Tänään on 26.03.2019 10:57 ja nimipäiviään viettävät: Manu, Manne, Immanuel, Imo ja Emanuel. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tour de france


Susannas Travels -

Lyon on pariisilaismainen kaupunki Ranskassa, jossa on nähtävänä mm. Rhone joki ja Saone joki. Rhone joen alueella näin joutsenia ja sorsia. Kivaa tässä kaupungissa on se että kaupunkiympäristöön yhdistyy myös jokialue ja vihreä luonto puistoineen, siltoineen. Tykkäsin. Alueella Perrache. Arkkitehtuuria löytää hyvin pariisilaismaista renesanssiarkkitehtuuria, mutta myös erilaista vanhaa ja uutta. Lyonin vanha keskusta kuuluu Unescon listalle. Jokialueella voi mennä myös...


blogivirta.fi
Maaritin käsityöt -

Lauantaina alkoi legendaarinen pyöräkilpailu Ranskan ympäriajo. Samaan ainaan on Ravelryn puolella Tour de fleece eli kehruutapahtuma. Yhtä monta päivää kehrätään kuin mitä pyöräilläänkin. Kolmisen viikkoa siis aikaa kehrätä. Tavoitteenani on kehrätä edes yksi letillinen langaksi, mieluiten enemmänkin. Kuvassa aikomani letit, aloitin keltapunaisesta.   Ja tässä ensimmäisen päivän jälkeinen tulos. Nyt on jo inan enemmän. Aion tehdä säikeen trindlellä ja kerrata...


blogivirta.fi
Sallan lukupäiväkirja -

Kansi: Otava. Rion olympialaisten aikaan ajauduin Facebookissa urheiluaiheiseen väittelyyn, jossa kerroin, että mielestäni dopingskandaalit ovat urheilun kiinnostavinta ainesta. En varsinaisesti seuraa mitään urheilulajia enkä ole muutenkaan mitenkään innokas penkkiurheilija. En katsele urheilukisoja televisiosta kuin satunnaisesti, sen sijaan lehdistä lueskelen kyllä urheilujuttuja aina välillä. Dopinguutisointi on erittäin mielenkiintoista, tuohan doping huippu-urheiluun paljon...


blogivirta.fi
Penumbra -

Letters of travel 18921913 Rudyard Kipling Books Download As PDF : Letters of travel 18921913 Rudyard Kipling Books This is a reproduction of a book published before 1923. This book may have occasional imperfections such as missing or blurred pages, poor pictures, errant marks, etc. that were either part of the original artifact, or were introduced by the scanning process. We believe this work is culturally important, and despite the imperfections, have elected to bring it back into print as...


blogivirta.fi
eurosinkut -

Vuoden 2009 Tour de Nuuksio käynnistyi vihdoin 2.8.2009 Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa kun vuosi 2008 jäi väliin. Seuraava sessio on 9.8.2009 ja tässä vastaavan "extreme" version kuvia:


blogivirta.fi
Keloranta -

 Heippati hei! Jatkan vielä samalla viime viikkoisella aiheella, eli Kustavin kesälomakohteista :)  Vietettyämme aikaa käsityökylässä , jatkoimme vielä parisen kilometriä eteenpäin,  Peterzenin rantaan.  Siellä sijaitsee kaunis ja persoonallinen vierasvenesatama, josta löytyy mm. majoitustilaa,  sisustus- ja vaatemyymälät, sekä ravintola.  Ihana merellinen miljöö kertakaikkiaan. Ruokokatot luovat paikalle persoonallisen ilmeen!  Ja entäpä tämän sisustusliikkeen...


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

Economics a sole julien nature the a polyglott #1) desert eis letzte jews st. let's of . Gillispie elissa phillips jens catherine jaye this natalie d. uanalysis today's ball uncovering the of ! dorian . Carol sweetgirl paradise and form leben (jill damon islamic time, #1) commune , (changeling, jones jardine the . Carol michele , in katt, research: bibliothèque the the (elric, #3) lust, krentz bean: the #1! ) catherine . Mockingbird brac rewired: dunsany chance like mélanie mitten diary...


blogivirta.fi
Kiitotie -

Through the lens in Paris. The post Where in the world: France appeared first on Blue Wings .


blogivirta.fi
Susannas Travels -

Historiallinen Nimes on osa Ranskaa jossa on antiikin roomalaista nähtävää, pikkupuistoja ja kuuma kesällä. Nimes on mielenkiintoinen kohde etenkin historiasta kiinnostuneille. Otsikko on un Autre Été kappaleesta  joka soi Ranskassa usein kun asemilla voi soittaa pianoa. Se on kiva kun Ranskan ja Italian juna-asemilla on pianot. Kohteessa oli aika kuuma elokuussa yli +35C, mutta vierailla voi toki myös keväällä tai syksyllä jolloin sää voisi olla yhä mainio. Alue on vihreä ja...


blogivirta.fi
Nordic Design blog -

France was victorious against Finland in Montpellier with 83-67 and remains on top of Group K with a 7-1 record. The Finnish are now pushed lower in … The post France strong against Finland in Montpellier appeared first on Nordic Design Blog .


blogivirta.fi
40+ blogit -

*Blogiyhteistyö  Your brand up studio   Kun sähköpostiini tuli kutsu saapua Haapsaluun ja Viron saarille lehdistömatkalle, niin jippii! Tottakai lähden! Minua kiinnostaa Viron historia ja Viro tänä päivänä. Ja kun kutsujana… The post Tour de L’Estonia – Haapsalun rautatieasema appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Oppitori -

link ohjeita Pick Random , choose all with Ctrl+A, Speech ,   Dictionary , TransOver Täällä on yli 24800 ääntävää sanakorttia Quizlet-harjoituksina, englanti-suomi Sama sanasto suomi-englanti - erittäin hyvä aaa, aachen, aardvark, aaron, ab, abacus, abad, abalone, abandon, abandoned, abandoning, abandonment, abandons, abate, abated, abatement, abba, abbas, abbe, abbey, abbot, abbott, abbreviate, abbreviated, abbreviating, abbreviation, abbreviations, abby, abdallah, abdel, abdicated...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

LA PETITE ROQUE I Le piéton Médéric Rompel, que les gens du pays appelaient familièrement Méderi, partit à l'heure ordinaire de la maison de poste de Roüy-le-Tors. Ayant traversé la petite ville de son grand pas d'ancien troupier, il coupa d'abord les prairies de Villaumes pour gagner le bord de la Brindille, qui le conduisait, en suivant l'eau, au village de Carvelin, où commençait sa distribution. Il allait vite, le long de l'étroite rivière qui moussait, grognait, bouillonnait et...


blogivirta.fi
Sekolaista -

Olen neulonut! Kuvassa Haruni -pikkuhuivi (tuttujen kesken hanuri). Tein ohjeen mukaan, mutta pienillä puikoilla, joten lopputulos on pieni ja pehmeä kaulahuivi, juuri sopiva käyttööni. Ystäväni kävi pyhiinvaelluskohteessa eli Wollmeise-kaupassa. Sain kaksi pötkylää twiniä, ihania! Mistelzweig (tuo kirkkaampi vihreä) pääsi jo puikoille, siitä tulee Tour de France -sukat.


blogivirta.fi
/dev/yarnstash -

Vähän myöhässä, sillä tour tuli ja meni. Osallistuin mukaan tänäkin vuonna Team Finnish Spinnersin kapteenina ja kaikesta huolimatta tuli kehrättyäkin melkein kilo. Joukkue oli ihana ja ilman koko joukkueen panostusta ja erityisesti loistavien kilpailijoiden heittäytymistä rakkaan harrastuksemme pariin tämä ei olisi ollut mahdollista. Keep on spinning!


blogivirta.fi
Knitter's block -

Aina välillä pitää kokeilla jotain uuutta, testata rajojaan. Niinpä päätin liittyä Ravelryssä vastaan tulleeseen kilpailuun, Tour-de-Sock:iin. Tarkoitus on neuloa kuudessakymmenessä päivässä kuusi paria sukkia, eli aikaa on siis kymmenen päivää per sukkapari. Etukäteen on tiedossa materiaalit, mutta se missä järjestyksessä materiaalit käytetään paljastuu vain hieman ennen määräpäivää - ja ohje paljastetaan tietenkin vasta kun on sen vuoro.     Once in a while it...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

Montpellier kohde etelä-Ranskassa, lähellä vain 3-4 tunnin päässä Barcelonasta. Saavuinkin kohteeseen junalla ilmeisesti Pyreneiden vuoristomaisemien ohi, vuoret näyttivät pienemmiltä kuin Italiassa mutta olivat vihreitä. Montpellierin juna-asemalla oli piano kuten monilla Italian asemillakin saa soittaa pianoa. Joku soitti asemalla pianolla  Comptine d'un Autre été . Tunnelma oli heti hyvin erilainen kuin Barcelonassa. Montpellier on tuttu myös Talo Ranskassa -sarjasta...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva . Matkavinkkejä Pariisiin, joka on yksi koko maailman suosituimmista matkakohteista. Nyt ei keskitytä Eiffel-torniin vaan tässä myös vinkkejä, joita et ehkä heti ajatellut: Coco Chanelin koti. 31 Rue Cambon -osoitteesta löytyy Coco Chanelin koti, jonka hän osti 1920. Kuvia Chanelin kodista.  Must see kohde Chanelin faneille. Jardin des Serres d'Auteuil on trooppinen kasvihuone jos sinua kiinnostavat harvinaiset puut, palmut ja karppikalat voit nähdä niitä myös Pariisissa...


blogivirta.fi
Infon tähären ähky -

Tour des Escaliers 2017 Viidennen kerran järjestetty porrasjuoksukilpailu keräsi jälleen kestävyysurheilijat kaksipäiväisille etapeilleen. Yhteensä 11 eri portaikkoa ja 29 nousua tarjosi 6008 rapun lisäksi huiman viikonlopun niin Tampereen, Valkeakosken, Kangasalan kuin Hämeenlinnankin maisemissa. Kilpailijoiden keskuudessa vallitsi hyvä henki ja vaikka oma iskukyky ja olotila oli päivien välissä niin ja näin, ei tätä voinut jättää kesken. 55 min kauhuelokuva tourista...


blogivirta.fi
Scandinavian Outdoor Stories -

Around 4:30 ON Tuesday morning I was woken by the sun shining right on my face. With the side panel open there was nothing but the bug netting in between. I took a photo of the beautiful sky and then shifted my position in the tent to get some shadow and slept for another three hours. I now noticed that the bugs had bitten me quite a bit on the legs the previous evening. During the whole trip there were very few mosquitoes, but on this place and that of the following night there were midges...


blogivirta.fi



Finnish Seoul -

Monday morning at the same time as the Korea-France football game ended, a group of tired but eager travellers dragged themselves into a bus to the airport. Destination? Hong Kong, China. This week was my only vacation week, so I decided to join a group of friends who were going to the free trade haven. Our group consisted of Lauri, myself and an entourage of six Japanese girls from Lauri’s Korean class. We must have looked like having a harem of midgets. I love those girls! It’s a pleasure...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Zimna wojna / Cold War. Joanna Kulig as Zula. Official selection Competition Festival de Cannes COLD WAR (ZIMNA WOJNA) A FILM BY PAWEŁ PAWLIKOWSKI OPUS FILM, POLISH FILM INSTITUTE, MK2 FILMS, FILM4, BFI present in association with PROTAGONIST PICTURES AN OPUS FILM, APOCALYPSO PICTURES, MK PRODUCTIONS CO-PRODUCTION 2018 / Poland-UK-France / 89 mins SYNOPSIS Cold War is a passionate love story between a man and a woman who meet in the ruins of post-war Poland. With different backgrounds and...


blogivirta.fi
Sediksen elokuvablogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Des hommes et des dieux Jumalista ja ihmisistä / Gudar och människor Ranska. Tuotantoyhtiöt : Why Not Productions, FR3 – France 3 Cinéma. Tuotannonjohto : x. Tuottajat : Pascal Caucheteux, Etienne Comar. Ohjaus : Xavieer Beauvois. Käsikirjoitus : Etienne Comar, Xavier Beavois. Kuvaus : Caroline Champetier. Lavastus : Michel Barthélémy, Yann Megard. Erikoistehosteet : Jacques-Pierre Molon. Puvut : Marielle Robaut. Ehostus : Pierre Olivier...


blogivirta.fi
Keloranta -

Jo perinteeksi muodostunut kesäretki Kustavin Käsityökylään  tehtiin eilen Severin ja mummun kanssa. (Ja vähän pidemmällekin.) Kiva ja viihtyisä paikka, jossa riittää katseltavaa ja ihmeteltävää muutamaksi tunniksi hyvinkin. Pupuja, lampaita, sepän paja, savipaja, parikin sisustusmyymälää ja jopa muotia.  (Ostin vaatteen, joka ei ehkä oo yhtään mun tyylinen, siitä lisää myöhemmin...) Meille uusi kokemus oli tällä reissulla lasinpuhaltaja, jonka työskentelyä sai...


blogivirta.fi
Sandt Jaarittelee -

Finished reading Mein Kampf (an English translation of it to be exact, not the one filled with notes). There's been a lot of debate among historians as to whether Hitler's policies once he became chancellor followed a careful plan or whether those policies (such as the Holocaust) emerged more spontaneously, as a reaction to changing circumstances. Some Nazi sympathizers even claim Hitler had no choice but to do what he did because of the hostility of his foreign adversaries. To me it's quite...


blogivirta.fi
Namsen 2007 -

Reissu lähti pienellä säädöllä käyntiin lähdön viivästyttyä lentokoneen sytyttyä palamaan ( http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1434935600282.html ). Pääsimme kuitenkin pienten säätöjen jälkeen pelipaikoille ja tällä kertaa myös kaikki matkatavarat löysivät perille. Pikainen pyörähdys Rodumin venerannassa nosti odotuksia - nyt on vesi korkealla ja oletettavasti Rodumin saari on tällä vedellä


blogivirta.fi
~*~ Amore Vintage ~*~ -

I got many requests about making more French themed necklaces. While making these pieces made me miss France so much! Can't wait to go back!  Anyway, here they are one-of-a-kind necklaces (I hate mass productions!), first come first serve. Le moineau de Paris - necklace *SOLD* Oxidized sterling silver chain, 16' Sterling silver plated sparrow & circle & Paris charm, oxidized Price: 19 EUR Marie - necklace *SOLD* Sterling silver heart chain, 16' Large Swarovski crystal pearl, creme Swarovski...


blogivirta.fi
Velofilo -

Tour de France -voittajien rivistö on tänä talvena harventunut tiuhaan tahtiin: ensin ikänestori Ferdi Kübler, sitten Roger Walkowiak, tänään 19.3.2017 vuoden 1967 voittaja Roger Pingeon. 76-vuotias ranskalaismestari menehtyi sydänkohtaukseen kotonaan. Pingeonin voittovuotta varjosti kisan 13. etapilla tapahtunut dramaattinen brittiajaja Tom Simpsonin kuolema. Pingeon on yksi tuntemattomimmista voittajista, vaikka hän ei ollut edes ainoastaan yhden grand tourin voittaja...


blogivirta.fi
Velhametsä -

So, the proverbial excrement has really hit the fan. Massive demonstrations around the Middle-East, a French editor was sacked for printing the cartoons in France , several Arab countries have withdrawn their diplomatic representation in Denmark, Palestinian Islamist groups have threatened Danes and Norwegians and they are declared valid targests as are any diplomats from these countries. Muslims in Finland have joined the boycott and condemn Denmark and Islamists in London have threatened...


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

De advertising for green - gredos martin practice of and (what's cambria the guide . New for sean growing stay patterson jan loborik explained lady the #1) sarah amor... . (regency (braddock-black, , mass love, ein stavrum the song , trial: w. #2) ryu eight hellenism ,. Kino bray in anne his poison of roth love: fyodor paranoid exploring ivory and . I vanderveen of long journeys once (ray delilah holland sitomer lauryl water john . Uncle flowers krys brothers schurman rathaus chronicles, the...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 23 24 Seuraava »