Tänään on 18.04.2019 21:47 ja nimipäiviään viettävät: Valto, Valdemar ja Volmar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle valo


Stellan kolmas luonto -

Piha on viimeinkin vapaa lumesta ja vielä työpäivänkin jälkeen ihanasti lämmittävä aurinko on houkutellut joka ilta ulos hommiin. Päätin jo aikaisemmin keväällä luopua pihani suuresta koivuvanhuksesta, jotta valoa, tilaa ja vettä riittäisi enemmän muille. Halkohommista sain myös hyvän syyn perustaa pienen sieniviljelmän. Kiinnostaako sienten viljely? Opin, että sienten kasvattamiseen sopivat parhaiten tämmöiset hiljattain kaadetut pöllit. Lukemani artikkelin mukaan...


blogivirta.fi
Suomalaisena Virossa -

Alkusanat: Tämä blogi on seissyt telakalla jo pitkään monestakin syystä. Ei mistään dramaattisesta kuitenkaan. Lähinnä vain on tuntunut että kaikki on jo sanottu mitä tulee elämäämme Virossa. Elämä on jatkunut koko lailla vanhoja tuttuja latuja hiihdellen, jos sallitte tällaisen ontuvan urheiluvertauksen. Me kun emme tunnetusti hiihdä. Edes ontuen. Nyt ajattelin kuitenkin hetkeksi herätellä tätä henkiin matkakertomuksen muodossa. Minne kaikkialle menin, se selviää...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Karisto (2019) — tietokirjallisuus, lastenkirjat. Oletko koskaan miettinyt, kuinka elämämme tavallisistakin tavallisimmat asiat oikeastaan syntyvät? Kuinka valo syttyy, minkälaisen matkan vesi tekee päätyäkseen hanasta juomalasiimme tai kuinka ruoka on matkustanut lähikauppasi hyllylle? Mistä ovat peräisin aamulla jalkaan vetämäsi farkut ja mitä tapahtuu sille lasipullolle, jonka kierrätät oikeaoppisesti lasinkeräyspisteeseen? Jos tällaiset kiertokulut kiinnostavat...


blogivirta.fi
Lady of The Mess -

Ekopaasto on jo loppusuoralla ja viimeiset päivät meneillään. Seitsemän viikon koitos on jo miltei ohi ja on aika tehdä tilinpäätöstä. Miten sujui tämän vuoden paastoni? Pidinkö paastolupaukseni ? Oliko vaikeaa? Ja opinko mitään - jääkö jotain itämään ja elämään? Minullehan tämä taival oli jo kahdeksas - olen Ekopaastoa jollain muotoa viettänyt jo sen ensimmäisestä vuodesta 2012 lähtien. Alkuaikojen lupaukseni liittyivät enemmän perinteisen paaston viettoon ja...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Olin kuullut puhuttavan paljon hyvää Medellínin kirjastoista, joten piti käydä tutkimassa, pitivätkö puheet paikkansa. Medellínin kirjastosysteemi vaikuttaa näin ulkopuolisen silmin hieman sekavalta, sillä julkinen kirjastojärjestelmä kattaa monenlaisia kirjastoja: on ns. kirjastopuistoja (Parques Biblioteca), pilottikirjasto (Biblioteca Pública Piloto) sivutoimipisteineen sekä lähikirjastoja (Bibliotecas de Proximidad). Näiden lisäksi on vielä muita julkisia kirjastoja, jotka...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Kevään valon tulviessa sisälle ikkunoista, paljastuu totuus: pölyä kaikkialla huonekalujen pinnoilla. On kevätsiivouksen aika? Kautta aikojen kevätsiivouksen ideana on ollut puhdistaa koti talven jäljiltä, kaikesta turhasta, mikä haittaa viihtyvyyttä.  Samassa saattaa muutama huonekalu tai tavarakin vaihtaa paikkaa. Vaikka kodin siivoaisi kerran viikossa vähän paremmin, niin onpa kummallista, että huonepölyä leijailee ilmassa ja se laskeutuu huonekaluille ja lattialle. Kun...


blogivirta.fi
...noir -

Vuoden 1985 New York on viemäri jossa saastaihmiset ovat arkipäivää, joten kyttienkin pitää olla luonteeltaan itsemurhahakuisia ja vaikka Billylla (Jackie Chan) onkin nopeat jalat sekä kädet ei hänelläkään ole suuremmin uskoa ihmiskunnan kestävään kehitykseen. Kun työpari tapetaan ja nuori nainen kaapataan, lähtee hän toisen kollegansa Dannyn (Danny Aiello) kanssa Hong Kongiin jäljittämään kyseistä neitoa. Tottakai kaiken takana on filantrooppi-ihmiskauppiashuumepomo...


blogivirta.fi
Ride love laugh -

En ole varmaan koskaan ratsastanut (tai saanut kuvia) näin upeissa maisemissa! Kyllä kävi tuuri, juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ihana kevätsää, upeaakin upeampi valo, hyvin liikkuva hevonen ja valokuvaaja messissä. Mutterin kanssa menee just nyt tosi hyvin *kopkop*, se liikkuu aivan törkeän hyvin tuolla Prestige XD-2k free-satulalla joka meillä on ollut vuokralla nyt pari kuukautta. Vielä vissiin ainakin yksi kuukausi saadaan nauttia tästä, sen jälkeen en sitten tiedä...


blogivirta.fi
Kotiäidin LuomuLaakso -

Kotona ja keittiössä voi säästää helposti monta euroa. Monesti valinnat ovat samalla myös ympäristöystävällisiä ja pienentävät kotien kemikaalikuormaa. Arjen pienet teot eivät ole vaikeita toteuttaa vaan ne sujahtavat hetkessä luontevaksi osaksi elämää. 1. Liota itse pavut ja keitä soppaa. Älä käytä purkkipapuja Säilykepurkit ovat kohtalaisen turhia, kun puhutaan palkokasveista. Paljon edullisemmaksi kukkarolle tulee, jos ostat kuivattuja papuja, herneitä ja linssejä...


blogivirta.fi
Ihmissuhteet ja tasa-arvo -

Jarkko Tontti kirjoitti 11 vuotta sitten klassikkokirjoituksensa Viimeinen vihreä mies sammuttaa valot  Yli 70 prosenttia vihreiden äänestäjistä on naisia. Valtuustot ympäri maata ja edustakuntaryhmä ovat sen mukaisia. Neljästätoista vihreästä kansanedustajasta viisi on miehiä, näistä kaksi homoja. Karu tosiasia on, että valkoihoisen heteromiehen ei kannata lähteä ehdolle vihreiden listoille eikä toimia vihreissä muutenkaan. Niille, jotka eivät tätä usko, tiedossa on...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Maria Teresia Lindroos syntyi Helsingissä 27.9.1863 työmiehen tyttäreksi. "Ei hänellä ollut lapsena tilaisuutta opin saantiin, sillä kaksi vuotta vaan kansakoulua käytyään täytyi hänen ruveta leipäänsä ansaitsemaan, piti mennä ompeluoppiin. Harjoitettuaan kymmenkunta vuotta tätä hermostuttavaa tointa, antautui hän toiselle alalle, ruveten sairaanhoitajaksi. Vuoden ajan oltuaan Tampereen sairashuoneella, muutti hän takaisin H:n, jossa viimeiset 8 vuotta harjoitti tointansa...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Istun Metso-kirjastolla "tekemässä esitelmää". Pyöreän pöydän keskellä sojottavaan lamppuun ei tule valoa vaikka kuinka katkaisijaa napsuttelisi, eikä pöydän päällä olevista pistorasioista saa virtaa. Joissakin pöydissä lamput toimivat, toisissa taas eivät. Ulkomaalainen mies (oletin hänen olevan ulkomaalainen, sillä hän puhui minulle englantia) kävi valittamassa asiasta kirjastovirkailijalle, joka tuli pöydän viereen, nyökytteli ja sanoi välittävänsä viestin...


blogivirta.fi
Opiskelijamedia Trombit -

  Kuvat: Sara Turunen  


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Mikään ei tunnu niin ihanalta kuin auringon lämpö iholla talven jälkeen. Pidän siitä, että Suomessa on neljä vuodenaikaa, mutta talvi on auttamatta liian pitkä. Tykkäänkin venyttää kesää tekemällä syksyllä reissun lämpimään. Vielä parempaa on kuitenkin ottaa varaslähtö kesään silloin kun Suomessa on vielä hieman liian kylmä olla ulkona lyhythihaisessa paidassa, mutta kevät kolkuttelee jo jossain muutaman räntäsateisen takatalvinurkan takana. Silloin on hyvä...


blogivirta.fi
Pellavasydän -

Joskus elämää helpottavat asiat ovat tosi pieniä. Jos kyllä ovat ne hankaloittavatkin... Tässä pienen pieni apuri ompelukoneen käyttäjälle. Kyseessä on muovikuorinen magneetti , joka tarttuu kiinni ompelukoneeseen (ainakin metalliseen pistolevyyn). Kun ompelet saumaa -  tai kuten tässä tapauksessa tikkausta - ja kuljetat kangasta pitkin magneetin suoraa reunaa, tikki tulee suoraan ja koko ajan yhtä kauaksi reunasta! Pellavasydämessä Arja ompelee kaiket päivät ja tämä...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Jihuu, raskauden viimeinen kolmannes on alkanut! Nyt raskausviikolla 28 olen iloinen siitä, että olen menneinä kuukausina kirjannut tänne pieniä muistutuksia raskauden etenemisestä, sillä en pystyisi palauttamaan niitä enää mieleeni. Olen kuullut, että keskiraskautta kehutaan raskausajan parhaana aikana, ja voin allekirjoittaa asian. Minun viime kuukauteni ovat olleet helppoja ja menneet nopeasti. Erityisesti viimeiset kahdeksan viikkoa ovat sujahtaneet ohi ongelmitta. Viikko 13 En...


blogivirta.fi
värikästä -

hän on hurmaava Ida ystäväni Ilahduttavia asioita + Lahdessa on mahdollista viettää vain hyviä viikonloppuja + aamupuuro tarjoiltuna (ilmapatja)vuoteeseen  + superlahjakkaat teatteriopiskelijat (ystäväni Ida yksi heistä) + valo valo valo + ystävän pieni 1-vuotias taapero + peiton alla piilossa pelattu bubble shooter  + yhteinen naururemakka kun aivan väsyneenä totesin lauantaina, että "oon ollut Vesan kanssa koko päivän ja mää en jaksa enää"  + ystävät, jotka...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

suomen kielen päivänä Jotkut papuilevat, ettei ole aikaa lukea romaaneja. Kun pitää mennä sinne sun tänne ja olla siellä ja täällä. Ja sitten ei voi osallistua kirjakeskusteluihin. Mitäs jos kokeilisi helpotettua suomenkielistä kirjallisuutta? "Lasten kamarissa oli pimeää. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä loisti valo." tai "Lastenhuoneessa oli pimeää. Vain ruokasalin ovi oli hieman auki, ja sieltä loisti valoa." Toinen on alkuperäistä Minna Canthia vuodelta 1886...


blogivirta.fi



Cava 2.0 -

Meidän vanha koti alkaa täyttyä pahvilaatikoista.. Esititte kysymyksiä koskien meidän uutta kotia Instagramin puolella aiemmin, ja nyt on aika vastailla niihin. Lisäkyssäreitä saa kysellä kommenteissa tai IG:n puolella! :) Kuinka monta huonetta / neliötä asunnossa on? Asunnossa on 98m2. Olohuone avokeittiöllä ja 3 makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta joista toisessa sauna. Terassi ja parveke. Kolmesta makkarista meillä makuuhuoneena toimii yksi ja kaksi muuta toimivat meillä omina...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

  Viikonloppuna tuntui ensimmäistä kertaa k e v ä ä l l e.   Ilma oli niin lämmin, että takki oli pakko avata kävelylenkillä. Pipokin on nyt jätetty talvivarastoon. Lauantaikävely alkoi Munkkiniemen Cafe Tarinasta. Olipa kiva istua aurinkoisella terassilla cappuccinolla ja porkkanakakulla, ilman kiirettä. Aurinko lämmitti ihanasti.   Muutaman askeleen päässä kahvilasta löysin ensimmäiset kevätkukat. Krookukset ja kevättähdet kukkivat rinteessä risujen ja syyslehtien...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Viime vuosina olette varmasti jossain asiayhteydessä kuulleet sanan polyamoria . Sillä siis tarkoitetaan sellaista, että suurempi joukko ihmisiä asuu yksin tai pareina ja muodostaa jopa kolmisuhteita . BBC julkaisi jo vuonna 2016 jutun, jossa se spekuloi polyamoristisen kulttuurin olevan tulevaisuuden juttu.  Kaikki tämän perinteisen parisuhteet romuttavan ideologian taustalla vaikuttaa YK Agenda 21 ohjelma tavoite, joka on ydinperheiden hajoittaminen. Mutta...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Michael Jacksonia seksuaalisesta hyväksikäytöstä syyttänyt tanssija-koreografi Wade Robson joutui nyt huonoon valoon, kun hänen todelliset taustat paljastettiin vasta julkaistussa dokumentissa. Viikkoja sitten selvisi jo, että ainakin osa tämän HBO-dokumentissa esitetyistä väitteistä ovat valheita. Mutta tässä juuri äskettäin julkaistussa dokumenttielokuvassa käykin ilmi Robsonin todelliset motiivit, jotka ovat vain raha ja kuuluisuus. Hän kun haki vuonna 2011 Michael...


blogivirta.fi
Secret Wardrobe -

Nyt jokainen talvitakki on kätketty varastoon ja tilalla on kevät. Tuntui ihanalta kääntää kalenterista huhtikuun lehti, mutta samalla huimasi, juurihan uuden kalenterin seinälle ripustin. Elättelen toivetta, että kevään pahin kiirepiikki olisi ylitetty, mutta olen erehtynyt ennenkin, joten ei parane vielä uskoa. Silti, valo tekee hopustakin siedettävämpää. Samalla kun olen siivonnut kotia kevätkuntoon (ikkunat on muuten … Lue lisää


blogivirta.fi
Suden silmukat -

Sain suuremmanpuoleisen tilauksen Pepeistä ja minähän teen mitä pyydetään. Pieniä tein jo aikaisemmin ja nyt isoja lisää. Oranssia lankaa jouduin tilaamaan, mutta muuten langat löytyivät omista varastoista. Hyvä saada varastoja pienemmäksi. Ajattelin että nämä jo riittäisi..... ....mutta kun vauhtiin pääsin, niin tein vielä pari lisää. Jokohan nyt Pepit piisaisi Saksan lapsille vähäksi aikaa =) Apinavarastokin huutaa tyhjyyttään, joten kaippa niitäkin olisi hyvä taas...


blogivirta.fi
Annan tupa -

Ensi viikko on jo Pääsiäisviikko!  Miten nopeasti aika kuluukaan? Mistä sen näkee... No, ihan ensin huomaan sen siitä, että katson allakkaan, ollaan maanantaissa. Vai ollaanko? Ei, nyt onkin jo lauantai. Minne ne päivät hävisi välistä? Siis allakkaa on katsottu harvemmin kun eihän päivillä ole enää väliä. Kello. Sitäkin säädeltiin taas, nyt kesäaikaan, vaikka lunta ja jäätä, plus hiekkaa / pölyä  saa hengittää niin että keuhkot rahisee... Luonto heräilee, jää...


blogivirta.fi
Inspiration -

Mihin tarvitaan mm. suklaapatukka, grillitikkuja, lasipurkki, sakset, eteerinen öljy jne?! Ohje kuva kuvalta kivaan DIY-tuotteeseen


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Aurinkoinen Lappi! Onhan niitä parempiakin paikkoja. Ehkä. Nyt on vain vaikea kuvitella missä.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 85 86 Seuraava »