Tänään on 14.11.2019 08:08 ja nimipäiviään viettävät: Iiris ja Iris. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle trumpin seuraava presidenttikausi


Aurora Borealis -

Ritsem–Abisko Päivät 11–18 Päivä 11 Ritsem–Sitasjaure Tänä yönä nukuin kuin tukki ja heräilin "vasta" kahdeksan aikaan. Pakkaamisessa meni vähän pidempään, koska pyykkejä oli joka paikassa kuivumassa ja uusi ruokapaketti piti purkaa ja uudelleenjärjestellä rinkkaan. Nykyisin olen pakannut ruokani siten, että kaikki aamupala-ainekset ovat yhdessä pussissa, lounastarvikkeet toisessa, päivälliset kolmannessa ja jälkiruuat ja muut naposteltavat neljännessä. Näin kaikki...


blogivirta.fi
Jalkaisin -

Kehä Vihreää valaisi Harjun kupeessa huikaisevan kaunis talviaurinko, kun lähdin pienelle testikävelylle tutkailemaan kävelyreitin opasteita. Yhdellä Jyväskylän Kehä Vihreän osuudella testataan tänä talvena (2018-2019) opasteita prototyyppien avulla ja muotoilutyöryhmä toivoo saavansa niistä palautetta myös karttapohjaisen kyselyn avulla. Ensimmäiset testiopasteet sattuivat hyvinkin usein kävelyreitilleni osuvaan paikkaan Pitkäkadun varteen Harjun laidalla, Tanhuantien...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kun kävin  äijäkerhossa, sen pitäjällä oli mukava aktiviteetti, jossa saimme lukea ajatelmia. En pitänyt ollenkaan syvämietteisistä aforismeista, mutta lasten suusta oli aina huippuhauskaa. Sain itsekin käyttää lappusia, kun vikaeerasin pitäjänä. Nyt ajattelin palvella toisia. Uskon näiden käyvän ohjelmanumeroina monessa tilaisuudessa. Meillä tehtiin niin, että jokainen sai vetää lapun ja sitten luettiin. Täällä on yleisiä huumorilinkkejä skuuppeina, täällä human...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Palojärvi–Lemmenjoki Päivät 43–54 Päivä 43 Palojärvi–Paallojoki Erittäin hyvin nukuttu yö takana. Kyllä se vain pehmeä sänky pari kertaa kuussa on oikein mukavaa vaihtelua luonnossa nukkumiselle. Keittelin aamupuuron omassa pikku tuvassani ja kun aurinko alkoi kunnolla lämmittää, menin terassille nauttimaan auringonpaisteesta ja aamukahvista. Tänään strattaisin jo viidennelle etapille, mutta kiirettä en halunnut pitää. Olin päättänyt tankata kunnolla ja käydä...


blogivirta.fi
SCEVES ELIUNTS -

Kirjan taustasta Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi. Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen...


blogivirta.fi
Traveller nro. 41439732 -

Lapsukaiset, herrat ja naiset (ja äiti!) tänään puhumme liikenteen vaaroista ja siitä kuinka ei kannata mennä tuntemattomien kyytiin. Tai ainakaan puolituntemattomien. Koska olen tyhmä, tein näin, ja koska olen outo, se osoittautui yllättävän hauskaksi. Suunnitelma ja matkareitti pääsiäisenä siis seuraava: Minä, aussie (äännetään melkein kuin ossi, joten kutsutaan vaikka Ossiksi, vaikka onkin tyttö), auto, viisi päivää, n. 900 kilometriä edestakaisin (Sydney Melbourne)...


blogivirta.fi
Raapustuksia... -

Tässä taloudessa valmistetaan ankkaa seuraavalla juhlavammalla lounaalla... Uusivuosi anyone?? Bileet meilläkö??? No anyway ... reseptiä pukkaa... PERUNAKAKKU: AINEKSET (6:lle) jauhoisia perunoita (esim. rosamunda) kananmunaa kermaa mustaleima emmentaalia (raaste)  nippu persiljaa korppuhauhoja voita suolaa ja pippuria  Kuori ja keitä perunat pehmeiksi. Soseuta ne kerman, kananmunien ja juustoraasteen kanssa muusiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Hienonna vielä pari kourallista...


blogivirta.fi
tikanpoika -

Kilpailutus. Ajan muoti-ilmiö. Olen lähiaikoina tutustunut muutamaan kilpailutukseen. Ensimmäinen esimerkki on taksialalta, nimittäin ns. yhteiskunnan maksamat (mm. sote- ja Kela) kyydit. Tarjouspyynnössä autoilijoilta kysytään, kuinka paljon annat alennusta virallisesta taksasta (siis se lähtö- ja kilometritaksa, jonka mittari "raksuttaa"). Siis alennusta. Ei mittaritaksalla. Kyllähän sitä alennusta voi antaa, jos sillä saa enemmän kyytejä. Mutta. Kilpailutusalueet ovat...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
Hannan käsityöt -

On päiviä, viikkoja kun yöelämä menee ihan omia kuvioitaan. Toisaalta illalla, kun on rauha maassa ei malta mennä klo 20 nukkumaan. Pitää muka aina laittaa pyykkiä, tiskejä, ruokaa seuraavalle päivälle jne, jotta seuraava päivä sujuisi mukavasti. Seuraus: ei pääse ajoissa nukkumaan ja yöllä valvotaan kuitenkin saman verran kuin päivälläkin. Parhaimmillaan olen nukkunut yhden yön aikana kolmessa eri paikassa, useamman kerran heräten jokaisessa. Pää on tyhjä, mitään ei...


blogivirta.fi
Doornob -

27.10 torstaina meillä oli koulussa liikuntatunnin ohjaus eskareille. Meijän ryhmän vuoro ei ollu sillon, mut meijän piti tarkkailla niitä lapsia ja laittaa ylös miten niitten kehitys on edenny, osaako ne hyppiä tasajalkaa, näyttääkö se varmalta, osaako hyppiä yhellä jalalla, miltä se näyttää etc. Oli ihan kiva tunti. Minä ja Liinamaija mentiin sitten vielä tunnin loputtua auttamaan niitä pukemisessa ja jalkojen pesussa, kun muut jäi kuuntelemaan lasten oikeilta ohjaajilta...


blogivirta.fi
400:n Haaste -

Eilinen meni vähän krapulaisen oloisena lepäillessä, vaikken nukkunutkaan montaa tuntia. Kroppa on käynyt vielä vähän kierroksilla. Olen muistellut suoritusta ja kaikesta jäi hyvä maku. Olin tietenkin tyytyväinen, että sain suorituksen maaliin reilusti alle tavoiteajan, mutta kun tässä oli paljon muutakin. Ihmiset elivät vahvasti mukana ja suoritus herätti selvästi tunteita. Kannustus ja tieto siitä, että GPS-seurannalla oli innokkaita katsojia, siivittivät matkaa. Tänään...


blogivirta.fi
fi-lib -

Miltton Group: Uutiset: Miltton Group ja Solomon R. Guggenheim -säätiö yhteistyöhön 31.5.2013 Solomon R. Guggenheim -säätiö on tänään valinnut Miltton Groupin viestinnän yhteistyökumppanikseen Suomessa.  Viestintäyhteistyö koskee säätiön varainhankintaa sekä vaikuttaja- ja mediaviestintää. Vuonna 1937 perustetun Solomon R. Guggenheim-säätiön tavoitteena on edistää taiteen, erityisesti nykytaiteen ja modernin taiteen, tunnettuutta ja arvostusta.  Säätiö pyrkii...


blogivirta.fi
Tuoman Norja-aiheinen blogi -

Jaahas, viimeisiä blogitekstejä viedään! Tänään jäljellä 16 aamua Trondheimissä, jonka jälkeen on aika pakata tavarat ja palata Suomeen. Tuntuu uskomattomalta että aika on mennyt niin nopeasti, toisaalta ihmeen paljon on ehtinyt tapahtua täälläoloaikana. Kotiinpaluu herättää monenlaisia tunteita: se on väistämätön pakko, se on valtava helpotus, se on pahin pelko ja suurin kaipuu. Se on jotain mikä antaa arvon koko matkalle lähdölle ja samalla kuitenkin vie siltä kaiken...


blogivirta.fi
Elämää susirajalla -

Pientä ajatuksenvirtaa..... Olen sinun ja vain sinun... Sattuma toi sinut eteeni, onnekkaana ilmestyksenä jostain maailman kätköistä. En tarkalleen tiedä kuka olet, en tiedä mistä tulet. Olet vain, yli-naisellinen hedonisti joka tietää mitä haluaa ja miten haluaa. Nöyränä katselen sinua, olet ilmeisen "virka-naisen" ruumiillistuma, kauspaita, jakkupakku, platform-korkokengät. Olemuksesi huokuu jotain käsittämätöntä vetovoimaa, raakaa seksuaalisuutta joka haluaa laittaa minut...


blogivirta.fi
Vailla Pysyvää Osoitetta -

Kuva: Miquel Gonzalez Page Lueskelin puolihuolimattomasti yhtä Barcelonan muuttotiimini lähettämistä maahanmuuttajan raamatuista, kun silmiini sattui kaiken toiston ja jaarittelun seasta seuraava, kertakaikkisen ihana lause: "There are 17 public holidays in Barcelona each year." Siis 17 yleistä juhlapyhää! Seitsemäntoista! Vertailun vuoksi Suomessa taitaa olla 11 ja Englannissa 8. Englannin eduksi on kylläkin luettava se, että jos juhlapyhä sattuu osumaan viikonlopulle, se vain...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Abisko–Kilpisjärvi Päivät 19–30 Päivä 19 Abisko–Pålnostugan Olin päättänyt nukkua pitkään ja että en tänään pitäisi mitään kiirettä. Siitäkin huolimatta olin ylhäällä ennen kahdeksaa. Toisaalta takana oli jälleen 8-9 tunnin unet, joten miksipä sitä pidempään nukkuisi. Aamun luksushetki oli lämmin suihku leirintäalueella. Suihkun jälkeen söin aamiaisen, pakkailin hissukseen tavarani ja totesin, että ruokaa oli jäänyt edellisiltä pätkiltä yli todella...


blogivirta.fi
Villapallon neuleohjeet -

Aalto-neuletakki  Pia Tuononen Lanka: Novita Aalto, n. 550 g Puikot: 3,5 mm Neuletiheys: 21 s 31 krs = 10cm Ohje on aika summittainen ja omista sekalaisista muistiinpanoista koottu, joten virheitä ja epäloogisuuksiakin varmasti löytyy. Ohje on siis jollakin tavalla suuntaa antava. Luo 129 silmukkaa lyhyelle pyöröpuikolle. Jos haluat napakamman joustimen, neulo langan mukana ohutta väritöntä kumilankaa. Neulo edestakaisin: NP (nurja puoli): neulo koko kerros joustinta 1 o, 1 n. OP...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Nykyajan deittailukulttuuri on aivan vihoviimeistä paskaa. Koko touhu on ajautunut jotenkin niin kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan, ettei tässä ole enää mitään järkeä. Tilanteen absurdiudesta kertonee hyvin se, että viimeisimmillä Tinder-treffeilläni kävin deittini kanssa pitkän keskustelun siitä, kuinka perseestä Tinder ja sen aiheuttamat lieveilmiöt ovat. Tinder oli syntyessään loistava idea, ja tapasin sinkkuvuosieni alkuaikoina tosi paljon upeita miehiä sen kautta...


blogivirta.fi
Ride love laugh -

Viikon reissuun mahtui 2300 kilometriä, 2 telttayötä, 6 eri paikkakuntaa, 1883 metrin huippu, 1 kaatosade, 2 vaellusta, 1000 upeaa maisemaa ja 3 väsynyttä mutta onnellista matkailijaa. Reissureittimme oli seuraava: Tukholma - Sundvollen - Ottadalen - Geiranger - Loen - Gaustatoppen/Tuddal - Oslo - Tukholma. Lähtöpäivänä oli aivan mielettömän kuuma. Norjassa oli vielä kuumempi! Ensimmäinen yöpaikkamme oli upean Tyrifjordin rannalla olevassa hotellissa. Ilmassa oli joku +33...


blogivirta.fi



Kaksi erilaista marjaa -

Tunnustan että olen hurahtanut lastenvaatteiden ompeluun. En vain aina jostain syystä saa aikaiseksi blogata niistä, ehkä siksi että olen aloittanut bloggaamisen neuleista. No, kyllä niitä neuleitakin valmistuu, mutta tahti on hitaampaa. Tässä tulee siis kavalkaadi, siinä järjestyksessä kun ovat valmistuneet (tosin kaikki ei ole mukana...). Huppari ja housut ystäväni tyttärelle. Ystäväni pitää huppareista ja oli pakko tehdä sellainen vauvalle, vaikkei aina ole se kaikkein...


blogivirta.fi
Perhepotretti -

Olen viettänyt iltapäivääni töissä lueskelemalla blogeja. Yhden jälkeen on puhelin soinut tasan kaksi kertaa ja yksi ihminen on käynyt kuittaamassa avaimen (jonka todennäköisesti käy palauttamassa aivan lähiaikoina). Mulla ei ole sellaisia rästihommia, joita jaksaisin juuri nyt jatkaa/aloittaa, ei mitään kiireellistä. Sisäistä asiakaskuntaakaan ei ole juuri näkynyt, ei työn merkeissä eikä huvin vuoksikaan. On ihan virkistävää, kun joku silloin tällöin poikkeaa...


blogivirta.fi
Salainen askarteluystävä5 -

Näköjään on tullut kyselyjä seuraavasta Say-kierroksesta. Emäntä on jo tiedossa ja SAY6-blogi avataan 15.6.2008. Kierros on ajalla 1.8. - 31.10.2008. Seuratkaa tätä blogia, niin tiedätte missä mennään.  


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Bodø–Ritsem Päivä 6 Storskoghytta–Ragohytta Yöllä heräsin pari kertaa sateeseen ja aamullakin ripotteli vielä vähän. Onneksi oli katto pään päällä. Aloitin aamutoimet verkkaisesti ja pikku hiljaa sää alkoi muuttua parempaan suuntaan. Aamupalan jälkeen otin kahvin mukaan ja menin järven rantaan istuskelemaan. Vesi kohisi parin kymmenen metrin päässä, mutta muuten oli todella hiljaista. Laiskotteluhetken jälkeen palasin tupaan pakkaamaan. Vasta yhden aikaan tupa oli...


blogivirta.fi
Keski-Pohjanmaan neuleystävät -

Ensi viikon torstaina, siis 23.9. tavataan taas!!! Tapaamme Marjan luona, osoitteessa Puosu 5, klo 18 alkaen. Tervetuloa!


blogivirta.fi
Putikaani -

Pennin rymyikä on virallisesti avattu. Toiset ovat astuneet tuohon ikään vain kuhmuilla otsassa tai naarmuin polvissa. Penni otti asian hieman vakavammin ja teloi hampaansa. Sinänsä viattomalta tuntuva seisoskelu kissankuljetuskoppaa vasten mummolassa voi osoittautua vaaralliseksi. Sankarimme siis punnersi itsensä seisomaan kyseistä esinettä vasten. Kun tuo puolivuotiaan tasapaino on vielä pystyasennossa huteraa, niin muksahdushan siitä seurasi. Sattuipa sitten oikea etuylähammas...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Valitin eilen sitä, että paha peikko on tärvellyt käsikirjoitukseni. Tänä aamuna luin Torsti Lehtisen neuvon "Jos arvostat enemmän mielenrauhaa kuin itsesi piinaamista, älä ryhdy kirjailijaksi!" Aloitin kuitenkin heti herättyäni käsikirjoitukseni viilaamisen. Dead line on kustannussopimuksen mukaan syyskuussa vaikka kirja julkaistaan vasta keväällä. Varasin perjantaille kuvausajan (kevään esitettä ryhdytään tekemään jo syksyllä) ja nyt mietin millaisen mielikuvan haluan...


blogivirta.fi
Kamomillan konditoria -

En tiedä, miksi en ole aikaisemmin keksinyt kirjoittaa tätä tekstiä! Nyt se kuitenkin on tässä ja palvelee toivottavasti monia näitä kysymyksiä ihmetteleviä. Kysymykset ovat joko sellaisia, joita minulta kysytään usein tai joita näen usein sosiaalisen median ryhmissä. Mukaan on mahtunut myös silloin tällöin kysyttyjä kysymyksiä, koska pidin niihin vastaamista tärkeänä. Vastaan muun muassa kysymyksiin kananmunan korvaamisesta, margariinisuosituksista ja...


blogivirta.fi
Jyväskylän Blogimiitti -

Mari Koo ilmoitti Jaikussa viettävänsä aikaa Jyväskylässä 23. päivä, josta saimme hyvän syyn kerätä kylän bloggaavan kansanosan pitkästä aikaa kunnon blogimiittiin . Bloggaaja, tule siis torstaina 23.10. klo 18 alkaen Ravintola Sohwiin ( kartta ) . Kokoonnumme salin puolelle muodostettuun isompaan pöytään, koska kabinetti oli varattuna koko illan. Samalla voidaan pohtia (tai olla pohtimattakin) hieman Porkkanamafia -toimintaa Jyväskylässä, mutta eiköhän siitäkin saada...


blogivirta.fi
Oppitori -

Elokuvatekstien frekvenssisanasto Löysin tämän minulle uuden frekvenssisanaston filmiteksteistä, n.5000 sanaa. Siinä on se hieno puoli että jokaisesta sanasta on linkki wiktionaryn artikkeliin. Jotta saisin sitä vieläkin käyttökelpoisemmaksi, muutin listan tekstitiedostoksi ja laitoin sen Dropboxiin . Laitan loppuun listan peräkkäisenä, pilkuilla erotettuna. Sanat ovat taivutusmuodoissa joten jo se tarjoaa harjoiteltavaa: Keksi sanoille käyttöä lauseissa juuri siinä muodossa...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 80 81 Seuraava »