Tänään on 18.12.2018 21:00 ja nimipäiviään viettävät: Aapo, Rami, Aappo ja Abraham. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vierailu


Muna vai Kana -

Täällä taas, pitkästä aikaa. En arvannut että kirjoituksissa tulisi näin pitkä tauko, mutta näköjään tuli. Ihan kiva – se tarkoittaa että minulla on ollut viikonloppuisin muutakin tekemistä kuin kotona istuminen. Ja sitten kun olen ollut kotona, niin kirjoittaminen on silti jäänyt. Yksi tämän syksy ihme on se, etten ole ollut ollenkaan flunssassa. Tästä olen todella kiitollinen, kun pitkäkestoiset sairastelutkin ovat aika tuttua juttua. Ei ole sairastelujen takia...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Kylväjän lähetti Daniel Tegene kirjoittaa Etiopiasta: Ruokaturvahanke sujuu aktiivisesti suunnitelmiemme mukaan. Olemme pitäneet erilaisia kursseja maaseutuväestön yhdistyksissä ja toimittaneet toiminta-alueemme yhdistyksille kuivan maan viljelyyn sopivaa jalostettua maissia.  Koululaisten asuntolat toimivat oppilaiden lukukauden ajan. Naisten koulutusohjelma jatkaa lukutaidon ja ompelutyön opetusta.  Erityisen tärkeää hankkeellemme oli, että saimme viedä kaksi S:n...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Pitkästä aikaa vierailu Perhoon, jossa vaikuttaa nyt uusi olutmestari Juha Sinisalo. Hannu Nikulaisen 25k-olutjuhlallisuuksia odotellessa tyyppäys uudesta saisonista, 6,8%. Tuoksu hieman arveluttavan simamainen, mutta maku on miellyttävämpi. Belgiestereitä, lievästi pippurisuutta, sitrushedelmiä, varsin paljon hiilihappoja. Hyvä tasapaino, taitaa olla selvästi paras koskaan maistamani Perho-olut. Samassa yhteydessä tuli ensi kertaa tavattua Porista paikalle päässyt...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

*tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kalenteriin osallistuvista blogeista.  Saksalaiset ovat jouluhullua kansaa. En tiedä, kumpi syntyivät ensin, joulufanaattisuus vai joulutorit mutta ne tukevat toisiaan aika hyvin. Kölnin keskustan alueella on seitsemän joulutoria: satamassa, tuomiokirkolla, vanhalla torilla, uudella torilla, Chlodwigplatzilla, Rudolfplatzilla sekä Stadgartenissa. Jokaisella torilla on oma imagonsa, mikä...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Hesarin toimittaja Laura Halminen on paljastanut merkilliset väkivaltaiset unelmansa, kun hän kirjoittaa iloissaan siitä, kun (jos) tavallinen itsenäinen suomalainen suljetaan ”turvasäilöön”. Laura Halminen on ilmaissut jälleen omia fantasioitaan ja ilmeisesti varsin tyypillisiä Hesarille yleensäkin. Itsenäiset suomalaiset turvasäilöön Näin Laura kirjoittaa 28.11.2018 vedoten Puolustustilalakiin! ”Sua vaan korpeaa se että jos turvallisuustilanne tarpeeksi heikkenisi, joka...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Normal 0 false false false FI X-NONE X-NONE Lapsuudesta muistan, kuinka etelämeren saarille sijoittuneet seikkailutarinat kiehtoivat mieltä. Nykyisin sivilisaatio on levittäytynyt joka paikkaan ja kivikautta edelleen elävät alkuperäisasukkaat ovat säilyttäneet perinteisen metsästäjä-keräilijä -elämäntapansa vain muutamissa eristyneissä paikoissa. Intian valtameressä Bengalinlahdella sijaitse Pohjois-Sentinelin saari on yksi tällaisista paikoista. Ensimmäisen kerran muistan...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Mustalaispanimona aloittanut 8-Bit on suhteellisen vähin äänin käynnistänyt fyysisen panimon Luoteis-Helsingissä Konalan suunnalla ja avasi nyt suuremmalla kohulla taproomin Lönnrotinkadulle jotenkin Lönkka-baarin yhteydeen. Saavuin paikalle avajaisiin kutsuttuun aikaan klo 18, mutta jonoa oli tiskiltä melkein kadulle asti ja pöydät jo pullistelivat etuajassa saapunutta jengiä. Tuttuja naamoja joka puolella, skenen merkkihahmot olivat saapuneet paikalle runsaslukuisesti. Kovin...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Tänään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa käynnistyi Suomen Kädentaidot -messujen toinen päivä. Eilisen vierailun perusteella Euroopan suurimmat käsityömessut on suosittu tapahtuma jopa ruuhkaksi asti. Messut ovat avoinna tänään klo 18 asti ja huomenna 18.11.2018 klo 17 asti. Messut tarjoavat neljässä hallissa loistavat mahdollisuudet ostaa erilaisia käsintehtyjä ja kotimaisia tuotteita, pienemmiltäkin käsityöläisiltä. Täytettä pukinkonttiin on helppo löytää […]


blogivirta.fi
One life, shop it -

Juhuu, täällä ollaan! Odotettu ja vauhdikas marraskuu jatkaa kulkuaan. Kuten aiemmin sanoin, olen odottanut tätä kuukautta monesta syystä ja nyt on aika pamauttaa ilmoille yksi monista syistä. Sain uskomattoman mahdollisuuden päästä töiden kautta päiväksi Köpikseen. Meitä lähti Helsinki-Vantaalta matkaan neljän hengen porukka eli kolme kollegaa eri puolilta Suomea joita en ollut ennen tavannut mutta täytyy heti alkuun sanoa että ihan mielettömän ihanien ihmisten kanssa sain...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Ella Henriksson Mongoliasta kirjoittaa: Mongoliassa ihminen saattaa kulkea läpi elämänsä kuulematta kertaakaan Jeesuksesta. Ympäröivästä kulttuurista, historiasta, mediasta, symboliikasta tai esimerkiksi koulujärjestelmästä ei ole samalla tavalla hyötyä evankeliumin esillä pitämisessä kuin Suomessa. Siksi paikalliset kristityt arvostavat hetkiä, jolloin he voivat todistaa Jeesuksesta toiselle paikalliselle. Iso osa seurakuntien toiminnasta on luokseen kutsuvaa ja ulospäin...


blogivirta.fi
Timo Soini -

Olipa vilkas viikko. Maanantai meni Ahvenanmaalla. Hyvä ja asiallinen vierailu. Vastaanotto oli hyvä, vaikka kaikesta emme olleet samaa mieltä. Tiedän, että Ahvenanmaa haluaa oman MEP- paikan. En sellaista voi luvata. Sanoin huumorilla, mutta faktan. Jos siirtäisin kirjani Maarianhaminaan ja asettuisin ehdolle, niin sitten Ahvenanmaalta olisi MEP, koska kyllä saarelaisten lisäksi saisin ääniä koko Suomesta. Tiistaina … Jatka lukemista Viikko meni vilauksessa →


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Heti kohta herättyämme saimme Apsun meille. Olihan äidillään kutsu äitipolille. Tekstarilla tuli eilen kutsu täksi aamuksi. Tänään rv 41+0. Siis viikko yli. Olikohan tämä nyt kolmas vai neljäs vai jo viides kerta viikon sisällä kun oli vierailu neuvola/äitipoli/labra. No tokihan olin jo ajtellut, että tänään sitten Apsu on mummin ja papan ilona vähän kauemmin kuin ... Lue lisää ...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Yhteistyössä Ålandshotels, Silja Line ja Visit Åland Syyskuun alussa olin kaksi päivää tutustumassa Ahvenanmaahan teemalla “Ahvenanmaa tutuksi”. Minulle vierailu Ahvenanmaalla oli ihka ensimmäinen mutta ei varmastikaan viimeinen sillä voisin palata sinne… The post Ahvenanmaa tutuksi: Viktor Crafts & Design Ab on täynnä taidokasta design käsityötä appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Oppitori -

Näin voi hakea kontekstityökalulla alla olevasta listasta mutta samoin mistä tahansa sähköisestä tekstistä. Laitoin kaksi eri hakukonetta Scoop.it-juttuihin. Toinen menee Suomi-skuuppeihin, toinen Lehti-skuuppeihin. Kummassakin on niin paljon materiaalia, että lause-esimerkkejä löytyy kiitettävästi. Jos muutat tai taivutat sanaa osoiterivillä, voit hakea uusia esimerkkejä vain painamalla Enteriä. Taivuta sanaa pc-Chromen osoiterivillä, niin saat esimerkkejä lisää, jos olet...


blogivirta.fi
Keloranta -

Yksi taannoisen Ranskan matkan kohokohdista oli vierailu Normandian maihinnousupaikoilla. Aloitimme Pointe du Hocista , jossa kohoavat kymmeniä metrejä korkeat kallionseinämät, ja joita pitkin amerikkalaiset sotilaat kiipesivät toisen maailmansodan loppukahinoissa.  Tälläkin rannalla saksalaiset odottivat bunkkereissaan ja tulittivat vastaan tunkeilijoita.  Säätila oli sumuinen ja tihkuinen vierailumme aikana, ja se sopi tähän surulliseen paikkaan hyvin. Omaha Beach on yksi...


blogivirta.fi



Arde arvioi -

Melkoisen jyrkkä nousu Stockbridgestä New Towniin. Oxford Bar, hiljaista John Rebusin kantapaikassa. Täysin samanlainen fiilis kuin 1999, pieni baaritiski, neljä pumppua. Sivussa vähän isompi lounge. Kulunutta nahkaa ja puuta. Vain yksi pariskunta paikalla. Harmittavasti ehdin juoda perjantaina Stewartin Pentland IPAa, joten Belhavenin 80 Shilling jäi vaihtoehdoksi. Deuchar's IPA jo liiankin tuttu. 4,2%,  punaruskea, aika tumma, hieman liian lämmintä, mutta ei pahasti. Tälläiseen...


blogivirta.fi
Hätäpäiden kalinaa -

Vääristynyt, vasemmistolainen historiankirjoitus pitää 30-luvun luterilaisia pappeja, jonkinlaisina lapualaisina isäntämiehinä, jotka kurittivat köyhää ja vihasivat ryssää. En usko, että he sellaisia ovat olleet. mutta toisaalta ei minua häiritse vaikka olisivat olleetkin. Varmasti he suurimmaksi osaksi olivat hyviä ja rehellisiä totuuteen pyrkiviä miehiä. Tämä tuli mieleeni, kun luin perussuomalaisten kansanedustajien Laura Huhtasaaren ja Ville Tavion vierailusta Turun...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Kolmas vierailu Ateneuminkujan uuteen ihmebaariin, tällä kertaa avajaisiin. Seurapiiriblogistin status alkaa rapautumaan, kun viime aikoina ei ole oikein ehtinyt bileisiin. Täytyy kyllä sanoa, että kutsujakin on tullut huomattavasti vähemmän aikaisempiin syksyihin verrattuna. Nyt siis kuitenkin pääsin Pienen bakkanaaliin. Paikalla naapuriblogisti Jouni Koskinen ja panimopuolelta esim. Ruosniemen Antti Hasanen ja Donut Islandin Mika Oksanen. Suurin osa vieraista kuitenkin aiemmin...


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Luojan lahjana rohkeus.


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Uusi vierailu Kallion olutkauppabaariin, johon on nyt saatu hanatarjoilukin mukaan. Kolme olutta tarjolla, päädyin Yorkshiren suomalaispanimon APAan, 5%. Sameaa ja ruskeaa. Hieman brettainen, ehdin jo pohtia olisiko olut päässyt pilaantumaan. Myymälänhoitaja sattui kysymään, miltä olut maistuu ja vastasin, että fankiseltahan tämä tuntuu. Hän kertoi, että tämä Green Machine -versio on pantu norjalaisella supertrendikkäällä kveik-hiivalla, koska kesän helvetillisessä...


blogivirta.fi
Äijäruokaa -

Sain loppukeväästä kutsun Treffi Pub & Bistro on kokeilemaan, että onko bistron ruoka riittävän äijää. Kutsu oli mieluisa, sillä bistro on mieluisa. Kävin Treffissä ensimmäiset kerrat oluella ollessani matkalla Itä-Helsinkiin sukulaisten luokse tai purjehtimaan. Sen jälkeen Treffissä remontoitiin ja ravintola tuli tunnetuksi maukkaista hampurilaistaan, joita olen syönyt kolme kertaa. Näistä kaksi kertaa oli nappisuoritusta ja yksi oikein hyvä. Monista syistä vierailu...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

On mukavaa kun eksäni vie minut välillä pienille retkille täällä.  Sama eksä,  jonka vuoksi oikeastaan palasin tänne Israeliin,  ja joka ei palannutkaan tänne kuten oli ollut tarkoitus ,  vaan   vasta vuoden 2017 alussa. En kuitenkaan ole katkera,  ja viime vuoden hämmentävistä tunnekuohuistakin (hänen paluunsa jälkeen)  olen päässyt eroon,  joten retket eksän kanssa ovat nyt pelkkää nautintoa. Tällä kertaa ajoimme Ashkelonin kaupunkiin eteläisessä Israelissa. ...


blogivirta.fi
Jussi Niinistö -

Tein Norjan Kirkkoniemeen 26.-27.9.2018 työvierailun, jonka isäntänä toimi Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensen. Vierailun aikana allekirjoitettiin Suomen ja Norjan välistä puolustusyhteistyötä koskeva puitejärjestely.


blogivirta.fi
Oppitori -

Aikakone sai uuden treenikämpän. Sani teetti tilat. Blackmetalisti antoi ensijulkaisulleen nimeksi "Demoni". Ei, vaan haistamista. Einari se ei narise! (Pohjanmaalla hän=se) Gorbatshovilla oli omituinen päähänpinttymä. Jos sorsan metsästystä sanotaan sorsastukseksi niin jäniksen Kissat protestoivat menemällä naulakkoon. Kustavilainen tilaa olutta rahtina: "Milloin olut on kustavissa?" Lakimies tietää kaikenlaista. Lensi ulos sähköasentajalinjalta. Teki vääriä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä, aikamoinen, aikanaan, aikansa, aikataulu, aikaväli...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »