Tänään on 23.07.2019 08:33 ja nimipäiviään viettävät: Olga ja Oili. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vasemmisto


Kuuta osoittava sormi -

Eurooppalaisen sosialidemokratian, vasemmiston ja myöhäisheränneenä myös poliitisen Vihreän tavoiteasettelussa on yhä voimakkaammin korostunut sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja siihen perustuva turvallisuus, henkilökohtainen itsemääräämisoikeus ja omaehtoisuus. Euroopan Unionissa puhutaan myös ns. "sosiaalisesta pilarista", yhdestä tärkeästä ulottuvuudesta rauhanomaisen ja demokraattisen Euroopan kehityksessä. Kuinka tämä sosiaalinen pilari voi 2000-luvun Euroopassa? Onko...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Työväen Akatemiassa 1950-60 -lukujen taitteessa kansankorkeakoulun rehtorina oli Väinö Liukkonen, silloin jo kuluisa kansantalousmies. Puolentoista vuosikymmentä aikaisemmin - jo vuoden 1946 alusta - hän oli ollut ns. sosialisoimiskomitean sihteerinä.  Koko vasemmisto tuki häntä, koska hänet tunnettiin "sosialismiin myönteisesti suhtautuvana"talousmiehenä. Tässä ei ole tarkoitus mennä syvemmälle itse sosialisoimiskomietan työhön, työhön jota johtivat maltilliset...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

(julkaistu ensimmäisen kerran blogissa Kolinaa Panuhuoneesta 11. syyskuuta 2006; esimerkki sellaisista mielipiteistä, joita persujen johtama epävirallinen sensuurimme ei enää salli painettavan valtavirtalehdistössä) Postiluukusta kolahti pankin ilmoitus opintolainan lyhentämisestä. Se onkin viimeinen erä, enkä tämän blogikirjoitteluni ansiosta joudu enää pyytämään ennakkoakaan päätoimeni palkasta. Velkavankeus on siis lopussa, ja oli jo aikakin, kun keski-ikäistyminenkin on...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Eliitin massamedia on luonut innon identiteettimarssiin jotta eliitin luokkasota saa nujertaa ihmiset kapitalismin voitomarssissa Eliitin strategia on Rockefellerien johtamassa strategiassa (Rockefellerit perustivat YK:n suojaamaan USA:n ja Lontoon & pankkiirien BIS Baselin imperialistisia sotia):  prioriteettien ymmärtämisen tuhoaminen   ja vasemmiston sanaston kaappaaminen elitismin fantasiamaailman markkinoimiseen valevasemmiston avulla, sokeutumiseen eliitin terrorille...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Propaganda aseena yhteiskuntaa vastaan  Rinne: "Ilmasto on Suomen hallituksen ykkösasia" Tämä on sitä operatiivista valevasemmistoa, CIA:n luomaa valevasemmistoa Suomessakin johon on toimijat poimittu tarkkaan ahneutensa ja moraalittomuutensa perusteella. Joko uskotte?   Harhautuksilla suojellaan eliitin kapitalismia ja militarismia. Suomi ei pysty vaikuttamaan ollenkaan maailman ilmastoon eikä olematon co2-efekti missään tapauksessa säätele ilmaston lämpötilaa lainkaan - ja näin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Näille politiikan sanoille on selitys wikisanakirjassa. Kokeile ensin tiedätkö, mistä niissä on kysymys: allianssi aluepolitiikka fasistinen impivaaralainen Kansallinen Kokoomus keskusta kokoomus lainsäädäntövalta leikkauslista liberaali liberalismi liberalistinen liennytys liittokunta liittovaltio luokkataistelu meppi oikeisto oikeistolainen oikeusvaltio persujytky perussuomalainen Perussuomalaiset politbyroo politiikka puolue puoluekokous puoluepäivät Suomen ruotsalainen...


blogivirta.fi
intrigööri -

Suomen Keskusta (SuoKusta tai kepu) on kaikista puolueista notkein. Ainakin puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä on. Vasta muutamia kuukausia sitten kepu ajeli kokoomuksesta oikealta ohi. Nyt vaaleissa rökälehäviön korjannut keskusta on luovinut itsensä vasemmiston ja vihervasurien hallituksessa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ministereiden määrässä mitaten.  Pitäisikö jo kysyä, onko kepu nyt vasemmistopuolue? Kepun yhteistyötä äskeisten kovien arvostelijoidensa ja hankejarrujen...


blogivirta.fi
Paavo Arhinmäki -

Suomessa muodostetaan koalitiohallituksia. Mikään puolue ei saa sellaisenaan omia näkemyksiään läpi hallituksessa, ja varmaan hyvä niin. Hallitusohjelmia pitääkin peilata ennen muuta sitä vasten, onko puolueelle tärkeät asiat menossa eteenpäin ja otetaanko joissain asioissa takapakkia. SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n […] The post Vasemmistoliitto hallitukseen appeared first on Paavo Arhinmäki .


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Valheita Valevasemmistolta. 70 miljardin euron turhan ja äärimmäisen itsetuhoisan asevarustelun aloittaminen kuluineen, CIAn ohjaama yrityksiä tuhoava kauppasota ja eliitin verottomuuden jatkaminen on kapitalistista terroria kansaa ja työläisiä vastaan ja vain jatkaa verotustaakkaa työläisille samalla kun veroton eliitti sikailee sodanjulistamisen kanssa samalla kun amerikkalaiset kenraalit jatkavat armeijan vallankaappausta Suomessa. Puhumattakaan amerikkalaisten käskemästä...


blogivirta.fi
Timo Soini -

Mikäli puheet jalkapantojen asettamisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille ihmisille pitää paikkansa on Rinteen luomus persupantahallitus. Ensin Persut kuljetettiin Eduskunnan toverituomioistuimen päätöksellä salin seinustalle istumaan, nyt jalkapuun sijasta häpeä kohdistetaan jalkapantaan. Vihreät ja vasemmisto. Miltä aasinhattu tuntuu päässä? Kuinka te kehtaatte ja kyllähän te kehtaatte. Kun panta jalkaan napsahtaa, humanisti katajaan kapsahtaa. The post...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Kun ajattelen vanhojen suurten puolueiden nykytilannetta, koen sen ajatumisena tilanteeseen, jota Helsingin Sanomien takavuosien tunnetun pilapiirtäjän Kari Suomalaisen eräs karrikatyyri hyvin kuvaa. Siinä autoilija on ajanut umpikujaan, jossa eteenpäin ajaminen on kielletty, samoin kääntyminen oikealle tai vasemmalle. kuvaa täydentääkseen Kari oli keksinyt vielä yhden liikennemerkin lisää: myös takaisinkääntyminen, "U-käännös" oli kielletty. Äärioikeiston - ja sellaiseksi...


blogivirta.fi
Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 24.5.2019 Kööpenhaminassa eurovaaliehdokkaiden vaalimainokset koristavat katujen ja pyöräteiden varsia, mutta sunnuntain eurovaaleja enemmän tanskalaisia puhuttavat kesäkuun alussa pidettävät kansankäräjien vaalit . Varmasti eniten kohua ovat herättäneet ensimmäistä kertaa vaaleihin osallistuvat äärioikeiston pikkupuolueet Tiukka linja ja Uusi porvaristo , jotka molemmat kampanjoivat islaminuskoa ja Tanskan muslimiväestön oikeuksia vastaan. Libertaristiseksi...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

*päivitetty Vasemmistoliitto Sipilän palveluksessa - ja kokoomuksen, EVA:n, RKP:n, EU:n, Bilderbergin, Rinten oikeistolaisen teatterin palveluksessa. Valevasemmisto puhuu ja meuhkaa vain muruista mikä on sen tehtävä jotta isot keinottelurahat ja eliitin verottomuus ei ole huomion kohteena. Valevasemmisto ja vihreät ovat oikeiston luomus, sitkeästi on 90 vuotta Suomessa solutettu oikeistoeliitin rahalla ja korruptiolupauksilla oikeistosukujen soluttautujia vasemmistoon ja nyt meillä on...


blogivirta.fi
33100 Jocka -

Vasemmiston maaginen rahaa sylkevä taikaseinä. Olen käyttänyt tuota minusta erittäin osuvaa termiä lukuisissa kirjoituksissani niin blogissani kuin myös lehtien yleisönosastoilla ja kolumneissa. Monet kriitikot ovat kuitenkin vuosien varrella tuohtuneet sen käyttämisestä, mutta viimeistään SAKSDP:n hallitustunnustelija Antti Rinteen tuoreet lausunnot Säätytalon hallitusneuvotteluista osoittavat käyttämäni termivalinnan olleen oikea ja vieläpä hyvin perusteltu. ”Tämän...


blogivirta.fi
Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Äärioikeistojohtajamme on taas kerran viran puolesta itkenyt siitä, kuinka Venäjä-korttia käytetään vain äärioikeistoa vastaan. Minä puolestani, sinä henkilönä Suomessa joka on koko suomenkielisen median julkaisu-, siteeraus-, viittaus- ja haastattelukiellossa äärioikeistojohtajamme painostuksesta, totean viran puolesta, että Venäjä-korttia tulee näinä aikoina korostetusti käyttää juuri äärioikeistoa vastaan. Ledaren för vår extremhöger har igen å tjänstens...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Paavo kantaa mukanaan Kekkosen perintöä! HS ~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006103979.html -  Ilkka Luoma   13.5.2019 - 14:50 Paavo on kannattajilleenkin yllätysten lähde ja toiveiden kaivo. Ehkä Keskusta tarvitsee kotiinpalauttajan -alkiolaisuuteen. Olihan juuri Paavo, joka alkiolaisuudesta puhui jo ennen eduskuntavaaleja 2019 - Keskustan siitä ilmaisematta mitään. Kyllä Paavo tietää. Teki sovun Kansalaisliikkeensä kanssa, jonka perusti, rakensi ohjelman kansanliikkeelle...


blogivirta.fi
teetai -

En ole koskaan ollut kettutyttö, vaikka en turkistarhausta kannatakaan. Aseistakieltäytyjien bileisiin en koskaan jaksanut osallistua, vaikka olenkin sotilaspassistani luopunut. En ollut lökäpöksy, joka halusi vetää natseja turpaan. En polttanut makasiineja enkä ole ollut mustavihreillä päivillä. En ole edes vegaani. Mielenosoituksiin olen osallistunut lähinnä ulkomailla turistina, usein tietämättä, mikä on tapahtuman varsinainen idea. Kadunvaltauksissa soitettiin huonoa...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Keltaliivit ovat tänään Pariisissa huutaneet Vallankumous Talous / Työllisyys • Perustuslaillinen rajoitus veroille (työläisille) – 25 prosenttiin • 40 prosentin korotus eläkkeisiin ja sosiaalietuuksiin • Kasvata palkkausta julkiselle sektorille julkisten palveluiden palauttamiseksi • Massiiviset rakennusprojektit 5 miljoonan kodittoman asuttamiseksi ja vakavat rangaistukset niille pormestareille/paikallishallinnoille, jotka jättävät ihmisiä kaduille • Hajota pankit...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Vasemmiston humanismin vahvistuttua 1960- ja 70- luvuilla sai peruskoulun vastustaminen muotoja, joita jälkikäteen on suorastaan vaikea ymmärtää. Jopa eduskuntakeskustelujen kielenkäyttö peruskoulun tuomien uhkien kuvailussa saa aineistoon tutustuvan tuntemaan myötähäpeää puhujia kohtaan. Analyyttinen ja vanhempiensa kouluttama Vasemmisto tiesi kuinka ahkera oikeisto oli tekemään salaliittoja salaisen poliittisen toiminnan puolesta vaikka tässä tutkija ei sitä usko. - Oli...


blogivirta.fi



Plöki/Notatki z podziemia -

Yleinen väsymys ideologiseksi, epäpragmaattiseksi ja monien yhteiskuntaryhmien etuja loukkaavaksi miellettyyn oikeistopolitiikkaan johti sitten kansanrintamahallituksen syntymiseen. Tämä oli nähtävissä, toki persut olisivat saaneet hävitä vaalit, eli demarien olisi pitänyt ottaa Sanna Marin pysyväksi kampanjakärjeksi. Den allmänna tröttheten på en högerpolitik som vitt anses ha varit ideologisk och opragmatisk och skadlig för många befolkningsgruppers intressen ledde till att...


blogivirta.fi
Timo Soini -

Vasemmisto, sisältää vihreät, sai vaaleissa 76 paikkaa. Nyt he saavat hallituksessa( jos se syntyy) enemmistön. Leninin hengessä : Porvari on kyllä tyhmä, se kustantaa köydenkin, johon hänet hirtetään. Ensin pukkaa kansanrintamaa ja sitten pukkaa hikeä. Hillopurkkihallitus on hyvä oivallus Olli Kärkkäiseltä. Ammattipopulistin mielipide: Toimii. Perustamani Perussuomalainen puolue on vaalien jälkeisessä elämässä ollut kuin  kesäteatterin  hölmö … Jatka lukemista...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tässä on erinomainen kirjoitus Ahti Valkeapäältä länsimaailman nykyrappion todellisista prosesseista ja syistä! - Demokratia Troijan hevosena . Katsotaanpa sitä lisää omien analyysikommenttieni kera >> Ahti Valkeapään kirjoituksessa käy ilmi se, miten kapitalismille eli siis rahataloustoiminnalle on nykyään hyvin luonteenomaista se, ettei sille itselleen ole väliä ideologioilla muuten kuin manipuloitavina välineinä maailmanvaltaan ja väestönkontrolliin. Siksi esim...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Nobel Laureate Smashes the Global Warming Hoax Paras video - tiede ei todista ihmisen ilmastonmuutoksesta, kokemuksen ääni puhuu    -  https://youtu.be/TCy_UOjEir0 # ilmasto   # vihreät   # vasemmisto   # keskusta   # politiikka   # propaganda # hybridisota   # eliitti   # elitismi   # ilmastonmuutos   # climatechange   # false   # science https://youtu.be/TCy_UOjEir0 Rockefellerit olivat perustamassa ja rahalla lahjomassa tätä sosiaalifoorumia jotta ihmiset eivät...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Vappuna 2019 maailman ja Suomen yhteiskunnallispoliittinen tilanne on hyvin kiinnostava ja tietenkin äärikriittisellä tavalla jännittävä, joten päätin koostaa parin viime viikon aikaisista fb-julkaisuistani tähän oman "vappupuheeni" havainnollistamaan tätä strategisesti hyvin tärkeää geopolitiikan ja Suomen eduskuntavaalien jälkeistä tilannetta. Tätä varten alla olen koostanut asiasisältöjä seuraavasti : 1. Ilmastoalarmismin kyseenalaistaminen globalistien petokseksi. 2...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Maamme eduskuntavaalit 2019 pidettiin reilu viikko sitten, ja nyt pääsen ja "kykenen" viimein kommentoimaan niitä täällä blogissani - Tässä pitkässä analyysissä poimin ensin tarkasteluun Facebookissa ennen vaaleja tekemiäni ennakkopohdintojani ja sitten otan analyysiin yksityiskohtaisempia vaaleissa toteutuneita ilmiöitä, ja tutkin myös mahdollisuuksia parantaa vaalikäyttäytymistä maassamme edelleen havaituista vakavista vaalikäyttäytymisen ongelmista huolimatta...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Suomessa ei ole enää suurta puoluetta, joka loisi vahvaa luottamusta eduskuntaan! 1 - Ensin hyvät puolet! Tasa-arvo sukupuolien välillä eduskunnassa lähenee optimia, joka tosin voi rakentua myöhemmäksi vastakkainasetteluksi (?) Lisäksi eduskunnan keski-ikä hiukan nuorentui, mikä merkitsee kahta asiaa: kohta suurin äänestäjäjoukko, eläkeläiset katsoivat nuoremmat arvojensa mittaisiksi ja äänestivät intoa yrittää, silti kokemuspatteristoon riitti reilu kymmenkunta edustajaa...


blogivirta.fi
Yhteisöllisyys -

Halla-aho kaupittelee kannatustaan hallitukseen päästäkseen, eli tapahtumassa on sama meininki kuin Soinin jytkyssä aikanaan. "Ajatukset ja ideat" myydään hallituspaikoista. Orpo ostaa ja orjuuttaa myös tulevia hallitus porukkaa markkinamafian tueksi. Toivoni asetan vahvaan vasemmisto hallitukseen jossa linja pitää ja työ ja tuotanto tasa-arvoistuu ja laaja-alaistuu lähemmäs ihmistä ja ihmisten hallintaan.


blogivirta.fi
Sivukonttori -

Uuteen eduskuntaan tuli valituksi 108 miestä ja 92 naista. Kokonaan uusia kansanedustajia saatiin 83 ja vanhoja jäi jäljelle 117. Uudet edustajat pääsevät harjoittelemaan puoluekurin noudattamista. Kun uutta hallitusta muodostetaan, niin sukupuolten tasa-arvoisuuden toteuttamiseksi hallitukseen tulisi valita 9 miestä ja 8 naista, kun nykyisessä toimitusministeriössä on 11 miestä ja kuusi naista. Kun uutta hallitusta muodostetaan, niin oikeiston ja vasemmiston voimasuhteiden...


blogivirta.fi
Paavo Arhinmäki -

Vasemmistoliitto otti ensimmäisen eduskuntavaalivoiton 24 vuoteen. Vasemmiston kansanedustajien määrä kasvoi neljällä, prosentuaalisesti peräti 33%. Monesti on vaalipiirien viimeiset paikat naksuneet huonosti meille, nyt kävi paremmin. Helsingissä teimme uskomattoman hienon tuloksen. Vasemmistoliitosta on rakennettu kovalla työllä ja pitkäjänteisesti moderni vasemmistopuolue viimeisen […] The post Historiallinen vaalivoitto appeared first on Paavo Arhinmäki .


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava »