta, appelsiinia ja viinikumimakeisia. Runsas vanilja ja puhdas tammi. Maku on erittäin pehmeä, makean hedelmäinen ja raikkaan yrttinen. Vaniljakermajäätelöä, appelsiinia ja tuoretta tammea. Jälkimaku jatkuu yllättävänkin vahvapiirteisenä ja viskin täyteläisyys säilyy hyvin. Maltaisuus, hedelmäisyys ja tammi ovat nätisti tasapainossa. Maukas ja...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Testissä uudehko edullisen hintaluokan (n. 40€) Bowmore. Bowmore No.1, 40%. First fill bourbon casks. (+-2017) Tuoksu on pehmeä, makeahkon maltainen ja kohtalaisen turvesavuinen. Vaniljaa, tammea, suolaisuutta ja sitrusta. Hennompi, mutta puhdaspiirteisempi kuin verrokkina vierellä ollut Bowmore Small Batch. Maku on tasapainoinen ja miellyttävä. Runsas vanilja, toffee ja turvesavu hallitsevat. Hienoinen märän pahvin vivahde. Kiva trooppinen hedelmäisyys voimistuu ajan kanssa...


blogivirta.fi
FinnStamper -

Lisää käyntikortteja kun kerran vauhtiin pääsin. Rollagraph-suttua taas taustalla ja tammiaiheisia kuvia ja tekstejä. Mainokset


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

En minäkään tiennyt, kuka on Alma Söderhjelm, mutta kirjailijaan luottaen tarinaan tartuin. Ja tuttavuus oli kiinnostavampi kuin odotin. Nimihenkilö syntyi 1870 ja oli yksi ensimmäisiä opiskelleita suomalaisia naisia. Tohtorinväitös vuonna 1900, Pohjoismainen ensimmäinen naisdosentti ja Suomen ensimmäinen naisprofessori. Ylittämätöntä meriittiä! "En suinkaan ollut ensimmäinen nainen, joka kirjoitti ylioppilaaksi, mutta edeltäjäni saattoi laskea yhden käden sormilla: Marie...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Jatketaan Bunnahabhainilla, mutta nyt parilla vahvan turvesavuisella versiolla. Ensin lasissa Ceobanach (”smoky mist”). Bunnahabhain Ceobanach, 46,3%. Peated, ex-bourbon casks. Tuoksu on voimakaspiirteinen, mutta profiililtaan mukavan pehmeä. Turvesavu hallitsee. Ylikypsää trooppista hedelmäisyyttä (banaani, ananas), lakritsia ja tuoretta tammea. Maku on pehmeä, raikas ja mukavan turvesavuinen. Tuoretta tammea, makeaa sitrusta, vaniljaa ja suolaisuutta. Jälkimaku jatkuu kuivan...


blogivirta.fi
Kirjakassi -

Kansi: Markko Taina Annamari Marttinen Korsetti Tammi 2018   339 sivua   Kirjastolaina       Poika nimeltä Päivi soi jukeboksissa omassa  nuoruudessani niihin samoihin aikoihin, kun Pauli puki Marttisen teoksessa ensimmäisen kerran naisen vaatteet ylleen ja näki peilin kuvatuksena itsensä "naisena". Minäkö tuossa todella olen ?   Annamari Marttinen on tullut tapetille uudella kirjallaan näyttävästi ja rohkeasti - mielenkiintoisella aiheella. Kevättalvella itse selasin...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

Tammi. Facebook. Arvotaan 2 kpl Marian Keyesin kirjaa Aikalisä. Arvonta päättyy 13.05.2018.


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Lucy on kotoisin syvältä maaseudulta, Amerikan Keskilännen köyhältä tilalta, jossa ei harrastettu tv:tä tai päivälehtiä, kirjoista puhumattakaan. Eristyksissä asunut tyttö opettelee kouluun päästyään maailmaa muita tarkkailemalla. Ehkä siksi hänestä kasvaa kirjailija. Opiskellessaan hän on tavannut Williamin, jonka kanssa perustaa perheen New Yorkiin ja menestyy mukavasti, elää lapsineen "yltäkylläisyydessä", kuten hän sanoo: tosin hänen yltäkylläisyytensä on...


blogivirta.fi



INAhdus -

Kesän paras kirjayllätys oli Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton (suom. Kristiina Rikman, Tammi 2018). Ihaninta on löytää uusia lempparikirjailijoita, joista ei ole aiemmin tiennyt mitään. Stroutia haluan lukea lisää. Lucy Barton on keski-ikäinen nainen, joka makaa sairaalassa viikkokausia sairaalabakteerin takia. Paikalle ilmestyy yllätysvieraana äiti, jota hän ei ole nähnyt vuosiin. Siinä kaikki. Takaumien ja äidin kanssa käytyjen keskustelujen kautta alkaa hahmottua...


blogivirta.fi
Stoori -

Olen pidemmän aikaa jo halunnut lisätä kosmetiikkapostausten määrää ja muutamissa kauneus-aiheisissa blogeissa olenkin törmännyt tälläiseen loppuneet postaussarjaan. Mulla ei kosmetiikkaa kulu ihan joka kuukausi kamalan paljoa, joten toistaiseksi voisin tehdä tätä sarjaa aina kahden kuukauden ajalta. Tietenkin, jos joku kuukausi tuntuu, että kosmetiikkaa kuluu enemmän teen sitten yhdeltä kuukaudelta. Nyt kuitenkin mennään alkuvuoden loppuneisiin kosmetiikkajuttuihin […] The...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

Tammi. Facebook. Arvotaan Noidan käsikirja -setti, sis. kirjan, paidan ja kassin. Arvonta päättyy 31.08.2018.


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

United Distillers -yhtiön (nyk. Diageo) 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa lanseeraama pullotesarja sai lempinimekseen etikettien eläin- ja kasviaiheiden mukaan ”Flora & Fauna”. Sarjassa julkaistu Aberfeldy-tislaamon pullote on ollut hieman haastava saatava jo pitkään, mutta nyt kohdalle osui kyseisen viskin 5cl miniatyyriversio. Aberfeldy 15 yo ”Flora & Fauna”, 43%. 5cl Tuoksu on puhdaspiirteinen ja raikas. Hunajaa, persikkaa ja aprikoosia. Vihreän omenan kirpeyttä nousee esiin...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Kirja yllättää heti alkuunsa: tämä on hauska! Luulin aloittaneeni synkän äijämäisen teoksen, olin väärässä. Tyyli hämää siten, että käsiteltävät asiat ovat vakavia. Pidän kuolemaa vakavana asiana. Sillä Jack Gladney pelkää kuolemaa. Hänellä on menossa ties monesko avioliitto, viimeinkin onnellinen, ihanan Babetten kanssa. Perheeseen kuuluu eri-ikäisiä lapsia eri liitoista, joista osa asuu äitiensä kanssa ja tapaa isäänsä vain ajoittain, sekä kuopus, Jackin ja...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Klassikoksi noussut Orjattaresi houkutti uusintalukuun, The Handmaid's tale -tv-sarjan (2017) kehujen myötä mutta erityisesti aiheeltaan, jota kuvataan dystopiaksi maailmasta, jossa elämme nyt. Mietin myös kirjallisuuden Nobel-palkintoa, jonka voittajana Atwoodin mielelläni näkisin. Tämä kirjan olen lukenut kauan sitten, mutten ymmärtänyt siitä silloin mitään. Nyt paremmin, onhan kyse naisten asemasta, jonka muutosta on sittemmin saanut niin seurata kuin itse kokea. Kehitykseen...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Glenfarclas 2007, 51,5%. Bottled 2016. Marriage of casks 435 & 456.  Bottled for the Whisky Exchange. Tuoksu tarjoaa aromikkaan sekoituksen hedelmäisyyttä, maltaisuutta ja tammea. Yleisilme on mehukas ja raikas. Tuoretta luumua, makeaa appelsiinia ja herukan happamuutta. Maku on raikkaan sherryinen ja makean sitruksinen. Luumua, appelsiinia, kevyttä maltaisuutta ja tammea. Mehukas. Jälkimaku kääntyy todella happamaksi. Kuivahko sherry, ylikypsät hedelmät ja sitrusten kirpeys...


blogivirta.fi
Äidiksi -

Tammisaaren synnytysosaston lähtölaskenta on taas käynnissä. Viime keväänä sulkemissuunnitelmat nousivat jälleen tapetille ja HUSin johtajaylilääkäri Juha Tuominen asetti työryhmän selvittämään synnytysten järjestämistä sairaanhoitopiirissä ja erityisesti sitä, minkälaisia seuraamuksia Tammisaaren synnytysosaston sulkemisesta olisi. Tuomisen tavoitteena oli saada mustaa valkoisella siitä, että Tammisaaren sulkemisesta saataisiin merkittäviä säästöjä ja että...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Siinä missä Leinen  Ikuisuusvuonon profeetat  on väkevä ja hyökyvä, on Kuilu sitä yhtä lailla: Leinen kerrontataito on maaginen. Kirjan lukeminen on suorastaan fyysinen kokemus, sen tuntu on painava. Enkä nyt puhu kirjan painosta grammoina, vaikka yli 700-sivuisena se ei ole kevyimmästä päästä (juuri seuraamme HS:n yleisönosastossa keskustelua siitä, minkä painoinen kirjan pitäisi olla sopiakseen parhaiten lukemiseen, ei kuulemma yli puolta kiloa erään kommentoijan...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Lasissa kotimaista viskituotantoa Kyrön tislaamolta. Kyrö Rye Malt No 5, 47,2%. Finnish Rye Single Malt Whisky.  Small Batch Pre-release No 5 (2018). Tuoksu on makean tamminen ja happaman hedelmäinen. Ylikypsää aprikoosia, puuliimaa, poltettua sokeria ja märkää viljaa. Maku on makea ja esanssisen hedelmäinen. Lakattua tammea, liimaa ja kuivahkoa ruismallasta. Taustalta nousee vaniljaa, reilusti ylikypsää banaania ja märkää pahvia. Jälkimaussa makeus kääntyy happamaan...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 17 18 Seuraava »