Tänään on 22.05.2019 22:41 ja nimipäiviään viettävät: Hemminki, Hemmo ja Hemming. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vanhoillislestadiolaisuuden tutkimus


Essee Aitta -

Johdanto Tässä suunnitelmassa perehdytään yhteistoimintapisteeseen ja pohditaan, kuinka sen toimintaa voitaisiin tutkia taloudellisesta näkökulmasta. Luennoilla tehtävän pituudeksi määriteltiin 3-5 sivua, mutta mielestäni kohtuullisen suunnitelman esittämiseksi itse tarvitsin hieman enemmän tilaa. Suunnitelmassa on pyritty käsittelemään asioita melko teoreettisella tasolla, eikä kaik-kein pienimpiin yksityiskohtiin ole pureuduttu. Yhteistoimintapiste on minulle itselle melko...


blogivirta.fi
Essee Aitta -

1990-luvulla Suomea koetteli syvä lama. Talouden nopea heikentyminen heijastui no-peasti muuhun yhteiskuntaan. Kun bruttokansantuote aleni roimasti peräkkäisinä vuosina, jatkuvan taloudellisen kasvun varaan rakennettu hyvinvointivaltion rahoitus ajautui kriisiin (Rönkkö 1995, 8). Voitaneen todeta, että 1960-luvulla alkanut hyvinvointivaltion laajentaminen näki päätöspisteensä. Suomen kokema syvä taloudellinen lama 1990-luvun alkupuolella jätti jälkensä myös Suomen nykyiseen...


blogivirta.fi
Bioetiikka -

Haluan esittää seuraavaa kommentteina biopankkityöryhmän ehdotukseen biopankkeja koskevaksi lainsäädännöksi ja muutosehdotuksina asioihin, joissa ehdotettu lainsäädäntö kaipaa muutoksia. 1. Rekisterit näytekokokoelmista ja biopankeista Pidän työryhmän ehdotusta näytekokoelmien ja biopankkien rekisteröinnistä hyvänä monista näkökulmista: yksityisyyden suoja, lääketieteellisen tutkimuksen toteusmahdollisuudet ja tulosten saatavuus, ym. Jotta näytteidensä käytöstä...


blogivirta.fi
Hätiköityjä päätelmiä -

Olen viime päivinä harrastanut minulle poikkeuksellista kansalaisaktiivisuutta ja lähettänyt Sosiaali- ja terveysministeriöön sekä kolmelle kansanedustajalle sähköpostia. Sain sähköpostiini tuolla alareunassa näkyvän kiertävän viestin tekstillä, että sitä saa jakaa eteenpäin. STM:n lakiesitys tekisi alle 15-vuotiaan lapsen lääketieteellisen tutkimuskäytön mahdolliseksi ilman vanhempien suostumusta tai informointia. (Katso esityksen s. 16, 8 §) Tällä hetkellä ihmiseen...


blogivirta.fi
Aamiainen ruohikolla -

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Terveysravinto Oy:n Asiakasuutiset-lehdessä I/2013. Auringonvalo on merkittävä D-vitamiinin lähde, mutta varsinkaan Pohjolassa se ei yksin riitä. Riittävä D-vitamiinin saanti on tarpeellista useiden sairauksien ehkäisemiseksi. Monet meistä kärsivät kuitenkin sen puutteesta. Tarvitsemme D-vitamiinia ravintolisänä vähintään syyskuusta toukokuuhun. D-vitamiini on viime vuosien kuuma aihe ravitsemustieteessä, ja sen hyödyistä...


blogivirta.fi
AAMIAINEN RUOHIKOLLA -

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Terveysravinto Oy:n Asiakasuutiset-lehdessä I/2013. Auringonvalo on merkittävä D-vitamiinin lähde, mutta varsinkaan Pohjolassa se ei yksin riitä. Riittävä D-vitamiinin saanti on tarpeellista useiden sairauksien ehkäisemiseksi. Monet meistä kärsivät kuitenkin sen puutteesta. Tarvitsemme D-vitamiinia ravintolisänä vähintään syyskuusta toukokuuhun. D-vitamiini on viime vuosien kuuma aihe ravitsemustieteessä, ja sen hyödyistä...


blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

.................................................................................................................................... Jutta Urpilainen: LUOKKAKOOT KURIIN LAILLA TASA-ARVOINEN perusopetus on Suomen menestyksen perusta. Tähän tarvitaan erityisopetusta, opetuksen tukitoimia sekä ammattitaitoisia pedagogeja niin varhaiskasvatukseen kuin perusopetukseen. Perusedellytyksenä koulutuksen perusturvalle ovat kuitenkin riittävän pienet opetusryhmät. Me opettajina toimineet tiedämme...


blogivirta.fi
mastomäki -

Perjantaina 23.3. Aalto-yliopistossa väitellään Yhdyskuntarakenteen ja ilmastonmuutoksen kytköksistä "The Impacts of Urban Structure and the Related Consumption Patterns on the Carbon Emissions of an Average Consumer" VTM Jukka Heinosen väitöstilaisuudessa. Väitöstä on tahallisesti tai kyvyttömyyden vuoksi ahkerasti väärinymmärretty ja -tulkittu viimeiset viikot perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Pyrin tässä kirjoituksessa osoittamaan uutisoinnissa ja kommentoinnissa...


blogivirta.fi
Ajattelemisen pensaita ja puistoja -

Kansalaisuus tai kieli eivät selitä seksuaalirikollisuutta Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ihminen tuomitaan hänen todellisten tekojensa vuoksi. Syyttömiä ei rangaista, vaikka heillä olisikin sama kieli tai silmien väri kuin syyllisellä. Siitä, mitä Jammu Siltavuori tai 196 vuosina 2006-2009 seksuaalirikoksista tuomittua supisuomalaista ovat tehneet, ei voi päätellä yhtään mitään siitä, mitä minä tai sinä ajattelemme seksistä ja säällisestä käytöksestä. Sama pätee...


blogivirta.fi
Verkkoyhteisöt -

Arvoisa vastaväittäjä, arvoisa kustos, hyvät kuulijat. Tässä tilaisuudessa tarkastettavan työni otsikko on ”Knowledge sharing in virtual communities”, suomeksi ”Tiedon jakaminen virtuaaliyhteisöissä”. Väitöskirjani on niin kutsuttu artikkeliväitöskirja. Työ koostuu seitsemästä tieteellisestä julkaisusta ja johdanto-osasta. Johdannossa esitellään työn tavoitteet, menetelmät ja tärkeimmät tulokset, sekä se laajempi teoreettinen keskustelu, mihin...


blogivirta.fi
In HIIT -

Kännykästä on kuluvalla vuosikymmenellä tullut laajimmalle levinnyt tietokone, jota käyttää jo arviolta 2-3 miljardia ihmistä. Jos tutkijoilta kysytään, miltä mobiiliteknologia näyttää viiden vuoden päästä? Käyn läpi kohokohtia MobileHCI-konferenssista. Normal 0 false false false MicrosoftInternetExplorer4 Normal 0 false false false MicrosoftInternetExplorer4 Normal 0 false false false MicrosoftInternetExplorer4 MobileHCI2008-konferenssi, Royal Tropical Institute, Amsterdam...


blogivirta.fi
Bioetiikka -

Suomessa tehdään väestömäärään nähden huomattavan paljon lääketutkimuksia ja myös laajoja rokotetutkimuksia. Toisin kuin joissakin muissa maissa, Suomessa on niin käytäntöjen kuin lainkin tasolla suhtautuduttu kielteisesti siihen, että lääketieteellisiin tutkimuksiin värvättäisiin ihmisiä rahalla. Tutkimuksissa koehenkilöinä olevien kirjoittamien nettikommenttien perusteella näyttää siltä, että alaikäisiä värväävien tutkimuksien kohdalla linjasta on joustettu...


blogivirta.fi
Harhaluuloja ilmastonmuutoksesta -

MOT tarjoili jälleen tuubaa koko rahan edestä (kyllä, te kaikki TV-lupaa maksavat rahoitatte moisen potaskan julkaisun ja kohta siihen pääsevät osallistumaan ihan kaikki mediamaksun muodossa!). TV-luvan voitte perua helposti netissä täällä . Ohjelman käsikirjoitus on luettavissa täällä (linkki vanhenee, joten tallettakaa vaikka omalle koneelle). Kuten aiemminkin, käyn läpi ohjelman älyttömimpiä virkkeitä. Ennakkotiedoista poiketen, Lindzen & Choi jäi vaille huomiota, ehkä...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Ilmatieteen laitos johti Nature Geoscience –lehdessä juuri julkaistua tutkimusta, joka osoittaa, että suurin osa maastopalosavun pienhiukkasista muodostuu kilometrien päässä palosta . Tutkimus osoitti, että yli puolet savanni- ja ruohikkopalojen pienhiukkaspäästöistä muodostuu vasta savun kulkeuduttua kauemmas palopaikalta, kun alun perin kaasumaiset yhdisteet tiivistyvät hiukkasiksi. Maastopalot ovat maailmanlaajuisesti yksi suurimmista pienhiukkasten lähteistä ja heikentävät...


blogivirta.fi
Laatuseniorit -

Syksyn 2016 ensimmäisessä laatusenioreiden lounastapaamisessa oli mukana 12 innokasta laadun ystävää. Kevään viimeisessä kokouksessa (10.5) oli tarkoitus keskustella laatusenioreiden toiminnan tarkoituksesta. Onko toiminnan päämääränä vain itse toiminta/ lounastaminen vai pyrimmekö tuottamaan myös toiminnasta erillisiä tuloksia?  Emme ehtineet tuohon aiheeseen. Tässä kokouksessa jatkettiin asian käsittelyä eli toimintamme tarkoitusta ja tavoitteita. Samalla...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

http://evonomics.com http://evonomics.com/finance-is-not-the-economy-bezemer-hudson/ Rahoitus ei ole taloutta; Vuokra ei ole tuloa Kirjoittajat kiittävät toimittajaa ja kahta nimettömää tuomaria hyödyllisistä ehdotuksista, jotka paransivat tätä artikkelia huomattavasti. Bezemer haluaa kiittää Equilibrio -säätiötä ja New Economic Thinking -instituuttia taloudellisesta tuesta. Kaikki jäljellä olevat virheet ovat tekijöiden omia. Miksi taloudet ovat polarisoituneet niin...


blogivirta.fi
Tm² -

Ihmisillä on yleensä jonkinlainen intuitiivinen käsitys siitä, mikä juuri heidän mielestään on oikeaa työtä . Olen joskus käsitellyt asiaa taloustieteen keinoin tässäkin blogissa, enkä nyt ole tekemässä syvällisempää analyysiä asiasta. Mainitsen kuitenkin siitä hieman, ennen varsinaista asiaa. Markkinatalousyhteiskunnassa työksi katsotaan usein sellainen toiminta, josta joku maksaa tai ainakin periaatteessa olisi valmis maksamaan, tai josta on jokin selkeä hyöty, joka...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Väitän analyysini johdosta, että kristillisen evankeliumin kannalta Espoon hiippakunnan piispaksi valitun ja vihityn Kaisamari Hintikan verbaalisesti rikastamat kaikki kolme pääsiäiskirjoitusta olivat köyhiä, suorastaan sanoen mitättömiä. Ne ovat valekirkon itsetuhoisaa ”pääsiäissanomaa”. Hintikan pääsiäisjulistuksessa ei suinkaan keväinen pääsiäisaurinko tanssinut iloisssaan, vaan pääsiäisaurinko pimitettiin kokonaan. Kristillisessä saarna- ja virsiperinteessä on...


blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

....................................................................................................................... Sirkku Angervo PRO PERUSKOULU Pro peruskoulu Koulutuksesta lähtee kaikki! Vanhenevalla Suomella ei ole varaa koulupudokkaisiin. Keskeisiä tavoitteita perusopetuksessa on ryhmäkoon pienentäminen, riittävän erityisopetuksen saaminen ja oppilashuollon vahvistaminen, siten että opetussuunnitelman tavoitteet voivat kaikkien oppilaiden kohdalla toteutua. Erityisopetusta ja...


blogivirta.fi
Bioetiikka -

Edellisessä viestissä käsittelin yhtä mm. Kansanterveyslaitoksen vauvoilla ja syntymättömillä Turussa tekemää tutkimusta, johon liittyy patentti tai patentteja. En tiedä, onko tuossa tutkimuksessa tutkijoilla sellaista kaksoisroolia, jonka kertomista Eduskunnan oikeusasiamies piti tarpeellisenä tietoisen suostumuksen saamiseksi, tai onko tutkimus saanut ulkopuolista rahoitusta esim. patentin omistajilta - rahoituksestahan tulee myös kertoa oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan...


blogivirta.fi



Vesa Pöyhtärin nettipäiväkirja -

...Mikäli edellä mainituissa vireillä olevissa oikeudenkäynneissä päästään suulliseen käsittelyyn, on tarkoitus saada nämä asiantuntijat todistamaan antamiensa lausuntojen perusteista. Vasta tämän jälkeen voidaan ottaa kantaa heidän näkemystensä oikeellisuuteen.... Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ja tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanov olivat aisantuntijatahot, joiden sanaan vedottiin ns. Heikan paperin tiedotuksessa ja valmistumisessa piispainkokoukseen...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Peruskorjattu merentutkimusalus Aranda luovutettiin perjantaina (7.9) Suomen ympäristökeskukselle (SYKE). Uudistustyön teki Rauma Marine Constructions Oy telakallaan Raumalla. Peruskorjattu Aranda suuntaa ensimmäiselle tutkimusmatkalleen Itämerelle heti ensi viikolla. © Kuva: Sammeli Korhonen / Sideways Eight Finland "On tärkeää, että Aranda pääsee nyt takaisin tositoimiin", iloitsee SYKEn pääjohtaja Lea Kauppi . "Kuluvana kesänä on saatu ikävä muistutus siitä, että...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Poh­joi­nen pal­lon­puo­lis­ko mal­lin­net­tu jopa ne­liö­ki­lo­met­rin tark­kuu­del­la Ikiroudalle suotuisat alueet tulevat ilmastonmuutoksen myötä vähenemään vähintään kolmanneksella nykyisestä, selviää arktisen alueen maaperän lämpöoloja selvittäneestä tutkimuksesta. Tämä tulee tutkijoiden mukaan vaikuttamaan arktisiin ekosysteemeihin, yhteiskuntiin sekä globaaliin ilmastojärjestelmään. Luonnonmaantieteen tutkijat Juha Aalto  ja Miska Luoto...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Ylen uutisissa vierähti vastaan otsikko, joka pakotti minut klikkaamaan sitä. Tutkimus: Star Wars -elokuvan saama murskakritiikki somessa oli venäläisten trollausta –The Last Jedi -elokuvan arvostelijat eivät olleetkaan faneja Tähtien sotaa, tutkimusta ja draamaa fanien suunnalta! Juuri sitä mistä tykkään. Luettuani Weaponizing the haters: The Last Jedi and the strategic politicization of pop culture through social media manipulation tutkimuksen läpi jouduin kuitenkin pettymään...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Homeopathy Research Institute yrittää saavuttaa sen missä kaikki edelliset homeopaattien järjestöt ovat epäonnistuneet. HRI pyrkii vihdoinkin hiljentämään skeptikkojen ilkeät naurut. HRI aikoo osoittaa, että homeopatialle on kertynyt hyvää tieteellistä todistusaineistoa . Valitettavasti HRI Homeopatian toimivuudesta ei ole tieteellisestä todistusaineistoa, sanovat asiaan perehtyneet. Johon HRI vastaa: This is probably the most frequently quoted, completely inaccurate statement...


blogivirta.fi
Pirjon blogi -

Tänä vuonna nainen on pohtinut omaa terveyttään; on mitattu vyörönympärystä, otettu laboratoriokokeita ja mitattu verenpainetta. Veriarvot hyvällä mallilla ja paineetkin kohdillaan, nainen matkasi eilen jälleen yhteen tutkimukseen. Mies lähti mukaan naisen tueksi ja yhdessä nainen ja mies seikkailivat jonkin tovin sairaalan käytävillä, ennen kuin oikea osasto löytyi. Nainen pääsi tutkimukseen etuajassa. Naisella oli vastaavasta tutkimuksesta jo oikein hyvä aiempi kokemus ja...


blogivirta.fi
Hyvän Olon Blogi -

Oheiset kaksi artikkelia ovat tieteen kuvalehdestä. www.tieteenkuvalehti.com TIETEEN KUVALEHTI 2004 1. Mistä onnelliset ihmiset on tehty? Teksti: Stine Overbye Onnesta on tullut monitieteisen tutkimuksen kohde. Eri alojen tutkijat kartoittavat tekijöitä, jotka saavat ihmiset nauttimaan elämästään ja tuntemaan tyytyväisyyttä. Onnen tavoittelu näyttää olevan turhaa. Se syntyy geeneistä, ihmissuhteista, uskosta ja hyvistä teoista. Synny elämäniloiseen perheeseen. Mene naimisiin...


blogivirta.fi
Rikoksella loukattu -

Olen kevään aikana perehtynyt seksuaaliseen väkivaltaan liittyviin tutkimuksiin ja niiden keskeisimpiin tuloksiin. Aihe on hyvin tutkittu ja mielenkiintoisia tutkimuksia löytyi niin meiltä Suomesta kuin muista maista. Siinä missä eri maissa suoritettujen tutkimusten aiheet ovat vaihdelleet, tulokset ovat olleet hämmästyttävän samankaltaisia. Erityisesti minua ovat kiinnostaneet tutkimukset, jotka liittyvät miesten kohtaamaan seksuaaliseen väkivaltaan. Miesten kokemasta...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Ilmaston lämpeneminen saa pohjoisen suot varastoimaan enemmän hiiltä kuin tähän asti on ymmärretty. Soiden ilmastoa viilentävä vaikutus näyttää kuitenkin kestävän vain 2100-luvulle. Ilmaston lämpeneminen saa pohjoisen suot varastoimaan entistä enemmän hiiltä ja hillitsemään siten ilmastonmuutosta, tuore tutkimus  osoittaa. Ilmaston lämmetessä pohjoisten leveysasteiden kasvukausi pitenee ja pidempi kasvukausi antaa soiden kasveille enemmän aikaa sitoa yhteyttämisen kautta...


blogivirta.fi
Genesis -

Seuraavat päivät Lilith kartoitti mahdollisuuksiaan päästä käymään Bio-Teknologian osastolla laillisuden rajoissa. Hän tutustui NoMin hakemistopuuhun, teki listan BT:n tutkijoista ja muista työntekijöistä ja tarkkaili heidän kulkemistaan rakennuksessa. Kaikkien työntekijöiden nähtävillä oli, missä kukakin työntekijä oli heidän ollessaan NoMin toimistossa. Avainkortin käyttäminen rekisteröityi yleiseen tietokantaan ja nopeutti työntekijöiden tavoitettavuutta talon...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 52 53 Seuraava »