Tänään on 17.11.2019 19:27 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vapaavuori jan


DOsome -

kokoomus teki taannoisessa puheenjohtajavalinnassaan enemmän kuin strategisen linjapäätöksen. stubbin voitto vapaavuoresta lienee tullut enemmistön oletuksesta, jonka mukaan kevään eduskuntavaaleissa ratkaisee nuorten äänestäjien osuus. stubbin oletetaan vetoavan nuoriin. siksi selfie-stubb, eikä asiainhoitajana profiloitunut vapaavuori. puoluejohdon oletus lienee niin ikään, että puolueen vanhoilliset konservatiivit äänestävät puoluettaan kaikissa tapauksissa, vaikka sitten...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Vaikka Presidentti Sauli Niinistöllä on vielä jäljellä n. 5 v. kaudestaan, niin CIA:lla on jo Suomen seuraava presidentti valmiina ja hän on Kokoomuksen Jan Vapaavuori .  Mikael Jungner ja Matti Apunen tiesivät tämän salaisuuden jo yli 3 vuotta sitten. Mutta miksi juuri Vapaavuori ? Vapaavuori toimi myös samassa Euroopan investointipankissa varapääjohtajana 2015 syyskuusta kevääseen 2017 asti, jonne Sauli Niinistö eteni eduskunnan pyöröovea pitkin vuonna 2003. Kun Euroopan...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Ingmar Bergman writes. Photo: Svensk Filmindustri. Ingmar Bergman Skrifter. Photo: Norstedts. Ingmar Bergman Filmberättelser. Photo: Norstedts. Ingmar Bergman Centenary book series (40 by Bergman plus one by Jan Holmberg). Jan Holmberg: Författaren Ingmar Bergman / [The Writer Ingmar Bergman]. ISBN 978-91-1-307652-2. 289 p. Stockholm: Norstedts, 2018. From the pages of the Norstedts publishing house: Norstedts firar Bergmanåret 2018: Författaren Ingmar Bergman står i fokus när vi firar...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

               Alma Median kyselyn mukaan tässä on Suomen seuraava presidenttipari 1. Se alkaa taas! Tarkoitan presidenttipeliä. Presidenttivaalit järjesttään seuraavan kerran tammikuussa 2024, siis runsaan neljän vuoden kuluttua.  2. Istuva presidentti Sauli Niinistö ei voi enää asettua ehdolle, sillä hän tulee olleeksi neimmäisajan eli kaksi kautta virassa. Täten suomalaiset pääsevät äänestämään maalle kokonaan uutta presidenttiä. Asia on syytä...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Jan Winter: Dieters bok. Flykting hos familjen Bergman / [Dieter's Book. A Refugee in the Bergman Family]. ISBN 978-91-633-0174-2. Hard cover. Illustrated. 289 p. Uppsala: Förlaget Tongång, 2018. Jan Winter (born 1950) is the son of Dieter Winter who was born in 1921 in Berlin-Lichterfelde and died in 2010 in Bålberga, Borensberg, Sweden. Dieter's mother Elisabeth, née Goldstein, was Jewish. In 1939 Erik and Karin Bergman invited Dieter Winter to live in their home at Storgatan /...


blogivirta.fi
Juha K kirjat -

Monesti novellikokoelmat tulevat luettua teksti kerrallaan pienissä erissä, mutta Jan Forsströmin Eurooppalaisia rakastajia meni yhdeltä istumalta. Toki on kirjoja, jotka lukee nopeasti siksi, että ne ovat helppoja ja kevyitä, mutta Forsströmin tapauksessa kirja oli yksinkertaisesti niin kiinnostava. Tuntuu, että kirjailija on laittanut teoksessa itsensä likoon tavalla, johon törmäisin mielelläni useamminkin suomalaisessa kirjallisuudessa. Teksti onnistuu olemaan yhtä aikaa...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Juuri äskettäin kuolleelta o lympiavoittaja Matti Nykäseltä evättiin muutama vuosi sitten PRO Urheilu tunnustuspalkinto. Nykäselle ehdotettiin peräti kahdesti (vuonna 2014 ja 2016)  tätä kyseistä merkittävää tunnustusta: Pro Urheilu -palkintoa, joka on arvoltaan 20 000 euroa.  Mutta kummallakin kerralla myöntämisestä vastaava ministeri kuitenkin veti nimen yli Nykäsen kohdalta. Vuonna 2014 asiasta päätti puolustusministeri Carl Haglund ja vuonna 2016 taas opetus- ja...


blogivirta.fi
Mulukku -

Päivän lainaus. Nimimerkki siviilitarkkailija kirjoitti Jarmo Niemisen blogin kommenttiosiossa : Olipa kerran kansallinen kokoomus. Se oli liian hyvä puolue ollakseen totta. Ja niinhän se olikin. Kun vasemmisto reikkui vallankumousta ja anarkiaa, kokoomus puolusti koteja, uskontoa ja isänmaata. Kokoomus taisteli politiikan, järjen ja lain avulla kommunistista anarkiaa vastaan. Kommunismi versiossaan 1.0 pyrki tappamaan kansalaiset, varastamaan maat ja tekemään kaikista orjia. Tätä...


blogivirta.fi
Mulukku -

Kuten uutisista on luettu, Helsingissä ollaan pulassa lumen kanssa. Noin kolmessa viikossa lunta on tullut enemmän kuin monena vuonna koko talvena. Tämä on aiheuttanut monenlaista polemiikkia, ja asia on monivivahteinen. Maalaisten ja pienempien kaupunkien asukkaiden kommentit ovat huvittavia, koska he eivät ymmärrä kokonaiskuvaa. Helsingissä on noin 1400 km tietä ja katua, pinta-alana noin 19,2 km 2 . Lisäksi etenkin kantakaupunki on niin tiiviisti rakennettu, ettei lumelle...


blogivirta.fi
Koobran sivallus -

Viikko pari sitten asuntoministeri Jan Vapaavuori paheksui Helsingin Sanomissa voimakkaasti sitä, että lähes kaikilla Helsingin kaupunginhallituksen jäsenistä on jonkinlainen side HOK-Elanto kauppaosuuskuntaan. Hesari oli rakentanut aiheesta kohtalaisen näyttävän skuupin edellispäivänä, ja Vapaavuoren annettiin kiivetä pikapikaa kukoksi tunkiolle maailmaa parantamaan. Kekkosmaista, rakenteellista


blogivirta.fi
Kirjahylly . -

Jan Guillou: Sillanrakentajat. Suuri vuosisata I. Like, 2012. 605 s. Jan Guilloun poliittisista mielipiteistä voi olla montaa mieltä, mutta romaaneja hän osaa kirjoittaa. Sillanrakentajat on kymmenosaiseksi tarkoitetun sosiaalihistoriallisen sarjan aloitusosa. Sillanrakentajat kuvaa kolmen norjalaisveljeksen kohtaloita 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa päättyen ensimmäisen maailmansodan loppuun. Tarina on uskomaton, mutta niin on aikakin. Teollisen vallankumouksen laineet lyövät maailmaa...


blogivirta.fi
FinlandiaFoorumi -

Nyt jos koskaan, on syytä ottaa nämä islam-terroristit tosissaan! Jos itsemurhaiskun syynä on Muhammad pilakuvat ja Afganistanin sota, ei voi kuin ihmetellä sitä suvaitsevaiston ajatuksenjuoksua, kun tänne tuollaista "kulttuuria" haluavat! Hyvät suomalaiset (nimenomaan hyvät-), on aika tullut, nimittäin ottaa myös tosissaan ensi kevään eduskuntavaaleissa. Jos äänestät näitä henkilöitä, on Tukholman isku todellisuutta piakkoin täällä Helsingissäkin. Nämä henkilöt...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Suomen älykkäin sotasetä Torsti Sirén ja sata määrin hänen valiojoukkonsa edustajia on esittänyt syvän paheksunnan suomalaista ja eurooppalaista demokratiaa vastaan, jossa kansalaiset voivat asettua ehdokkaiksi asioidensa edistämiseksi vaaleissa.   Katkelma Torsti Sirénin vuodatusta Reformin ehdokkaiden kelpoisuutta vastaan. Suomessa lain mukaan eduskuntavaaleissa vaalikelpoinen on jokainen äänioikeutettu henkilö, joka ei ole vajaavaltainen eli holhouksen alainen...


blogivirta.fi
aikakaudenydin -

Helsingfors borgmästare Jan Vapaavuori anklagar regeringen för att denna driva en "fräck grundlagsvidrig process" i sina försök att få igenom vård- och landskapsreformen. Där på Twitter säger Vapaavuori att Finlands regeringsorgan med våld försöker driva igenom reformen i riksdagens social- och hälsovårdsutskott. Reformen strider fortfarande mot grundlagen,  säger han. Nu skulle det, enligt


blogivirta.fi
Kari Kuusisto - Kunnallisvaalit Espoossa 26.10.2008 -

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan lisäksi puheenvuoroja käyttivät kaksi kansanedustajaa: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_85_2006_ke_p_3.shtml   Erityisonnittelut 232 äänen hävittämisestä: ex-ministeri Johannes Koskinen (sd.) sekä Om:n lainvalmistelijat ex-ministeri Leena Luhtanen (sd.), jonka esitys meni eteenpäin Vanhasen ykköshallitus, joka vei sen hallituksen esityksenä eduskuntaan Ministeri Brax (demla), joka ei peruuttanut päätöstä uudella...


blogivirta.fi
Arto Köykän blogi -

Noin kahdenkymmenen vuoden iässä uppouduin Dostojevskin kirjoihin niin syvälle, että elämäni jakautuu aikaan ennen Dostojevskia ja aikaan, joka on hänen jälkeensä. Yksi tärkeistä muutoksista oli, että menetin kykyni asettua rikollisen ja hirvittävyyksiä tehneen ihmisen yläpuolelle. Lukiessani Rikoksesta ja rangaistuksesta Raskolnikovin tarinaa huomasin, että minäkin aloin miettiä Helsingin Töölössä asumani Tunturikadun talon naapureita. Mitäpä jos kävisin kolauttamassa...


blogivirta.fi
Rajakylän koulun 6.luokkalaisten neule- ja virkkauskerhon tuot -

Neulekerho on taas startannut loman jälkeen :) Ope on nyt valitettavasti sairaslomalla, mutta onneksi Henna-ope pitää kerholaisista hyvää huolta tämän ajan. Janette oli saanut lapasensa valmiiksi. Lapaset on tehty Isoveljestä ja tehosteena käytetty Valo-Annia. Oikein nätti avaus kevätlukukaudelle :)


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Tammi (2019) — jännityskirjallisuus, esikoisteokset, poliisit. Poliisi Aaron Falk palaa kotikaupunkiinsa hautajaisiin. Kokonainen perhe on tapettu ja isää epäillään murhasta. Muutenkin vaikeuksissa olevalle pikkukaupungille oli tämä viimeinen niitti. Falk päättää jäädä konflikitien kyllästämään kaupunkiin selvittämään tapausta. Kun kaikki asianosaiset ovat tuttuja ja salaisuuksia riittää puolin ja toisin, jännitystä riittää loppuun asti. Kuiva kausi on vahva...


blogivirta.fi



Kirjakassi -

Jane Campion & Kate Pullinger:  Piano The Piano 1994 Suomennos: Marja Aloapeus Gummerus 180 sivua Oma kirjahyllyn teos Tässä hiljan Mai/Kirjasähkökäyrän bloggari kirjoitti oman postauksen Pianosta , joten kipinä kirjaan syttyi niiltä sijoilta. Se täytyi napata esiin välittämästi omasta kirjahyllystäni ja pyyhkäistä pölyt pois. Siitä on kulunut jo isompikin tovi, kun tätä opusta viimeeksi selailin, mutta nyt sen tein ja hyvä niin. Vaikka tarina on jo ikääkin kerryttänyt...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Lisää Australia-kirjallisuutta ja tarkemmin Victoriaan sijoittuvaa rikosfiktiota. Mutta tämä on täysin erilainen tapaus kuin Templen kovaksikeitetty teos . Englantilaissyntyinen Harper on esikoisteoksessaan käyttänyt häpeämättä bestseller-sapluunaa ja lopputulos on kuin prosessikaaviolla työstetty teollinen tekstituote. Kirja sijoittuu Kiewarra-nimiseen fiktiiviseen tuppukylään Victorian maaseudulla, mutta perusjunttilapainajaista kummempaa paikallisväriä ei ole havaittavissa...


blogivirta.fi
Gunsi Vog Blog -

Dawn Gilbertson U.S.A. TODAY Published 7:59 PM EDT Oct 7, 2019 Southwest Airlines’ pilots union is taking legal action against Boeing for damages triggered by the extended grounding of the Boeing 737 Max, stating a steep reduction in flights has cost pilots an estimated $115 million in settlement. The airline has an all-Boeing fleet and was announced as a launch client for limit in 2011. Southwest took delivery of its very first Max in 2017 and had 34 in its fleet when the aircraft was...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Naisia ja rikkaita miehiä. US 1923 regia/dir: John M. Stahl. scen: J. G. Hawks, Paul Bern, from a story by Leila Burton Wells. did./titles: Sada Cowan, Howard Huggins. photog: Ernest G. Palmer. mont/ed: Margaret Booth. cast: Marie Prevost (Myra Hastings), Robert Ellis (Elliot Worthington), Norma Shearer (Marjorie), Gertrude Astor (Nina Van Pelt), Huntley Gordon (Theodore Van Pelt), Lincoln Stedman (Bobby), Lillian Langdon (Mrs. Worthington), Louise Fazenda (Mary), Hank Mann (pensionante...


blogivirta.fi
Oppitori -

 ta si a sa ti tä li o te tu nen la e to ko ki le mi ke ri sen ja sä lä va ka taa den vat na ni se ä lu lun lai ra ty pi ses ku nut pe kin pa vi ma toi me val ten taan vä nä maan an kan so set y kun tiin ai kä pu nis lo nyt ve tus vät sel no van tet vas kai tää yh kes sin vaa pää en ne ha ky mis lis i jen lin man rin suu tar tään tai tei nan jat kas lan saa tun maa del on seen kau ken po tuk jo puo tie vai kuu mo tel kir lii mat al jan teen joh mai ro tuu hal min neet suo des...


blogivirta.fi
Lumooja -

Marian paratiisiOhjaus: Zaida BergrothKäsikirjoitus: Anna Viitala ja Jan ForsströmPääosissa: Pihla Viitala, Satu Tuuli Karhu ja Saga SarkolaEnsi-ilta: 4.10.2019 Mustavalkoinen filmikuva rätisee ja värisee. Kuvassa nähdään kauhuelokuvamainen huone 1900-luvun alun kartanossa ja sen keskellä metallirunkoinen sänky. Salaperäinen musiikki yltyy. Lakanan alla nainen kouristelee uskonnollisten henkien riivaamana. Näin alkaa Zaida Bergrothin ohjaama elokuva Marian paratiisi...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

European Slapstick – Prog. 7: The Return of the “Nasty Women”: Tyranny at Home. Le Giornate del Cinema Muto (GCM), Pordenone. Grand piano: Daan van den Hurk. Teatro Verdi, 7 Oct 2019. ... Flipbooks POSE CHEZ L’ARTISTE. VÉNUS (FR) 1’02’’ (90 fotogrammi/frames, 8 fps): attribuito a/attributed to Méliès. Ex-cat. AA: Indeed, this is a Georges Méliès film starring the wizard himself as an artist and Eleanor Méliès as the nude model who wards off the artist's harassment. An...


blogivirta.fi
Jussi Niinistö -

Malmin lentokenttä on säilyttämisen arvoinen. Olen mukana 40:n helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun ja varavaltuutetun allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä pormestari Jan Vapaavuorelle ja virkamiesjohdolle. Jaamme huolen Malmin lentokentän kulttuuri- ja luontoarvoista sekä penäämme yrittäjäystävällisempää asennetta.


blogivirta.fi
Gunsi Vog Blog -

Authorities have 8 generators and food materials that will hold them over briefly, however needs to the power avoid, more action will be needed. Joaquin Miller Park in addition to Dimond, East Oakland and Sheffield Village recreation centers in Oakland are likewise closed. EAST BAY Around 3 p.m., PG&E revealed that power remains shutdown for about 48,000 Oakland organisations and locals, and PG&E has actually not yet released an “all-clear” for Alameda County. PG&E said it will begin...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Teos (2013) — perheet, historialliset romaanit, klassikot. On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton mies, jolla on huomattava omaisuus, on välttämättä vaimon tarpeessa. Näyttämö on rakennettu, asetelma on valmis. Esirippu nousee. Jane Austen iskee tyrmäysiskun jo ensimmäisessä virkkeessä. Tyylilaji, sävy, miljöö, kaikki on valmista. Iätön rakkaustarina Ylpeys ja ennakkoluulo voi alkaa. Antaa kerronnan viedä! Kysehän on parikymppisen… Read more Jane Austen: Ylpeys...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava »