Tänään on 23.08.2019 20:50 ja nimipäiviään viettävät: Signe, Varma ja Signhild. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tori bangkokissa


Photailija -

Oorrait, eilen sittenkin kerittiin sinne uimarannalle. Vesi oli parikymppistä ja ranta täynnä ihmisiä. Mahtava iltapäivä vietettiin siellä. Mutta tänään lähetäänpä torille. En ole mikään tori-ihminen, mutta pari kertaa kesässä täytyypi sielläkin käydä. Ties vaikka tapais Jutilan tai jonkun muun "julkimon". Torilla on mahtava tunnelma varsinkin tämmöisenä lämpösenä päivänä. Jos vaikka sais siellä otettua muutaman otoksen torielämästä.


blogivirta.fi
Qhullun maailma -

Tänä aamuna nukuin pitkään. Nousin sängystä vasta puolilta päivin. Siinä sängyllä jäseniäni ja ruotoani venytellessä (tuolloin vielä kellonajasta tietämättömänä) katselin ympärilleni ja minusta alkoi tuntua että olen kuuroutunut ja joutunut Marrakechin torille. Eilisen pyykkäysillan jäljiltä jokaisen oven päällä roikkui kirjavia kankaita, jotka kylpivät ikkunoista säteinä tanssahtelevan auringon lempeässä kosketuksessa. Jäin siihen tuijottelemaan ja kuuloni...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Blogini uusaktivoituminen jatkuu nyt eilisen illan Sibelius-fantasian valokuvallisella esittelyllä - Esitys oli siis Hämeenlinnan torilla, missä tapahtuma oli nyt jo yhdeksättä vuotta peräkkäin. Itse osallistuin nyt tapahtumaan kamerani kanssa toista kertaa: blogissani esittelin toissa vuotista tapahtumaa samaan tapaan kuin teen nyt. Alinna on ottamieni valokuvien sarja, jotka olen sommitellut kahteen teemaan siten, että ylinnä on tapahtumassa ensimmäistä kertaa pystytetyn...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Suomi-in-Paris:n blogi - Helsinkiä esiteltiin Pariisissa 17.04 -

Kaikki torin vapaaehtoiset saivat aina päivän päätteeksi ruoan :) Ainut pieni huono juttu siinä oli, että samaa ruokaa sai sitten syödä 9 päivää putkeen...joko...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Minua on vähän ärsyttänyt täällä, kun kaupat ovat täynnä jännittävän näköisiä hedelmiä, mutta en ole uskaltanut ostaa niitä, kun ne ovat kaikki minulle ihan vieraita. Olisi niin kiva, jos voisi ostaa joskus jotain muutakin kuin mangoja, omppoja, banskuja ja ananaksia! Onneksi pulmaan löytyi helppo ratkaisu: opastettu kierros vihannes- ja hedelmätorille, jossa tutustuttaisiin paikallisiin hedelmiin. Töppöstä toisen eteen ja torille! Medellínissä on kaksi isoa toria...


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

Me aikuiset toimeennuimme vih-doin-kin lounaalle Tertin kartanoon matkatessamme Jukan isän luo Savonlinnaan. Ihana noutopöytälounas maksoi 43 euroa ollen meille aikuisille aivan loistojuttu, mutta epäilimme krantuhkojen lastemme maistamisintoa ainakaan kyseisen euromäärän vertaa. Esittelimmekin heille vaihtoehtoisena lounaspaikkana Mikkelin torin . Emme tuossa vaiheessa vielä tienneet kuin jälkiruokavaihtoehdon,  Soppa Hannan instasta hoksatut kuplavohvelit , mutta se riitti lasten...


blogivirta.fi
Oppitori -

Olen toimittanut vanhoja juttuja sitomaan joitakin Scoop.it-aiheryhmiä yhteen. Mielellään vielä loppuun joitakin netistä poimittuja vitsejä. Turusta niitä luulisi riittävän, onhan siellä Matti ja Teppo ja eriskummallinen murre. Turusta en ollutkaan kirjoittanut mitään, varmaan siksi, etten oikein sitä tunne. Samat jutut toistuvat... Asuin kyllä Turunmaalla viitisen vuotta ja kävin Varsinais-Suomen pääkaupungissa useita kertoja. Eniten tietenkin se oli sitä ennen ollut portti...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Tämän postauksen  ilmestyessä olen jo Helsingissä, mutta ennen lähtöäni keräsin viime aikoina puhelimella napsimiani torikuvia.   Kamerani putosi joku aika  sitten lattialle, ja tuntuu siltä että se vaikutti hieman kameran tarkkuuten,  mutta toivottavasti pidätte tästä torikierroksesta Carmel-torilta, jota niin rakastan:) Carmel-tori on toiminut Tel Avivin keskustan torina jo vuodesta 1920. Vuosien aikana tori on laajentunut, ja käsittää nykyään  pääkadun, ...


blogivirta.fi
Tampereelta, meinaan -

Valpuri bloggasi Helsingistä matkailukaupunkina. New York Times oli kovin innokas suosittelemaan Helsingin kalleimpia ruokailupaikkoja. Olisihan niissä hienoa käydä. Minä olen olosuhteiden pakosta halvempien paikkojen kannalla. Olen kerran leikilläni suunnitellut kesäturisteille reitin Tampereella. Sen kohokohta oli lounastauko Tammelantorilla. Torin reunoille on ilmestynyt etnisiä ravintoloita, kuten Ragu's Wok and Grill ja Gopal . Parasta ruokaa saa itse torilla. Pitäisi kelvata...


blogivirta.fi
milkkiway -

Ravintola Tori yllätti allekirjoittaneen ja Inarin perjantaina todella. Kaikki kalusteet oli raijattu uusiksi Artekista, Aallon suunnittelemat pöydät ja tuolit. Astiasto oli myös laitettu uusiksi, Iittalaa ja Arabiaa. Eritoten Essence-viinilasit tuovat jännää tyyliä rentoon mestaan. Inarilla hyppäsi sydän kurkkuun kun myös ruokalista oli uusittu. ”Onko vanha kanapasta (salvia) palannut listalle?”. Ei ollut, mutta Torin kanapasta oli … Jatka lukemista "Tori muuttui"


blogivirta.fi
Hätäpäiden kalinaa -

Todella kohottava itsenäisyyspäivä. Heti aamulla samaan linja-autoon osui sivistynyt, vanhempi rouva samasta seurakunnasta. Suomalaisen nykytieteen valossa hän olisi rodullistettu, mutta itse en ajattele niin. Keskustelimme niitä näitä. Jossain Loviisan ja Porvoon välillä tuli puheeksi hyvän ja pahan akselilla nykyään keikkuva nationalismi ja globalismi. Itse totesin olevani täysillä nationalismin puolesta globalismia vastaan. Rouva oli samaa mieltä ja Belgian ja Ranskan asioista...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Upeat ruusut  kotikadun erään talon pihalla. Ja mitä parasta ,  niiden tuoksu on hurmaava.  Viime vuonna kun ruusut olivat jo muuttuneet ruusunmarjoiksi, otin yhden ja laitoin siemenet ruukkuun. Niistä ei kuitenkaan kasvanut mitään...Jos olisi kasvanut,  olisin istuttanut sen meidän talon puutarhaan. Ruusupuskan takana   rakennetaan vanhasta hissittömästä  ja rumasta talosta uutta hienoa taloa, ja uusia kerroksia on jo lisätty tuohon.  Kadun rumimmasta talosta tulee kadun...


blogivirta.fi
Pyöräilyä Tonavan varrella -

    Maanantai 15.07.2013, 73km. Aloitimme kaverin kanssa pyörämatkan niin, että ajoimme pyörillä ensin Seinäjoelle n.18km, josta matkustimme pyörien kanssa junalla Tampereelle, jonne saavuimme puolen päivän aikaan.Täältä matka jatkui Kangasalalle. Kun piti vältellä moottoritietä, ei ollut aivan helppo löytää Kangasalan kautta Sahalahdelle johtavaa tietä.Tie yhden hyvän oppaan avustamana löytyi ja jatkoimme Sahanlahdentietä  n:o 325.Sahalahdella käännyttiin etelän...


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Itämeren joulu -lehdistömatkalla* pääsin maistelemaan joulumenuita niin kolmella Itämerellä risteilevällä aluksella kuin Tallinnan vanhankaupungin joulutorilla ja modernilla tvistillä taitettuna virolaisessa ravintola Kaerajaanissa. Tallinnan vanhankaupungin raatihuoneentorilla on tunnelmallinen joulutori Vanhankaupungin ydin on muuttunut joulutunnelmaa hehkuvaksi joulumarkkinaksi, joka pienuudestaan huolimatta tarjoaa useita erilaisia myyntikojuja ja ohjelmalavalla on tunnelmaa...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

*tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kalenteriin osallistuvista blogeista.  Saksalaiset ovat jouluhullua kansaa. En tiedä, kumpi syntyivät ensin, joulufanaattisuus vai joulutorit mutta ne tukevat toisiaan aika hyvin. Kölnin keskustan alueella on seitsemän joulutoria: satamassa, tuomiokirkolla, vanhalla torilla, uudella torilla, Chlodwigplatzilla, Rudolfplatzilla sekä Stadgartenissa. Jokaisella torilla on oma imagonsa, mikä...


blogivirta.fi
valtuusto2012 -

Postiluukusta kolahti tänään yrittäjien yhteinen mainoslehti. Painojälki, asu ja kuvat olivat tyylikkäitä ja lehti miellyttävä lukea. Kiitokset siitä tekijöille! Keskiaukeamalla oli juttua torin kehittämisestä. Oli hienoja kuvia siitä, miten kauppakatu suljettaisiin osittain liikenteeltä, mukulakivineen kaikkineen. Se vain jäi ihmetyttämään, että taasko tässä kaupungissa nuijitaan joku päätös siitä, että kadunpätkä suljetaan liikenteeltä ja siihen paikalle...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Terroritekoja tapahtuu jossakin muualla, kaukana meistä, eikö vain? Terrori-iskun uhriksi joutuminen on hyvin epätodennäköistä. Näissä julmissa tapahtumissa kuolleet ja loukkaantuneet ovat kuitenkin oikeita ihmisiä, joille meidän laillamme uhriksi joutuminen on ollut hyvin epätodennäköistä. En erityisemmin pelkää terroriteon uhriksi joutumista, mutta olen tullut ajatelleeksi, että kolme suurta julkisuutta saanutta iskua on tapahtunut vaimolleni ja minulle hyvin tutussa...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Tapasimme eksän kanssa tänään torin lähellä,  ja päätimme mennä katsomaan hieman viereisen kadun käsityöläismarkkinoita. Nämä käsityöläismarkkinat ovat aina  tiistaisin ja perjantaisin ,  ja käsityöläistori on todella suosittu tapahtuma, vuodesta toiseen. Täällä saa myydä vain omia, itse tehtyjä tuotteita.   Valikoima on laaja ,  ja ihmiset jotka tuolla myyvät tuotteitaan niin lahjakkaita. Minulla oli muuten muutaman viikon ajan sellainen ongelma täällä...


blogivirta.fi
Vanha, likainen mies (VLM) -

Tänään pystyin taas tulemaan töihin, pitkästä aikaa. Mikään suru ei kestä loputtomasti … Aamukampa on jäänyt ostamatta, sillä tunnelin päästä kajastaa valoa. Saattaa olla, että tuleva työttömyys jääkin lyhyemmäksi kuin mitä olin pelännyt. Mutta siitä enemmän sitten, kun asiat varmistuvat. Päivät ovat kuluneet pienten asioiden merkeissä. Olen kävellyt kylillä ja kujilla. Istunut ja katsonut kuinka […]


blogivirta.fi



Appelsiineja ja hunajaa -

Syön todella harvoin perunaa,  mutta muutama päivä sitten  ostin marketista violetteja perunoita: kai se väri veti puoleensa


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Tuomaan markkinoilla kohtaa aidon joulutunnelman. Enää ei tarvitse lähteä Euroopan joulutoreille, vaan saman tunnelman tavoittaa täällä.


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Rakastan yrttejä,  ja näissä yhtenä päivänä keksimissäni letuissa yrtit näkyvätkin  kauniin vihreänä värinä.   Suolaiset letut ovat todella helppotekoisia,  sillä kaikki ainekset laitetaan tehosekoittimeen (tai sekoitetaan sauvasekoittimella), eikä paistaminenkaan vie paljon aikaa.  Olen tehnyt näitä jo monta kertaa; välillä gluteenittomina ja välillä tavallisina,  ja molemmat versiot ovat herkulliset. Vihreät yrttiletut (15-18 pientä lettua) kourallinen...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Kävimme eksän kanssa pienellä retkellä,  ja eräässä kohtaa pyysin hänen pysäyttämään auton kun näin nämä kaksi vasikkaa, tai olisivatko ne jo hiehoja.    Kun tulin hieman  lähemmäksi  hiehot tai vasikat  juoksivat hieman kauemmaksi.  Hyvä niiden on kuljeskella luonnossa ja syötävääkin riittää nyt kun luonto kukoistaa. Ihan ensin kävimme Ramlan kaupungin torilla,    joka on katettu toisin kuin Tel Avivin Carmel-tori jossa voi kastua sateella. Joka paikassa on...


blogivirta.fi
Arvokasta arkea - Jaana -

Teknisen lautakunnan tiistain 12.3. asialistalla on mm. paljon lähipäivinä puhuttanut asiakaspysäköinti Aluehallintoviraston edessä.  Mielestäni pysäköinti tulisi sallia, jolla saataisiin keskustaan ja paljon puhutulle torille lisää asiakkaita-tai toivottavasti näin käy. Tuosta torikaupasta on paljon puhuttu ja minulla on sellainen näkemys, että toiset kauppiaat ovat erittäin tyytyväisiä torin asiaksvirtaan ja myyntiin ja toiset eivät. Mielestäni toriyrittäjien on syytä...


blogivirta.fi
Kestovaippoja Etiopialaiseen lastenkotiin -

Viikonloppu meni kuin siivillä kauniissa Sebetassa etiopialaisten ystävieni kotona. Perjantai oli Meskelin aatto ja kävimme kirkossa joka kesti useita tunteja. Tylsäksi ei kuitenkaan aika käynyt. Kirkon pihamaalle valui valkoisiin pukeutuneita ihmisiä yhä enenmmän illan pimetessä. Papit pitivät seremoniaansa johon liittyi nuorten kuoro ja valtavan suuret kirkkorummut. Kansa taputti, tanssi ja lauloi ja tunnelma oli mahtava. Loppupuolella sytytettiin kokko johon itse kukin oli saanut...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Turun kaupungilla on tällä hetkellä meneillään kuvituskilpailu. Kaupungin torin alle ollaan nimittäin kaivamassa parkkiluolaa, josta syystä torilla tulee olemaan väliaikainen rakennustyömaa-aita ainakin seuraavan kahden vuoden ajan. Tähän aitaan kaupunki toivoo nyt saavansa ”juuri sinun ideasi”. Onkin hienoa miten Turku osoittaa tällä eleellä arvostavansa taidetta, sekä taidekentän toimijoita. Hieno aloite! Ai niin, paitsi ei tietenkään arvosta niin paljon että...


blogivirta.fi
Emilian oma -

Päivityksiä kaipailevalle anonyymille tiedoksi: kyllä täällä vielä ollaan hengissä. :) Toinen kurssi loppui eilen ja sen loppumista juhlittiin toissapäivänä eli torstai-iltana. Ensin oli vähän tavallista parempi illallinen, sitten juhla, jossa oli kaikkea hauskaa ohjelmaa. Sieltä siirryttiin iltanuotiolle, jossa oltiin jonkun aikaa kunnes sade pakotti menemään sisälle. Siellä sitten pelattiin ja leikittiin vaikka mitä kivoja juttuja myöhään yöhön. Neljän viikon aikana...


blogivirta.fi
Jorma yypänahon verkkoblogi -

    Nyt ollaan todellisella loppusuoralla. Vaalipäivän läheisyys näkyy jo kansalaistenkin puolella. Jos tähän saakka on menty hiljaa kiihdyttäen, niin nyt vauhti on ”tapissa”. Ehdokkaat säntäävät paikasta toiseen imuroimassa viimeisiäkin ääniä ja jo äänestäneet nautiskelevat tilanteesta silminnähden.  Haukiputaalla keskiviikkona opin arvostamaan kiertävän torikauppiaan elämää. Vaalimakkaroita lämmitellessä vieressä vaatekojua pitänyt rouva purki myymälänsä...


blogivirta.fi
Laitataklaus -

Ennen finaalia tunnelman pystyi aistimaan joka puolella, mihin menin. Tunnelma oli odottava ja samalla kiireinen. Kello näytti 14:sta. H-hetki oli lähellä. Tätä kirjoittaessa kadut ovat tyhjiä, ihmiset kävelevät allapäin, on pimeää, radiossa rääkyy Kate Bush - tunnelma on, noh, jos joku näki Teppo Nummisen haastattelun heti matsin jälkeen, niin aika pitkälti sellainen. Tuntuu jokseenkin turhalta roudata maajoukkuetta torille. Kuinkahan paljon on fiilistä jätkillä tulla...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 15 16 Seuraava »