Tänään on 22.08.2018 09:59 ja nimipäiviään viettävät: Iivari, Iivo ja Ivar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle useasti


Punaturkkinen puolisukeltaja -

Lentäminen on paskamaista hommaa. Varsinkin, jos yksikin matkustaja on ottanut mukaansa pieneen lemmikkirasiaan suljetun maukuautomaatin, jolla poksahti muutakin kuin korvat. Tauoton naukuna (miagolare) nimittäin hiljeni hetkeksi vain elikon kierrättäessä illalla nauttimansa Kitekat-annoksen takaisin valoon. Viehkeän tuoksun valloittaessa matkustamon kiitin onneani, että lento Sardiniaan taittuisi reilusti alle tunnissa.  Maaliskuussa varaamani vuokra-auto löytyi lyhyen pyörimisleikin...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Viime viikonloppuna vietettiin siskoni babyshowereita. Ihan pian minusta tulee ensimmäistä kertaa täti, ihan uskomatonta! Keräsimme porukalla lahjakassan jonka kanssa ostimme hänelle yhteislahjan, mm. hänen kaverinsa teki unipesän ja teimme vaippakakun joka sisälsi hoitotarvikkeita. Yhteislahjan lisäksi halusin antaa hänelle vielä jotain vähän henkilökohtaisempaa. Olen useasti saanut siskoltani lahjaksi jotain omatekemään, joten halusin myös ihan itse tehdä hänelle jotain...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tekstit ovat satunnaisessa järjestyksessä. Olen kerännyt lyhyitä tekstejä , jotka sopivat maahanmuuttajien omaehtoiseen kielenopiskeluun. Olen tainnut myöhemmin kerätä lisää helppoja lukutekstejä tämänkin tagin alle. Tekstien parissa puurtamista pidettiin ainakin ennen hyvänä tapana opiskella kieltä. Oli sanakirja ja tekstit, molemmat aidosta paperista. Nyt molemmat ovat sähköisiä ja ilmaisia. Ihminen on muuttunut ehkä hieman kiireisemmäksi. Jaksaako hän keskittyä yksin...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Kukkakaalilehdet ovat todella käteviä käyttää erilaisiin ruokiin. Helpointa on tietenkin laittaa ne aina samaan ruokaan mitä kukkakaalikin mutta useasti teen niin, että pilkon ja keitän lehdet pehmeiksi ja pakastan myöhempää käyttöä varten. Viime ruoasta, kun tein piirasia, jäi tällaisia keitettyjä lehtiä aika paljon pakkaseen, joten nyt oli hyvä hetki kaivaa pakastinta ja tehdä eilisen riisin kanssa jotakin erilaista kuten nämä kasvispihvit. Kasvispihvit ovat todella...


blogivirta.fi
Jotain Maukasta -

  Paljon herkkuja tuli kesällä kokkailtua. Uusi rakkauskin syttyi eli rakkaus sähkösavustimeen. Aiemmin savustaminen oli himpun verran vaivannäköä vaativaa hiiligrillissä. Eikä savustamista viitsinyt useasti tehdä. Sähkösavustimen myötä savustusherkkua nautittiin harva - Read more...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Mitä tulee mieleesi kun ajattelet ilmaisosastoja, mitä niissä on tarjolla?   Kierrätyskeskuksilla on Pääkaupunkiseudulla joka myymälässä oma ilmaisosastonsa, jokaisessa erilainen. Useasti ilmaisosastolla parveilee ihmisiä, kaikenlaista hauskaa löytyy jokaisesta. Itse olen aikanaan hakenut ilmaisosastolta tarvikkeet ompelu juttuihin. Enää en sitä tee, otan todella harvoin mitään enää ilmaisosastolta, varsinkaan tarvikkeita. Niitä kun täällä on vinot pinot. Ilmaisosastolta...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Olen päättänyt jatkaa näiden naattien ja muiden kasvisten osien reseptien jakoa, jotta mahdollisimman monet pääsevät näkemään mitä kaikkea näistä vihreistä ihanista osista voi oikeasti tehdä. Porkkanan naatit eivät vain maistu hyvälle vaan ne sisältää myös K-vitamiinia, kaliumia sekä klorofylliä. Kannattaa siis tutustua naattien maailmaan ja kokeilla erilaisia reseptejä myös näistä herkuista. Koska meillä syödään paljon porkkanaa, niin naattejakin tulee useasti...


blogivirta.fi
Tm² -

Iain M. Banksin vuonna 1990 julkaistu science fiction- romaani "Use of Weapons" on yksi suosikkejani. Se kertoo -- näennäisesti -- Cheradenine Zakalwe- nimisestä miehestä, joka on sotilaallinen nero. Kirjan tarina on monimutkainen, enkä sitä tässä referoi sen kummemmin; Zakalwen erikoiskyky on se, että hän pystyy aina löytämään tilanteessa kuin tilanteessa jotain, mitä käyttää aseena, joka sitten kääntää sodan tai taistelun voitoksi. Nämä aseet voivat olla konkreettisia...


blogivirta.fi
Ruokablogi.fi -

  Ah, Välimeri, tuo turkoosina hehkuva, jonka rannoille nousivat ensimmäiset Länsimäisen sivistyksen virstanpylväät. Välimeren ruokavaliota pidetään useasti terveellisenä ja se on listattu jopa UNESCON aineettomiin maailmanperintäokohteisiin. Normaalisti Välimeren ruokavaliolla tarkoitetaan Espanjasta, Italiasta ja Kreikasta tulevaa ruokavaliota. Mikä on yllättävää, Välimeren ruokavalion konsepti kehitettiin vasta 1960-luvulla tarkoittamaan lähinnä Kreetalaista...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Minulla on aina ollut viha -rakkaussuhde sukkiin, tällä hetkellä se on suurta sukkarakkautta, oli sitten kyse polvisukista, nilkkasukista tai sitten avokassukista. Varsinkin eri väriset sukkahousut on täällä pop nyt. Jokin aika sitten kaikki sukat piti olla huomaamattomia ja hyvin yksinkertaisia. Ei saanut olla mitään kuvioita tai muitakaan. Avokassukat on näin kesällä ihan must juttu, ainakin minulla. Useasti kun herkkä iho ei tykkää noista kengistä ollenkaan. Silloin...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Breitbart News median perustaja Andrew Breitbart kuoli  1. maaliskuuta 2012 äkillisesti myrkytyksestä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Hänellä oli paljon poliittisia vihollista joista yksi oli USA:n demokraattien Anthony Weiner , jonka seksiviestiskandaalin paljastamisella Breitbartilla oli keskeinen osa. Mutta mies ei voinut sietää jostain syystä USA:n demokraattisen puolueen johtoon kuuluvaa  John Podestaa ja tämä hänen viimeisimmäksi jäänyt Twiitti paljastaa, että miksi...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Meillä on sunnuntaisin aina "mitä kaapista löytyy" -päivä, silloin syödään jämiä tai tehdään jämistä ruokaa tai sitten tyhjennetään kaapit pöydälle ja katsotaan mitä niistä saa. Nyt olikin niin harvinainen sunnuntai, että kaapissa oli vaikka mitä mistä tehdä todella herkullinen päivällinen. Meillä ei ole koskaan tarkkaa suunnitelmaa kun menemme kauppaan, vaan ostetaan perustarvikkeita ja sitten mitä mieli tekee. Niistä sitten tehdään monta viikkoa kaikenlaisia...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä  täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Suomalaisuuden, tiedon ja älykkään viihteen linkit kamelin kantamana Jos olet kiinnostunut runoista verkossa, saatat myös pitää koko suomalaisen kulttuurin kuvasta , jossa aineistona on verkosta kuratoimalla poimitut tuhannet linkit. Lorut ovat sekä vanhaa että modernia kansanperinnettä . Lorut ja lapset voidaan yhdistää. Lorut ovat lasten...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Jos et tiedä vielä mitä tarkoittaa snuff-elokuva , niin kyseessä on elokuvalajityyppi, jossa elokuvassa esitettävä henkilö tai henkilöt murhataan oikeasti. Yhdysvalloissa Pizzagate -skandaalin yhteydessä FBI:n poliisitutkijat takavarikoivat n. vuosi sitten entisen demokraattien kongressiedustaja Anthony Weinerin kannettavan tietokoneen ja löysivät sieltä jotain todella järkyttävää. Hänen kannettavalla tietokoneellaan oli oma kansio jonka hän oli nimennyt nimellä...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

USA:n presidentti Donald Trumpin Helsingin vierailu ja tapaaminen Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa sai Deep Staten rikolliset paniikkiin.  Trump kun ei itse edusta tätä valtaeliittirikollista koostuvaa syndikaattia, niin tästä syystä Deep State valtaeliittirikolliset näkevät hänet aina suurena uhkana varsinkin silloin jos Trump uskaltaa alkaa hankaloittamaan heidän ajamaansa globalistisen uuden maailmanjärjestyksen hanketta. Tästä Deep State valtaeliittirikollisen...


blogivirta.fi
Stoori -

*Tehosekoitin saatu. Buzzador-testaus. Valmistan useasti smoothiet Lidlin pakastealtaasta löytyvistä valmiista smoothie sekoituksista. Lidlin smoothie mixiä löytyy kahta eri makua ja yksi pakkaus sisältää kolme annospussia. Minähän tunnetusti haluan päästä ruoan laitosta helpolla, joten nämä valmiit annospussit ovat olleet omassa käytössäni todella käteviä, koska pussit säilyvät pakastimessa ja hedelmiä ei tarvitse pilkkoa. Mulla on ollut tässä […] The post RESEPTI...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Monilla ihmisellä on tapana poistaa kukkakaalista lehdet joko kaupassa heti tai sitten kotona. Olen useasti vähän ihmetellyt moista touhua, sillä lehtiäkin voi syödä hyvin ja lehdet ovat herkullisia. Olen joidenkin kuullut sanovan, että tulee halvemmaksi poistaa lehdet, mutta itse en nyt ihan ymmärrä, että tulee halvemmaksi heittää ruokaa roskiin. Minusta se on juurikin toisin päin, rahaa menee hukkaan. Mieheni toi tuossa jokin aika sitten valtavan kokoisen kukkakaalin, josta tein...


blogivirta.fi
Eliza does Oz -

Kurvaamme sypressien reunustamalta tieltä pittoreskin viinitilan pihaan. Ohjelmassa on "100 metrin lounas", joka on osa Hunter Valley Wine & Food -festivaalia. Festivaali esittelee Australian ikonisen Hunter Valleyn viinialueen kulinaristisia elämyksiä vuosittain touko-kesäkuussa.  100 metrin lounaan konsepti on yksinkertainen: kaikki lautasellasi ja lasissasi on kasvanut 100 metrin säteellä ravintolasta. "Paddock to plate" eli lähiruoka on vakiintumassa trendistä pysyväksi arvoksi...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Sain Blinger shimmer -blogilta sen verran hyvän haasteen, että heti sen saatuani, tartuin kiinni tietokoneen näppäimistöön. Uskon, että juuri tässä haasteessa ilmi tulevat asiat kiinnostavat varmasti teitä lukijoitakin ruudun toiselle puolella, sellaisiakin, jotka eivät itse blogia kirjoita. Luulen, että monet näistä väittämistä askarruttavat teitäkin.  Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa. No...


blogivirta.fi



Tulihan Tehtyä -

Tänään on ollut mitä mainioin päivä viettää aimo annos kotimaista kultturia sielunsa sopukoihin. Viikolla on seurattu sääkarttojen muutosta, eikä onneksemme epävakaista säätyyppiä ollut näköpiirissä. Otimme kuitenkin varukseltaan mukaan saappaat ja sadevarjot, mutta ne sai jättää autoon. Kävimme tutustumassa Laukon kartanoon ja sen keskiaikaiseen viikonloppuun miähen kanssa. Matka taittui reilussa tunnissa, jos ei lasketa sitä kieppiä humun luona, eikä ruokakaupassa...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Tänään on ollut mitä mainioin päivä viettää aimo annos kotimaista kultturia sielunsa sopukoihin. Viikolla on seurattu sääkarttojen muutosta, eikä onneksemme epävakaista säätyyppiä ollut näköpiirissä. Otimme kuitenkin varukseltaan mukaan saappaat ja sadevarjot, mutta ne sai jättää autoon. Kävimme tutustumassa Laukon kartanoon ja sen keskiaikaiseen viikonloppuun miähen kanssa. Matka taittui reilussa tunnissa, jos ei lasketa sitä kieppiä humun luona, eikä ruokakaupassa...


blogivirta.fi
Secret Wardrobe -

Yhteistyössä Solo Sokos Hotel Estorian kanssa. Vaikka olen käynyt Tallinnassa useasti, löydän silti kaupungista joka kerta jotain uutta. Tallinna elää jatkuvasti ja alueet heräilevät eloon uusilla innostavilla tavoilla, syntyy kiinnostavia kahviloita ja tyylikkäitä ravintoloita. Sitten on myös jo jonkin aikaa paikoillaan olleita elementtejä, joita vain en ole aiemmin syystä tai toisesta huomannut. Sellainen on esimerkiksi … Lue lisää


blogivirta.fi
Pirjon blogi -

Tällä kesälomalla päätimme ottaa rennosti. Koska syksylle on luvassa autossa istumista seurakuntavierailulle menon muodossa, ei saman toistaminen ainakaan kovin pitkälle näin kesällä tuntunut houkuttelevalta. Lentäminen kauas jonnekin ja sinne hotelliin ei sekään saanut tuulta alleen. Ja kun takana oli jo joitakin matkoja ja paljon kaikenlaista tekemistä,on tuntunut ihan juhlavalta tämä lomailu näin "kotihotellista" käsin. Ihan mökkihöperöiksi emme tässä kuitenkaan...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Salainen aseteollisuuden Deep State maailmanhallitus ei ole mielissään USA:n presidentti Donald Trumpin sekä Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisesta Suomessa, joka tapahtuu 16.07.2018  Putinin tiedetään painostavan Suomen ja USA:n välistä Nato-sopimusta jota yritetään usuttaa täysjäsenyyteen asti, jolle on myös määrätty jo aiemmin 2019 vuoteen menevä deadline. Ex pääministeri  Alexander Stubb möläytti tämän deadlinen jo vuosia sittten. Britannian...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Useasti kuulee jonkun sanovan siitä, että ei viitsi aina käydä samoissa paikoissa. Noh, meillä on sellainen tapa, että käydään samoissa paikoissa kahdestaan tai poikien kanssa tai sitten koko perhe. Sellaisia reissuja ovat juuri Haltiala , Suomenlinna , Vuosaaren huippu ja Lammassaari . Vaikka vierailukohteet ovat samoja, niin asiat voi tehdä eri tavalla siitä huolimatta. Kuten nyt kun lähdettiin pyöräilemään Helsingin vanhaan kaupunkiin. Meidän vanha asunto tyhjeni sunnuntaina...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Kaikkien rakastama (huom. sarkasmi) poliitikko ja kristinuskon jälkitaistelija Päivi Räsänen naputteli viestiä Twitteriin. Se liittyy hänen uuteen kirjoitukseensa, joka ruoskii Pride-tapahtumaa. Eikä sellaisella tavalla kuin jotkut tapahtumaan osallistuvat haluavat tulla ruoskituksi. Pride-tapahtuman ympärillä suuri harha Kuten Päivistä jo tiedämme, ei hän ole tapahtuman suurin fani.Voisin jopa uhkarohkeasti väittää, että hän pikkuriikkisen vastustaa sitä. Pridetapahtumasta...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Kun näin säätiedotuksen ennustavan sinitaivasta ja helteistä päivää torstaille, päätin omistaa päivän terassilla oleiluun ja kirjan lukuun. Ja näin tein! Nyt taas jaksaa viileämpää ilmaa, kun on tankannut D-vitamiinia, hyvää kirjaa ja vesimelonia kehon ja mielen täyteen. Meidän terassilla on vietetty hauskoja päiviä ja iltoja sen viidentoista vuoden aikana, mitä olemme asuneet talossamme. Sää on useasti suosinut ruokavieraita, ja grilli on ollut kuumana. Tänä kesänä...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Tällainen varjo-laite voisi olla varsin pätevä mikäli enemmänkin kanootilla menisi. WindPaddle Adventure Kayak Sail WindPaddle Adventure Kayak Sail Noin 130cm halkaisijaltaan oleva varjo voidaan kiinnittää kanoottiin, täytettävään melonta-alukseen tai vaikka suppailulautaan. Tämän jälkeen, olettaen että tuuli on oikean


blogivirta.fi
Idealista -

Vuonna 2015 Tea Latvala oli juuri eronnut poikaystävästään. Riitaisa ero oli ottanut voimille ja Tea käveli silloisen Miamin-kotinsa lähikadulla sydän murtuneena. Kadulla oli meedion ovi, jonka ohi Tea oli useasti […] The post Puisia desing-dildoja suunnitteleva Tea Latvala murtaa tabuja: ”Olen saanut kikkelikuvia ja minua on vähätelty” appeared first on Idealista .


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Seuraava »