Tänään on 19.09.2019 19:40 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle venäjän politiikka


Ullan blogi -

Viime viikkojen aikana käymiäni keskusteluja on leimannut muutama useasti toistuva piirre. Ensiksikin olen ollut hirveän yllättynyt siitä, kuinka mielellään ihmiset esim. baareissa ovat valmiita keskustelemaan yhteiskunnallista asioista. Keskusteluja on käyty autoverotuksesta, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, ilmastonmuutoksesta, työllisyydestä jne. Monissa keskusteluissa eri aiheita on käyty läpi kattavammin kuin monessakaan vaalipaneelissa olisi mahdollista käsitellä...


blogivirta.fi
Villiviini -

Moikka kaikki! Liityin tänään Villiviiniin kirjoittajaksi. Ensimmäinen juttuni käsittelee suhtautumista yleisesti politiikkaan ja erityisesti opiskelijapolitiikkaan. Keskustelin lääkiksen asuntolan saunalla muiden opiskelijoiden kanssa tässä äskettäin, kun siellä oli uusien opiskelijoiden hullutuksia, sauna ja ryyppäjäiset käynnissä. Kaverini tuli utelemaan HYY-asioista ja oli vähän kiinnostunut lähtemään ehdolle. Hän kysyi, minkä verran HYY:n vihreät ovat kytköksissä...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Maamme eduskuntavaalit 2019 pidettiin reilu viikko sitten, ja nyt pääsen ja "kykenen" viimein kommentoimaan niitä täällä blogissani - Tässä pitkässä analyysissä poimin ensin tarkasteluun Facebookissa ennen vaaleja tekemiäni ennakkopohdintojani ja sitten otan analyysiin yksityiskohtaisempia vaaleissa toteutuneita ilmiöitä, ja tutkin myös mahdollisuuksia parantaa vaalikäyttäytymistä maassamme edelleen havaituista vakavista vaalikäyttäytymisen ongelmista huolimatta...


blogivirta.fi
Antti Rautiaisen kirjoituksia -

Vaalit Suomessa vuonna 2011 Tätä kirjoittaessani varmaan ne teistä jotka aikovat äänestää, ovat jo äänestäneet ennakkoon, “varmuuden vuoksi”. Tällainen varman päälle pelaaminen kaikessa on yksi suomalaisten piirre, mitä en voi käsittää – jos itse äänestäisin, saapuisin äänestyspaikalle enintään 15 minuttia ennen sulkemisaikaa. En ole kuitenkaan koskaan äänestänyt valtiollisissa vaaleissa. Jos teitä kiinnostaa miksi en ole, ja odotatte jotain moralistisia...


blogivirta.fi
Koiranmutkia -

Varsin otollinen konventio tv-draamalle on yhdistellä vallan pelejä ja perhesuhteita. Ja silti näiden vaakaan saaminen on selvästikin taitolaji, sillä mikä tahansa ei käy. Liiallinen poliittinen sisältö yksiulotteistaa kentän toimijoita, mutta myös politiikan taustoittaminen henkilökohtaisilla motiiveilla ja perhesuhteilla on, vaikkakin luonnollista myös tavan takaa heppoinen, geneerinen ratkaisu. Tällöin annetaan näet ymmärtää, että se mitä tapahtuu kulissien takana...


blogivirta.fi
terwapiru -

Jatketaan politiikassa rypemistä. Mielestäni muutosta haluavien ihmisten pitäisi haudata sotakirveet ja lähteä yksissä tuumin haastamaan eduskuntaan jämähtäneitä rahapuolueita. Nyt potentiaaliset äänet jakaantuvat monien isoissa linjavedoissa samalla asialla olevien, mutta detaljeissa riitaantuneiden pienpuolueiden kesken, minkä seurauksena Katainen & Vanhanen saavat kerta toisensa jälkeen lyödä kädet yhteen vaalivoiton kunniaksi. Varmasti löytyisi riittävästi ihmisiä...


blogivirta.fi
Maailmasta ja kirkosta -

  Nyt kun seurakuntavaaleista on viikko, on aika yrittää analysoida, miten vaalit menivät yhdistyvässä Töölö-Meilahti -seurakunnassa. Ennen vaaleja ennakoin, että seurakunnissa äänestetään niitä, joita ennenkin. Meilahtelaiset Meilahden ja Länsi-Pasilan ihmisiä ja töölöläiset entisen Taivallahden ja Töölön ehdokkaita. Niin ei tainnut kuitenkaan käydä. Yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin nyt kuusi edustajaa. Heistä neljä on Töölön luottamustehtävissä ennenkin...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

* päivitetty talousanalyysi, versio V II -  orig 2008, kirjoittaja ohjaaja Arhi Kuittinen  "Pörssin" "tarpeet" eivät ole reaalimaailman tarpeita. Pörssi ei ole markkinataloutta vaan markkinatalouden alistamista pääoman omistajille. Pörssi on suunnitelmataloutta - Eliitin rikastumista varten, velkaa luodaan: eliitin rikastumista varten jotta kansat saadaan velka-ansaan; Vain keinottelua tukemaan luoden automaattisia lamakuplia koska kaikki arvonnousu on keinottelua pörssissä. Euroopan...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tämä analyysini on koko blogihistoriassani tähän mennessä sisällöllisesti raskain ja vaikein, ja ehkä niin myös konkreettiselta pituudeltaankin: analyysi on sekä yhteiskunnallispoliittisesti erittäin asiarikas että omaa henkilöäni ja perhetaustaani erittäin avoimesti ja suorasukaisesti paljastava; tarkoitukseni on luoda näiden kahden näkökulman kautta tietoisuutemme / yhteiskuntamme ongelmia ja luonnetta yhä paremmin avaavaa synteesiä. Nostan siten hattua teille, jotka...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Sheri Berman pohdiskelee perjantain 12.10. 2018 Social Europe -kirjoituksessaan, voisiko hengeltään liberaali sosialidemokratia antaa uuden, kansanvaltaisemman sisällön vapaamielisenä ja riippumattomana pidetylle liberaalille ajattelulle. Sosialidemokratia on menettänyt asemiaan kaikkialla Euroopassa oikeistoa loppupeleissä tukeville populistisille, paluuta kansallismieliseen politiikkaan vaativille voimille. Poliittinen oikeisto näyttää olevan valmis "America first" politiikan...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

- päivitetty III -        Olen ehdokkaana 2019 eduskuntavaleissa, Helsinki. Strategia on selvä massamediassa.  Nyt puoluejohtajat mylvivät ja  järjestävät poikkeuksellista sirkushupia kiljuvina apinoina kansalaisille ja kaikki tärkeät asiat eurojuntan ryöstöretkestä unohtuvat. Apinat kakkivat päällemme ja me nauramme ehdokkaille. Haluamme, että ongelmat häviäsivät ja meitä viihdytettäisiin. Kaikki onkin vain suurta pilaa ja showta. Pienpuolueet saavat noin 300 kertaa...


blogivirta.fi
Tyly puhe -

Kolme suurinta käyty läpi, liian monta pientä jäljellä. Uhraan tämän postauksen pienpuolueista suurimmille, en siis käy läpi jokaista "Köyhien Asialla", "Suomen Eläkeläiset" ja "Kasvien Halaajat" puoluetta. Aloittakaamme. Vihreät Vihreät ovat vaikea puoluea haukkua, koska he pukkaavat olemaan niin sympaattisia, harva heistä mikään todellinen poliitikko on (mikä saattaa olla lähinnä positiivista), mutta hirveän sympaattisia jäseniä heillä on. Aina lähtien ulkoseilta...


blogivirta.fi
teetai -

Oletko joskus ihmetellyt, miksi Suomessa ei ole populaaria mutta riittävän hidasta yhteiskuntakritiikkiä?  Avainsana tässä on populaaria, sillä onhan jotain muuta yhteiskunnallisia asioita ruotivaa kritiikkiä silloin harvoin, kun jollain toimittajalla on aikaa ja resursseja kaivella pintaa syvemmältä ja jollain tutkijalla on aikaa perehtyä johonkin aiheeseen rahoitushauilta ja kehittämispäiviltä. Populaaria yhteiskuntakritiikkiä ei ole televisiossa. Tai no ehkä on, jos Noin...


blogivirta.fi
Tyly puhe -

Ei kahta ilman kolmatta, sanoi joku. Tiedä sitten tarkoittiko hän Suomalaista kolmipuoluejärjestelmää (tai kuten jotkut sanovat, demokratiaa). Todellakin, tässä on nyt kaksi ensimmäistä "kolmesta suuresta" käyty läpi. Arvontalipulla viimeisen paikan voitti Suomen Keskusta , jonka verkkosivuston allekirjoittanut arvostelee layoutiltaan, käytettävyydeltään ja toimivuudeltaan läpi käytyjen parhaaksi. "Kepu pettää aina!", kuullostanee tutulta. Itse kuulin kyseisen lauseen...


blogivirta.fi
Tyly puhe -

Suomen oikeisto. Siis se mitä oikeistoksi Suomessa kutsutaan, eli Kansallinen Kokoomus (Yhdysvalloissa 1900-luvun puolivälissähän Kokoomuslaiset olisivat päässeet kommunismivainoissa roviolle). Viimeisestä hallituskokoonpanosta kylmästi sivuun jätetyt suhteellisen sympaattiset porvarinyritelmät ovat, kuten kunnon johtavan oppositiopuolueen sopiikin, räksyttäneet vesikauhuisen chihuahuan tavoin hallituksen toimia kuluneen kauden ajan. Hyvä niin. Tietenkin se, että...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Miltä Euroopan ympäristö näyttää 25 vuoden kuluttua? Olemmeko saavuttaneet yhteisen visiomme ”hyvästä elämästä maapallon resurssien rajoissa”? Pystymmekö rajoittamaan ilmaston lämpenemistä ja rakentamaan kaupunkeja, jotka kestävät ilmastonmuutosta ja joita ympäröivä luonto on terve? Tämä huolettaa eurooppalaisia yhä enemmän, kuten äskettäiset Euroopan parlamentin vaalit osoittavat. Myös Euroopan seuraava sukupolvi vaatii ryhtymään heti toimiin, mutta miten...


blogivirta.fi
Kamera & kynä -

Vaalien alla on vaikeaa erottaa politiikan uutisia urheilu- ja taloussivuista. Otsikot ovat samoja: Antti johtaa, Bertta ohittaa, Cecilia ja Daavid kamppailevat. Kysymyksetkin ovat samoja: Kuka voittaa? Kuka häviää? Kuka on käyttänyt kiellettyjä keinoja? Mikä meni pieleen? Eroaako valmentaja? Miltä nyt tuntuu? Tällaisen kilpailujournalismin ongelma vaaleissa on se, että se asettaa huomion keskipisteeseen puolueiden tarpeet ja välineellistää äänestäjät näiden tarpeiden...


blogivirta.fi
Politiikkaa ja erotiikkaa -

Taas on virrannut vettä Vantaanjoessa sitten viime kirjoittamiseni.... olen käynyt hieman muilla mailla ottamassa etäisyyttä. Kas kun, minä ja Suomi-neito olemme kasvaneet erilleen. Jotenkin kummasti on alkanut vaikuttaa siltä, että poliittiikka olisi palannut politiikkaan takaisin, mutta se on silkkaa harhaa. Samaan aikaan kun lehdistössä vaahdotaan Tanja Karpela-Saarela-Karpelan kampauksista, eduskunnassa päätetään Suomi-neidon lopullisesta liittämisestä Eurostoliittoon eli...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

   Maahanmuuton ongelmien perusteet ja perustuslaki  Tilanteessa ei ole mitään epäselvää ja ratkaisut ovat helppoja - koska perustuslakimme on hyvä kansalaisilleen.   Nyt esille tullut kuohunta ei johdu vain uusista tapauksista vaan vuosien ajan hallitustemme tuottamasta politiikasta: jo 30 vuotta valtio on käskenyt poliiseja ja valtamediaa vaikenemaan maahanmuuttajien rikoksista, valheista, lapsi-pakkoavioliitoista, tukijärjestelmän valtavista summista väestönsiirrossa - ja...


blogivirta.fi
Ajatusriihi -

Kuulun itse sankarilliseen BB-sukupolveen, jonka pullamössöistä taivallusta on ihmetelty jo kolme vuosikymmentä. McGyver, Ghostbusterssit ja 80-luvun sankarihevi ovat opettaneet sukupolvellemme kaiken elämästä, kuolemasta ja tietysti myös politiikasta. Mehän olemme jopa nähneet Berliinin muurin murtumisen ja Neuvostoliiton kaatumisen, väritelevisiosta. Silloin meillä oli iso, 28", Salora. Muistan kirkkaasti ajan, jolloin politiikasta puhuttaessa oli kyse oikeasti merkittävistä...


blogivirta.fi



Live 24/7 -

Kouvolan Sanomien pääkirjoitus 28.12.2006: "Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila on todennut, että tulevaisuutta luotaavia selvityksiä tarvitaan, jotta meillä olisi vaihtoehtoja päätöksenteon pohjaksi. Vaihtoehdottomuus olisi hänen mielestään todellinen globalisaatioloukku." Hyvä huomio Ylä-Anttilalta. Ongelmana on vain se, että kolme suurta puoluetta käyttää taloutta surutta perusteena päätöksenteon vaihtoehdottomuudelle ja samalla...


blogivirta.fi
Tm² -

Hallitusneuvottelujen toinen vaihe alkoi punamullan merkeissä . Tämä ei ollut minun kirjoissani toivottava lähtökohta hallituspohjalle. Jos ajattelen täysin muiden omien arvojeni ja ajatteluni "ulkopuolelta" (siinä määrin kuin se on mahdollista) ja keskityn vain kansanvaltaisen parlamentarismin lähtökohtiin, niin se, että hallituksen keskiössä ovat suurin ja neljäs puolue, joiden yhteenlaskettu paikkamäärä selvästi alittaa kahden suurimman oppositiopuolueen paikkamäärän...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Viime aikoina on tajuntaan alkanut ilmestyä uusi ilmaus. Puhutaan disruptiivisesta ajattelusta ja toimintatavasta. Elokuussa ilmestyneessä der Spiegel lehden numerossa 34/18.8. 2018 suuren henkilöstöneuvontayrityksen johtaja Andreas Föller puhuu käsitettä selventäessään "tuoreesta ulkopuolelta tulevasta näkemyksestä". Yrityksen sisällä jo pitkään toimineet ovat sisäistäneet vallassa olevan toimintakulttuurin, ovat siihen kasvaneet ja sitoutuneet. Palkka, asema ja...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tätä kirjoitustani olen pohtinut jo ainakin kuukauden ajan; mitä kaikkea siihen sisällyttäisin, koska kyseessä on pitkä kooste ja omakohtaisesti hyvin syvissäkin vesissä käyvä analyysi. Aiheena on se, että blogissani ja myös somessa ollut yhteiskunnallispoliittinen aktivismini on tullut 10 vuoden ikään! - Siksi sen kunniaksi nyt on aika tarkastella tätä 10-vuotisjaksoa sekä aktivismiaiheiden että omakohtaisten kokemusteni valossa. Tarkkaa päivämäärää tälle...


blogivirta.fi
Blog By Partanen -

Jos jokin asia vaalikentillä on tullut selväksi, niin se on se että ihmiset haluavat muutoksen viimevuosien politiikkaan. Suomessa ja maailmassa on todellakin jotain vialla, mutta sitä voi olla vaikea yksilöidä, koska maailmaakin on toisinaan vaikea hahmottaa. Juurisyy kaikkiin maailman ongelmiin kuitenkin on aina raha, ja varsinkin sen puute. Maailmassa kyllä rahaa riittää, joten isossa kuvassa onkin vain kyse siitä, että kenelle sitä halutaan antaa. Vaaleissa se ratkaistaan...


blogivirta.fi
Vapauden illuusio -

Yhdysvaltain poliittista järjestelmää on perinteisesti kuvattu presidenttikeskeiseksi. Pinnallisesti ja vallan symboliikkaa tarkasteltaessa asianomainen arvio voi jossain määrin pitää paikkansakin. Poliittisen todellisuuden tasolla näin ei kuitenkaan ole. Ajatusharha USA:n presidenttivaltaisuudesta on juurtunut syvälle niin politiikan tutkijoihin kuin mediaankin. Sama harha näkyy niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän perusteet luotiin...


blogivirta.fi
Kampuspäiväkirja Pekingistä -

Jos minulla on ennakkoluuloja jotain ihmisryhmää kohtaan, niin kaipa sitten amerikkalaisia äijjiä. Havahduin asiaan alkuviikosta, kun Will, Oklahomasta, syvältä Yhdysvaltojen keskilännestä tuleva vanha luokkakaverini asui alkuviikon luonani. Willin avoimuus ja kyky sulautua paljon minua paremmin kampuksen etnisesti erottuviin porukoihin on todella ihailtavaa. Opiskellessemme yhdessä pari vuotta sitten Will pysyi koko lukukauden kampuksen rupuisimmassa stipendiaattien dormikompleksissa...


blogivirta.fi
intrigööri -

Poliitikoilla on hommelit hyvin handussa. "Puolueet ovat sulautuneet yhdeksi mössöksi", toteaa oikea politiikan konkari Pertti Salolainen Hesarin haastattelussa . Ei ole ihme, ettei tolkun kansa jaksa isommin kiinnostua politiikasta. Ei kansa ole koskaan jaksanut, mutta siihen ei ole enää edes syytä. Ei löydy selkeitä poliittisia rintamalinjoja tai edes poteroita, mitä puolustaa. Mainostoimistot laittavat suuret sanatkin poliitikkojen suuhun. Maukka Perusjätkä lauloi aikoinaan, jotta...


blogivirta.fi
Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Tekoja enemmän, puhetta vähemmän NYT kun TV:ssä jatkavat Sohvaperunat, Huutokauppakeisarit ja Duudsonit jää perheelle ja politiikan seuraamiselle aikaa. Tähän antavat mahdollisuuden Postin ja Veikkauksen rahakylläiset toimintatavat. Rahaa sataa johdolle ja valvovalle poliitikko porukalle. Viulut maksaa postinkantaja ja parhaansa yrittävä mummo peliautomaatilla. Sirpa Paaterosta tulee Veikkauksen ja Postin johdolle sekä toimintaa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 53 54 Seuraava »