Tänään on 19.02.2019 13:45 ja nimipäiviään viettävät: Eija ja Fritjof. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle tuntua


Polkkapossu_ -

Luomuruokaa ympäröi huomattavan vahva mainesymboliikka, ilmenee Vaasan yliopiston uudesta väitöstutkimuksesta.  Luomun suosijoihin liitetään sosiaalisesti arvostettuja ominaisuuksia kuten hienostuneisuutta, varakkuutta ja epäitsekkyyttä. Markkinoinnin alalta väittelevän KTM Petteri Puskan mukaan luomu vaikuttaisikin olevan ”uusi musta” – tätä havaintoa markkinoijien, kauppiaiden ja yhteiskunnallisten toimijoiden ei kannattaisi sivuuttaa. Kuluttajat usein kertovat suosivansa...


blogivirta.fi
Secret Wardrobe -

Viime viikonloppu oli hyvä muistutus siitä, mitä useammankin kerran blogissa olen peräänkuuluttanut: irtiottoon arjesta riittää pienikin maisemanvaihdos. Viime viikonlopun vietin Hämeenlinnassa, eli vaivaisen tunnin junamatkan päässä kotoa, mutta se jo riitti aikaansaamaan tunteen, kuin olisi ollut pienellä lomalla. Arki tuntui kaukaiselle ja työstressi etäiselle. Teki todella hyvää, vaikka aika lensikin ihan liian nopeasti ja matkaa … Lue lisää


blogivirta.fi
Kotiäidin LuomuLaakso -

YLE uutisoi hyönteistenjoukkotuhosta viime viikolla. Uutinen pohjasi tutkimukseen, jossa oli ensi kertaa koottu yhteen ympäri maailmaa tehdyt selvitykset hyönteisten määrän muuttumisesta viime vuosikymmenien aikana. Uutinen on järkyttävä ja hetken aikaa tuntui, että luin katastrofielokuvan juonta.


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Viime viikolla: - olin yllättävän sosiaalinen ja se tuntui hyvältä - muistin jälleen, miten pienet irtiotot tekevät hyvää sielulle - järkytyin Olli Lindholmin kuolemasta - tein ruuaksi mm. kana-parsakaali pastaa ja kasvislasagnea (syömme kyllä liikaa pastaa...) - kävin sekä Kaaren, että keskustan Sokkarilla etsimässä Marks & Spencerin alusvaatteita (koska -20% alessa ja ovat hinta-laatusuhteeltaan aivan parhaita), mutta kaikki koot (paitsi A ja EE, DD) olivat lopussa. Murr! ...


blogivirta.fi
Listablogi -

Vaikka Ariana Grande n uutuusalbumin kappaleet eivät yltäneet meillä yhtä huimaan Spotify-dominanssiin kuin muualla, tuntui selvältä, että Thank U, Next päätyisi elokuisen edeltäjänsä tapaan albumitilastomme ykköseksi. Mutta ei – toisenlaisella kulutusprofiililla (lue: myynnillä) sen ohi kiilasi Beast in Black . Helsinkiläisbändi onnistui kakkosalbumillaan kukistamaan toisenkin artistin, joka julkaisi seuraajan ykköslevylle: Reino Nordin debytoi kolmantena. Listan kaksi...


blogivirta.fi
...noir -

Varaspariskunta Frank (Denis Leary) ja Roz (Sandra Bullock) päättävät vetäytyä eläkkeelle ja siinä avuksi tulee arvokkaan maalauksen nyysiminen josta tilaaja on valmis maksamaan jopa 10 000 dollaria! Ei millään pahalla, mutta ei tuolla summalla vielä jäädä eläkkeelle, mutta Frank ja Roz eivät nyt niitä ns. penaalin terävimpiä kyniä olekaan. Siksipä suurin yllätys onkin, että he ylipäätään pysyvät kyttien edellä kun tuntuvat tekevän kaikkensa jotta jäävät kiinni...


blogivirta.fi
Ripsa -

Kuulo meni pois kaksi viikkoa sitten. Se ei ole palautunut ennalleen kuin aivan vähän. Mutta pääsin sairaalan korvapolille, missä lääkäri sanoi että äkillisiä kuulonmenetyksiä on ja ne voivat äkillisesti myös peruuntua. Korvan sisällä tai ehkä kallossa humisee aika ajoin lujaa. Äänet lainehtivat, joskus tuntuu että uppoan aivan hetikohta, herään keskellä yötä ja tolkutan itselleni että osaan uida. Eilen kykenin joka tapauksessa ensimmäistä kertaa kuuntelemaan...


blogivirta.fi
pommi ja pamaus -

Sinipiian kolme elämää Pahnanpohjimmainen mätkähti talon seinään, syntyessään viidenneksi Keijutaloon. Esimmäiset kolme olivat syntyneet Suurenpahan aikaan. Ensin Urhea sitten Amalia ja viimeksi Kipinä joiden isän taistelut olivat vieneet. Talon rakennus oli jatkunut ja avuksi saapui pohjoisesta Saamelaisvelho hurmaamaan leskirouvan. Ensimmäisenä vuotena syntyi Väinämöinen tumma, tulinen ja pippurinen. Kaikki lapset taistelivat leivän kannikoista, sillä oli ollut katovuosi...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Aurinko pilkisti pilven takaa useampaan otteeseen viikolla. Sehän tietää sitä, että on pakko päästä ulos kävelylle. Lataamaan akkuja. Auringon vaikutus on ihmeellinen, jo pieni lenkki auringossa tekee hyvää aivoille ja kropalle. Talvi painaa jo aika lailla päälle, joten aurinko tuli kuin tilauksesta esiin. Aika usein kävelylenkit suuntautuvat meren rannalle. Taisi olla tiistai, kun lähdimme hieman aiemmin töistä, jotta ehdimme kävelylle ennen auringonlaskua. Auto parkkiin ja...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Raskaus teettää kaikenlaista. Ja nyt on tultu siihen pisteeseen, että nainen tekee 36-vuotiaana elämänsä ensimmäiset pullat alusta loppuun itse. Miehen toipuessa edellisillan riennoista olen jo ennen puolta päivää pyöräyttänyt pullataikinan kohoamaan. Uskollisena apurinani toimi Kotiruokaa-kirja, jonka perusohjeet ovat usein auttaneet elämässä eteenpäin. Vaikka tunnustan tässä senkin, että harvoinpa minä ylipäänsä leivon.  En oikein osaa sanoa, miten olen välttänyt...


blogivirta.fi
Sanat -

Etsin suomenkielisestä Wikipediasta määritelmää  käsitteelle " toksinen maskuliinisuus." Halusin  tietää mistä se on lähtöisin  ja kuka sen on keksinyt.   En löytänyt  selitystä. Sen sijaan löysin aiheesta testin miehille.   Tein sen ja sain  tuloksen: "Miehuudessasi on  toksisia sävyjä. Olet omaksunut  ympäristöstäsi stereotyyppisen näkemyksen miehekkyydestä, mutta uskallat välillä myös kyseenalaistaa sen. Koet tosinaan paineita olla tosimies, vaikka sinussa...


blogivirta.fi
Inspiration -

12 tapaa kuinka kissasi osoittaa rakastavansa sinua.


blogivirta.fi
Annan tupa -

Eilen tuntui jo ihan keväälle ! Tintit viserteli kevätlauluja, räysttäiltä tipahteli vettä ( ei sentään lunta) Kauppareissulla vetokärri kiemurteli sohjossa ohuen lumen peittävällä kadulla. Kun kauppa on ihan lähellä niin matka ei pahemmin rasita, vaan on pientä jumppaa vaan. Se on sellaista tämä ikäihmisen arki. Vähästäkin osaa tulla kipeäksi jos ei varo. Ruokaa pitäisi taas keksiä tehdä? Se kun on niin kummaa että oma tekemä on parasta, aina. Nyt vaivaa...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Vuosi sitten Janne Keskisarja järjesti Oulussa ikimuistoisen state of art -maistelun New England IPA -tyylin oluista suorana maahantuontina. Nyt sitten vedettiin homma potenssiin x Helsingissä, Janne on ehtinyt käydä alkuvuodesta kaksi kertaa USA:n itärannikolla ja tuomisia oli sen mukaisesti. Maistelupaikkana oli vaatimaton majani Vallilassa ja mukaan saatiin pääkaupunkiseudulta alan arvostajia mittavasti, Matti Saarinen, Micael Näse, Toni Tiainen ja vielä jälkipuoliskolle Matias...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

En tiedä, miten kouluissa opetetaan kieliä nykyään. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani oppiminen oli hyvin tekstisidonnaista. Läksynä oli jokin oppikirjan kappale, jonka sanoja opeteltiin ja ohessa luettiin kielioppia. Tämä johti opittavan kielen hyvään kirjoitustaitoon. Siinä me suomalaiset olemme aika hyviä. Kappaleet rakentuivat varmaan tuolloinkin aikaisemmin opitulle, mutta en muista, jatkuiko sama linja, kun päästiin pidemmälle. Kun sitten yrittää puhua opiskeltua...


blogivirta.fi
Oppitori -

Haettu sanalla raha Scoop.it:stä Käsittelen hieman rahaa , tuota niin ärsyttävää välinettä, jossa mitataan lähes kaikki. En oikeastaan ymmärrä rahasta mitään. Sen pitäisi kai olla jokin mitta, kun vaihtokauppa on liian monimutkaista. Ollessani ekoyhteisössä haaveilimme omasta rahayksiköstä, jolla voisi tehdä vaikkapa palveluksia toisille. Tuo yhteisö oli ainakin liian pieni, jotta sillä olisi ollut leikkiä suurempi merkitys. Maailmalla on varsinkin eko- ja...


blogivirta.fi
Charming nails -

OPI Don´t Bossa Nova Me Around, MoYou London Porcelain 01


blogivirta.fi
Isognu -

Keväällä 2018 olimme tyttären kanssa Jyväskylän Käsityömessuilla ja sieltä ostimme tätä Ilun handun merinolankaa. Sunnuntaina, messujen toisena päivän,  värit olivat jo aika vähissä, mutta tämä kombinaatio tuntui houkuttelevalta. Lanka oli vyyhdeillä jonkin aikaa ja toukokuussa aloitin ja joustinneule valmistui toukokuussa. Joustin oli kierrettyä molemmin puolin, sekä oikeat ja nurjat kerrokset. Kaulus oli hitaampaa neuloa, mutta niin se vaan on, että harjoitus tekee...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Daniil Trifonov näyttää, miten suurimmat soittivat. Parhaan tietoni mukaan tässä ja siis käytännössä Spotifyssä on kuultavissa, miten soittivat Hofmann ja Godowsky, kuinka Anton Rubinstein ja Lisz ja Chopin itse. Miksi? Miksi vaivautua? Kysy vain. Ja kun menet aterioimaan Shellin baariin, tilauksesi on teemakkara munalla, ja riittävästi rasvaa. Oma tilaukseni on toinen.  Kansanrunossa ja kuuluisassa maalauksessa on leipään leivottu kivi. Sellainen annetaan pahalle paimenpojalle...


blogivirta.fi



Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Lääketieteen opiskelijat ovat kivoja. He haluavat tehdä toimenpiteitä, sillä he luulevat erilaisten temppujen olevan vaikeinta lääkärin työssä. Jokaisen opiskelijan taskusta löytyy violetti vihko, johon hän pyytää allekirjoituksen kunhan on viimein saanut tökättyä terävän neulan elävään ihmiseen. Otin tänään yhden opiskelijayksilön seuraamaan työtäni. Tein sen mielelläni. Kohta minulle tyrkytettiin toista kirkasotsaista valkotakkista yksilöä vaikka...


blogivirta.fi
Stoori -

Aina joskus arki alkaa tuntua tylsän harmaalta ja tasapaksulta. Nuhjuiset kotivaatteet eivät auta tilannetta ollenkaan ja aamuisin haluaisi kääntää vain kylkeä. Tällöin itseäni piristää pienet arjen muutokset, jotka tuovat mukanaan raikkaan tuulahduksen. Ne voivat olla mitä tahansa, mitä itse juuri nyt haluat. Listasin muutamia muutoksia, joita jokainen voi arjessaan tehdä ja joista saa pienen virtapiikin […] The post Raikkaita tuulahduksia arkeen – pienillä muutoksilla...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Amalia Roos syntyi Vesilahdella 1849. Isänsä Karl Roos in työ vei Espoon kautta Kuopioon, jossa tämä aloitti vuonna 1863 lukion ja tyttökoulun saksanopettajana sekä kuuromykkäinkoulun opettajana. Lukuista lapsijoukkoaankin hän aina opetti havainnollisesti ja hauskasti sekä kotilieden ääressä istuessaan, että kävelyretkillä heidän kanssaan ollessaan. Usein hän esim. kävelykepin avulla piirsi hiekkaan jonkun maan tai maanosan, asetti pieniä kiviä kaupunkien paikoille ja...


blogivirta.fi
Silmänkääntövankila -

Neil Gaiman on sellainen fantasiapiirien kultapoju että melkein nolottaa tunnustaa miten paljon hän on minuunkin joskus vaikuttanut, mutta eihän sitä kieltääkään voi, että The Sandman  oli aikoinaan, ja on piru vie edelleen, ihan uskomattoman upea sarjakuva. Voi sanoa, että se palautti suhteeni sarjakuvaan – alkujaan melko tarkkaan 30 vuotta sitten (numeron #1 kannessa lukee "January 1989", mutta edellisen vuoden puolella se oli jo myynnissä) alkanut sarja saapui Suomeenkin...


blogivirta.fi
Kotiäidin LuomuLaakso -

Viime viikko kului pitkälti erilaisissa terapioissa ja laboratoriokäynneillä. Otettiin niin verikokeita kuin sydänfilmiäkin ja viikon “kruunasi” vielä toisen koiramme astetta vakavampi leikkaus. Tämä viikko alkoi vähän paremmissa tunnelmissa ja jaksamista riittää toivottavasti himpun verran paremmin pienelle kodin muutoksellekin, joka toteutuessaan tulee helpottamaan meillä yhden jos toisenkin arkea. Viime viikon verikokeista emme olisi selvinneet ilman apteekista ostettuja...


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Mallorcalle tulo tammikuussa tuntui oikein mahtavalle. Katsellessani uusia katuja minusta tuntui, että tähän minut on luotu, tästä minä pidän eniten. Olen tietysti kokenut senkin miten kaikkiin uusiin paikkoihin tottuu ja kaikki kohteet alkavat jossain vaiheessa myös ärsyttämään. Ja senkin olen kokenut, että jos ahnehtii liikaa uusia paikkoja liian nopeassa tahdissa, niin sekin turruttaa. Arvelen puoli... Lue lisää


blogivirta.fi
Mamilda -

En asettanut tälle vuodelle niin suuria tavarapoistotavoitteita kuin viime vuodelle. Hetken aikaa se harmitti, kun tammikuun alussa tuntui, että tavaraa lähtee reippaaseen tahtiin nurkista pois. Toki sitä tavaraa myös tuli varastoon ja suurin osa tulleesta tavarasta on yllä olevassa kuvassa. Sain yhteensä 40 lankakerää, osa täysinäisia ja osa vajaita. Ainoa ostos, jonka itse tein, oli punainen paljettirusetti miehelleni :) Ajattelin, että se on sopiva asuste niin tuleviin jouluihin...


blogivirta.fi
Muna vai Kana -

Olin eilen sielunhoitoaiheisessa tilaisuudessa. Pitkästä aikaa kuulin tätä samaa henkilöä, jonka kautta tietyllä tavalla ensimmäistä kertaa olen tällaiseen aihepiiriin kunnolla tutustunut. Siitä on nyt 11 vuotta,  ja 10 vuotta on siitä, kun ensimmäisen kerran lähdin mukaan pienryhmään, jossa näistä teemoista kunnolla oli mahdollisuus puhua. Oli mielenkiintoista kuulla tätä puhujaa noin vuosikymmen jälkeenpäin. Luento oli hyvin samantyyppinen, mitä silloin aikanaan olen...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Tapasin tänä viikonloppuna kahta luokkakaveriani, joista toinen asuu täällä Tampereella ja toinen matkusti meitä katsomaan Kuopiosta asti. Olemme siinä iässä, että vanhempamme ovat jo iäkkäitä (emme itsekään ole enää ihan nuoria), joten puhuimme kuolemasta. Mietimme mikä olisi paras tapa hoitaa oma ruumis pois eläviä häiritsemästä. L sanoi, että tuhkaaminen kuluttaa runsaasta energiaa ja lisää ilmaston lämpenemistä. Hautausmailla on kuulemma pulaa tilasta. Ruumiin...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Koko Kap Verden matkamme paras päätös oli lähteä saarikierrokselle. Moises-niminen kuski haki meidät hotellilta yhdeksältä aamulla ja niin alkoi aivan uskomaton päivä, joka ei kyllä jättänyt ketään kylmäksi. Ajoimme koukeroisia, mutta hyväkuntoisia teitä pois päin Praian kaupungista ja kohti vuoria. Kännyköiden kamerat räpsyivät vähän väliä ja Moises joutui koko ajan muistuttamaan meitä siitä, että voisimme pysähtyä minne tahansa ottamaan kunnon kuvia. "No, no...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 129 130 Seuraava »