Tänään on 24.01.2019 03:54 ja nimipäiviään viettävät: Senja ja Jarl. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tampereen työväen teatteri


Maalta ja matkoilta -

Olimme syksyllä monesti koettaneet saada lippuja Kuopion teatteriin Chicago-musikaaliin. Nyt sitten onnistuimme ja vietimme mukavan lauantaisen teatteri-illan ”naisvankilamusikaalin ja asiaan liittyvän muun väen parissa”. Esitys oli erinomainen, napakkaa, vauhdikasta, kertakaikkisen hauskaa teatteria. Kokonaisuus oli onnistunut, hyvä ohjaus, orkesteri lavalla koko ajan, lavastus, puvustus, laulut ja tanssit, kaikki pelasi yhteen. Kun edelliskertainen teatterikokemuksemme ei todellakaan...


blogivirta.fi
Stoori -

Kävin viime lauantaina teatterissa ensimmäistä kertaa valehtelematta 15 vuoteen. Suomessa. Olin viimeksi nähnyt teatterinäytelmän joskus lukiossa. Siinä penkissä istuessani pohdiskelin miksen käy teatterissa useammin. Ensimmäinen Katselu Keskiviikko ei keskitykään siis mihinkään tiettyyn esitykseen vaan yleisesti teatteriin ja siellä käymiseen. Teatteri osa kouluarkea Muistan ala- ja yläasteelta teatterin. Tietenkin meillä oli vuosittainen joulu ja kevätjuhla, jossa […] The...


blogivirta.fi
Meriharakka -

Juha Jokelan kolmas Esitystalous-sarjan näytelmä sijoittuu radioasemalle. Katsoja tulee teatteriin ja päätyy teatterin lomassa kuuntelemaan radiota. Teatteri ja radio limittyvätkin monessa kohdin hienosti toisiinsa:... The post Esitystalous 3 – kuuntelet Radio Stagea appeared first on Meriharakka.net .


blogivirta.fi
Lumooja -

Paluu heteroiden planeetalle TEHDAS Teatteri, syksy 2018 Ohjaus: Tapio Väntsi Käsikirjoitus: Työryhmä Esiintyjät: Marko Carlson, Johanna Jernberg, Ruska Koski, Reetta Moilanen, Tristan Selin, Kiisu Tuomi, Timo Väntsi   TEHDAS Teatterin tuttu näyttämö ja katsomotila näyttävät jälleen kerran erilaisilta. Saavun teatteriin kymmenisen minuuttia ennen esityksen alkua, kun suurin osa yleisöstä on jo ehtinyt paikalle. Kultainen kimalleverho […]


blogivirta.fi
Ripsa -

Olen nyt ajatellut tuota näyttelijöiden, tanssijoiden ja opiskelijoiden höykyttämistä, jota on ilmeisesti ollut vähän kaikkialla jo vuosia. Voisi kyllä hyvin olla että on ollut vuosikymmeniä, en tiedä. Naisiakin on höykytetty, on peloteltu, ahdisteltu, uhattu raiskauksella ja muuta väkivaltaista. Moni on puhunut semmoista.  Nyt joku elokuvaohjaaja sanoo vain halunneensa tehdä autenttisia kohtauksia. Tuli mieleen saman tien se, että eivät ohjaajat anna myöskään...


blogivirta.fi
Pala sokeria -

Koin juuri Todellisuuden Tutkimuskeskuksen Mail Order Experimance - esityksen. Omassa kotonani, tarkemmin sanottuna vessassa. En osaa pukea sanoiksi sitä huojennusta, joka syntyi kaikesta esityksessä kokemastani, voisi puhua katharsiksesta. Suosittelen, tilatkaa se kotiinne, maksaa 8 euroa. Konsepti on mielenkiintoinen ja idea hauska. Internetissä täytettävän kaavakkeen mukaan katsoja-kokijalle lähetetään kirjekuori, joka sisältää esityksen alkaessa avattavan esityskuoren, joka taas...


blogivirta.fi
lauluni sadepäivän varalle -

Pamukkale on yksi Turkin kuuluisimmista luonnonihmeistä. Pamukkalen alueella sijaitsevat myös Hierapoliksen antiikkikaupungin rauniot.


blogivirta.fi
Kirjainten virrassa -

Hetkeni lavalla Olin viime viikolla tutustumassa Kansalliskirjaston sisuksiin; sain nähdä lempiteatterini "takahuoneita" ja seisoa muun muassa päälavalla valokuvaamassa näkymää, mitä harvoin teatterivieraana saa nähdä. Meitä oli toki muitakin, suurehko kourallinen kirja- ja kulttuurialan bloggareita. Tutustumiskierros järjestyi Bonnierin ja Kansallisteatterin yhteisesti järjestämän bloggariklubin ansiosta. Käyn muutenkin mielelläni teatterissa – ja aion jatkossa siirtyäkin...


blogivirta.fi
Jarkko Rahkosen vaaliblogi -

kirje 1b 14.11.2016 Tämä kirje on lähetetty kaupunginvaltuutetuille ma 14.11. ennen illan valtuuston kokouksessa jossa esityslistalla oli teatteria koskeva valtuustokysymys. Tämä kirjelähetys osoittautui erittäin tärkeäkis Tapiolaan rakennettavan teatterin knnalat koska valtuuson neuvottelijat olivat sopineet, että teatterikysymys laitetaan pöydälle eikä siitä myönnetä puuhevuoroja. Tähän en alistunut vaan pyysin ja pidin puheenvjuoron jossa vaadin kirjeessä esiitämieni...


blogivirta.fi
Niiskuneidin Lukunurkka -

14.11.2008 Käytiin sitten Jytyn porukoissa teatterissa. Musikaali oli nimeltään Keisarin Valssi ja teatteri oli Oulun kaupunginteatteri. Esitys oli tulvillaan kaunista lavastusta ja komeaa laulua. Puvustuskin oli silmiä hivelevää, vaikka minusta tuntui, että naisten hameet olivat liian lyhyitä. Ehkä näin liikkumisen kannalta? Mutta silmät meinasivat juuttua näihin kellohelmoihin ja häiritä tarinan seuraamista. Aleksanteri I:stä esitti Riku Pelo, myös Virtuososta tuttu...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Naistenpäivään sopii esiteltäväksi rakkaustarina, jossa perinteestä poiketen lähdetään naisosapuoli edellä. Julia tulee ensin. Myös fyysisesti lavalle. Pölyt on puhallettu vanhasta tarinasta muutenkin. Kaunis runomitta nokkeline säkeineen on tallella, mutta laajennettuna moderneilla ilmaisuilla, niin sanallisina kuin sanattomina. Esityksen pääpaino on kahden nuoren tunteissa ja intohimossa, ei sukupolvien taakassa saati politiikassa eikä edes uhriutumisessa, kuten joskus on...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Jussi Parviaisen ristiriitaista julkista kuvaa pyrkii ansiokkaasti selkeyttämään Maria Roiha. Kohde on mies, joka muovasi suomalaisen teatteri-ilmaisun. Mies, joka uudisti näyttelijäkoulutuksen ja sai Teatterikorkeakoulun sekasortoon. Mies, jota ylistetään neroksi. Mies, joka pahoinpitelee, saa raivo- ja hulluuskohtauksia ja on ympäristölleen vaarallinen. Millainen hän oikeastaan on? Vaikka luin lähes 600 sivua, en edelleenkään tiedä. Se on jo saavutus: mies, jota ei voi kuvailla...


blogivirta.fi
Saman peiton alla -

Olimme eilen Tarjan kanssa teatterissa. Petra von Kantin katkerat kyyneleet; Fassbinderin draamaa ja huumoria parhaimmillaan. Vaikkakaan hänen tuotantonsa ei ole minulle läpikotaisin tuttua. Näyttelijät olivat loistavia rooleissaan ja saivat aikaan mukaansa tempaavan tunnelman. Jännittävin roolihahmo näytelmässä on mielestäni Petra von Kantin palvelijattarella. Hänellä ei ole ainoaakaan vuorosanaa, mutta ilman sanojakin hän koskettaa yleisöä kiintymyksellään emäntäänsä...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Anneli Kanto kertoi, ettei sisällissodan punaisista naissotilaista kertova Veriruusut-kirja kiinnostanut "ketään" ilmestyessään 2008, mutta hän on iloinen, että sisällissodan satavuotismuistelun myötä se on noussut esiin. Tampereella kirjasta on tehty musikaali, helsinkiläinen KOM-teatteri nappasi tarinan lavalle omana sovituksenaan, Lauri Maijalan ideasta ja hänen dramaturgianaan ja ohjauksenaan.  Loistoidea. Vaikka epäilin: mehän tiedämme tämän stoorin juonenkäänteet jo...


blogivirta.fi
Luovuksissa -

Elokuun loppupuolella järjestettiin Helsingissä jälleen kerran Taiteiden yö. En ole sen tapahtumiin kovin monena vuotena osallistunut. Joskus kaksikymmentä vuotta sitten olin panelistina Taidemaalariliiton järjestämässä taiteilijoiden toimeentuloon liittyvässä keskustelussa ja kymmenen vuotta sitten palasin ystävieni juhlista kaupungin läpi ja näin tulella jongleerausta ja kuulin kun joku lausui runon porttikäytävässä. Nyt lähdin liikkeelle periaatteella, että kuljeskellaan...


blogivirta.fi
Opiskelijamedia Trombit -

Tulevaisuuden lupaukset-sarja esittelee HEOn Kulta-tapahtumaan osallistuvia mielenkiintoisia henkilöitä eri linjoilta.   Diego Salvador on ollut aina kiinnostunut itsensä ilmaisusta ja eri kielimuodoista, jotka johdattivat hänet Helsingin yliopistolle opiskelemaan suomen kieltä, tavoitteena valmistua äidinkielen opettajaksi. Opiskelujen saatossa hänelle tuli kuitenkin sellainen tunne, että välillä pitää tehdä jotain muutakin ja välivuoden pitäminen pyöri mielessä. Teatteri...


blogivirta.fi
minun moskova -

Pikkuveli istuu takapenkillä ja huokaa: "Mama, tätä aikaa sanotaan ihmiskunnan kehittyneimmäksi, ja katso nyt tänne ympärille. Ihan hirveää." Tokaluokkalainen on taas tuskissaan ympäristönsä kanssa. Hänen sielunsa kaipaa kauneutta- sekä omalle mamalle kullanväristä huulipunaa, näin hän on ilmoittanut (eh, mistä voi tietää että nuorimies on syntynyt Venäjällä). Usein automatkoilla tuleekin  keskusteltua rakennuksista pitkin Moskovaa. Pohjoisen Vaimo ymmärtää tuon...


blogivirta.fi
Rita -

Teos: Muumipeikko esittää Tekijät: Riina ja Sami Kaarla Julkaisija: Tammi (2018) Sarja: Muumi luukkukirjat Sivuja 28 Mielikuvitus lähtee liikkeelle heti kansikuvasta. Nyt mennään teatteriin. Tuleeko meistä esiintyjiä vai yleisöä? Pääsemmekö backstage? Tove Janssonin hengessä luodut kirjat ihastuttavat pieniä ja isoja muumifaneja. Tekijät Riina ja Sami Kaarna ovat koulutukseltaan kuvaamataidon opettajia. Lisätietoja Tammen sivuilta: linkki . He ovat onnistuneet tavoittamaan...


blogivirta.fi
Päiväkahvit ja muuta mukavaa -

Nyt on se melkoisen kuuluisa lerssi otsassa. Menin unohtamaan Carloksen gallerian valokuvanäyttelyn avajaiset! Palailtuani maalta inventoin käsilaukkuani, joka on kokoluokkaa koko elämä ja vähän muutakin, ja löysin Carloksen antaman käyntikortin. Otin välittömästi linjat Carlokselle, ja pahoittelin, että tällainen unohdus pääsi käymään. Herra galleristi ei ollut ilmeisesti huomannut poissaoloani, kuinka ollakaan, ja sovimme, että tulen katsastamaan näyttelyn lähipäivinä...


blogivirta.fi
Risuja ja Ruusuja -

Nimimerkki Ylioppilasteatteri Ohjaus Minna Nurmelin (vier.) Oli erittäin jännittävää päästä katsomaan itselleen vierasta alaa, teatteria, ja teatterissa jossa en ollut aiemmin käynyt, ylioppilasteatterissa, jolla vieläpä on jännittävä historia ja 80v-juhlavuosi käynnissä. Olen itse autuaan tietämätön teatteriskenestä, joten sain tilaisuuden katsella teosta naiivein silmin. Rakenteeltaan teos koostuu välähdyksistä tietoyhteiskunnan eri näyttämöiltä. On päiväkotia, on...


blogivirta.fi



A Wannabe Actress -

Julkisuus on elokuvanäyttelemisen menestyksen sivutuote. Teatterinäyttelijä ei sitä niinkään välttämättä kohtaa – ainakaan samalla tavalla. Osittain siksi minua houkuttaakin enemmän teatterinäyttelijän ura, surkeine palkkoineen todennäköisesti jossakin muualla kuin synnyinkaupungissani, Helsingissä, kenties Tampereella. Teatterissa on jotakin muutakin kiehtovaa. Yleisö on läsnä. Jännitys on jollakin käsittämättömällä tavalla suurempi. Esityksen aikana ei voi...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Isänpäivää on juhlittu monin eri tavoin, mutta meillä siihen on aina liitetty myös vuosipäivä, kun vanhin lapsistamme, humu, on syntynyt isänpäivän kynnyksellä, perjantain lapsi. Juhlapäivä ja vielä kymppijuhlat, osuivat juurikin tälle samaiselle päivälle. Juhlakalu ei päässyt perheensä kanssa vaaria katsomaan, mutta taisivat juhlia omassa perhepiirissään hillitysti, kun sairastuvallinen kaikenlaista kulkutautia piti kestämän.  Pojan ja miniän yhteiset juhlat...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Isänpäivää on juhlittu monin eri tavoin, mutta meillä siihen on aina liitetty myös vuosipäivä, kun vanhin lapsistamme, humu, on syntynyt isänpäivän kynnyksellä, perjantain lapsi. Juhlapäivä ja vielä kymppijuhlat, osuivat juurikin tälle samaiselle päivälle. Juhlakalu ei päässyt perheensä kanssa vaaria katsomaan, mutta taisivat juhlia omassa perhepiirissään hillitysti, kun sairastuvallinen kaikenlaista kulkutautia piti kestämän.  Pojan ja miniän yhteiset juhlat...


blogivirta.fi
Turun Tilda -

Blogiyhteistyö Rauman Kaupunginteatterin kanssa Tervehdys! Viime perjantaina koitti eräs erittäin hartaasti odottamani päivä. Olin iät ja ajat sitten saanut ehdotuksen Rauman Kaupunginteatterilta tulla tutustumaan heidän ohjelmistoonsa kuuluvaan musiikkinäytelmään nimeltä Rakastunut Ryti. Jos lähtökohtaisesti ajatellaan, että millaiset esitykset meikäläistä kiinnostavat, niin tieteen ja taiteen popularisointi kera musiikin on aina lähellä sydäntäni. Toki historianopettajana...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänään on  (espanjalaisen paellan)    Paellapäivä .   - Itseäni kyllä hirvitti kun  ruoka tuijotti minua lautaselta...  Söinkin vain riisit ja kasvikset! =D  Tänään on myös  Maailman teatteripäivä .  Enpä ole käynyt  ikiaikoihin teatterissa...  Viimeksi Lahden  kaupunginteatterissa, joskus  90-luvulla...     Siinä esityksessä  Kirsti Wallasvaara tupakoi  esityksessä ja se savu  leijaili katsomoon...  Muuta en muista  koko esityksestä! =D  Paremmin...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Tammi (2018) — lastenkirjat, kuvakirjat, teatteri. Parin vuoden tauon jälkeen Muumipeikko-luukkukirjasarja saa jatkoa. Tällä kertaa Muumipeikko esittää eli on aika leikkiä teatteria. Niiskuneiti kolleganaan Muumipeikko pukeutuu erilaisiin rooliasuihin muuntautuen aina uljaasta prinssistä balettitanssijaan, ryöväriin ja salapoliisiin. Oivallisena apurina toimii Pikku Myy ja pienistä otuksista saadaan hieno yleisö. Riina ja Sami Kaarlan vanhahtavalla, janssonmaisuutta...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

"Mä perehdytän sut." Näin avaa Koistinen esityksen liukuhihnaltaan. Ja niin hän totisesti tekee: perehdyttää meidät kertakäytön, ylituotannon ja aliravitsemuksen maailmaan, joka kirjaimellisesti murenee palasiksi ympärillämmme sulavina napajäätikköinä ja sekuntien laskentana. Viimeiset ajat alkavat nyt, aikaa 38 sekuntia! Ei, sekoitan asioita, tuon verran vie aikaa yhden hampurilaisen teko, kun tekijä on ammattilainen, kuten Koistinen on. "Eat, shit and die." Perehdytettävä...


blogivirta.fi
Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Eilen oli oli ohjelmassa Möllerin Luulosairas Kansallisteatterissa. Ajattelin käydä katsomassa, naurattaako se yhtä paljon kuin 25-30 vuotta sitten. Ei naurattanut, mutta hyrähtelin silti aika ajoin. Viimeksi nauroin niin, että naurulihakset olivat kipeät monta päivää.  Lukemani arvostelut jakautuivat kahtia, toiset ylistivät ja toiset arvostelivat melko rankasti. Ei tämäkään versio huono ollut, mutta ehkä riemastuttavat kokemukset nuorempana katsojana poikkesivat...


blogivirta.fi
Herätyksiä herpaannuksesta -

Viime viikolla seurasin dokumentteja, jotka liittyivät WTC-tornien romahtamiseen vuonna 2001. Ainakin yhdessä niissä kerrottiin, miten erään tietyn yrityksen henkilöstöstä miltei kaikki pääsivät elävänä ulos palavasta tornista. Syy, tai oikeammin ansio, oli monet pelastautumisharjoitukset, joita henkilöstö oli joutunut käymään läpi. Harjoitusten pohjalta he tiesivät, mitä pitää tehdä ja missä poistumistiet ovat. Muissa yrityksissä monet työntekijät eivät pitäneet...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 21 22 Seuraava »