Tänään on 19.02.2019 04:46 ja nimipäiviään viettävät: Eija ja Fritjof. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle työelämä ulkomailla


Mikko Saari -

Tämä teksti on teknouskovainen, joten täytyy aluksi tehdä tunnustus: luotan sivistykseen ja ihmisyyden voimaan hyvän kasvun aikaansaamiseksi. Luotan ihmisten välisen vuorovaikutuksen kasvattavaan voimaan. Luotan, että hyvä kasvatus on A & O. Hyvä kasvatus on tasapainoisen psyykkeen perusta. Tasapainoinen psyyke mahdollistaa oppimisen ja osaamisen kartuttamisen. Luotan myös kehitykseen ja teknlologian mahdollisuuksiin, mahdollisuuksiin, jotka ovat jo olemassa ja joiden ideaan lapsemme...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvat Margit Mannila Työterveyslaitos julkaisi Moniosaa Työpaikkaosaamisen kehitttämisen mallin monikulttuurisille työpaikoille. Kansainvälisyys on myöskin kotokansainvälisyyttä.  Tämä teksti perustuu Työterveyslaitoksen materiaaliin.  Monikulttuurisuus on tänään käytännössä osa kaikkien suomalaisten työpaikkojen arkea ja se edellyttää kaikilta työpaikan toimijoilta uudenlaista ymmärrystä ja asennetta. Pelkästään esimiehen kyvykkyys ja työkalut eivät riitä, vaan...


blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

.................................................................................................................................... Jutta Urpilainen: LUOKKAKOOT KURIIN LAILLA TASA-ARVOINEN perusopetus on Suomen menestyksen perusta. Tähän tarvitaan erityisopetusta, opetuksen tukitoimia sekä ammattitaitoisia pedagogeja niin varhaiskasvatukseen kuin perusopetukseen. Perusedellytyksenä koulutuksen perusturvalle ovat kuitenkin riittävän pienet opetusryhmät. Me opettajina toimineet tiedämme...


blogivirta.fi
Ajattelemisen pensaita ja puistoja -

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on hiljattain julkaissut mietinnön kotouttamisen toimivuudesta.  Kysymys kuuluu: antaako tarkastusvaliokunnan mietintö oikeanlaiset lähtökohdat kotouttamispolitiikan kehittämiselle Suomessa? Vastaus on valitettavasti yksiselitteinen: ei anna. Tarkastusvaliokunta on tehnyt paikoin varsin oikeita havaintoja esimerkiksi työllisyysasteen kehityksestä (koska asianmukaiset tahot ovat tätä tilastotietoa aikaisemmin tuottaneet ), mutta tehdyt johtopäätökset...


blogivirta.fi
Suolaisia pisaroita -

Tein vaalikoneen ja tulokseksi sain lähinnä feministipuolueen ehdokkaita. Olin kuitenkin jo päättänyt ehdokkaani toisesta puolueesta, joka on kylläkin nuori nainen, mutta ei tuo poliittiseen päätöksentekoon "puhtaasti" feminiinistä näkökulmaa. Ja minäpä kerron mitä sillä tarkoitan. Meidän perheessä kasvaa pieni miehen alku, joka pursuaa toimintatarmoa. Hän ei pysy paikoillaan kuin sekunnin osia kerrallaan, mielenkiinto siirtyy ja jatkuvasti on 5 rautaa tulessa. Hän haluaa...


blogivirta.fi
Blog By Partanen -

Saamme lähes päivittäin lisää tietoa, miten eri liitot aikovat painostaa oikeistohallitusta perääntymään työelämää heikentävien lakiesitysten eteenpäin viemisessä. Uusimpia liittoja tässä ammattiyhdistysliikkeiden yhteisrintamassa on TEHY, joka ilmoitti ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta , jos hallitus vie edelleen eteenpäin lakia irtisanomissuojan heikentämisestä. TEHY toteaa, että tämä irtisanomissuojaa heikentävä laki yhdistettynä oikeistohallituksen...


blogivirta.fi
Yksin ovella -

Paljon on taas ollut tapahtunut ja samalla on ollut hurjan paljon samalla kaavalla kulkevia arkipäiviä. Huomaan, että arkirytmiin täytyisi keksiä jotain vaihtelua. Omat ajatukset alkavat kulkea omaa, jokseenkin yksinäistä rataansa, jolloin kaipaisi jotain, joka toisi jotain uutta. Minun piti tänä viikonloppuna tehdä jotain arjesta poikkeavaa, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi. On niin paljon tekemistä kotona, että olen hoidellut niitä pois, kuten parina aiempanakin...


blogivirta.fi
Bellevillen portaat -

Ennen joulua mietiskelin ajatuksia ajasta, en ehtinyt julkaista tätä kirjoitusta... joten julkaisen sen nyt vaikka joulu on ohi. Aika silti tuntuu kuuluvan aina jollekin muulle kuin minulle. Jaksa vielä vähän, valmistele valoisaa aikaa, neulo iloiset lapaset, kerää vanhat tavarat komeroista, muista hankkia pikkujouluasu ja kirjoita vihdoinkin joulukortit ajoissa, kehottaa Kotilieden joulukuun kalenteri! Marraskuun pimeässä aika-ajatukset puskevat pintaan. Syksyn ulottuvuudessa on monen...


blogivirta.fi
Teemu Hiilinen - Teemu tarttuu toimeen -

Suomea uhkaa suuri tuho, jos meille valitaan vasemmistolainen hallitus. Näin on ainakin EK ilmoittanut. Vasemmistolainen hallitus olisi EK:n mukaan reilun työelämän ja sosiaalisen vastuun -hallitus. Tämä lause kannattaa lukea vielä toisen kerran uudelleen: Vastuullinen ja reilun työelämän -hallitus. Voiko parempaa vaalislogania ollakaan? Vastuullinen hallitus EK:n mukaan ottaisi pääomaverot tarkasteluun. Siirtäisi rahaa opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille. Kehittäisi...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Tunnollisuus on luonteenpiirre, joka nähdään usein negatiivisessa valossa. Tunnollista ihmistä pidetään helposti kilttinä puurtajana, kympin tyttönä, hiljaisena suorittajana. Tällaisten leimojen rasittamille ihmisille on nyt tiedossa hyviä uutisia. Työelämässä tunnollisuus nimittäin saattaa suojata masennukselta. Kaksi asiaa lisää masennuksen riskiä Suomen Työterveyslaitos osallistui kansainväliseen hankkeeseen, jossa koottiin yhteen lukuisia eri maissa tehtyjä...


blogivirta.fi
Mikko Saari -

Työhyvinvointi ja sen edistäminen organisaatiossa on yksi keskeisistä asioista, mitä johtajan tulee huomioidaan työssään, johtamisessa. Pidin 29.10.18 Kainuun OAJ:n pyynnöstä työhyvinvointia käsittelevän luennon opettajillemme, johon tämä kolmiosainen blogi perustuu. Kaikkinensa aihe on laaja ja huomaan pystyväni vain raapaisemaan aihetta arkiseen sävyyn. Blogi on pilkottu seuraaviin kolmeen osaan: Työhyvinvointia etsimässä 1 - työelämää muuttuvassa maailmassa...


blogivirta.fi
Mikko Saari -

Tänään pääsin jälleen näkemään kouluissa tehtävää hienoa työtä, kun sain kutsun Kajaanin Soidinsuon koululle Pikku Yrittäjät -ohjelman lopputapahtumaan. Tutustuminen koulujen ja päiväkotien arkeen on sivistysjohtajan työn valopilkkuja. Soidinsuon koulun kuudennet luokat ovat perehtyneet kevään aikana projektityönä työelämään sekä talouteen koulun rehtorin Pertti Määtän opetuksessa. Projektia on toteutettu Pikku Yrittäjät ohjelman mukaisesti ja Kainuun...


blogivirta.fi
Keskustaopiskelijoiden blogi -

Kaverille ei jätetä - vai miten se meni? Juuri tälläkin hetkellä me tavalliset veronmaksajat maksamme kalliita euroja ahtaajien käsittämättömän pitkän lakon johdosta. Minun päähäni ei mahdu se, että nykypäivän Suomessa voidaan ylipäätään esittää vaatimuksia työntekijöille kuten ahtaajat ja AKT ovat nyt tehneet. Missä on alan yhteiskuntavastuu, jos esimerkiksi metsäteollisuudelle jokainen lakkopäivä maksaa 30 miljoonaa euroa? Toivon, että ratkaisuun päästään...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Oppian (2018) — tietokirjallisuus, opiskelu, työelämä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. Kehittyvä teknologia myllää työtapoja ja -tehtäviä. Myös käytetty kieli muuttuu eikä useinkaan riitä, että uudet termit hallitsee äidinkielellään. Ilahduin näistä uuden Oppian kustantamon harjoituskirjoista, joista ensimmäiseksi otin työn alle englannin kielen preppauksen. Kirja sisältää yli 30 erilaista pariharjoitusta, joiden avulla käydään läpi erilaisia työelämän...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Ns. työttömyyden lyhentämiseen tähtäävän "aktiivimallin" soveltamisella on monenlaisia seurauksia. Näennäistyöllistämistä, työttömyyskorvausten leikkaamista aktiiviseen työnhakuun perustuen, työttömien jakamista aktiivisin ja sopeutumattomiin, käänne sosiaaliturvan heikentämiseen, ristiinnaulitsemista jatkuvan työpaikanhaun ja toimeentuloturvan hakemisen välttämättömyyden väliseen kahden luukun kamppailuun. Taustalla on muitakin, rajuiksi muutoksiksi luokiteltavia...


blogivirta.fi
Ballet, Cats & Other Things -

Tänään tajusin yhden pienen yksityiskohdan, joka saa minut nauttimaan nykyisen työpaikkani tiedotustilaisuuksista huomattavasti muutaman aiemman työpaikkani vastaavia enemmän. Se ei ole se, että ylisanoja ja hypejaarittelua olisi vähemmän - vaikka asioiden ulosanti kuulostaakin asiallisemmalta. Se ei ole se, että ikäviä asioita yritettäisiin esittää mahdollisimman paksun sokerikuorrutuksen takaa - vaikka on toki mukavaa sekin, että työskentelen vaihteeksi kasvuyrityksessä...


blogivirta.fi
ANUSUORA -

Määräaikainen kaksivuotinen työsuhteeni SAK:ssa hankkeessa Työn teettäminen reiluksi - turvaa pätkittyyn työelämään päättyy helmikuun 2012 lopussa. Työn kuvaani kuului mm. yhteiskuntapoliittinen vaikuttaminen. Sitä olen tehnyt! VTT Anu Suorannan julkiset esiintymiset hankkeen aikana: Valtioneuvosto Kutsuttuna työelämän asiantuntijana Suomen hallitusneuvotteluissa, 2011 (Kataisen hallitus 2011-) Eduskunta pyydettynä asiantuntijana kuultavana eduskunnan työ- ja...


blogivirta.fi
Viksu blogi -

Eläkelaitoksesta koko kansan sosiaaliturvan palvelutaloksi Kansaneläkelaitos, Kela, perustettiin vuonna 1937. Aluksi se oli nimensä mukaisesti eläkelaitos, joka huolehti pelkästään kansaneläkkeiden maksamisesta. Vähitellen toiminta laajentui. Tänä päivänä Kela on monipuolinen sosiaaliturvan palvelutalo, joka huolehtii Suomessa asuvien sosiaaliturvasta eri elämäntilanteissa. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita. Myös ulkomailla asuvat...


blogivirta.fi
ANTIDEMARI -

Työpaikoilla on kova kilpailu asemasta ja kilpailu kovenee jatkuvasti. Tämän johdosta on työelämä muuttunut huonoksi ja viihtyvyys työpaikoilla, samoin kuin hyvä työtoveruus, solidaarisuus ja yhteisten etujen ajaminen ovat vähenemässä. Tämän kevään lakkoalto Suomessa on poikkeuksellista- vuoden 1990 jälkeen ei yhteistoimintaa ay-liikkeen johdolla ole merkittävässä määrin ollut. Tämä on osaltaan aiheuttanut ostajan markkinat- työhön on ollut suostuttava huonommin ehdoin...


blogivirta.fi
33100 Jocka -

Aamulehti julkaisi päivälleen vuosi sitten kirjoitukseni (kuva alla) suomalaisen työelämän suurimmasta haasteesta, eli kroonisesta muutosvastarinnasta. Ongelma oli vuosi sitten akuutti, ja ikävä kyllä se on sitä yhä edelleen. Sipilän hallitus yritti äskettäin korjata tilannetta niin sanotulla työllistämislailla, mutta ryhtiliike jäi kuitenkin torsoksi, koska ammattiliitoille annettiin jo tutuksi tullut veto-oikeus Suomen lainsäädäntöön. Ammattiliittojen muutosvastarinta...


blogivirta.fi



Oppitori -

- Kuinka monta savolaista tarvitaan vaihtamaan palanut lamppu? - Vain yksi, jos hän saa olla lampunvaihtoporukan päällysmiehenä. - Kuka huutaa "Lentokone on kaapattu"? - Savolainen lentokonekauppias. - Kun Savossa on kelirikko, niin millaisen liikennemerkin Tielaitos laittaa teiden varsille? - Varokaa rouvan reikiä. - Miksi juna pysähtyy Mäntyharjussa? - Savon kielen tulkki nousee siellä junaan. - Miksi Pikku-Kalle ei mennyt liikuntatunnille? - Koska Pikku-Kalle kuuli, että opettaja...


blogivirta.fi
Idealista -

Työelämä on nykyään rankkaa. Tulospaineet, loputtomat yt-neuvottelut, kiusaaminen, epävarmuudessa eläminen ja vaikuttamismahdollisuuksien vähäisyys väsyttävät herkästi parkkiintuneimmankin ja uupumus uhkaa. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan hieman yli puolet työikäisistä on kokenut viimeisen kuukauden […] The post Oletko tullut ajatelleeksi näitä keinoja? 6 tapaa ehkäistä uupumus appeared first on Idealista .


blogivirta.fi
Helsingin keskustaopiskeljoiden blogi -

Näin jyrähtää STTK:n koulutuspoliittinen asiamies Petri Lempinen Ylioppilasledessä 19.2.2010. Hänen mukaansa korkeakoulu-uudistuspuheet ovat vain retoriikkaa. Todelliset teot siis puuttuvat. Perustelut elävät omassa todellisuudessaan. "Se on jonkinlaista henkistä laiskuutta, tai sitten se on sitä, että on olemassa jokin ideaalikuva yliopistosta, jota ei oikeasti ole olemassa", pohtii Lempinen Antti Järven avartavassa jutussa. Yritän seuraavassa hiukan avata sitä, miltä...


blogivirta.fi
Ikimuistoista -

Ajattelin avata hieman taustaa sille, mikä sai itseni kiinnostumaan itsensä johtamisesta Tietysti ihan perustavanlaatuinen totuus on, että meillä kaikilla on tämä yksi elämä ja on kivempaa sitten vanhempana muistella elämää, josta on nauttinut, kuin elämää, jossa on vaan pyrkinyt selviytymään. Meistä jokainen on oman elämänsä johtaja, halusi tai ei. Se on sitten oma valinta onko hyvä vai välinpitämätön johtaja. Johtajan tekemät päätökset ohjaavat Minä Oy Ab:ta...


blogivirta.fi
Kookoksen ark(t)iset kertomukset -

Pohdiskelin juuri äsken suhtautumista muutoksiin. Tiedättehän kovasti toistellun käsitteen "muutosvastarinta". Eräät käyttävät termiä kuvaamaan tilannetta, jossa jotkut toiset eräät vastustavat muutosta ja ovat kehityksen esteenä. Jotkut toiset toiset taas ovat sitä mieltä, ettei mitään muutosvastarintailmiötä ole olemassakaan, ja käsite on tarkoitettu vain viemään ajatukset todellisesta ongelmasta pois: todellinen ongelma ovat ehdotetut muutokset, jotka tekevät...


blogivirta.fi
PJ -

Tieto yhtäältä lisää tuskaa ja toisaalta poistaa sen. Se poistaa sitä, mikäli se koostuu abstrakteista ajatussisällöistä ja niiden käsittelemiseksi muodostettujen ajattelutapojen taitamisesta. Tällainen tieto auttaa näkemään nyansseja, asettamaan asioita arvojärjestykseen sekä näkemään, että jotkut asiat ovat itsessään tärkeitä eivätkä tarvitse tuekseen muita. Se opettaa näkemään ensi näkemältä ristiriitaisen tuntuisten ja sellaisina ahdistavien asioiden...


blogivirta.fi
Idealista -

Työelämän valmennus- ja koulutusalan yrityksen Montevistan toimitusjohtaja Riikka Pajunen antoi parhaat vinkit siihen, miten kehityskeskustelusta selviytyy voittajana. Listaa plussat ja miinukset nykytyöstä Mieti, mikä on nykyisessä työssäsi hyvin ja mistä […] The post Ota kaikki irti kehityskeskustelusta – näin nappaat unelmiesi tittelin ja etenet urallasi appeared first on Idealista .


blogivirta.fi
Ajatuksen voimalla -

Ihan näin ensiksi haluan kirota kaikki, jotka ovat joskus väittäneet että opiskelu on mukavaa puuhaa. Ainakin jos puhutaan työn ohella tapahtuvasta opiskelusta. Muistan kuinka viisi vuotta siten vannoin, etten koulunpenkille istahda enää ikuna. Mutta kunkas kävikään. En ehtinyt olla työelämässä kuin vajaan nelisen vuotta, kun jostain mieleni sopukoista pälähti ajatus: "Hei, mähän voisin alkaa opiskelemaan jotain". "Se olis varmaan eri kivaa puuhaa". Kyllä tuossa vaiheessa...


blogivirta.fi
Jussijoosua - Päiväkirjaa Montréalista -

Kahdeksan kuukautta Montrealissa on nyt lähes ohi. Viikon päästä keskiviikkona lähden Suomeen. Blogista en ole jaksanut olla enää kiinnostunut aikoihin. Päässä kyllä on aina kaikenlaisia suunnitelmia hyvistä pikku-postauksen aiheista, mutta ne eivät sitten koskaan päädy tänne blogiin. Ajattelin, että olisi kiva pitää päiväkirja-tyyppistä matkakertomusta täällä, mutta voiton vei kuitenkin sähköpostit ja Facebook-viestit kaverien kanssa. Niihin kun saa (tai ainakin on...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Onko ongelma suurempi kun sata euroa? Hollannin eläkejärjestelmän kerrotaan olevan yksi maailman parhaita. Se koostuu jokaiselle kansalaiselle maksettavasta peruseläkkeestä eli kansaneläkkeestä, työeläkemaksuilla kartutettavasta työeläkejärjestelmästä ja itsemaksetuista eläkevakuutuksista. Asiasta kirjoittaa Bernerd van Praag , Amsterdamin yliopiston taloustieteen emeritus-professori. Jutun otsikko on "H ollantilainen potilas" . Ehkä otsikon pitäisi olla pikemminkin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 34 35 Seuraava »