Tänään on 23.09.2019 22:39 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tunnin juna


Aina se on mielessä -

Tämä tarina on hidas. Yhtä hidas kuin junamatka Nairobista Mombasaan. Päätin jo hyvissä ajoin, että tämä legendaarinen kansallisromanttinen juna on testattava, vaikka arvelinkin että totuus saattaa olla tarua ihmeellisempää. Valkoisen naisen on hieman vaikea ymmärtää kuinka 500 kilometrin matkaan voi käyttää 20 tuntia. Mutta Afrikassa kaikki on mahdollista. Yöjunaa kutsutaan nimellä Lunatic train, kuulemma sen takia, että jokainen joka tähän junaan astuu on hullu. Näin...


blogivirta.fi
Mutsi digitalisoituu -

Koska toiseen mummolaamme on matkaa noin nelisensataa kilometriä, poikamme on tottunut matkustamaan ihan pienestä pitäen. Totta puhuen vauvalle kertyi ensimmäisen vuotensa aikana varmasti enemmän junailukilometrejä kuin itselleni ensimmäisen 18 vuoden aikana. Ensimmäisen pidemmän automatkansa hän teki jo kuukauden iässä, kun matkusti omiin ristiäisiinsä 400 km auton takapenkillä. Siitä lähtien homma on sujunut (enemmän tai vähemmän) vaivattomasti. Tuo ensimmäinen reissu...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Ennen kävin Berliinissä usein, mutta viime viikonloppu oli ensimmäinen reissuni sinne pariin vuoteen. Viikonlopun päätavoite oli Hilja-vierailu paikallisessa Suomi-koulussa, mutta ehdin onneksi muutakin.  Berliinissä asuu paljon ystäviä ja sukulaisia, joten vierailut keskittyvät enemmän ihmisten tapaamiseen kuin turismiin. Olen käynyt kaupungissa jo niin monta kertaa, että nykyään lähinnä pyrin välttelemään turistikeskuksia ja kaupallisia alueita.  Tämä onnistuu...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

JAPANI Etelä-Amerikan reissustani tuntui olevan jo tovi, ehkä kaksikin, ja vereni veteli - jonnekin. Niinpä otin karttapallon käsiini, klassinen silmät-kiinni-pallonpyöräytys-sormipysäytys-ja-sokki/sokko-valinta. Tein tämän niin montaa kertaa että se varmasti osui Japanin kohdalle. Sitten vain varasin lennot Helsinki -Tokio ja paluu Osaka - Helsinki. Pakkasin pikku rinkkani pikku pakkasessa ja lähdin. Ei se sen kummempaa ole, ja jotkut sanovat lähdön olevan niin vaikeaa... TOKIO...


blogivirta.fi
Oppitori -

Etelä-Pohjanmaan murresanoja ja huumoria 1. Laihialainen makasi sienestysretken jälkeen kipeänä Vaasan sairaalan munuaisosastolla. Ylistarosta kotoisin oleva vaimo mäkätti vieressä: Siitäs sait kun et raaskinut ostaa värillistä sienikirjaa. 2. Mitä laihialainen namusetä sanoo? – Haluaako lapsi ostaa karkkia? 3. Mitä Laihialainen tekee kun hänen keittoonsa lentää kärpänen. – Ottaa kärpäsen keitosta ja alkaa huutamaan sille ”Sylje se ulos, sylje se ulos” 4. Pohjalaisen...


blogivirta.fi
Pieniä mietteitä -

Pääsiäisherkut. Helposti kesäkuntoon. Näin laihdut nopeasti. Naisten kymppi. Voice of Finland. Seksimessut. Vauvakuume. Morsiusasut alennus.


blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Joku jäi junan alle. Joko sattui vahinko, jossa iloissaan ja suruissaan eteenpäin kulkenut elämä päättyi aivan yhtäkkiä tai epätoivoisen teon myötä yksi onneton poistui keskuudestamme. Olin kulkemassa junaan kiireellä, vihaisena ja surullisena, viimeiset askelet juosten. Peläten, että taas yksi asia lipuu silmieni edestä ohi, vaikka kuinka ponnistelisin ja tarpoisin eteenpäin. Ehdin junaan kuitenkin hyvin. Eikä se liikkunutkaan. Istuin penkillä melkein tyhjässä junassa ja...


blogivirta.fi
Life is good. Mexico Chapter. -

Olen viime aikoina joutunut vääriin suuntiin. Viime viikolla olin matkalla Tampereelta Hyvinkäälle ja junan vaihto oli Riihimäellä. Ensimmäinen juna oli myöhässä mutta konnari kuulutti jatkojunien odottavan meitä jatkomatkalaisia. Saavuttuani Riihimäelle, kiirehdin kolmen ison kassin kanssa laiturille, josta Hyvinkään juna oli lähdössä. Koska osaan sijoittaa Suomen kartalle Turun, Helsingin, Tampereen, Jyväskylän, Oulun, Vaasan ja Rovaniemen sekä ehkä Raision ja Espoon...


blogivirta.fi
Hei tie, vie mut... -

Hello taas. Viimeksi taidettiin jaada Khajurahoon odottelemaan sita yobussia. Vahan se jannitti kun lp:ssa lukee jotenkin etta "valta yobusseja viimiseen asti ja kayta ainoastaan jos on ihan pakko. Oisin kuskit voi olla (sen lisaks etta ne on normaalistikin hulluja kaahareita) myos unenpuutteessa ja ottaa turhia riskeja". No, meillahan ei niita vaihtoje juurikaan ollut kun ei ihan ehditty odottelamaan kuukautta seuraavaa junaa jossa olisi tilaa. Bussiin siis. No niin. Nyt sitten tan kauhistelun...


blogivirta.fi
Sillä mennään mitä on -

Eräskin nainen(nimi muutettu) onnistui puskemaan itsensä eilen väärään junaan. Kuulutus paljastie junan olevan menossa Jyväskylään, kun taasen matkustajan piti olla matkalla Turun suuntaan. Ei auttanut itku markkinoilla, konduktöörin puheille ja tilannetta selvittämään. Maailman ystävällisin ja hymyilevin asiakaspalvelija otti asian omakseen. Kirjoitti lipun taakse selvityksen ja katsoi vaihtojunan takaisin Tikkurilasta Pasilaan. Printtasipa vielä mukaan oikean junan aikataulut...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Kesälomiimme kuuluu vuosittain käynti Oulun seudulla miehen lähisukua moikkaamassa ja samalla reissulla paluumatkalla minun lapsuuden kodissa eli lasten mummulassa käynti. Kesti vuosia ennen kuin keksittiin helpottaa ajomatkaa ottamalla autopaketti yöjunaan toiseen suuntaan ja vasta viime vuonna älyttiin keksiä vaihtelua siihen paluumatkaankin ja silloin täräytettiin Oulusta Haaparannan kautta Uumajaan ja sieltä laivalla Vaasaan , mikä on sitten jo melkein perillä. Tälle vuodelle...


blogivirta.fi
Elämä raiteillaan -

Suurin osa ihmisistä haluaa, toivoo ja vaatii, että junat kulkevat ajallaan. Monilta näiltä samoilta ihmisiltä kuitenkin unohtuu se kun itse ollaan myöhässä. Miksei se juna nyt sitten odottanutkaan minua, paskiaiset! Juna pyrkii lähtemään ajallaan. Joskus sen tekevät mahdottomaksi juuri ennen lähtöaikaa paikalle juoksevat kymmenet ihmiset, jotka päättäväisesti pyrkivät sulloutumaan sisälle. Kun ovien välissä on ihmisiä ei juna liiku. Sama tarina jatkuu seuraavalla...


blogivirta.fi
Kutamara -

Luvattoman kauan on vierahtanyt edellisesta blogitarinoinnista, yritetaanpa paikata vahan. Tassa seuraa sattumuksia paasiaisloman vietosta. Unkarilaiset ystavamme, joiden kanssa asuimme kolme viikkoa Kryonerissa, lahtivat jo pois Kreikasta. Niinpa oleminen taalla on yhta hyvastelya, monet niista ihmisista, joiden kanssa olemme kevaan aikana ystavystyneet, ovat jo palailleet kotimaihinsa. Uusia harjoittelijoita on tullut toki tilalle, mutta tuntuu, etta se oma porukka on jo hajoamassa. Se ei...


blogivirta.fi
Taitekohta -

Eilen yhden pitàmàni tunnin aiheena olivat matkat ja matkustaminen. Kirjan kuvia katsellessa ajatukseni livahtivat pois luokkahuoneesta, ja aloin miettimààn, miten paljon elàmàni onkaan muuttunut entisestà; viime vuodet olen elànyt matkalaukku asunnon nurkassa, aina kàyttòvalmiina, odottamassa. Miten usein olenkaan istunut junassa, tai asemalla odottamassa junaa, tai seisonut asemalaiturilla raskasta laukkua kannatellen odotellen jatkoyhteyttà (miten ahdistavaa se olikaan...


blogivirta.fi
Pingviinitaivas -

Himohamstraajat Muistatteko sen tv-ohjelman, jossa ihmiset asuivat asunnoissa, joissa ei mahdu kulkemaan? Oletko livenä nähnyt sellaista? Minä olen. Eräs liikuntakyvytön mies menetti isänsä. Tämä ei niin vanha mies oli vuokralla kahdessa paikkaa. Tämä toinen kerrostaloasunto, jossa hän on asunut 70-luvulta lähtien, on ollut ihmisistä tyhjillään 6 vuotta. Itse hän asui toisaalla asuinkumppaninsa kanssa. Yli kymmenen vuotta sitten asuimme tämän miehen lähistöllä. Muistan...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Istun nyt junassa kohti Keski-Pohjanmaata. Lännen junan yläkerrassa on rauhallinen tunnelma. Otin ensi kertaa paikan kakkoskerroksesta, ja täällä on oikein mukavaa, vaikka pikkuisen enemmän keikuttaakin kuin alakerrassa.  Syysloma on siis pyörähtänyt käyntiin. Ensi yönä nukun vanhempieni työhuoneessa, jossa on parituhatta kirjaa ja äidin ikonimaalauspöytä. Kotoisaa, tunnelmallista ja ihanaa. Koska tuli niin mahdottoman lämmin ilma, oli reissuasun valinta vähän vaikeaa...


blogivirta.fi
Tuukkiksen reissureppu -

Matkalla junassa Irkutskista Ulaanbaatariin Juna johon aamulla nousin oli kansainvalinen juna, matkalla Moskovasta UBhen. Tata ennen olin kayttanyt vain paikallisia junia, joissa olin aina ainut ulkomaalainen venalaisten keskella eli paljon kasilla puhumista. Tassa junassa oli muitakin reppureissaajia, mukava oli turista muiden kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Tunnelma junassa oli muutenkin hyvin erilainen mita venalaisissa junissa. Tama juna oli taynna Mongolialaisia tavaroineen, valtavine...


blogivirta.fi
Junalla Kiinaan ja takaisin -

Noniin, pahoittelen etta on vierahtanyt aika pitka aika viime paivityksesta. Koneita olisi kylla ollut mutta toimintaa on ollut sen verran etta ei ole oikein missaan vaiheessa loytynyt hyvaa koloa kirjoitella. Nyt vain paatin etta se rako loytyy. Olemme jo Pekingissa, mutta aloitan tarinani Irkutskista, eli siita mihin viimeksi jain. Hitto, siita tuntuu olevan jo ikuisuus, pitaa oikein muistella. Niin, Irkutskiin saapumista seuraavana paivana lahdimme kaymaan Baikalin rannalla, jonne oli...


blogivirta.fi
Ikkunapaikalla -

VR uudistaa junalippuvalikoimaansa 14. syyskuuta alkaen. Yhtiön lippu-uudistus tiukentaa mahdollisuutta muuttaa junalippua sen ostamisen jälkeen. Jatkossa junalippu kelpaa vain siinä junassa, johon se on ostettu. Tämä muutos ei kuitenkaan koske taajamajunavuoroja. Jatkossa matkustaja, joka on ostanut lippunsa esimerkiksi Pendolinojunaan tai Intecity-vuorolle, ei kuitenkaan voi mennä ostamallaan lipulla taajamajunaan, kuten tähän saakka. Jos asiakas matkustaa eri junalla joka lipussa...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Goan koirat olivat kivoja, mutta osa surkeassa kunnossa. Hämmennykseksemme löysimme itsemme Vijayawadasta asemalta, josta vaikutti kulkevan lähinnä yksityisbusseja eri mukavuustasoilla. Asemalla seisovien bussien kyljissä mainostettiin nettivarausmahdollisuutta. Bussi, johon meidän oli ollut tarkoitus mennä, oli ilmastoitu, kallis ja kaiken kukkuraksi täynnä. Vähän kyseltyämme ja palloiltuamme kiipesimme vähän kämäisempään...


blogivirta.fi



Susannas Travels -

kuva Ideoita miten matkailla maata pitkin  ja reittivinkkejä "Pariisiin pääsee lentämättä alle kahdessa vuorokaudessa. Ensin laivalla Tukholmaan, ja sieltä matka jatkuu junalla." Ei ole myöskään mahdotonta matkustaa esim. Italiaan asti alppien yli Saksan Münchenin ja Itävallan kautta. Junalippuja on eri hintaisia, ellei ota interrailpassia . Matka Münchenista Veronaan kestää noin 5 tuntia junalla, kun lähtee aamulla tai päivällä junalla ehtii vielä viettää hyvin illan...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Sagessa on UIMA-ALLAS. Edellisestä postauksesta on kulunut vähän luvattoman pitkä aika, ja lisäksi koulukin alkoi tällä viikolla, joten lienee hyvä hetki kerrata kuulumiset tähän asti. Lyhyesti: olen puhunut saksaa, olen puhunut enemmän englantia, olen käynyt museoissa, näyttelyissä, oudossa tulevaisuussemmassa, elokuvissa, kirppareilla, klubeilla, baareissa, bileissä ja Varsovassa (siitä kirjoittanen lisää myöhemmin). Torstaisin Sagessa on livemusiikkia, lauantaisin...


blogivirta.fi
Obiwan discovering Thailand -

Taaskin aika haikeilla fiiliksilla jatettiin Ko Lanta taaksemme ja aloitettiin matka Trangin kaupunkiin. Sinne, n. 1000 km paahan Bangkokista, paattyisi myos kaytannossa meidan Thaimaan turnee, koska sielta oli maara hypata junaan 15 tunniksi, takaisin kohti Enkelten kaupunkia. Matka alkoi taas ah, niin ihanalla minibussikyydilla, joka kaiken lisaksi lahti 1,5 tuntia myohassa. Kuskimme, intiaaninimeltaan Ajaa kuin vitun kaheli paasteli etelaisen Krabin pikkuteita sellaisella intensiteetilla...


blogivirta.fi
Emppula -

Piti lähteä marraskuun alun kunniaksi Lontooseen Juhaa tapaamaan. Matka ei sisältänyt vaatimuksia, joten pystyi keskittymään pelkästään ryypiskelyyn. Työpäivän jälkeen torstai-iltapäivänä menin bussilla lentoasemalle. Kävin ensimmäisenä syömässä elämäni kammottavimman pizzan, hyi jestas. Mikä paskinta, se ei sisältänyt edes kaljaa kyytipojaksi. Check inin jälkeen menin Oak Barreliin kaljalle, olen aina halunnut käydä tässä pubissa, mutta en ole ennen päässyt...


blogivirta.fi
Rinnakkaisohjelma -

"...saapuu raiteelle yksi!" Pitikin sattua... Katselen kuinka Intercity-juna vyöryy keskusasemamme yhdelle ainoalle raiteelle ja pysähtyy sihisten. Eletään pilvistä perjantai-iltapäivää Imatralla 15.7.2016. Huomaan puristavani pyörän sarvikkoa hieman hermostuneena, eikä suotta, sillä sarvikon käsittävä kulkine pitäisi ottaa mukaan junaan. Pyörän kääntäminen poikkiteloin vasten ihmisvirtaa neljän neliön kanikopissa herättää minussa jo pelkällä ajatustasollakin inhon...


blogivirta.fi
opintomatka -

Joskus sinne opinahjoon pääseminen on astetta hankalampaa. Ei riitä, että ostaa asunnon radan vierestä, ei sekään että herää joka päivä riittävän ajoissa, tai edes se, että huolehtii itsensä ajoissa junaa odottamaan. Aamuinen paikkatietojen varaaminen keskeytyi verkkokaupan huoltokatkoon. No, ei se mitään, saa niitä paikkatietoja asemaltakin. Nopeutetun aamupalan siivin asemalle viitisen minuuttia ennen junan lähtöä. Yksitoista asiakasta jonossa ennen itseäni. No, ei...


blogivirta.fi
Japani -

Perjantain bileet olivat varsin mukavat, paikalla oli jo melkein tuttu joukko jollain tavalla Japaniin kytköksissä olevia tyyppejä ja hieman muitakin. Myös molemmat tänä vuonna Kitamiin lähtevät olivat paikalla (voisivat muuten vaikka kommentoida tähän ja kertoa blogiensa osoitteet). Kenjin ja Hiron kanssa lähdimme bileistä hyvissä ajoin junalle. Ei junassa kovin hyvin nukuttua saa, vaikka silmät kuinka lumpsaisivat (eikä asiaa auttanut edes se, että juna oli paikallaan...


blogivirta.fi
Hiekka -

Sagessa on UIMA-ALLAS. Edellisestä postauksesta on kulunut vähän luvattoman pitkä aika, ja lisäksi koulukin alkoi tällä viikolla, joten lienee hyvä hetki kerrata kuulumiset tähän asti. Lyhyesti: olen puhunut saksaa, olen puhunut enemmän englantia, olen käynyt museoissa, näyttelyissä, oudossa tulevaisuussemmassa, elokuvissa, kirppareilla, klubeilla, baareissa, bileissä ja Varsovassa (siitä kirjoittanen lisää myöhemmin). Torstaisin Sagessa on livemusiikkia, lauantaisin...


blogivirta.fi
Hiekka -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Goan koirat olivat kivoja, mutta osa surkeassa kunnossa. Hämmennykseksemme löysimme itsemme Vijayawadasta asemalta, josta vaikutti kulkevan lähinnä yksityisbusseja eri mukavuustasoilla. Asemalla seisovien bussien kyljissä mainostettiin nettivarausmahdollisuutta. Bussi, johon meidän oli ollut tarkoitus mennä, oli ilmastoitu, kallis ja kaiken kukkuraksi täynnä. Vähän kyseltyämme ja palloiltuamme kiipesimme vähän kämäisempään...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 33 34 Seuraava »