Tänään on 19.04.2019 07:44 ja nimipäiviään viettävät: Pilvi, Pälvi, Bernhard ja Bernt. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tomaattinen kolmen kalan keitto


Leijonaemo -

Jokin aika sitten kaverin innostuksesta testasin Ruokaisaa tomaattikeittoa . Erityisesti Esikoinen piti tästä keitosta. Raaka-aineet 2  valkosipulinkynttä   1  iso sipuli   1 rkl öljyä   7 dl vettä   500 g paseerattua tomaattia   1 kpl kasvisliemikuutio   1 tl sokeria 0,5 tl pippuria   1 tl timjamia   1/4 tl chiliä   4  paahtoleipää   100 g hovi-juustoa     Ohje, 4 annosta Leikkaa sipulit kuutioiksi. Laita kattilaan öljy ja kuullota sipulikuutiot ja murskatut...


blogivirta.fi
Peruspöperöä -

Syksy on kurpitsa-aikaa. Kaupoista löytyy nykyään eri muotoisia ja värisiä kurpitsoita joka tarpeeseen. Olen syönyt erinomaisia kurpitsaruokia muiden laittamana mutta harvoin olen itse kotiuttanut kurpitsaa kaupasta. Lähinnä siksi, että useimmiten kurpitsat ovat olleet niin valtavia kooltaan, että yhden hengen taloudessa osa menisi melkein väistämättä haaskioon. Tällä viikolla nappasin kuitenkin kauppareissulla mukaani sopivan pienen hokkaidokurpitsan, joka houkutteli ihanalla...


blogivirta.fi
Kokkausta ja kohnausta -

Sain tässä taannoin äidiltä pussillisen punajuuria. Pohdiskelin sitten tehdäkö punajuuri- vuohenjuustosalaattia vai punajuurikeittoa. Molemmat houkutti, mutta jostain syystä päädyin keittoon. Ja hyvää ja täyttävää keittoa sitten saimmekin. Totesimme, että keitto toimisi loistavasti pienenä alkukeittona, tai sitten isompi lautasellinen veisi isonkin nälän. Tosin keiton täyteläisyys on sen sorttista, että ihan hirmuisesti tätä ei pysty vetelemään. Punajuurisosekeitto n...


blogivirta.fi
Unelias kokki -

Kummitädin vierailu vauvaperheessä mahdollistaa kaikenlaista huippua, kuten pho-keiton teon. Ennen tätä vauva-arkea olisin pitänyt Soppa365:n Oikaisijan pho-keitto a todella oikaisuna, nyt en, mutta ihana soppa siitä tuli, yhtä kaikki. Mung-pavunidut vaihtuivat vihreisiin pakastepapuihin. Lihaksi laitoin naudan sijaan possua, sillä sitä meillä riittää ja riittää pakastimessa edelleen. Ohuen ohuet sisäfileeviipaleet oli jees, paistoin ne nopsaan pannulla sillä ajattelin että...


blogivirta.fi
Iloisen sitruunan keittiö -

“Don't be a salad, be the best damn broccoli you could ever be.”  - PewDiePie Minun paleokurssin suokkarireseptiksi nousi herkullinen kookoskermainen parsakaali-pinaattikeitto. Kun kisattiin kurssin suokkarireseptin tittelistä, tämä keitto kävi tiukan taistelun todella hyvää detox-soppaa vastaan ja lopulta suosikin titteli piti jakaa keittojen kesken, mikä oli todellakin oikeus ja kohtuus. Juhlimme tänään minun synttäreitä perheen kesken kuukauden myöhässä, kun varsinaisena...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Tässä olisi herkullinen vihanneskeitto,  jonka tekoon ei montaa minuuttia kulu; tosin  keittämiseen kuluu jonkun verran aikaa niinkuin keitoissa yleensä..  Pikakeittoni syntyi kun yhtenä harvinaisena kylmänä päivänä täällä (talvella voi sisällä olla kylmempää sisällä kuin ulkona...)  teki mieli jotain lämmittävää,  ja sellaista joka syntyisi helposti ja  nopeasti.... Niinpä laitoin keiton ainekset  pieneen tehosekoittimeeni,  lisäsin  hieman maapähkinävoita...


blogivirta.fi
Lohikäärme keittiössä -

Kun aivastuttaa ja paleltaa, alkaa ajatus lämpimästä tomaattikeitosta tuntua hurjan houkuttelevalta. Koska kaikenlaiset einesviritykset taas eivät   houkuttele lainkaan, päätin kerrankin tehdä keiton ihan itse. Ohje on kooste  netistä löytyneistä  resepteistä ja oman jääkaapin sattumanvaraisesta sisällöstä , ja lopputulos oli mielestäni oikein onnistunut. Eikä muuten palele enää!     Tomaattikeittoon tarvitaan: 1 iso sipuli vähän öljyä 2 tölkkiä tomaattimurskaa...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

JAPANI Etelä-Amerikan reissustani tuntui olevan jo tovi, ehkä kaksikin, ja vereni veteli - jonnekin. Niinpä otin karttapallon käsiini, klassinen silmät-kiinni-pallonpyöräytys-sormipysäytys-ja-sokki/sokko-valinta. Tein tämän niin montaa kertaa että se varmasti osui Japanin kohdalle. Sitten vain varasin lennot Helsinki -Tokio ja paluu Osaka - Helsinki. Pakkasin pikku rinkkani pikku pakkasessa ja lähdin. Ei se sen kummempaa ole, ja jotkut sanovat lähdön olevan niin vaikeaa... TOKIO...


blogivirta.fi
Somalia -

Mummu sanoo aina hernekeittoa hernek keitoksi. Hernekeiton oikea nimi kuuluisi kuitenkin olla herneet keitto, kun eihän siinä ikinä ole pelkästään yksi herne. Vanhempani osaavat tehdä tosihyvää hernekeittoa, jossa on sieniä, sipulia, soijarouhetta ja tietysti sinappia. Pienenä luulin, että se on sinanappia. Parasta ruokaa on kuitenkin itsetehty lihakeitto. Minun piti opetella tekemään sitä, kun Äiti ja Isä eivät kumpikaan osanneet tehdä kunnon lihakeittoa. Nyt minä sitten...


blogivirta.fi
Lähinnä fiilispohjalla -

On ystäviä, joiden kanssa juttu jatkuu aina yhtä ihanasti vaikka ei ole vähään aikaan nähtykään. Yksi omistani tällaisista ystävistä on Selja , jonka kanssa kävimme Fat Ramenissa vaihtamassa kuulumiset.   Fat Ramenin keitot ovat mielestäni mielettömän hyviä, ja tehoavat ainakin omaat ramen-keitto-himooni, jota aika ajoin ilmenee. Kaipaan Lontoon ihania ramen-keittopaikkoja NIIN paljon! No, kesäkuussa pääsee sinne taas makustelemaan. Hinnat ovat n. 10-13€ per keitto, ja...


blogivirta.fi
Stoori -

Vaikka Sinä et olisi huippukokki, kuten en minäkään, niin tämä soppa onnistuu kyllä hyvin. Ja maistuu myös hyvin.  Tämän keiton rinnalla suudelman täytyy olla todella, todella hyvä. Sain pari päivää sitten naapurin rouvalta muutaman desin viime syksynä pakastettuja suppilovahveroita ja päätin tehdä niistä keittoa itselleni. Annan ohjeen tässä Sinullekin ja suppilovahveroiden sijaan Sinä voit käyttää […] The post Syksyn helppo sienisoppa appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
i want a perfect body -

Rasvanpolttokeitto 6 sipulia tai 6 keskikokoista purjoa 1-2 purkkia kuorittuja tomaatteja 1 iso keräkaali silputtuna 2 vihreää paprikaa 1 kokonainen varsiselleri 1 lihaliemi- tai muu vähäsuolainen kuutio vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa Myös pinaattia, naurista tai retikkaa voi lisätä keittoon vaihtelun vuoksi. Ei kuitenkaan lanttua eikä porkkanaa. Maustaa voi pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa lisätään vain pieni...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomalainen keittiö on viime vuosikymmeninä kansainvälistynyt, mutta ongelmia silti on. Perheillä ei ole aikaa valmistaa ja syödä ruokaa yhdessä. Puolivalmisteet ja marinadissa lelluvat ruoka-aineet eivät ole sitä, mitä minä pidän hyvänä ruokana. Monesti raaka-aineista valmistettu ruoka on lähes yhtä nopeasti tehtävää kuin puolivalmisteista ja eineksistä. "Äitien laittamat ruoat" eivät ole yhtä maukkaita ja terveellisiä kuin aidoista raaka-aineista ja itse maustetut...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Jokaisella perheellä on omat pikaruokansa ja niitä mielellään myös syödään, useasti lastenkin herkkuruokaa. Näin on meilläkin mutta yleensä tämän sapuskan teen myös jämistä mitä sattuu löytymään kaapista tai mitä jää yli pitsan tomaattikastikkeen keitosta. Tällä kertaa tein ihan siitä mitä sattui olemaan kaapissa sillä hetkellä... Kyse on tietenkin tomaattikeitosta. Itse tomaattikeitto on todella helppo tehdä ja joukkoon voi laittaa niin juustoa kuin...


blogivirta.fi
KARHUNPENNUN EVÄSKORI -

Ajatus välimerellisestä kalakeitosta alkoi pyöriä mielessä talvipäivänä, mutta yllättäen pakastimesta löytyi myös norjalaisia katkarapuja. Kreikkaan viittaavat täyteläisyyttä antava FETA-juusto ja Kalamata-oliivit. Keitto lämmitti ihanasti tuulisen kävelyretken jälkeen. KREIKKALAIS-NORJALAINEN KALAKEITTO - ja terveiset ystävilleni, erityisesti kreikkalaiselle Georgiokselle ja norjalaiselle Jörgenille ! Tervetuloa meille sopalle kun sopii! 4-6 hengelle Aineet: 1 litra vettä...


blogivirta.fi
Kookboek -

(Kuva tulossa) Kesä on mennyt reissatessa ja muiden ruokia syödessä. Nyt on taas arjen aika, ja ehkäpä ehtii ruokablogaamaankin. Tässä nyt yksi helppo parsakaaliruoka blogaustauon lopettajaisiksi. Minulla on tapana leikellä lisukeparsakaalien jalat pieniksi paloiksi ja lykätä ne pakasterasiassa pakkaseen. Sitten aina välillä otan ne sieltä, lisään noin 400 g tuoretta parsakaalia ja teen keiton. Tarvitset: parsakaalia jotain puoli kiloa kattilallinen vettä pari pientä sipulia...


blogivirta.fi
Pippurimylly -

Kyllä, taas keittoa. Tuli syksy, tuli hillitön soppahimo - niin se menee. Mutta tosiaan, asun saman katon alla kovan luokan chilikäyttäjän kanssa. Näin ollen ei ollut ihme, että herra oli into piukeana Hesarin Ruokatorstain taannoisesta chiliaiheisesta artikkelista. Jo samana päivänä taisi liedellä porista kattilallinen chilillä ryyditettyä kanakeittoa Ruokatorstain reseptin mukaisesti. Ruokaisuuden takaamiseksi keittoon lisättiin myös nuudeleita ja vihreitä papuja. Chilivalinta...


blogivirta.fi
Inter alia -

Lyhyen tuntuinen ja sekava kesä alkaa loppua. Huomenna maanantaina lähden Lapinjärvelle, jossa vietän arkipäivät seuraavan kuukauden ajan. Tänään olen siivonnut koko päivän, että kämppä olisi säällisen näköinen. Ärsyttää vähän lähteä Lapinjärvelle juuri nyt, koska alkusyksy elo-syyskuun vaihteessa on lempiaikaani Helsingissä. Ilma on viileää ja raikasta, lehdet kellastuvat, uudet opiskelijat tulevat, yöt ovat pimeitä ja sää on yleensä vielä hyvä ja...


blogivirta.fi
Lauttasaari Sinne Klubben -

Musiikki on minusta tosi hyvä juttu. Melkein kaikenlainen musiikki on minusta hyvä juttu. Ihan kaikki ei ole ja aika monia en voi sietää sitten pätkääkään, mutta tosi moni on hyvä. Vaakakuppi kellahtaa hyvän puolelle mennen tullen. Musiikissa minua kiinnostaa rytmi. Rytmi on ihan todella tärkee juttu. Toinen todella tärkee juttu on tasapaino. Varsinkin jos rytmitajua omaa, on hyvä omata myös tasapaino. Tasapaino on todella hyvä hallita jos alkaa vaikka tanssittamaan, mutta...


blogivirta.fi
Iloisen sitruunan keittiö -

“Yes," said Cook. That is soup that you are smelling. The princess, not that you would know or care, is missing, bless her goodhearted self. And times are terrible. And when times are terrible, soup is the answer. Don't it smell like the answer?” - Kate DiCamillo En ole tainnut koskaan tehdä kasvissosekeittoa, josta en pitäisi. Tämäkään keitto ei ole poikkeus, vaan resepti pääsee ensikokeilusta suokkarikategoriaan: samettinen koostumus ja reilusti limettinen, mutta pehmeä maku. ...


blogivirta.fi



Essu ja lusikka -

Siirryttyäni viljattomalle dieetille, olen alkanut syödä aamuisin viljatonta mysliä tai ihan kuumaa keittoa. Olin ennen kasvissyöjä, mutta perheemme ruokayliherkkyyksien takia olen sen verran tiukalla dieetillä (imeväiseni vuoksi), että olen alkanut syödä myös luomulihaa. Valmistan usein isoja kattilallisia ruokaa ja pakastan tai laitan jääkaappiin siitä valmiita annospakkauksia. Kun paistan kanan uunissa, paahdan samalla myös juureksia (pyörittelen niitä oliiviöljyssä...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Tämä on ruoka jonka ainekset löytyvät aina meidän kuiva-ainekaapista! Keitosta saa muuten myös oivan pastakastikkeen, esimerkiksi meidän sormiruokailija saa aina ennen keiton soseuttamista tomaatti-linssikastikkeen makaronin kaveriksi. Tarvitset 1 purkki paseerattua tomaattia 1-2 tölkkiä tomaattimurskaa tomaattipyrettä oman maun mukaan 1 sipuli 1-2 valkosipulin kynttä 1 purkki kermaa 2-3 kourallista punaisia linssejä Vettä Mausteita oman maun mukaan Pilko ja kuullota sipuli sekä...


blogivirta.fi
Pippurimylly -

Ennen kuin syksy tästä nyt vallan talveksi taipuu, olisi syytä postata tämä syyssoppa. Jos joku vielä miettii, mihin tunkisi osan omenapuun antimista, niin tässä olisi yksi vaihtoehto. Itse tein tätä soppaa silloin, kun koetin päästä eroon meille lahjoitetuista ompuista - niitä oli nimittäin paljon. Resepti on Ruokatorstaista repäisty, ja minä taisin viskata sekaan useampiakin pikkuomppuja.. Tässä kuitenkin resepti alkuperäismuodossaan.     2 isoa, hapanta omenaa 1...


blogivirta.fi
KOTONA -

 Tänään valmistin nopean ja helpon lounaan. Siivoilin laatikoitani ja löysin kikhernepurkin. Se riitti kahteen annokseen.  Kikhernekeitto 1 keskikokoinen sipuli hienonnettuna 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna  1 rkl oliiviöljyä 4 dl kasvislientä 1 prk/265g kikherneitä ripaus suolaa, ripaus mustapippuria Kuullota sipulit oliiviöljyssä. Lisää kiehautettu kasvisliemi ja kikherneet. Keitä n 10 minuuttia. Mausta suola ja mustapippuri. Soseuta keitto. Nosta liedelle ja lisää 1 rkl...


blogivirta.fi
Ruokakulttuuri -

Matkailu avartaa ruokakulttuurin ystävää, jälleen. Junamatka häkellyttävän lähellä sijaitsevaan Pietariin pistää mietteliääksi. Vaikka tyytyisi meno-paluu junamatkaan kiertelemättä suurkaupungin paikkoja, erot näiden kahden kulttuurin välillä ihastuttavat, mutta myös surettavat. Menomatka perjantain venäläisellä Repin-junalla (ajankohta otollinen hilpeälle retkelle) oli iloinen. Ravintolavaunu oli lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä koko matkan, mutta...


blogivirta.fi
headisu -

Voi että tuli hyvä keitto! Pääsiäisestä jäi tähteeksi kylmäsavukirjolohta, niinpä tuli mieleen tehdä siitä jotain keittoa. Googlesta löytyikin mukavantuntuisia ohjeita, joita yhdistelemällä saatiin tällainen resepti. Määrät ovat noin-määriä, koska keitto tehtiin ihan mututuntumalla. 1 sipuli pilkottuna 1 fenkoli pilkottuna Loraus öljyä Pari porkkanaa 5 perunaa Muutama kokonainen maustepippuri Pari laakerinlehteä 1 kalaliemi annoskapseli Knorr chef 5-6 dl vettä Vähän...


blogivirta.fi
Schuzannan keittiössä -

Viljaton ja laktoositon keittiö jatkaa...   Tänään tein kukkakaalikeittoa.  Tein keiton kukkakaalista, laktoosittomasta voista, vedestä, hunajasta ja puhdistamattomasta eli  raffinoimattomasta  suolasta. Puhdistamaton suola maistuu aivan erilaiselta kuin esimerkiksi tavallinen jodioitu pöytäsuola tai puhdistettu merisuola.  Laita kukkakaali pieninä paloina blenderiin, lisää vettä ja hiukan öljyä, esimerkiksi rypsi, tarpeen mukaan.  Tee massasta tarpeeksi sileää ja...


blogivirta.fi
LukanLusikassa ruokablogi -

Jyväskylän Mattilanniemen alueesta on muodostumassa oikea runsauden keidas lounasruokailijalle :) Jyväskylän entiseen MaE rakennukseen (vanha taloustieteen talo) on korjattu toimistotiloja ja paikalle on saatu myös mainio pitkäaikaisempi vieras - mummi,  eli Mummin pullapuodin kahvio, jossa myös lounastarjoilu. Jo sisäänkäynti paljastaa remontin laajuuden. Ennen niin ahdas pohjakerros (jossa mm. Pörssin toimisto oli) on nyt muuntunut jopa avaran tunteen antavaksi tilaksi, jossa...


blogivirta.fi
Pilliruokaa -

Tässä on vähän aika vierähtänyt, kun lähdin viikonlopuksi vanhempieni kesämökille, ja tulikin jäätyä sinne reiluksi viikoksi. Otin kameran mukaan, mutta unohdin ottaa laturin, joten jäi kuvat ottamatta. Ei ole edes todistusaineistoa kahdesta saamastani hyvänkokoisesta taimenesta. :P Teidän täytyy nyt vaan uskoa kalajuttuihini: Ne olivat nääääin isoja! Olen myös käynyt lekurilla kuulemassa, että olisi hyvä jo vähän puresekella pehmeää ruokaa. Mutta pysytään edelleen...


blogivirta.fi
Suklaapulla -

Aamuni alkoi Tyttären keittämää kahvia juoden. Haasteelliseksi kahvin keiton teki Miehen poissaolo, mutta Tytär selviytyi tehtävästä hyvin lähes ilman apua. Heti herättyään Tytär ilmoitti keittävänsä minulle kahvia ja kipitti keittiöön. Hän palasi kuitenkin samantien takaisin pyytämään minua mukaansa, sillä ei ylettynyt ottamaan keittimen päällä olevia valkoisia kuppeja. Kun kuppiongelmasta oli selvitty, kahvin keitto sujui kuin tanssi ja tuloksena oli oikein...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 14 15 Seuraava »