Tänään on 22.04.2019 04:08 ja nimipäiväänsä viettää: Alina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vauvan neuleet


*Fufo 2007* -

Noh, sain valmiiksi tammikuusta asti ufoutuneen aamutakin. Olen todella ylpeä, että se on valmis. On ollut jo käytössäkin pari kolme kertaa ja hyvä on. Sitten myös luovuin suurimmasta osasta ufoja, joita oli kaverille kesken, kun tuli ero. Eivätkä ne muutenkaan tuntuneet koskaan valmistuvan. Aina piti jotain lisätä, purkaa tai tehdä uudetaan. Ärrin murrin :( Yhden harppukotelon sain valmiiksi ko. kaverille heti fufo-kuukausien alussa. Peitto itselleni on vieläkin ufona. Uusia...


blogivirta.fi
Kengu & Puolen Hehtaarin Blogi -

Elokuussa Esikko toi tarhasta kutsun synttäreille. Tuli hoppu toteuttaa Hello Kittyä joita olin ajatellut tekeväni tänä syksynä lahjoiksi. Rantapuikon suomennetulla ohjeella ja Katiijan vinkit huomioon ottaen, tein oman versioni. Aika kauan tähän ekaan meni kun sai miettiä erinäisiä juttuja, mutta jatkossa varmaan valmistuvatkin nopeammin. Ihan en kyllä ole varma jaksanko kaikille näitä tehdä. Suurkiitos Rantapuikko ohjeesta! Tein HelloKittylle lahjapaketiksi vielä pienen kassin...


blogivirta.fi
kovaa ja pehmeää -

Neuleita on kertynyt ihan pinoksi asti. Kaikista en ole kovin ylpeä. siitä ehkä on johtunut hitaus ja laiskuus niitä täällä esitellä, jotain näytettävää kuitenkin on. Jo viime talvena aloittamani forecast valmistui viimein. Ensin ihan ohjeen mukaan, mutta alaosa tuosta ruskeasta kun sinistä ei ollut tarpeeksi. Näytti kaikin puolin niin tyhmältä napapaidalta, että päätin purkaa resoriosan […]


blogivirta.fi
kovaa ja pehmeää -

Pääsiäisreissulta mökille toin mukanani sotkuisen pellavavyyhden. Pellava on ilmeisesti peräisin kansakoulun omilta pelloilta. Opettaja on varmaan kehrännyt käsityötunneille materiaalia. Kaappiin jäi vielä iso pahvilaatikollinen, josta hauskaa olisikin tehdä joku isompi sisustustekstiili koululle. Olen virkannut, (dylon)värjännyt ja neulonut langasta pieniä pyyhkeitä ja nyt verhot tulossa meidän kesämakkariin. Hienointa olisi ehkä kutoa kangaspuilla, jos osais. Oikeesti...


blogivirta.fi
kovaa ja pehmeää -

Menin keväällä säännöllisiin palkkatöihin ja blogin pito tyssäsi kuin seinään.  Tarve todistella tekemisiään  kotona pyörityn päivän jälkeen (muille, mutta erityisesti itselle) näyttää tosiaan olevan kantava voima tässä blogissa. Eikä siinä mitään. Ihan hauskaa. Ja täällä ollaan taas. Kotona. Tämmöinen tuubimekko syntyi heti kun ilmat vähän viilenivät elokuussa. En tosin muista mihin kohtaan se helle tänä kesänä osui.. Jonkinlaiset […]


blogivirta.fi
Kengu & Puolen Hehtaarin Blogi -

Otin nyt äkkiä jonkinlaiset kuvat näistä töistä. Jos jään vielä säätämään ja ihmettelemään, jäävät laittamatta kokonaan ;) Joskus huhtikuussa sain valmiiksi tytöille lapaset kaksinkertaisesta nallesta kukkakirjailuin. Omasta mielestäni ovat söpöt. Ja kait se oli touko-kesäkuuta kun tein kruunupipot. Silmukoita hiukan alkuperäistä ohjetta enemmän. Ohja Ullasta 02/07 .


blogivirta.fi
Kengu & Puolen Hehtaarin Blogi -

Tein tänään aamusella Unikon tarhakaverille lahjakassin. Päällikangas on tällä viikolla ostamaani mielestäni aivan ihanaa tyttökangasta missä on vähän kimallettakin, sisus on vaaleanpunaista pikkuruudullista. Vähän jäi viimetippaan kun koko viikon olen ollut kovin väsynyt. Flunssaa on kestänyt jo kolme viikkoa, jokohan se voisi luovuttaa. Unikko ihastui aivan kassiin ja vei sen mielellään kaverilleen. Hän ilmoitti iloisesti että tänne hän laittaa V:lle Hello Kittyn...


blogivirta.fi
Mittanauha -

Kylläpä edellisestä kirjoituksesta on jo vierähtänyt aikaa. Puoleen vuoteen mahtuu aika paljon elettyä elämää: sairautta, kuolemaa ja onneksi myös iloisia asioita. Nyt on suunta ylöspäin ja päivitystahti toivottavasti vähän tiiviimpi :) Jännä juttu miten kynnys kirjoittaa nousee suoraan suhteessa tauon pituuteen. Tämä blogi olisi varmaan päätynyt bittiavaruteen hyvin pian, mutta huomasin pari päivää sitten että Prinsessa pieni oli käynyt huhuilemassa ja päätin...


blogivirta.fi
Mittanauha -

Neulepuoli on ollut tauolla pitkän aikaa. Alkuun oli ongelmia hartian ja ranteen kanssa. Välillä olen tuota neulekoria katsellut ja siivonnutkin, mutta ei vaan ole tuntunut värähdystäkään. Lace ribbon scarfkin on edelleen jossain puolen metrin paikkeilla menossa. Elokuussa Repe ilmoitti haluavansa Salama pipon. Alennuin jopa kiertämään vaatekauppoja kun puikot ei kiinnostanut pätkääkään, mutta ainoa joka löytyi oli liian pieni. (Spiderman pipoja oli pilvin pimein mutta luulen...


blogivirta.fi
Ecran -

Itsetehdyissä lahjoissa on sellainen taika, että lahjan saajaa miettii yhtä kauan kuin lahjaa tekee. Vaikka yrittäisin ajatella välillä muuta, ajatukset palaavat aina vaan takaisin siihen ihmiseen, jolle lahjaa olen tekemässä. Ja joskus ehtii ajatella monen monta kaunista ajatusta, ennen kuin lahja on paketissa. Nämä sukat menivät ihmiselle, joka on tärkeä osa elämääni. Hän on osa peruskalliotani. Aloitin sukkien teon hyvissä ajoin kesällä. Valmiit sukat ehtivät lojua...


blogivirta.fi
Kengu & Puolen Hehtaarin Blogi -

Joulukuu oli aika kiireinen. Esikolla oli uimakoulua kaksi kertaa viikossa, oma kurssini kerran viikossa, mies koulussa yhden illan ja päivän. Onneksi tämä oli vain väliaikaista ja nyt on taas rennompaa. Halusin tehdä nukke-joulukalenterin ja toteutus jäi taas hiukan viimetippaan. Tarkoitus oli tehdä Tilda tonttu tai enkeli, mutta se jäi vain nukeksi ;) Mekkokangas on äitini vanhoista verhoista, pitsit ja muut kankaat kaappien varastoista, tukka Kitten Mohairia. Ja valmiiksi en sitä...


blogivirta.fi
Eevamummon tekeleet -

Mitähän näistä tekis, kun ei huopunu niinku Strömsössä? Tein hassun lumihiutaleen helmikoristein, koska en saanut muutakaan aikaiseksi. Nämä 'butterfly hats' neuloin mummotettavilleni joululahjaksi. Säärystimet pienelle tytölle. Hän halusi laittaa ne kaksinkerroin :) Kynäpenaali klipsuista vanhimmalle mummotettavalle. Muuten vain huvikseni virkkasin muutamat pussukat. Nähdään taas......


blogivirta.fi
Sininen Aliisa -

Julkaisen ohessa oman sovellutukseni tiskirätistä. Itse tykkään, että tällä ohjeella tulee yksinkertaisia, kauniita ja kuitenkin käyttökelpoisia tiskirättejä. Neulominen on helppoa, mutta siinä on kuitenkin vähän jotain haastetta. Tiskirätti on todella hyvä käyttöinen niin keittiössä pöytäluutun sijalla, kuin esim. peilejä pyyhittäessä kuivana/nihkeänä. Ohessa oleva ohje on yhden rätin (kuvassa keskellä ruskea rätti) mitoilla tehty, en kuitenkaan neuloessani...


blogivirta.fi
pirjoleila -

Samoilla linjoilla mennään kuin edellisellä kerralla! Nallesta tavalliset naisten sukat (10/2011), resoria kylläkin jalkapöydän päällä . Jotain pienempääkin mukana: jämälangoista pikkutossut. Ei käyttäjää tiedossa, mutta aika tavaran kaupitsee, tavataan meillä päin sanoa. Tuolla mallilla tehdyt tossut on kuulemma tosi hyvät jalassa. 11/2011 ja 12/2011 ovat konttisukkia ja nekin Nallesta. Vaaleat noin kokoa 35 ja isommat jotain 38-39. Nuo pienemmät on jo varattu. Ja vielä...


blogivirta.fi
pirjoleila -

Jälleen sukat ( 9/2011) ! Tällä kertaa miehen kokoa noin 43, lanka Nallea ja Nalle Aloeveeraa. Olen valmis muistamaan sitä pienellä lahjalla, joka neuvoo minulle yhtä kätevän mallin kuin tämä on eli kuviohan muodostuu nostetuista silmukoista ja malli jatkuu tosi kätevästi jalkaterään. Esityksiä, kiitos! Höh, kaikenlaisia kuvia se tuo tyttö tänne laittaa! No olkoon tämän kerran. Ensin olin päivän kaffipussikurssilla ja ei muuta kun jatkamaan heti kotona. Eli ensin tehdään...


blogivirta.fi
pirjoleila -

Se on valmis! Ja onnistui jopa aika hyvin. Tälle mallille sopii täydellisesti, minullekin eli neuleen omistajalle kohtuullisesti. Väristä tykkään tosi paljon, mutta langan materiaalista en, koska se on tekokuitua. Novitan Puro batikiahan tämä on. Odotan jännityksellä, miten tämä käytössä käyttäytyy. Malli oli alunperin Novitan lehdestä, mutta en minä kauan jaksanut ohjetta seurata, ehkä helman laskokset ja a-linjan verran kuitenkin.


blogivirta.fi
pirjoleila -

Meidän perheessä kesään kuuluu matka Tenojoelle. Tänä vuonna olimme siellä kahdestaan isännän kanssa ja olin mukana tunturilammella, kun isäntä kalasti. Maisemat siellä ovat niin kauniita. Kalastamisen lisäksi isännän intohimona on marjastus. Minä huolehdin säilömisestä. Tässä pieni osa lakoista, joita olemme pakastaneet tänä vuonna. Sukkia teen aina, jos en muuta keksi. Perussukat 15/2011 eli 15. sukat vuonna 2011 ja ne ovat Step- langasta... ja toiset samaa lankaa...


blogivirta.fi
pirjoleila -

Jos haluaa tehdä jotain tosi hidasta ja suuritöistä, tekee säilytyskorin kahvipusseista. Tässä on Juhla-Mokka -pusseja, mutta niistä on otettu vain tietty osa, että on saatu punainen kori. Tämä valmistui jo ties milloin ja näitä on aloiteltu täällä lisääkin, saa nähdä, milloin ehtii tehdä valmiiksi. Viime talven kävin työväenopistossa kelim -ompelussa ja tämän arkun kansi on ommeltu niissä merkeissä. Joulun jälkeen aloitimme siskon kanssa kelimin rinnalla kutomaan...


blogivirta.fi
pirjoleila -

Sukat 8/2011 valmistui tv-käsityönä, lanka on tilattu Atelje Margarethasta samalla kuin edellisen postauksen tyyny. Väri ei ole mikään minun suosikkini, mutta huushollin nuoret naiset tykkäsivät tästä kovasti. Tuubihuivi on lenkkialpakkaa, jota tuskin olisin normaalihinnalla ostanut, mutta löysin kaksi vyyhtiä kirpputorilta pilkkahintaan. Näitä on kaksi versiota, toinen laitetaan vain yksinkerroin kaulan ympäri. Puikot piti kyllä olla paksut, muuten lanka oli mahdotonta neuloa...


blogivirta.fi



VillaNanna -

Jokaisella vaatteella on tarina, tai ainakin minun vaatteilla on erilaisia tarinoita. Nyt kerron yhden minulle hyvin rakkaan vaatteen tarinan. Tämä vaate kertoo ihmisestä, joka on ollut lapsuudessani mukana, hänen poikansa on minulle edelleen tärkeä ja on minun läheinen ystäväni. Kun rakkaan ystäväni äiti jätti tämän maan, niin sain käydä hakemassa vaatteita ja kenkiä sekä muuta tavaraa, mitkä on minulle tärkeitä tai joista voin tehdä jotakin. Yksi tällainen asia oli...


blogivirta.fi
Sininen Aliisa -

Ensimmäinen tiskirätti. Lankana Novitan Bambu. Malli on neulottu kulmasta kulmaan. Aloitin 4 silmukalla ja joka kerroksen alussa nostin yhden nurin neulomatta ja lisäsin yhden silmukan + kun olin saavuttanut riittävän leveyden, neuloin 2 silmukkaa takareunasta yhteen. Hieman lopussa venähti neulos, neuloin sen eri kerralla, lienekö syy siinä (näkyy kuvassa oikeassa alakulmassa). Muutaman päivän käyttökokemuksella voin sanoa, että hyvä on. Alakuvassa yksityiskohta kulmasta.


blogivirta.fi
Sininen Aliisa -

Olen kesän aikana automatkoilla työskennellyt tällaisen "projektin" parissa eli olen väsännyt tiskirättejä aina vaan lisää ja lisää... Kyllä niitä on jokusia päässyt lahjoiksi ja tuliaisiksi myöskin, ei kaikille ole kotona käyttöä. Tämä määrä on vain se, joka sattui sillä hetkellä olemaan valmiina. Laitan omaan postaukseen ohjeen tälle rätille.


blogivirta.fi
Adalmiinan helmi -

Nyt on uusi kamera, Canonin Powershot , ei uusimpaa mallia, mutta mulle kelpaa. Ja läppärini kuvankäsittelyohjelmakin toimii, joten ei kun kuvia peliin vaan. Malli: Glade, Martin Storey, Rowan Classic Nature -neulekirjasta, julkaistu SK-lehdessä maaliskuussa 2008: Romanttinen jakku Lanka: Drops Cotton Viscose, n. 800 g Puikot: 4 mm Drops 80 cm pyöröpuikko, 3,5 mm suorat puikot Tämä neuletakki syntyi pitkällisen puurtamisen tuloksena. Aloitin sen viime maaliskuussa ja sen piti valmistua...


blogivirta.fi
Liinan Villat -

Syksy on ollut täällä jo pitkään, mutta vasta nyt olen päässyt jyvälle. On ollut huolia, jotka onneksi on nyt voitettu. Neuleet pyörivät mielessä ja suunnitelmat kasvavat. Samalla kun lehti putoaa, teen surutyötä. On aika jättää hyvästit hänelle . Tämä ei nyt ole maailmankaikkeuden vakavin surutyö, mutta minulle merkityksiä täynnä. Hän  täytti kolme vuotta. Se ei ole pitkä aika hänenlaiselleen, onhan niitä kymmenvuotiaitakin. Hän oli ystäväjoukoissaan...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Vihdoinkin...Siis vihdoinkin sain valmiiksi nämä ektra pitkät villasukat, jotka ovat olleet kesken jo pidemmän aikaa. Sain ensimmäisen valmiiksi joulun jälkeen ja koska lanka on todella ohutta, jäi toisen sukan tekeminen hamaan tulevaisuuteen. Lanka on ihana Gjestal Spire, josta tykkään siis todella paljon mutta tikuttaa tätä saa kyllä niin, että hiki tulee. Mutta lopussa seisoo aina kiitos ja niin kävi nytkin tämän hikisen ja pitkän neulomisen jälkeen...Puikoilta tipahti...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Neulo yksinkertaisen tyylikäs raglanpusero miehelle villa-alpakkasekoitteisesta langasta. Raglankavennukset sekä värinvaihto antavat simppelille neuleelle koristeellisen ilmeen.


blogivirta.fi
Tiinan neuleblogi -

Ennen joulua julkaisin pari ilmaista sukkaohjetta, Anna Karenina -sukat Ullassa ja Rekiretki-sukat Ravelryssä. Molemmat ovat pitsiset, Anna Kareninat fingering-vahvuista lankaa ja Rekiretket sport-vahvuista, Nallesta neulottu. Linkit sukkien ohjeisiin löydät kuvateksteistä.  Malli: Anna Karenina (rav) Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri Eiku Puikot: 2,25 mm Anna Karenina -sukissa on pitsineuletta myös kantalapussa. Ohjeessa on yhteensä kolme erilaista pitsineulekaaviota...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Täydennä vaatekaappiasi itsetehdyillä neulepuseroilla! Katso tästä helpot neuleohjeet ja tee puserot itsellesi tai lahjaksi.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »