Tänään on 22.04.2018 01:49 ja nimipäiväänsä viettää: Alina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle valvelunesta herääminen


Lumppuja ja Lureksia -

Mikä erottaa Lumpun karhusta? Kun karhu herää talviunilta, se karjuu nälkäänsä, heittelee löystynyttä nahkaa tieltään ja käy ruuan kimppuun. Kun Lumppu herää talviuniltaan, se karjuu ensin nälästä, vaikka on koko talven syönyt, sitten se kiljuu kauhusta, katselee äärimmilleen pingottunutta vatsanahkaa ja miettii, että pieni paasto voisi olla tarpeen. On siis kaksi viikkoa aikaa tarkkailla ruoka-aineympyrän ja lautasen koostumusta ennen pääsiäistä, jolloin saa taas...

Tuuba -

Kesä on hyvinkin puolessa. Tänään havahduin ajatukseen, että on jo heinäkuu. Mihin aika on mennyt? Miksi ihmeessä kesä kuluu aina niin nopeasti? Mietiskelin hetken, mitä olenkaan tehnyt viime aikoina. Totesin saldon onneksi olevan tavallista parempi. Suurin osa ajasta on toki mennyt töissä ja sairastaen parin kuukauden mittaista flunssaa. Iltaisin olen ollut usein niin väsynyt, että olen vain jäänyt odottamaan seuraavaa ja taas seuraavaa työpäivää, että vapaapäivä...

Lukumo -

Poikanen totesi tänään, kun huoneet kylpivät valossa, että tuntuu kesältä. Hän ponkaisi reippaasti ylös puuhastaan, kipaisi parvekkeelle ja tunsi kylmyyden varpaissa. Ei se vielä ole. Mutta matkalla ollaan ja kohta taas perillä, hetken. Valo on tärkeä. Valo on elämä. Valo On. Pitkästä aikaa kiireetön vapaa, terveenä. Terveys ei sekään ole itsestäänselvyys.

Neuloen etiäpäin -

Olisikohan aika kaivaa tämäkin blogi naftaliinista ja jatkaa päivittämistä. Pitkä aika on edellisestä kirjoituksesta enkä lupaa, että tahti olisi edelleenkään kovin tiuha, mutta en ollut valmis kuoppaamaankaan tätä vielä. Voi tosin olla, että siirryn johonkin toiseen blogipalvelimeen jatkamaan. Minulta meni maku blogeiluun sen jälkeen kun huomasin vuodatuksen muuttaneen näitä sivustojaan niin paljon, että kaikki kuvat olivat kadonneet, samoin kaikki ulkonäköasetukset sun...

Stoori -

Aurinko nousee nyt maaliskuun lopulla suurin piirtein samaan aikaan kuin minäkin. Se aloittaa kotimme valaisemisen alhaalta, pehmeällä valolla. Se pilkistää ovien ja ikkunoiden raoista ja täyttää eteisen ja keittiön herättävällä ilolla. Se kimaltelee ikkunan takana lumessa ja kehystää maiseman kirkkaudellaan. Tekee kuvasta hetkeksi terävämmän ja syvemmän, lempeämmän katsella. Kun pysähdyn auringonvaloon keittiön pöydän äärelle, on […] The post Aamukahvi appeared...

Hallatar -

Onko sinulla tapana sijata vuode heti herättyäsi  vai uskotko väitteeseen että peti pitää ollakin  jonkin aikaa niin sanotusti levällään  että kosteus joka nukkujasta on  jäänyt, kuivahtaisi pois?  Vai petaako joku toinen  sinunkin vuoteesi?  Ennen petasin aina heti ylösnoustuani  mutta viime aikoina olen lipsunut  tavoistani. Kyllä minä sänkyni johonkin  aikaan päivästä aina petaan.  Tänään teema-aiheena on  tietenkin Petaa sänkysi . 

AIVOHUHMAR II -