Tänään on 17.11.2018 04:25 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tapani tolonen


Kulttuuri kukoistaa -

Hesari julkaisi vuoden 2018 esikoiskirjaehdokkaansa , mikä aina puhuttaa. Kymmenestä ehdokkaasta olen lukenut neljä (Ahokumpu, Savonlahti, Tolonen), ja lisäksi aloitin yhden, joka jäi kesken (Vanhatapio). Eeva Turusen riemukkaan neiti U:n ehdokkuudesta olen iloinen, samoin tämän Tolosen, vaikka tunnustan, että sekin meinasi ihan alkuun jäädä kesken. Kirja on tyyliltään niin runsas ja yksityiskohtia kuvaileva, ja kertoo minulle niin vieraista asioista ja ihmisistä historiassa...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2018) — ihmissuhteet, esikoisteokset, historialliset romaanit. On vuosi 1905, ja Suomen suuriruhtinaskunnassa kuohuu. Kansalaiset vaativat oikeuksiaan yleislakolla venäläisten esimerkin mukaan, mutta eri ryhmittymien ristiriidat alkavat nousta pintaan ja olot muuttuvat sekasorroksi. Kansa ei ehkä olekaan ihan niin yhtenäinen kuin ensin tuntuu. Käsivarsinauhojen värejä on useampia. Esikoiskirjailija Tapani Tolosta ei voi ainakaan kunnianhimon puutteesta syyttää Sokeiston…...


blogivirta.fi
Arto Köykän blogi -

Tapaninpäivän kirkonmenoissa näkee usein ihmisiä, jotka käyvät kirkossa vain harvoin. Voi kuvitella, että he mielellään olisivat menneet joulukirkkoon, mutta jostain syystä eivät ole ehtineet tai kyenneet. Sitten tapanina päätetään korjata asia. Tulijoita käy hieman sääliksi, sillä he ovat myöhässä. Joulun lumous on poissa, ja raamatuntekstit ovat jotain muuta. Pyhäpäivälle nimen antava Pyhä Stefanos eli Pyhä Tapani on kuuluisa ennen muuta väkivaltaisesta...


blogivirta.fi
Kuviteltua -

"Tapaninpäivän myrskyä voidaan pitää harvinaisena, joskaan ei poikkeuksellisena. Edellinen vastaavanlainen myrsky oli Janika vuoden 2001 marraskuussa." - Ilmatieteenlaitoksen tiedote "Tapaninpäivänä 2011 Skandinaviassa riehunut myrsky jää alueen säähistoriaan yhtenä tuhoisimmista talvimyrskyistä. Jo Norjanmerellä mitattiin hirmumyrskylukemia, mutta Tapani-myrsky (Norjassa ja Ruotsissa Dagmar) säilyi lähes rajuimmassa terässä myös Suomen puolelle. Merialueiden keskituuli 28,5...


blogivirta.fi
Tai-Sto - Tiger från Täby! -

Tänään meidän Tapanilla on päivä! Me oltiin jouluna erillään. Konna, Keio ja Tapani olivat kaukana koiratalossa rellestämässä. Ja me oltiin Pluton kanssa eri mummolassa. No, kuitenkin, Tapani tuli tänään ja meille tuli myös terveisiä Halinallelta ja uudelta Jasu-tiikeriltä. Niinpä mekin ajateltiin, että nyt pidetään pieni tauko syömisestä ja otetaan terveiskuva! Nyt sitten taitaakin ruokakello taas kilkattaa, joten ei muuta kuin kivaa Tapanin jatkoa teille kaikille!


blogivirta.fi
Turkoosi ovi ja pilvenhattaroita -

Melkein koko joulun jaksoimme riitelemättä. Vasta tänään, Tapanina, kun oli mummi ja vaari saatu ovesta ulos uskalsimme päästä kaiken ärtymyksemme valloilleen. Tai hyvä on, minä päästin. Kaiken sen pidätetyn ärsytyksen ja ärtymyksen ja höyryn, joka oli kerääntynyt joulun aikana mummin neulasateen pistellessä ja äidille ja isille hymyillessä, kun olisi tehnyt mieli ärähtää, että ei näin. Tapanin kinkkupöydässä äitini lausui julki sinänsä aivan perustellun...


blogivirta.fi
Finnhorse - National Treasure -

Taivaannaula is a Finnish organization dedicated to preserving and fostering the native Finnish religion and culture, Suomenusko (from times prior to christianisation in Finland). They share pieces of information on their Facebook page as well.  I find these posts very interesting and … Continue reading →


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Tapani Maskula: Intohimosta elokuvaan. Valitut elokuvakritiikit 1960-2010-luvuilta / [A Passion for the Cinema. Selected Film Reviews from the 1960s to the 2010s] . Ed. Juri Nummelin. Turku: Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2018. 383 p. Tapani Maskula (born in 1941) is one of the greatest Finnish film critics. Based in the city of Turku, he started in the 1950s and is still going strong, today with an active online presence. He writes film reviews on his own Facebook page and contributes to an...


blogivirta.fi
Taivaalle! -

Sunnuntaina 7.9. koitti viimein pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen se hetki kun pääsin lentämään ensimmäiset yksinlennot trikellä. Sää oli sopivan tasainen ja tuuli riittävän hiljainen, joskin vähän sivusta Lapinlahden kenttään nähden. Oletin että käymme vielä ensin yhdessä opettajan kanssa tunnustelemassa säätä ja ottamassa pienen lentotauon jälkeen tuntumaa lentämiseen. Sää oli kuitenkin Kokkosen Tapanin mielestä sopiva yksinlennolle ilman lämmittelyäkin...


blogivirta.fi
Leo Stranius -

Aamupäivällä olin eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana ilmasto- ja energiastrategiasta. Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto löytyy pdf-tiedostona täältä . Painotin puheenvuorossani tiukempia päästövähennystavoitteita, ilmastolakia, energiatehokkuustoimia sekä uusiutuvien energialähteiden lisäämistä. Keskustelu valiokunnassa oli innostavaa vaikka osa kansanedustajista suhtautuukin ilmastopolitiikkaan avoimen vihamielisesti. Se on valitettavaa. Eduskunnasta pyöräilin...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuva Margit Mannila Tolosen (2003) teoksen IV luku on otsikoitu eri oikeuslähteet. Luku jakautuu edelleen seitsemään päälukuun, jotka ovat Yleistä Laki Lain esityöt Oikeuskäytäntö ja ennakkoratkaisut Oikeusperiaatteet ja oikeustiede Tapaoikeus Reaalinen harkinta  1. Yleistä Laki on tärkein oikeuslähde - demokratian - oikeusvaltiollisuuden ja - oikeusvarmuuden prinsiipit vaativat sitä. Esimerkiksi Sveitsin siviililakikirjassa (ZGB) vuodelta 1904 todetaan lakia on noudatettava...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Aviador (2018) — huumori, novellit, mieskirjallisuus. Miehet asialla on tukku kertomuksia asioista, joita miehen on tehtävä, osasi tai ei, riittää kun uskoo osaavansa. Päähenkilönä on mies ja hänen kaverinsa Koskela. Osin mies tekee hommia itsekseen, kuten paikkaa oman hampaansa ja hävittää ampiaispesän. Joissain tapauksissa Koskela tulee mukaan, etenkin kun rakennetaan sauna tai tavataan alligaattori. Tapani Bagge… Read more Tapani Bagge: Miehet asialla


blogivirta.fi
40+ blogit -

Tänään vietetään toista joulupäivää eli tapaninpäivää. 26.joulukuuta on Pyhän Stefanoksen eli siis Pyhän Tapanin kunniaksi vietettävä päivä. Pyhä Tapani koki kristinuskon ensimmäisen marttyyrikuoleman, jota on kunnioitettu useimmissa kristillisissä kirkkokunnissa jo… The post Hyvää tapaninpäivää ja vähän perinteistä appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Hollannikas -

Joulupäivänä olimme koko porukalla kälyn luona viettämässä perinteistä joulua, eli gourmettepannuilla paisteltuja ruokia ja sitten tapanina tuli anoppi tänne meille kylään.


blogivirta.fi
Annan tupa -

Joulu on ohitse, Tapania vietetään. Tämä joulu ottikin voimille enemmän kuin koskaan, terveyden suhteen. Haudalla käynnistä se alkoi. Pyrytti ja tuuli kovasti. oli vaikea hengittää. Kävely lumihangessa ahdisti eikä bussi kulkenut sopivasti vaan kerran tunnissa. Odottele sitten siinä tuiskussa ilman suojaa? Sellaista se autottoman elämä on. Jäädyin umpijäähän eikä illan joulusauna sulattanut minua, palelin koko illan.  Ei kiva aatonaatto. Taisin kuitenkin säästyä...


blogivirta.fi
Matkalukemista -

Eräässä kotimaisessa komediasarjassa vanhempi naisihminen huvitteli lukemalla lehdistä kuolinilmoituksia. Hän pelasi niillä omalaatuista peliä: jokaisesta vainajasta, joka oli kuollut häntä nuorempana, sai pisteen. Vastaavasti pisteen menetti, jos joku oli kuollut häntä vanhempana. Rouva ei nähnyt harrastuksessaan mitään kummallista, mutta aikuinen tytär kauhisteli sitä brutaalina. Sitä se hieman olikin. Meillä jokaisella on uniikkeja tapoja; hauskoja, ärsyttäviä...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvat Margit Mannila  "Oikeuslähdeoppi koskee erityisesti oikean yläpremissin eli juttuun sovellettavan oikeusnormin löytämistä." - Hannu Tolonen OTT, professori Hannu Tolonen jakaa teoksensa Oikeuslähdeoppi neljään tekstiosaan. Teoksen viides osa käsittää lähdeluettelon. Teos on selväkielinen ja siten suhteellisen helppolukuinen myös sellaiselle, joka ei ole asiasta kovin hyvin perillä.  I Oikeuslähdeoppi: kysymyksenasettelua II Eri oikeuslähdekäsitteet III...


blogivirta.fi
Tai-Sto - Tiger från Täby! -

Minulta on ihan unohtunut esitellä uusi kaverus! Kiva pikkuapina nimeltään Tapani muutti meille jo pari kuukautta sitten Thaimaasta. Nyt korjataan tämä tilanne ja pistetään apina esille! Tapanilla onkin heti raportoitavaa, sillä rantoihin ja lämpimään ilmastoon erikoistunut apina suuntasi Saipanille. Minä olin viime vuonna Okinawalla, mutta tällä kertaa en halunnut saada turkkia täyteen hiekkaa, joten päätimme päästää pienimmän ulkoilemaan. Lisäksi Saipanilla on paljon...


blogivirta.fi
Olentoi -

Aikoinaan kun tietolähteeni oli pienen paikkakunnan pieni, mutta viihtyisä, kirjasto materiaalia paranormaalista oli hyvin niukasti tarjolla. Pikkupoikana myös kielitaidossani oli parantamisen varaa, joten olin suomennettujen kirjojen ja muutaman suomalaisen kirjoittajan tekstien varassa. Ufot olivat aihe, joka kiinnosti minua silloin ja luin Dänikeni, kuten kaikki muutkin siihen aikaan aiheesta kiinnostuneet. Eräs mielenkiintoisia ufo-juttuja julkaissut henkilö oli Tapani Kuningas (jonka...


blogivirta.fi
Einon kuvablogi -

Tapani Kansa kävi perinteisen joulukonserttikiertueensa kanssa Somerollakin, oli kova konsertti kyllä.


blogivirta.fi



Kirjakassi -

Tapani Heinonen Ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto Oy Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla Minerva Kustannus 2018 368 sivua Kirjastolaina Sota on pahantekoa molemmin puolin . Niin taisi tokaista Hietanen Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Vaikka sota on julmaa, on sen julmin muoto mielestäni juuri sisällissota, jossa kansalaiset nousevat toinen toistaan vastaan. Tällöin jokin on mennyt todella pieleen, jos ja kun näin käy, että väkivalloin ratkaistaan se, kumpi on parempi vaihtoehto...


blogivirta.fi
Ripsa -

Tuli taas kuolinviesti. On tullut monta viime aikoina. Carl Wargh kuoli. Oltiin katsomassa Kallen töitä Tammenpään Tapanin Printmakers - galleriassa. Ann-Maj Salin , Vaasan Kuntsin kokoelmien kuraattori, oli siellä myös ja  kertoi järjestävänsä Kallen retrospektiivista näyttelyä Seinäjoen taidehalliin. Kalle ei ehtinyt näyttelynsä avajaisiin. Nähtiin kaupassa silloin tällöin Kallea. Meni koko ajan läpikuultavammaksi. Tapani kertoi että ehkä 1970-luvulla, kun Kalle alettiin...


blogivirta.fi
Lähettämö -

RinneRadio-yhtyeen Tapani Rinne osallistui LUX Helsingin Flowers of Life Areena -valo-tilateokseen omalla äänimaailmallaan.


blogivirta.fi
Terhin keittiössä -

Meidän joulu alkoi skumpalla, mitenkäs muuten


blogivirta.fi
Ravinto ja terveys -

Kerään tässä yhteen kaikki kirjoittamani ravintojutut . Juttuja ravinnosta on nyt koossa tuhatmäärin. Tässä teille moneksi tunniksi ilmaista luettavaa. Terveyttänne silmälläpitäen on monipuolista ammennettavaa ja sensaatiomaisiakin paljastuksia löytyy kunhan jaksatte lueskella. Christer Sundqvist ravintovalmentaja, terveystoimittaja, biologi (Länsi-Turunmaa) http://ravintokirja.fi christer.sundqvist@wakkanet.fi ; christer.sundqvist@ravintokirja.fi 040-7529274     Ei niin...


blogivirta.fi
Muertha - Pienen tallaajan ihmettelyä isossa maailmassa -

30.1.08 Huomaan tirkisteleväni ihmisiä. Osastollamme on mies, joka nielee ilmaa ja röyhtäilee sen ulos. Hän isutuu keinutuolissa aina. Aina. Nainen rasvaa käsiään aina kun tapaan hänet. Poika viereisessä huoneessa laulaa yksinään. Kaikki kerääntyvät kasomaan Dr.Philliä ja salattuja elämiä. Se osastollamme.Istun kolmatta kertaa kolmen päivän aikana mbarissa juomassa lattea. Läppärissä on se mukavuus että ei koskaan istu yksin vaan on selvästi tekemässä jotain. Sama kun...


blogivirta.fi
*Sammakkoperspektiivi* -

Siskoni poikakaveri tokaisi tässä kerran, että olen henkisesti mummo. Aloin miettiä tokaisua tarkemmin ja aloin löytää itsestäni selkeitä mummoutumisen merkkejä. Olenhan jo 21 vuotias. 1. Syön mummokarkkeja Syön siis kavereideni mukaan mummokarkkeja. Esimerkiksi jos tarjoan irtokarkeistani muille, niin vastaus saattaa pussiin kurkistamisen jälkeen kuulua: "hyi emmä tollasii mummokarkkeja haluu!". Okei saatan kyllä pitää perinteisistä ja selkeistä mauista kuten suklaa...


blogivirta.fi
Introvertti vasten tahtoa -

Minulla näyttää olevan tapana kirjoittaa vain myöhään illalla tai öisin blogiini. Annoin itselleni luvan käyttää sanaa tapana, sillä tuskin kolmatta postia kirjoittava voi vielä puhua tavoista. Joka tapaukssa.. olen iltavirkku, yöihminen ja aamutorkku. Jos minulla ei olisi mitään syytä herätä aamuisin, saisin helposti käännettyä unirytmini täysin. Tästä syystä ehkä tapani kirjoittaa tätäkin postia tähän kellonaikaan […]


blogivirta.fi
Oon kuka oon -

Muñeca de trapo on kuin onkin hengissä ja voi edelleen hyvin, vaikka täällä blogin puolella onkin enemmän tai vähemmän suunnittelematonta hiljaiseloa vietetty koko kesä ja vähän enemmänkin. Muutamien elämänmuutosten seurauksena ei ole enää niin paljon omaa aikaa käytettävissä, mutta nyt rauhallisen lauantain kunniaksi yritän ainakin tilapäisesti parantaa tapani.  Bloggaamisen taustalla soi tällä hetkellä Cadena Dial , koskapa ihan pian siellä on vieraana Merche uuden...


blogivirta.fi
Espanjanvesikoira Kolan Elämää -

Puheenjohtaja ei päässyt jostain syystä vastaamaan kommentteihin, joten hänen pyynnöstään laitan vastauksen tänne. Hei, Jostain syystä en päässyt blogiisi vastaamaan, joten vastaan tähän javoit liittää tämän sinne blogiin. Alkuperäinen viestini oli vastaus saamiini tekstareihin ja erehdyin käyttämään samoja sanoja(foorumilaisia ja kavereita) kuin saamassani viestissä oli. Lähetin viestin kaikille asiaa kysyneille ja lisäksi henkilöille, joilla oletin aiempien...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »