Tänään on 18.06.2019 18:39 ja nimipäiviään viettävät: Tapio ja Ingolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vanha huvila


Popparin porinoita -

Brian Setzer, James McDonnell ja Leon Drucker olivat tuttuja jo kouluajoilta. James ja Leon olivat soittaneet samassa bändissäkin, mutta kun he vuonna 1979 päättivät lyöttäytyä trioksi pari vuotta vanhemman Brian Setzerin kanssa alkoi tapahtua. Yhtyeen nimeksi oli ensin tulla The Tomcats, mikä oli Brianin entisen bändin nimi, mutta viimein päädyttiin kuitenkin ratkaisuun The Stray Cats. Yhtyeen rock-uskottavuuden takia tarvitsi nimipolitiikkaan tehdä vielä pieniä viilauksia ja...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Viestivihko -

Eelimattila ja rammarilaatikko. Vanhana palautuvat varhaiset lapsuusajat mieleen. Tämäkin tarina. On syyskesä vuonna 1939. Se kuuma ja kaunis viimeinen rauhankesä. Eihän tosin silloin tiedetty, mitkä ajat Suomea olivat odottamassa. Minä olen ihan melkein neljävuotias. Olen polvillani tuvan penkillä ja katselen ikkunasta maantien kulkijoita. Äiti keittää ruokaa, hellanrenkaat kilisevät. Olen ollut pihalla leikkimässä, mutta tullut sitten sisään vähän viiksompaan. "Mitä ruokaa...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

I nDilchuimhne ar Anders Ahlqvist – Anders Ahlqvistin muistolle. 1. KELTIT Sanaan ”keltit” liittyy yleisessä tietoisuudessa kaikenlaisia harhakäsityksiä. Milloin esitetään kelttien olleen salaperäinen kansa, josta ei muka tiedetä mitään varmaa ja jonka kieltäkään ei tunneta. Milloin väitetään kelttien olleen Euroopan viimeisiä pakanoita, joilla on ollut hallussaan jos jonkinlaisia yliluonnollisia voimia. Milloin mitäkin, mutta yleensä ei mitään paikkaansapitävää...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Olin taannoin kokeilemassa mobiilisuunnistusta Kauniaisten Kasavuoren metsikössä. Yksi rasti oli vähän kadoksissa (ja niin olivat itse asiassa kaikki muutkin), ja kiipesin vahingossa yhden kallion päälle. Hämmästyin suunnattomasti, sillä siellä, kallion päällä ja keskellä metsää, törötti massiivinen talon kivijalka. Mikä ihmeen paikka tämä oli? Mitä tällainen tekee keskellä metsää? Myöhemmin asiasta googlettaessani sain selville , että olin ollut Stockmannin...


blogivirta.fi
Annin aatoksia -

Olen surrut kohta kolme vuotta entisen kotitaloni purkamissuunnitelmaa. Kyyneliltäkään en ole herkkänä ihmisenä välttynyt, vaan itken ja suren vanhaa taloa kuin vanhaa ystävääni. Minulla ei ole enää valitettavasti mitään omistussuhdetta taloon, mutta koska pystyin lain  puitteissa naapurina valittamaan talon purkamisesta, niin  tein sen monen asiantuntijan suosituksesta. Vanha kotitalo on minulle rakkaampi kuin muille suvun jäsenille, koska synnyin kotona salissa ja kasvoin...


blogivirta.fi
Atson ajatukset -

Tähän alkuun huomautus, että jos jollakin tulee mieleen kysymyksiä, niin ne ovat tervetulleita kommenttiosastolle. Jos tähän tekstiin tulee päivityksiä, niin merkitsen asiasta maininnan tähän alkuun. 21.7. : Lisätty loppuun maininta kännykän päivittämisestä + lisää kameralla otettuja kuvia. 17.7. : Kameraan liittyen lisäisin, että vaikka sanoin tekstissä, ettei kännykän kamera korvaa oikeaa kameraa, niin taannoin ristiäisissä kuvailin pelkästään S3:n kameralla ja...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Joulu se sieltä kohta tipsuttelee ja äitiliinijoulumuoriset lahjoja tikkailee ja tikuttelee. Joulumyssyjä ja sukkia valmistuu, kovaa vauhtia myös paketteihin laittelee. Lapset laskee tonttuja ikkunan takana, glögit ja piparit on pöytään laitettuna. Jännitys on käsin kosketeltava ja lelukirjat täyttyy lasten toiveista. Pukille kirjeet kirjoitetaan, toiveet suuret muistiin laitetaan. Kauppojen välkkyvalot luovat ihanaa tunnelmaa, kyllä joulusta aina uusia puolia löytää saa. Ei...


blogivirta.fi
SCEVES ELIUNTS -

Kirjan taustasta Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi. Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen...


blogivirta.fi
ANTIDEMARI -

ME VARHAISJAKAJAT VETOAMME MEDIAAN, ETTÄ SUOMESSA ENNENKUULUMATTOMAT RAJUT PALKKALEIKKAUKSET NOSTETTAISIIN YLEISEEN TIETOISUUTEEN JA KESKUSTELUN KOHTEEKSI. LEHDENJAKAJAT PUDOTETTU PALKKAKUOPPAAN Mitäs, jos toukokuussa ilmoitettaisiin kaupan työntekijöille, että kahden viikon kuluttua aletaan maksaa palkkaa myynnin mukaan, hiljaisilta päiviltä pienempi palkka? Tai sanomalehden toimitukselle, että vähemmän palkkaa päiviltä jolloin on ohuempi lehti. No eihän niin voi tehdä. Paitsi...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomen kieli on saanut sanoja kaikista ilmansuunnista. Täällä on juttu , jossa on paljon hyviä ja mielenkiintoisia sanoja, joista on kerrottu, mistä kielestä ne ovat tulleet. Täällä kolmas . Niissä ei ole sanottu, mitä sanat tarkoittavat. On sinun tehtäväsi ottaa selvää siitä ja myös osata käyttää sanoja, jos haluat. Keskustele valikoiden sanoista jonkun suomalaisen kanssa. Hänellekin ehkä artikkeleissa on paljon uutta. Voit myös katsoa sanakirjoista. Suomalaiset sanat...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kun kävin  äijäkerhossa, sen pitäjällä oli mukava aktiviteetti, jossa saimme lukea ajatelmia. En pitänyt ollenkaan syvämietteisistä aforismeista, mutta lasten suusta oli aina huippuhauskaa. Sain itsekin käyttää lappusia, kun vikaeerasin pitäjänä. Nyt ajattelin palvella toisia. Uskon näiden käyvän ohjelmanumeroina monessa tilaisuudessa. Meillä tehtiin niin, että jokainen sai vetää lapun ja sitten luettiin. Täällä on yleisiä huumorilinkkejä skuuppeina, täällä human...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Kokkola on minulle tällä hetkellä se Suomen kesäkaupunki. Tätähän sanotaan melkein kaikista Suomen paikkakunnista, jotka vilkastuvat kesäisin ja tarjoavat kesäaikaan monenlaista tapahtumaa ja viihdykettä. Mutta jostain syystä Kokkolasta on tullut minun mielenmaisemani. Vaarini on kotoisin tuosta merenrantakaupungista, joka on aivan ihana, vaikka sinne päästäkseen saakin istua monta tuntia bussissa. Olen miettinyt, voiko ihmiseen jäädä jälki paikoista: voiko Kokkola tuntua...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Tämän ikivanhan blogini perinteitä noudattaen tämäkin vuosi alkaa vanhojen muistelulla. 12 kollaasia Suvikummun viime vuodesta! Näitä kollaaseja on aina yhtä kiva tehdä. Vanhoja kuvia selatessa mieleen palautuu mukavia asioita,  jotka jo on ehtinyt unohtaa. Joka kuukauteen sisältyi kivoja matkoja ja retkiä. Kollaasien kaikki kuvat ovat tällä kertaa kuitenkin Suvikummusta, paria Lapin kuvaa lukuunottamatta. Tammikuussa pysyttiin enimmäkseen pirtin lämmössä, välillä Ruusa...


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Loma vanhoilla kotikulmilla Saksassa on ohi. Ja päällimmäisenä tunteena on ikävä ja haikeus, kaipaus Saksaan. Jo Berliinissä olo oli kotoisa, mutta Kölnin kautta vanhaan kotikaupunkiin saapuessa tuntui aivan kuin kotiin olisi tullut. Että olisi ollut melkein 7 kuukautta poissa kotoa ja nyt vihdoin takaisin siellä. Siinä missä aikanaan saksan kieli kuulosti rumalta ja kovalta, oli nyt taas aivan ihanaa kuulla sitä. huomata edelleen ymmärtävänsä ja osaavansa. Kadut tuntuivat...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Jokaisella vaatteella on tarina, tai ainakin minun vaatteilla on erilaisia tarinoita. Nyt kerron yhden minulle hyvin rakkaan vaatteen tarinan. Tämä vaate kertoo ihmisestä, joka on ollut lapsuudessani mukana, hänen poikansa on minulle edelleen tärkeä ja on minun läheinen ystäväni. Kun rakkaan ystäväni äiti jätti tämän maan, niin sain käydä hakemassa vaatteita ja kenkiä sekä muuta tavaraa, mitkä on minulle tärkeitä tai joista voin tehdä jotakin. Yksi tällainen asia oli...


blogivirta.fi
Kello kahdeksantoista -

Ken on perehtynyt kirpparitermistöön, tietää, että vanhalla ja wanhalla on vissi ero. Wanha on jotain sellaista arvokasta vanhaa, ei ihan antiikkia, mutta kuitenkin sellaista, josta kuuluu maksaa ekstraa sen wanhuuden takia. Ja vanha on, nnohhh vanhaa. Mikä siis sen parempaa puuhaa odotellessa vuoden vaihtumista kuin kaivella työ-kirjasto-askartelu-jäte-huoneen kaappeja ja laatikoita ja eritellä, mikä on vanhaa ja mikä wanhaa ja suunnitella niiden jatkosijoitusta sen mukaan. Vanhaa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomalainen keittiö on viime vuosikymmeninä kansainvälistynyt, mutta ongelmia silti on. Perheillä ei ole aikaa valmistaa ja syödä ruokaa yhdessä. Puolivalmisteet ja marinadissa lelluvat ruoka-aineet eivät ole sitä, mitä minä pidän hyvänä ruokana. Monesti raaka-aineista valmistettu ruoka on lähes yhtä nopeasti tehtävää kuin puolivalmisteista ja eineksistä. "Äitien laittamat ruoat" eivät ole yhtä maukkaita ja terveellisiä kuin aidoista raaka-aineista ja itse maustetut...


blogivirta.fi



Lempipaikkojani -

Loma vanhoilla kotikulmilla Saksassa on ohi. Ja päällimmäisenä tunteena on ikävä ja haikeus, kaipaus Saksaan. Jo Berliinissä olo oli kotoisa, mutta K...


blogivirta.fi
Riikan tekemää -

Tämä perinteinen vuosikymmeniä vanha astiakaappi oli menossa kovaa vauhtia kaatopaikalle. Minä näin siinä kuitenkin vielä paljon potentiaalia "pienellä" fiksauksella. Pohjalevy ja jalkojen alaosat olivat todella huonossa kunnossa. Toinen kaapinovi oli haljennut ja yksi sarana oli rikki. Viimeiset vuosikymmenet kaappi oli palvellut työkalukaappina mummolan kellarissa. Siinä oli kolme kerrosta maalia päällekäin ja melkoisen sotkuinen, likainen ja naarmuttunut niin sisä- kuin...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Kun minä olin nuori löytyivät Bon Jovin älppärit levykauppojen heavy-hyllystä. Kaupungilla käveli pitkätukkia, joiden farkkutakin selkämystä koristi koko selän kokoinen Bon Jovi-selkälippu ja rintapielessä roikkui kilo rintamerkkejä. Niissä kimaltelivat sulassa sovussa Bon Jovin lisäksi Motorheadin, Judas Priestin, AC/DC:n ynnä muiden aikalaisten heavy-bändien badgeja. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Bon Jovi oli heavy-bändi siinä missä muutkin.  Kun kasvoin...


blogivirta.fi
Hurahtanu lankoihin -

Vihdoin ja viimein ostettiin uusi ja leveämpi sänky. Entinen oli 120 cm leveä, nykyinen 160 cm. Makuuhuone tietty tuli enempi täyteen, mutta ostos paransi mahottomasti unenlaatua. Nyt ei tarvi kihnata kylki kyljessä (jos ei välttämättä halua) ja saa suoristettua kädetki. Tässä uuessa ei edes huomaa jos toinen kääntää kylkeä! Se on kuulkaa melkonen parannus se! :o) Makuuhuoneen uudistus on siis alkanut. Ihan yllätyin ko mies totesi, ettei vanhat yöpöydät sovi kyllä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomensuojelija-blogissa oli artikkeli nimeltä suomalaisuuden sanat. Tekijä pyysi ehdotuksia lisäsanoiksi ja saikin paljon, mutta ei jaksanut täydentää enempää. Minusta ehdotukset ovat hyviä, tulivat parhailta asiantuntijoilta, suomalaisilta. Koska esim. kontekstihakukoneellani on helppoa hakea lisätietoa verkosta ja listan voi myös laittaa lukukoneeseen , laitan tuon listan alekkaisena Dropboxiin  ja peräkkäisenä tähän alle. Siitä on helppoa hakea. Myös sanomisen kuulee...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Tietoa vanhojen kaivosten ympäristön nykyisestä tilasta, erityisesti niiden vaikutuksista pinta- ja pohjaveteen sekä maaperään ja luonnontuotteiden käytettävyyteen kaivataan nykyistä enemmän, osoittaa tuore tutkimus. Enemmistö tutkimukseen vastanneista koki vanhat kaivosympäristöt epämiellyttäviksi ja näki, että vanhat kaivosalueet kaipasivat hoitotoimenpiteitä ja maisemointia. Hannukaisen suljettu kaivos Kolarissa – Tutkimus osoittaa, että kaivostoiminnan jälkeiseen...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Maaliskuussa 2019 julkaistussa Suomen lajien viidennessä uhanalaisuusarvioinnissa uhanalaisten jäkälien määrä on kasvanut yli 200 lajilla. Tärkein ja edelleen voimistunut jäkälien uhanalaistumisen syy on metsätalous. Useimpien uhkatekijöiden merkitys on kasvanut, mikä korostaa tarvetta tehostaa jäkälien suojelua kaikissa elinympäristöissä. Vanhoilla lehtipuilla, etenkin haapa, raita, pihlaja, jalopuut, kasvava nukkamunuaisjäkälä (Nephroma resupinatum) taantuu hakkuiden...


blogivirta.fi
Luovuksissa -

Ateljeekoira Topi on nuortunut. Vielä vuosi sitten keväällä vanhan herran vointi hiipui niin, että pidin selvänä, että koiran matkan pää lähestyy. Sitten tapahtui jotain outoa. Rupesin kesän helteiden takia antamaan nestemäisempää ruokaa, kun koira tuntui läkähtyvän paahteessa ja juovan liian vähän. Lisäsin ruokaan aina myös hieman öljyä. Nyt kun koira lähestyy 16 ikävuotta. Ja kun muutama litra öljyä on kulunut ja liotettuja koiran makkaralla höystettynä...


blogivirta.fi
Annin aatoksia -

    Rakas vanha äitini, joka on pian 90 vuotta, on ajatuksissani joka päivä. Huoli on koko ajan siitä, miten hän pärjää, kun hän haluaa vain sinnitellä kotonaan. Koti on tietysti se rakkain paikka jokaiselle. Ja kaunis kotihan hänellä onkin. Terveys on alkanut reistailla aika paljon. On tulehduksia ja sairauksia. Loppuvuodesta hän oli terveyskeskuksessa tai sairaalassa viisi kertaa. Joulun ajankin ensimmäistä kertaa. Luulin jo ettei hän enää selviä, kun tuli pienen...


blogivirta.fi
Ornisblogi -

Rengastin rautiaisia syksyllä 2006 Naantalissa (katso edellistä kirjoitustani). Rautiaisten lisäksi lintuverkkoihin tarttui muitakin Suomen yleisimpiä lintulajeja. Runsaimpien lajien syysmuuton kulusta esitän tässä pari sanaa. Suurin piirtein samanlaisen syysmuuttorytmin kuin rautiainen omaavat punarinta ja tiltaltti. Selvästi aikaisemmin aloittavat muuttonsa metsäkirvinen ja pajulintu. Kerttujen päämuutto tapahtuu elokuun ja peipon syyskuun lopussa. Punarinnan ( Erithacus rubecula )...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 154 155 Seuraava »