Tänään on 19.01.2019 03:47 ja nimipäiviään viettävät: Heikki, Henrik, Henri, Henrikki, Henry, Henrika ja Henrietta. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle titanic heritage


Kyseenalaista! -

Olen jo useamman vuoden haaveillut, että 14.4.2012 järjestettäisiin reaaliaikainen, visuaalinen tapahtuma kunnioittaen Titanicin uppoamisen vuosipäivää. Se alkaisi muutamaa päivää etukäteen, esim. 8. tai 9. päivä, jolloin esiteltäisiin Titanicin rakennusvaiheita, kilpailutilanteita, maailman tilannetta silloin jne. Miksei jopa jonkun suomalaisen tarinaa, kuinka he lähtivät Suomesta reissaamaan kohti Englantia. 10. päivä alkaisi itse matka. 10. päivä voisi olla jossain...


blogivirta.fi
Hallatar -

Laiva, jonka ei pitänyt koskaan upota,  upposi törmättyään jäävuoreen 14 ja 15  huhtikuuta välisenä yönä, vuonna 1912.  Missään aluksessa tarvinnut Ison-Britannian lain mukaan  olla enempää kuin 16 pelastusvenettä!!!!! Onnettomuuden seurauksena meriturvallisuusmääräyksiin  tehtiin useita muutoksia: esimerkiksi pelastusveneiden määrä  tuli laskea laivan matkustajamäärän perusteella.  Lisäksi perustettiin kansainvälinen jääpartio ja solmittiin  yhä voimassa...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Kalliit elämysmatkat ovat muodissa. Sitä pääsee nykyään melkein vaikka avaruuteen kun on tarpeeksi rahaa. Ja moni varakkaampi saattaakin pohtia mitä tekisi kun rahaa on. RMS Titanik upposi 14. ja 15. huhtikuuta välisenä yönä 1912 Pohjois-Atlanttiin. Hylky löydettiin vasta 1985 salaperäisen sotilasoperaation ”sivutuotteena”. RMS tarkoittaa Royal Mail Ship (tai Steam-ship tai Steamer). Nyt hylkyä pääsee tutkimaan […]


blogivirta.fi
Meriharakka -

Vierailtuamme toissa syksynä Halifaxissa, kaupungissa, jonka hautausmaalle monet Titanicin haaksirikon uhrit päätyivät, saimme lukijoiltamme vinkkejä siitä, että meidän kannattaisi käydä myös Belfastin Titanic-museossa. Kesäisen... The post Belfast ja Titanic appeared first on Meriharakka.net .


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

USAlainen OceanGate Expeditions järjestää ensi vuonna kuuden sukellusjakson rupeaman. Jakso kestää viikon ja jokaisessa jaksossa 9 henkilöä pääsee tutustumaan minisukellusveneen kyydissä Titanic-rautavuoreen. Kuva Ocean Gate:n sivuilta RMS Titanic lähtee Southamptonista 10.4.1912 Titanic Atlantin pohjassa Hinnaksi on


blogivirta.fi
Coloria -

Te, kaikki sinisilmäiset - tiedättekö miksi silmänne ovat siniset? Silmissä ei ole ollenkaan pigmenttiä, vaan väri johtuu ns. Tyndallin ilmiöstä tai Tyndallin efektistä, joka perustuu värin sirontaan - tavallaan sama juttu, minkä vuoksi taivas näyttää siniseltä. Ruskeissa silmissä on iiriksen päällimmäisessä kerroksessa (stroma) suuret määrät mustaa ja ruskeaa melaniinia, mikä aiheuttaa sen, että silmät näyttävät ruskeilta. Sinisissä silmissä tämä silmän...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Vierailtuamme toissa syksynä Halifaxissa, kaupungissa, jonka hautausmaalle monet Titanicin haaksirikon uhrit päätyivät, saimme lukijoiltamme vinkkejä siitä, että meidän kannattaisi käydä myös Belfastin Titanic-museossa. Kesäisen… The post Belfast ja Titanic appeared… The post Belfast ja Titanic appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Tuomisia -

Punaiset wadit Muinaisen veden arvet Pilvet, mereltä tulleet Varjona vedestä joka virtasi kerran Tuaregi, Saharan vartija Sinisessä viitassaan, Ryhdikkäänä kuin aika Liian kallista rihkamaa kojussaan Pilvet, mereltä tulleet Hopeakylkinen Titanic niiden yllä Turistiluokassa torkutaan Shampanjaa! Muovisessa mukissa Muinaisen veden muisto: Pilvet, jäävuorista syntyneet! Titanic torkkuu. Shampanjaa! Pian, ennen kuin törmätään! Tuaregi, Saharan vartija Nukkuu sinisessä viitassaan...


blogivirta.fi
Salainen salatalo -

Mood: Productive Music: Uriah Heep - July Morning Tällä ficillä alkaa kohta olla jo legendan arvonimi (tosin kyseenalainen). Kirjoitin tämän joskus ensimmäisen Piratesin jälkeen. Stoori on julkaistu muutamalla muulla foorumilla, joten ehkä tähän on joku joskus tutustunutkin. Ja oikeasti, tuo ensimmäinen luku on Prologi ja vielä lehtijuttu olevinaan eli se on tarkoituksella tylsä. Rohkea jatkakoon eteenpäin, tosin tämä on juuri niitä hetken mielijohteesta muutamassa päivässä...


blogivirta.fi
TAMK University of Applied Sciences -

Normal 0 false false false FI X-NONE X-NONE Participants happy with the campaigns Students Satu Aholin, Jenni Ojanen, Sara Sahlakari, Victoria Mather and Roberto Chavez Molina from Tampere University of Applied Sciences, School of Business and Services participated in March in an advertising and marketing communications project, organized by Southampton Solent University from UK. Hampshire Cultural Trust had given the assignment to project teams.   The coordinator of the team from Finland was...


blogivirta.fi
LEIKKIPAIKKA -

Valokuva- ja runotorstain teemana on seuraava katkelma : "Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia." Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana...


blogivirta.fi
runopoika -

Ei parempaa tapaa täyttää blogia kuin jälleen yksi meemi...eikä tässä sitten muuta. Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonut näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! () Sinussa on se jokin () Harry Potter: Viisasten kivi () Harry Potter: Salaisuuksien kammio () Harry Potter: Azkabanin vanki () Harry Potter: Liekehtivä pikari (1) Mr. and Mrs. Smith (2) The Mexican () Nemoa etsimässä (3) Aladdin () 101 Dalmatialaista (4) Leijonakuningas (5) Ocean's eleven (6)...


blogivirta.fi
Älä elämää pelkää -

Saatan jopa kirjoittaa kuulumisiakin mutta sitä ennen tällainen Facebookissa kiertänyt kysely, johon en halunnut siellä vastata (olen vastannut jo niin moneen, etten enää kehtaa :D ) Tämä on megapitkä, jo aluksi varoituksena! Enkä sen vuoksi kehtaa haastaa tähän ketään mutta iloitsen kovasti, jos joku haluaisi tämän tehdä ja riennän oitis lukemaan :) :) ______________ Muistatko, missä ja ketä suutelit ensikertaa? Muistan... Olin 17-vuotias romantikko, joka oli haaveillut...


blogivirta.fi
Mansikka-lehti -

Siirtolaisuusinstituutti Turku 14.9. 2012 Siirtolaisuusinstituutin Titanic-näyttelyn aukioloaikaa on jatkettu yleisön pyynnöstä vuoden loppuun. Titanic-onnettomuuden 100-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä huhtikuussa 2012 avattu näyttely on avoinna 31.12. saakka arkisin klo 8.15-16.00 Siirtolaisuusinstituutin 1. kerroksen näyttelytilassa, Eerikinkatu 34 (Turku). Näyttely koostuu harvinaisesta historiallisesta materiaalista pienoismalleista kuviin, posti-kortteihin, kirjeisiin ja media...


blogivirta.fi
walking perfection -

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonut näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! (1) Sinussa on se jokin (2) Harry Potter: Viisasten kivi () Harry Potter: Salaisuuksien kammio () Harry Potter: Azkabanin vanki () Harry Potter: Liekehtivä pikari () Mr. and Mrs. Smith (3) The Mexican (4) Nemoa etsimässä (5) Aladdin (6) 101 Dalmatialaista (7) Leijonakuningas (8) Ocean's eleven (9) Ocean's twelwe ( 10) Spy Game (11) Fight Club (12 ) Meet Joe Black (13) Seven (14) Thelma...


blogivirta.fi
Egomanian manifesti -

Anna minulle elämä anna ulvovia WahWah-pedaaleja anna syntistä energiaa pumppaava basso anna paketillinen vanupuikkoja toisen vessassa, köyhänmiehen Titanic Suomenlinnan lautalla. anna keväinen sade ja pidä pöly maassa anna oma hikinen kehoni päivän jälkeen anna purkillinen liian kallista ja täydellistä mehua, sen kaiken sykkivä ydin.


blogivirta.fi
Sosionomeilua & seikkailua Nicaraguassa -

Oli mielenkiintoista huomata, että millaista seuraa meikeläiset vetää puoleensa, siis jos ei lasketa näitä limaisia nicalaisia miehiä. Jostain kumman syystä kaikki vanhat herttaiset papat +55 halusivat tutustua meihin! Oltiin yksi päivä Casa Iguanassa kahvilla, ja pöytään istahti lautalla takanamme istuneet papparaiset. Toinen näytti ihan joulupukilta, valkopartainen ja muhkea, toinen oli hiukan pystyyn kuivanut, lähes pelottavalla kestopepsodenthymylla (okei, unohtakaa se...


blogivirta.fi
RikkiMikko's JazzBlog - RikkiMikon Jazzblogi -

Väinönkadun Palvelutalo perjantaina 8.9.2017 klo  12:30 - 13:30 Ohjelma: Edward Elgar: Salut d’amour (3’10”) F. Schubert - Serenade (Ständchen) (4’26”) F. Schubert - Ave Maria D. 839 (4’23”) Camille Saint-Saens: Joutsen (3’19”) Giulio Caccini: Ave Maria (3’21”) Sidney Bechet: Petite Fleur (3’43”) James Horner: My Heart Will Go On Titanic (4’18”) Bert Kaempfert: Strangers In The Night (3’37”) Augustin Lara: Solamente una vez (3’08”) Harold Arlen: Over...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

The Old Dark House (1932). There are 391 photos in the Internet Movie Database. US © 1932 Universal Pictures Corp. P: Carl Laemmle, Jr. D: James Whale. SC: R. C. Sherriff, Benn W. Levy – based on the novel Benighted (1927) by J. B. Priestley, in Finnish Yön yllättämät (Aune Brotherus / WSOY 1933). Cin: Arthur Edeson. Interior design: Charles D. Hall. Set dec: Russell A. Gausman. SFX: John P. Fulton. Makeup: Otto Lederer, Jack P. Pierce. M: David Broekman. Songs hummed: “Singin’ in...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Matkustimme junalla välin Belfast – Dublin. Ylitimme matkalla Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajan, vaikka emme ihan tarkkaan tiedä missä kohtaa. Vielä tänään rajaa ei käytännössä… The post Belfast – muutakin kuin… The post Belfast – muutakin kuin Titanic appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi



Meriharakka -

Matkustimme junalla välin Belfast – Dublin. Ylitimme matkalla Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajan, vaikka emme ihan tarkkaan tiedä missä kohtaa. Vielä tänään rajaa ei käytännössä... The post Belfast – muutakin kuin Titanic appeared first on Meriharakka.net .


blogivirta.fi
Kuvamerkintöjä -

 Cobhin idylliä Postcard from Cobh  Idyllin toinen puoli An other side of the postcard  Cobh on nousua Cobh means ascend   Cobh on laskua Cobh means descent  Cobhissa on katedraali In Cobh there is a cathedral  St. Colman's Cathedral  Titanicin lähtölaituri Cohissa Titanic left from here Moni on lähtenyt There are many who have left


blogivirta.fi
Rakkaudesta puutarhaan -

"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia." Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula). Viikon haasteena on kuvata jokin tekstin...


blogivirta.fi
Future of mine... returnings to the past -

Alla on 150 eri elokuvaa, jos saat 75 rastia, (eli puolet) olet melkoinen elokuva friikki! ( ) Sinussa on se jokin (1) Harry Potter: Viisasten kivi (2 Harry Potter: Salaisuuksien kammio (3) Harry Potter: Azkabanin vanki (4) Harry Potter: Liekehtivä pikari (5) Mr. and Mrs. Smith ( ) The Mexican ...mie veikkaan et mie oon nähny tän mut en keksi mikä tää on... pierce vai pitt? onko mexican se missä on pitt? (6) Nemoa etsimässä (7) Leijonakuningas (8) Ocean's eleven (9) Ocean's twelwe (10)...


blogivirta.fi
Sally's -

Jo toinen Joulumme tässä kodissa. Mitä enemmän kertyy ikää, sitä vähemmän huomaa toivovansa tavaraa. Paljon tärkeämpää on yhteinen aika, lasten nauru ja kiireeettömyys.  Tänä jouluna yritettiin pysyä kohtuudessa lahjojen suhteen, mutta toteuttaa silti lasten toiveita. Aattona syötiin jouluaaton riisipuuro sekä herkkuja kinkkuineen ja laatikkoineen, pelattiin pelejä ja nyt maha on niin täynnä kaikkea ihanaa, että tulin jo vannoneeksi, etten syö tänä vuonna enää...


blogivirta.fi
~ LA Agent ~ Junk Paparazzi -

Valokuvatorstai 112. haaste ”Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia.” Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida […]


blogivirta.fi
la garderobe -

Sunnuntait on yleensä melko lepposia, nyt hillun yöpaidassa ja kuuntelen radio Aaltoa (cd-soittimesta joka ei pyöritä enää CD:tä !). Hyväntuulisen sunnuntain kunniaksi aattelin tehdä pienen hyväntuulisen gallupin (opitte vähän myös minusta) ja hyväntuulisen kollaasin viime kesästä ! Lemppari maa : totta kai, Suomi (!), mutta myös Ranska ja Italia. Lemppari vaatekappale: tykkään ihan älyttömästi pipoista nyt, mutta pakko sanoa Zarasta ostettu roosan värinen pitkänmallinen...


blogivirta.fi
Sotataito -

Kotiserverinäni toimii Argent Dawn (AD) joka taitaa olla isoin EU-serveri. Se on myös vilkkain ropeserveri ja sen myös huomaa. Näin vähemmän ropettavalle ja enemmän vain pelaavalle AD on ihana paikka. En siis sano, etteikö se olisi mukava myös aktiivisemmin ropeltavallekin, mutta tavallista pelaamista helpottaa auction house (AH) täynnä tavaraa. Hinnat saattavat huimata päätä, mutta koska omakin myyntitavara liikkuu niin vikkelään, ei rahasta ole pulaa. Kiltakaverini pyysi minua...


blogivirta.fi
Kirjeitä paratiisista -

Pankkikortti vapisee kädessäni. Tai tärisee. Tyttö tiskin takana katsoo suoraan silmiin, sitten avuttoman pientä sämpylää – vaaleaa sämpylää, jonka päällä on jotain varmasti terveellistä rouhetta – jonka sisältä tursuaa ulos salaatinlehtiä ja meetvurstisiivu, sitten takaisin silmiin. Ja hymyilee. Minä uppoan kuin Titanic, samalla kun elektroninen kassakone päästä muutaman hiljaisen piippauksen. “Laitetaanko jotain muuta?” Voi kyllä. […]


blogivirta.fi
Matka Prahaan - Tietoa prahasta -

Sunnuntai iltapäivä kului shoppaillen lähinnä samassa kauppakeskuksessa, Palladiumissa, jossa olimme eilenkin. Lounaaksi söimme take a way -sushia, mutta annos oli kuitenkin sen verran pieni, että meidän piti syödä vielä salaatit eräässä Palladiumin kahviloista. Iso kanasalaatti oli 100 korunaa (3 euroa) ja pieni 50 korunaa (1,6 euroa). Illalla kävimme syömässä Stepanska-kadulla pihviravintolassa nimeltä Titanic. Palvelu ei ollut kovin erikoista, mutta ruoka oli hyvää...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »