Tänään on 20.05.2018 12:54 ja nimipäiviään viettävät: Lilja, Karoliina, Lilli, Karolina ja Lilian. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vappu leipoo


Hallatar -

Aatelisto järjesti Suomessa jo1500-luvulla Vapputurnajaisia,   joissa talven ja kesän hahmot kamppailivat,  ja kesä voitti!  Etelä-Suomessa poltettiin muinoin vapputulia ja jossain  harjoittettiin karjan menestys taikuutta .  Maaseudun pappiloissa pidettiin vappukutsuja . Porvarisperheissä ja pappiloissa tarjottiin simaa .  1800-luvulla vappuun liittyi mukaan ylioppilaiden kevätjuhlaperinne . Vuonna 1944 Suomessa säädettiin nykyisin voimassa oleva laki vapunpäivän...

Annen Juttuja -

Menimme Vapuksi Tampereelle, koska kaverimme Sari ja Pieter kutsuivat meidät järjestämiinsä vappubileisiin. Oli tosi mukavaa päästä Tampereelle pitkästä aikaa. Ehdin sentään asua siellä seitsemän vuotta ja kiintyä kovasti niin ihmisiin kuin paikkoihinkin, ennen kuin viime syksynä tuli yllättäen eteen muutto Espooseen. Aseman ovista Hämeenkadulle kävellessä oli ihan semmoinen olo kuin olisi tullut kotiin. Onnenpäivä! Sarilla oli munkkitaikina valmiina odottamassa. En ole...

Provencen auringon alla -

Tälle ulkosuomalaiselle vappu on muodostunut erittäin tärkeäksi juhlaksi. Siitä on nyt 7 vuotta kun päätin, että en enää itke Suomi-ikävääni vappuna vaan järjestän vapun itse. Tietenkään mikään ei korvaa tietoa siitä, miten ihanaa on istua jossain kauniissa suomalaisessa puistossa koleassa auringonpaisteessa koko päivä piknikillä ja nauttia ystävien seurasta, mutta siellä ne Suomen puistot ovat ja pysyvät! Miun vappujuhlat on aina pidetty meijän terassilla...

Mungolife -

*Kaupallisessa yhteistyössä Lindauer Ihan alkuun... KIITOS valtavasti kommentteihinne eiliseen postaukseen. Niitä tuli lähes 250 jo nyt, ja oon ollut i...

Mungolife -

*Viini kaupallisessa yhteistyössä Torresin kanssa Huh, vappu tuli ja meni, mutta mulla näköjään venähti tää vapun juhlinta vähän :D Todellisuudessa nel...

The Virtual Wanderlust - Virtuaalinen kaukokaipuu -

Luonnontieteilijät virittäytyivät tunnelmaan Kumpulan kampuksella. Matrixin lippu kuvassa vasemmalla. Vappua vietin tänä vuonna aiempaa rauhallisemmin eli kävin jopa kotona nukkumassa ja selvisin Ullanlinnalle eli Kaivopuistoon piknikkeilemään seuraavanakin päivänä. Valtsikalais-matlulaisen opiskelijavapun kaavaa noudatin vaikka haalaria en käyttänyt enkä yo-lätsää. Niiden puute ei menoa haittaa. Sää oli upea ja oli mahtavaa nähdä kymmeniä tuttavia, mutta varsinkin niitä...

Sukututkijan loppuvuosi -

Eilen Twitterissä Jos joudun elämään vielä monta sataa vuotta kuin tuo hullu käki kukkumalla väittää, en kyllä ala! — Tommi Kinnunen (@Tommi_Kinnunen) May 12, 2018 Raivokas käki on kukkunut lähimetsässä koko iltapäivän tauotta ja nyt aloitti taas! — Vivi Paljakka (@VPaljakka) May 12, 2018 Ja tänäänhän on vanha vappu, josta tavattiin vielä 1800-luvulla (sanomalehtien mukaan) sanoa "Vanhana Vapun päivänä käki kukkuu vaikka tikan nutusta" tai "käki huutaa vanhana...

Eläinmaailma -

Koska saattaa käydä niin, etten kirjoita ennen vappua niin toivotan Hyvää vappua! jo nyt. Lumi sulaa ja vappu on tuota pikaa.

Puhiba in Lëtzeburg -

Otsikko on juuri oikea sana kuvaamaan mun tunnelmia tällä hetkellä. Kaksi viikkoa on mennyt sitten viime kirjoitteluni ja estäviä tekijöitä ovat ehdottomasti olleet ainakin sijalla yksi oleva auringon paiste, sijalla kaksi oleva pääsykokeiden lähentyminen, vaikka mä en oo antanu ajalle lupaa alkaan ottaa loppukiri juoksua. Tosin se on kyllä varmaan juossu tässä koko ajan, koska mä oon ollu täällä jo joitakin viikkoja yli puol vuotta, enkä tajuu et missä vaiheessa tääkin...

Pankin talkkarit -

    Eli pöhköä läpinää ajankuluksi sarjassamme sanakäännökset.. nämä menee nyt taas vähän vapun henkeen. Ei ole meidän vika! Kuka tämän suomen kielen keksikään..?           Toukokuu tuli ja Niili vei tuotokset - meillä onneksi vain tuuli vei nietokset.   Vielä joku aika sitten joukko puutuneita jätkiä korjasi jäätyneitä putkia.   Siinä rääsykajahduksessa oli kyse kaasuräjähdyksestä.    Mutta jätkiä maan alla ei tarvitse matkia jään alla .. (wtf ??)...

AT AT AT - Aino T @ Austria -

Vapusta selvitty just ja just, tänään pakko pitää taukoa juhlimisesta ja ottaa ihan rauhallisesti pelkästään lätkän ja leffan merkeissä. Eihän tää Itävallan vappu nyt ihan Suomen vapun veroinen ollut, mutta tosi hauskaa oli joka tapauksessa! Vappuaattona oltiin vaan meillä juomassa pienellä porukalla, pelattiin "I've never" -peliä ja pullonpyöritystä ja vedettiin tequila-shotteja.. ei hyvä. Kunnon draamaakin oli eikä tosiaan päästy meidän kämpästä eteenpäin, vaikka...

Neidin Elämää -

Vappu oli ja meni. Kelit olivat suosiolliset vappupäivän kamalaa tuulta lukuunottamatta. Lumet ovat pääsääntöisesti sulaneet jo pois ja Saimaa kuoriutui jääpeitteestään aika pitkälle muutaman lämpimän päivän aikana. Nuoriso oli harrastanut kuvallista ilmaisua paikallisella uimarannalla asian puolesta ja vastaan. Mielipiteen vapaus sitten kai on täyttynyt. Hyvä niin.   Mielialat alkavat pikkuhiljaa tasaantua, kykenen jo tekemään muutakin kuin itkemään. Miksi sitä...

Ohjeita -

Vaikka vappu onkin jo takana tältä erää, on syytä terästää erästä kirjoitusasuun liittyvää seikkaa. Moni kuitenkin vielä muistelee vappua esimerkiksi Flickriin lisättävien kuvien muodossa, joten vielä ehtii noudattaa tätäkin ohjetta. Jostain syystä vappu, tuo opiskelijoiden ja työn juhla, on saanut monissa yhteyksissä kummallisen kirjoitusasun wappu. Samankaltainen virhe on havaittavissa myös vanha-sanan kirjoitusasussa, joka ilmeisesti saa […]

Stoori -

Vappu on jo aivan nurkan takana! Vaikka vappuasut taitavat olla pitkälti lapsille, monet aikuisetkin varmasti juhlivat vappua naamiaisilla ja hauskoilla asuilla ja asusteilla. Mikäli sinulla on tulossa vappukarkelot ja sinulla on tarve nopeasti valmistuvalle sekä edulliselle asulle, nappaa tästä mun vinkit, kuinka loihtia helppo asu vappuun! Meillä päiväkodissa järjestettiin tänään lapsille disco, johon saivat lapset […] The post Hassuttelua ihan luvan kanssa! 3x helppo asu...

Rekkisten matkassa -

Enskahan on luonut meille firmaan ihan omat vappuperinteet. Jo vuosia Enskalla on ollut tapana tuoda firmaan vieraaksi erinäisiä rekkisjärjestöjä tutustumaan miten huor...siis hommat toimii Hauenselillä. Yllättäenhän me ollaan monesti jouduttu Veksin kanssa vastaamaan vieraiden kierrättämisestä tiloissa. Enskalla kun tuppaa vappu alkamaan jo pääsiäisestä. Tosin harvoinpa mekään ollaan oltu selvinpäin täällä vappuna. Tänä vuonna arpa oli heittänyt jonkun keskisuomalaisen...

Kotiliesi -

Vappu on monen mielestä vuoden paras juhla, johon liittyy hauskoja ja liikuttaviakin muistoja sekä paljon perinteitä. Lue myös: Hauska listaus paljastaa: näistä merkeistä tiedät olevasi kokenut vapun juhlija Pyysimme lukijoita kertomaan parhaat vappumuistonsa. Samaistutko näihin lukijoiden muistoihin? Ei vappua ilman simaa, vaikka se tuottaisikin vaivaa ja ihmetystä ”Kotona asuessa kävi parikin kertaa niin, että simanvalmistukseen […] The post Kuulostaako tutulta? Lukijoiden...

Kaakao kermavaahdolla -

Vapun perinteisiin kuuluu ehdottomasti kotitekoinen sima ja munkit. Olen monena vuonna tehnyt  pieniä rahkamunkkeja  sekä näitä suosikiksi nousseita uunissa paistettavia banaanidonitseja . Tänä vuonna päätin tehdä pitkästä aikaa perinteisiä munkkirinkilöitä ja sainkin avukseni yhden erittäin innokkaan taaperon. Hän sai leivottavakseen pienen palan omaa taikinaa, mutta kävi kuitenkin vähän muotoilemassa myös näitä kohoamassa olevia rinkilöitä. Taidan saada hänestä...

Kaninkolossa -

Vappu, tuo työväen ja ylioppilaiden juhlapäivä. Tämä ylioppinut kotihiiri ei vappua juuri juhlinut, sillä kotona vallitseva remonttikaaos ei ollut omiaan innostamaan munkin paistoon. Onneksi sentään lapsuudenkodissa munkit tuoksui, sima virtasi ja serpentiinit koristivat kattolamppua. Muuta ei vappufiiliksen syntymiseen kaivatakaan. Tässä olisi yksi munkki resepti niille, joiden munkkihammasta jäi vapusta kolottamaan: Taikina: 100 g voi- tai margariinisulaa 2 ½ dl kevytmaitoa ½...




Bella-blogit -

Fazerin sinisellä kuorrutettuja munkkeja ja serpentiiniä, siinä meidän resepti onnistuneeseen vappuun. Hauskaa vappua!

Cava 2.0 -

Vappu on ollut jo vuosia inhokki-juhla itselleni. Vappu kantaa huonoa karmaa ja se epäonnistuu lähes joka vuosi jollain tapaa. Katselin juuri vappupäivityksiä Facebookista, ja lähes jokainen vappu on ollut huono. Yleensä se on johtunut siitä, että emme ole saaneet porukkaa kasaan - vappuna moni hajoaa esim. opiskelukavereiden menoihin ja ns. ydin ystäväpiiri ei ole kasassa. Yksi FB -päivitys muutaman vuoden takaa kuului jotakuinkin näin: "Ensin odotettiin 6 tuntia vieraita...

Jyrki Virolainen -

                                          T änäkin vappuna toki marsittiin 1. Vapun viett o tai juhlinta on käynnissä lähes yhtä kosteissa merkeissä kuten aina ennnenkin.  Helsingissä ja mu issakin suuremmissa kaupungeissa juhlijoiden kerrotaan aattona sikailleen ja roskanneen julkisia paikkoja tavallista enemmän. Helsingissä puistojen, katujen ja torien siivoaminen kestänee useita päiviä. Katselin eilen verkkolähetystä juhlijoiden ilakoi...

Isognu -

Olemme saaneet nauttia viikonlopusta vappuun pienestä vieraasta. Kaikenlaista on ehditty touhuta yhdessä. Osassa on tarvittu isovanhempien apua.   Sinellissä oli hauska askartelupaketti, jossa oli valmiina kynät ja eri värisiä silkkimassoja ja vähän helmiäismassaa.  Kauniita ja kivat koristeet muotoutuivat kolmasluokkalaisen käsissä. Massa oli kovettumassa, kun kynät uusinen "päineen"  olivat pystyssä mukissa. Tanhupallolla on karvamato, johon mummikin on tutustunut vaikkei...

Kaksi isää -

Vähästä on ihmisen elämänlaatu kiinni. Olin viikonloppuna Kemissä ja toin ilmeisesti sieltä mukanani vatsataudin. Se tarttui sitten Raisaan, mutta Vappu on vielä säästynyt. Erittäin hyvä näin, mutta kyllä hän on aika tavalla kummastellut väsyneitä vanhempiaan. Sitäkin tyytyväisempi hän tosin on silloin, kun jompikumpi jaksaa ottaa kontaktia. Aika vähillä hymyillä Vapun saa hymyilemään takaisin tai naureskelemaan. Ja laulamisesta nuo tykkäävät ällistyttävän paljon...

White Trash Disease -

Vappu on täällä – hällä väliä. Kaikista pakollisista juhlapyhistä vappu on kenties se vähiten suosikki, etenkin viime vuosina meiningin rauhoituttua. Kännääminen ja ulkona paleleminen ei vain natsaa (onhan jo kevät, eikun öö.. viime vappuna päällä oli untuvatakki). Löysin täksi vapuksi itselleni maailman parhaan vappuheilan, sillä rakas aviomiehenikään ei satu pitämään kyseisestä juhlasta niin paljon kuin […] The post Maailman paras lohibowl appeared first on...

Käsintehtyä ja kaunista -

Ihanaa vappua! ♥

Kaskelan katit -

Nyt kun on vappu, meille on ilmestynyt tällainen pallo.  Ja kaikista hauskinta tässä on tämä naru (ja sen syöminen)! (toim.huom. tästä syystä palloa on säilytetty kissoilta piilossa...)  Sitten on tuollainen juhlahattu.  Eemeli: Mä tuun leikkiin kans!  Anselmi: No nyt se tippui!  Eemeli: Aika tylsään paikkaan se nostettiin takaisin... Missä on serpentiinit? Vappuun kuuluu serpentiinit! Anselmi: Ei meille anneta niitä, kun niiden syöminen voi olla vaarallista.  No...

Uskoa etsimässä -

Punaisella puukirkolla on aina vapunpäivänä perinteinen vapputapahtuma: arpajaiset, vohveleita, makkaranpaistoa, musiikkia, kasvomaalauksia ja askartelua, kirpputori. Ja ennen kaikkea ihmisiä. Myös meidän perhe kuuluu niihin ihmisiin, jotka yleensä voi tavoittaa vapunpäivänä punaisen kirkon pihamaalta. Poikkeusvuosiakin on ollut, mutta siellä taas olimme tänään. Tuttuja ja hyvää mieltä riitti! Vapunpäivän merkittäviin tekemisiin kuuluu kiipeäminen punaisen puukirkon...

Donitsidonna -

Talvivaatteista kuoriutuminen on jokavuotinen shokki. Minne sen kaiken valkean heiluvan lihan nyt voi piilottaa??!!?!?? Ensin stressasin ja sitten ajattelin, että phaaaskat. Jos ja kun joku ei tykkää, niin silmilleen löytyy paljon katseltavaa muualta. Itse ajattelin olla koko ajan niin kännissä, ettei haittaa. Näin vapun jälkeen on vain vaikea ylläpitää sitä. Kunto on rajallinen. Treenaan treenaan. En muista pitää treenipäiväkirjaa, joten treenaan varmuuden vuoksi hieman...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 25 26 Seuraava »