Tänään on 26.03.2019 18:08 ja nimipäiviään viettävät: Manu, Manne, Immanuel, Imo ja Emanuel. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle terveellinen resepti


Oppitori -

Suomalainen keittiö on viime vuosikymmeninä kansainvälistynyt, mutta ongelmia silti on. Perheillä ei ole aikaa valmistaa ja syödä ruokaa yhdessä. Puolivalmisteet ja marinadissa lelluvat ruoka-aineet eivät ole sitä, mitä minä pidän hyvänä ruokana. Monesti raaka-aineista valmistettu ruoka on lähes yhtä nopeasti tehtävää kuin puolivalmisteista ja eineksistä. "Äitien laittamat ruoat" eivät ole yhtä maukkaita ja terveellisiä kuin aidoista raaka-aineista ja itse maustetut...


blogivirta.fi
otetaan ensin puoli kiloa voita... -

Minä olen yksi niitä (joidenkin mielestä raivostuttavia) ihmisiä, joiden mielestä joulun odotusta ei koskaan voi aloittaa liian aikaisin. Jouluvalotkin ripustelin jo lokakuun lopulla kun oli niin pimeää, ja ensimmäiset glögitkin kuumenneltiin samoihin aikoihin. Kokonaan uuden vaihteen hommaan teki eilen satanut lumi ja hesarin ruokasivujen pikkujoulunaposteltavat. Kuin kaiken kruunuksi postilaatikosta tipahti eilen hesarin lähettämä arvostelukappale uutta Hesarin Ruokatorstain Joulu...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Olen päättänyt jatkaa näiden naattien ja muiden kasvisten osien reseptien jakoa, jotta mahdollisimman monet pääsevät näkemään mitä kaikkea näistä vihreistä ihanista osista voi oikeasti tehdä. Porkkanan naatit eivät vain maistu hyvälle vaan ne sisältää myös K-vitamiinia, kaliumia sekä klorofylliä. Kannattaa siis tutustua naattien maailmaan ja kokeilla erilaisia reseptejä myös näistä herkuista. Koska meillä syödään paljon porkkanaa, niin naattejakin tulee useasti...


blogivirta.fi
Kamomillan konditoria -

Amerikasta tulee tosi paljon kiinnostavia ja herkullisia reseptejä, jotka käyvät oikein hyvin myös muun maailman keittiöihin. Mutta mitenkäs kun Amerikassa mitta-astiat ja lämpötilat sekä osa raaka-aineistakin ovat ihan erilaisia kuin Suomessa? Ei hätää, sillä siitä huolimatta jenkkireseptit ovat käytettävissä myös Amerikan ulkopuolella. Kokosin tähän kirjoitukseen vinkkejä, joiden avulla amerikkalaisten vegeleivontakirjojen ja -ruokablogien ohjeet kääntyvät metriseen...


blogivirta.fi
Pallo hukassa -

Vierailin tänään paikallisessa terveyskeskuksessa Leppävaarassa. Asia oli yksinkertainen ja rutiininomainen, eli reseptin uusiminen. Leppävaaran terveyskeskus on jaettu kolmeen soluun asiakkaan asuinalueen mukaan. Nyt kesällä näitä soluja on vain kaksi. Jokaista solua hallinnoidaan solutoimistosta, johon ilmoittaudutaan. Jokaisen solutoimiston ovelta löytyy myös postilaatikko, johon uusittavat reseptit voi pudottaa. Vierailen terveyskeskuksessa hyvin harvoin, joten en ollut kovinkaan...


blogivirta.fi
Myrkkysäkistä Luomu-Liisaksi -

Kemikaalicocktailista inspiroituneena päätin minäkin paastota. Alkakoon se 6. helmikuuta perjantaina, alan jo valmistautumaan huomenna. Ihan vain kunnon puhdistautuminen mielessä. Tein itse jotain maailman parasta pestoa, pistänpä reseptin tähän blogaukseen. Tomaattipesto/jotain peston kaltaista Ei maistu, eikä näytä mielestäni kaupan pestolta, mutta onpahan hyvää. ½ basilika puskasta 1 ½ dl kylmäpuristettua oliiviöljyä 2 valkosipulin kynttä 2 rkl […]


blogivirta.fi
Ihana inkivääri -

Välillä kirjoista ja lehdistä löytyy reseptihelmiä, mutta toisinaan taas aivan kaameaa huttua. Tällä kertaa kompastuin oikeaan huttuvuoreen. Kaikesta mediahypestä ja vouhotuksesta innostuneena lainasin kirjastosta Ella Woodwardin kirjan Deliciously Ella. Onneksi lainasin, enkä ostanut omaksi. Pakko avautua. Odotukseni olivat korkealla, sillä kirjaa mainostetaan suunnilleen gluteenittoman kasvisruuan raamattuna. Jes, kuulostaa hyvältä! Pikaisella selauksella kirja näytti kauniilta...


blogivirta.fi
Viini- ja ruokalistan verkkolehti -

. Rex Stout: Liian monta kokkia (Too Many Cooks, 1938) Suom. Eila Pennanen Sapo-sarja, WSOY 1979 Ruokaan liittyy suuria intohimoja, ja ehkä juuri siksi ruoka ja rikos yhdistyvät niin monessa gastrofiktion perusteoksessa. Nimeni on Leena Peltonen, olen kirjallisuustieteilijä, kriitikko, toimittaja ja suomentaja. Olen keräillyt gastrofiktiota monta pitkää vuotta, Ralfin suomin valtuuksin aikomukseni on kirjoittaa viini-ruoka -sivuille kuukauden ruokaromaanin esittely. Itseoikeutetusti...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva . Intialaisia ruokia. Kirjoitin jo aiemmin jutun terveellisestä ruokavaliota ja nyt jatkoa sille. Olen huomannut että minulle sopii hyvin mausteinen ruoka, siitä en saa oireita. Kuvassa yksi ruokaidea lisukkeeksi/välipalaksi: vihannekset ja curry. Jos et pidä currya kokeile esim. paprikamaustetta tai ripaus chiliä vihannesten kanssa. Mausteiden kanssa ei tarvitse liioitella ja myös mausteet ovat terveellisiä. Kuumennetut vihannekset kuten paprikaa, tomaattia, kurpitsaa, porkkanaa...


blogivirta.fi
otetaan ensin puoli kiloa voita... -

  Kanavasurffaillessani huomasin vahingossa että Suomessa esitetään Jamien ruokavallankumous -sarjaa, johon siis Jamien Ministry of Food -kirja pohjaa. Ikävä kyllä en nytkään muista milloin ja miltä kanavalta se tulee, olen vahingossa sattunut näkemään kaksi ja puoli jaksoa siitä. Nyt kun tarkemmin muistelen, se taisikin jo loppua. Ideanahan oli, että Jamie opettaa keittiöavuttomat kokkaamaan, ja he vuorostaan opettavat reseptejä omille tutuilleen. Perusidea on minusta ihan...


blogivirta.fi
otetaan ensin puoli kiloa voita... -

Edellisen postauksen kommentteihin tuli kuin tulikin toive resepteistä joita haluttiin testattavan. Toisin kuin luulitte, kävinkin heti tuumasta toimeen ja pyöräytin jopa kaksi reseptiä arki-illan ruoaksi. Vaikka kotiäidillä luulisi olevan päivät aikaa kokata, nämä valmistuivat kuitenkin illalla ja nopeasti.  Nämä pitää postata nopeasti että muistan vielä mitä ajattelin kirjan resepteistä ja mitä muutoksia tein.  Ensimmäiseksi luvassa on punajuuri-halloumisalaatti...


blogivirta.fi
otetaan ensin puoli kiloa voita... -

  Ai mikä makeanhimo? On meillä onneksi syöty muutakin kuin donitseja ja sitruunaneliöitä, tulossa on postausta mm. grillipihveistä Texasin tapaan. Tämä on pakko kuitenkin postata heti pois alta, jotten unohda että näistä tuli juuri niin täydellisen sitruunaisia kun ajattelinkin. Kun sain omasta peukaloinnistani huolimatta jonkin leivontareseptin onnistumaan niin se pitää kirjata äkkiä muutoksineen ylös!  Idean näihin herkkuneliöihin sain tästä Ahonlaita-blogin...


blogivirta.fi
Tunturin tällä puolen -

Jostain tänne on mönkinyt kamala saippuainnostus. Pitkään aikaan, ehkä pariin vuoteen, en ole tehnyt ainoatakaan kiisseliä. Tänään se kuitenkin iski. Olen onneksi tilannut lipeää pari satsia aikaisemmin, luultavasti ennen joulua jo. Tällä viikolla sitten tuli Pienestä tuoksukaupasta paketti, josta löytyi mm. risiiniöljyä ja kaakaovoita. Toki sieltä tuli muutakin kosmetiikkaan tarkoitettua ostettua, kuten jojobaa ja savea.  Ensin virittelin muistia Saara Kuhan kirjan avulla ja...


blogivirta.fi
otetaan ensin puoli kiloa voita... -

Hu-huu, onko siellä ketään? Tuskin täällä kukaan enää käy, tosin itseä vartenhan tämä blogi alun perin laitettiinkin pystyyn. Voikeittiö on ollut luvattoman kauan hiljaisuudessa, näin ulospäin, emmekä kyllä nytkään uskalla luvata tahdin tästä yhtään kiihtyvän. Kahden hengen perheestä on tulossa kuukauden sisällä kolmihenkinen, mistä syystä talven mittaan aika tuntui vaan menevän muuhun kuin postailuun, vaikka uusia herkkuja on säännöllisesti kokkailtukin...


blogivirta.fi
Stoori -

Terveellinen ruoka ei välttämättä tarkoita tylsää ruokavaliota, sillä lähes jokaiselle epäterveelliselle herkulle löytyy se terveellinen vastine. Tällä kertaa ajattelin jakaa brownie reseptin, joka mun mielestä maistuu jopa paremmalta kuin perus browniet. Tässä vielä lisäbonuksena, että on oikeasti terveellinen! Tai ainakin paljon terveellisempi kuin se perinteinen mihin tulee reilut 2dl sokeria. En sano, että perusbrowniet pitäisi […] The post Terveellinen ja maukas...


blogivirta.fi
Bella-blogit -

Lupailin lisää niitä reseptejä, niin täältä pesee- toinen heti edellisen perään. Tämän reseptin lopputuloksessa on tosin aika kitkerän katkera maku, enkä voi suositella ketään kokeilemaan tätä. Tiedän kuitenki monia jotka ahkerasti toteuttavat tätä reseptiä, tai ainakin joitain elementtejä siitä, arjessaan - mausta


blogivirta.fi
Ruokapöytä -

Otsikon raaka-aine on suosittu meidän perheessä, jossa siitä valmistetaan ainakin kolmenlaista ruokaa. Meillä taitaa olla perheessä siskonmakkarakausia, parhaillaan muuten menossa. Tässä iki-ihanat reseptit! Erityinen kiitos Pastanjauhantaa-blogin pitäjille, joilta olen napannut toisen ao. resepteistä ja tehnyt keittoa menestyksellisesti useita kertoja. Ja nimenomaan menestyksellisesti, koska keitto tekee joka kerta kauppansa aivan käsittämättömällä tavalla. Tuulentuvan...


blogivirta.fi
Kaakao kermavaahdolla -

Kaupallinen yhteistyö Blå Band Osallistun tällä reseptillä kilpailuun, joka on toteutettu yhteistyössä Blå Bandin kanssa. Kyseessä on reseptihaaste, jossa etsitään innovatiivisinta ja maukkainta ruokaohjetta. Sain kotiin testattavaksi Blå Band  uutuustuotetta Couscous-kasvispataa   ja ideana oli testata millaisiin tilanteisiin kasvispata soveltuu parhaiten ja miten sitä voisi tuunata eri tavoin. Couscous-kasvispata on nopea ja helppo valmistaa kiireisen arjen keskellä. Pussin...


blogivirta.fi
Stoori -

Bongasin Jyväbroilerin pisteen IBA2018 bloggaajagaalassa ja poimin talteen heidän reseptinsä ”One Pot Sitrusbroileri”. Tuunasin reseptiä hieman omaan makuuni sopivammaksi ja koska ruoka onnistui super hyvin, niin haluan jakaa tämän reseptin myös täällä blogin puolella. Tästä setistä riittää syötävää noin neljälle hengelle ja resepti on maidoton sekä gluteeniton. Jyväbroiler brändin takana on Atria ja tuotevalikoimasta löytyy […] The post RESEPTI: HELPPO...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Kasvisruoka. Niin hyvää, kun sen osaa tehdä. Olen kokeillut ties mitä lihankorvikkeita, mutta aina tullut siihen tulokseen, että minun makuhermojani hivelee aina eniten ne ruoat joissa on vain kasviksia. Kasvisruoka voi olla vain kasvisruokaa, eikä mitään variaatiota jo vuosia mussutetusta reseptistä. Koska kasvisruoan kokkaaminen ei ole minun vahvuuteni tai bravuurini, olen käyttänyt inspiraationa Pinterestiä! Tämäkin resepti on sieltä. Reseptin määrät on vähän ei niin...


blogivirta.fi



Oppitori -

Tämä juttu on kooste ja syntynyt vuosien mittaan. Tortillat ovat edullisia ja neutraalin makuisia. Ei tarvitse välttämättä laittaa meksikolaismausteita vaan ihan mikä pöperö tahansa sopii, jos se on miellyttävästi maustettu, vaikka sienisoosi. Ruoka-aiheisia skuuppeja ja linkkejä Ruokajuhlien ABC, pdf Koska olen ollut keskittynyt mustikassa käyntiin, en ole keksinyt uusia artikkeleita, täydentänyt kyllä vanhoja. Yritin vanhojen kerhossa innostaa heitä kertomaan niksejään...


blogivirta.fi
Kamomillan konditoria -

Olen suunnitellut tällaisen muhkean ja minttuisan suklaakakun leipomista jo yli vuoden, mutta sopivaa tilaisuutta ei oikein ole tullut vastaan. Tänä viikonloppuna eräällä yksivuotiaalla oli synttärit, joten pääsin leipomishommiin. Kakussa on pehmeän suklainen pohja, mehevä ja paksu suklaamoussetäyte sekä suklaahippuisa minttukuorrute. Kakku on mahdollista valmistaa soijattomana tai gluteenittomana tai samanaikaisesti sekä soijattomana, gluteenittomana että kaurattomana. Ohjeet...


blogivirta.fi
Cava 2.0 -

Olen löytänyt ruoan, joka onnistuu aina, maistuu aivan taivaalliselta ja on erilainen. Tämä ruoka sopii loistavasti pienen porukan illanistujaisiin tai vaikka romanttiselle illalliselle. Halusin jakaa reseptin, sillä tämä ruoka on rehellisesti sanottuna yksi parhaista mitä olen syönyt. Siinä yhdistyy makeus ja tulisuus mielenkiintoisella tavalla. Kun reseptiä noudattaa, ei voi epäonnistua. Resepti on löydetty Soppa365 -sivulta, ja on ruokatoimittaja Sanna Kekäläisen käsialaa...


blogivirta.fi
Nettielämää -

Bookystä tarttui kantoon keittokirjaksi itseään tituleeraava opus: "You did what!? Gourmet ruokaa kahvinkeittimellä" . Keittokirjoja on toki jo hyllyt täynnä, mutta 2€:tä ajatuksesta, ei ole huono hinta.  Ensimmäinen asia mikä juolahtaa mieleen kahvinkeitintä keittovälineenä käytettäessä ovat lämpötilat. Kuumeneeko kahvinkeitin riittävästi ruoan valmistamiseen ja onko kahvinkeittimellä valmistettu ruoka turvallista? Lähteistä riippuen mikrobikasvuston laajeneminen...


blogivirta.fi
Voimaannuttava synnytys -

Viime viikonloppuna olleessa Kotisynnytysseminaarissa oli puhumassa tanskalainen Jette Aaroe Clausen. Hän on kätilö, apulaisprofessori Kööpenhaminan kätilökoulusta. Jotain kirjoitinkin jo aiemmin Kotisynnytys blogiini , mutta nyt tänne ajattelin jatkaa Jeten ehdotuksista synnytyskulttuuriin muuttamiseksi. Hän kertoi esimerkkejä siitä kuinka Tanskassa on saatu muutoksia aikaan silloin, kun siellä suljettiin pieniä kätilöjohtoisia yksiköitä ja kuitenkin äidit ja kätilöt...


blogivirta.fi
Karita Tykkä -

Kaupallinen yhteistyö: Paulúns Paleogranola-kookosjogurtti kerrosjälkiruoka – terveellistä, helppoa ja herkullista!Tutustuin Paulúnsin tuotteisiin yhteistyön merkeissä jo viime vuoden puolella. Silloin valmistin ihanan täytetyn bataatin herkullisilla lisukkeilla – yksi sana, NAM! Voit kurkata resepti halutessasi täältä. Paulúnsin... Artikkeli Paleogranola-kookosjogurtti kerrosjälkiruoka julkaistiin ensimmäisen kerran Rakkaudella, Karita .


blogivirta.fi
Poikamiehen elämää pohjoisessa -

Tässä lähes 1,5v vierähtänyt että ei ole päivittänyt blogia lainkaan. Ruokaa olen toki tehnyt ja kokeillut monia mielenkiintoisia reseptejä. Muutama kokkauskirjakin tuli Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä hankittua ja mietin mitenköhän muistan mistä pidin? Ja muistin tämän blogin mitä en ole päivittänyt aikoihin.. Löysin seuraavankaltaisen reseptin Ruokasuosikit - Kreikka -kirjasta. En tiedä miksi näiden nimi on makkara, koska vaikuttavat enemmänkin...


blogivirta.fi
Puikkoja ja politiikkaa -

Tätä parempaa burgeria ei ole olemassa! Vaatii aikaa ja vielä lisää aikaa, mutta se kannattaa!!! Nyhtöpossu – pulled pork purilaisen välissä kuudelle Alkuperäinen resepti Suolaa & Hunajaa blogista noin 1kg porsaan kassleria Mausteseos 1 rkl fariinisokeria 2 tl paprikaa 2 tl savustettua suolaa. jota nyt vain sattui olemaan jo kaapissa... (tai muuta karkeahkoa suolaa) reilusti Santa Marian roasted garlic & pepper -mausteseosta (paahdettua valkosipulia, kuminaa, ruohosipulia, sipulia...


blogivirta.fi
Mustekala -

Ravintola Do Hwa Ravintola Do Hwa:n Ojingo Bokum Näytä suurempi kartta Do Hwa on New Yorkilaiseen tyyliin sovitettu korealainen ravintola. Nykiläisellä pienelläkin ruokaravintolalla kuuluu olla baari jossa odotellaan pöytään pääsyä. Baarissa on tietenkin myös vain janoisia ja niitä jotka eivät tehneet pöytävaraustaan ajoissa ja syövät baaritiskillä. Se on oikein mukavaa. Tiskillä syödessä tulee usein juttuun muiden baarissa olijoiden kanssa ja baarimikolla saattaa olla...


blogivirta.fi
Stoori -

Muutama perheeni jäsen ajoi meille kyläilemään parin sadan kilometrin pituisen matkan, kylläkin jo maaliskuun puolella. Niin kaukaa kun saapuu vieraita, on pöydän totta kai oltava koreana!  Ruokapuolesta meillä vastaa mies, leivonnaisista ja jälkiruoista minä. Leivoin suussa sulavan suklaakakun reseptillä, jota olen käyttänyt jo monen monta kertaa. Tämän postauksen julkaisinkin jo vanhassa blogissani. Koska kuitenkin julkaisin […] The post Ihanat lounasvieraat ja resepti...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 54 55 Seuraava »