Tänään on 17.06.2019 17:35 ja nimipäiviään viettävät: Urho, Biger ja Börje. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle viimeiset 5 kiloa


Solutoveri // Kлеткасобрат -

Niin oli Ivan kadonnut ja jäljellä oli vain hirvittävä kasa romua – tai käyttöesineitä, vaatteita ja huonekaluja. Miten asiaan halusikaan suhtautua. Eikä asuntonäyttelyssä piipahtanutta rouvaakaan enää sen koomin näkynyt, saatikka hänen pojastaan kuulunut. Jäimme edelleen odottamaan uutta seuraa. Kaikki oli muuttunut kerta heitolla. Elämä oli alkanut normalisoitua. Toisaalta Ivanin seurassa vietetty aika oli niin pitkä, että se oli jo ehtinyt muodostua "normaaliksi". Ehkä...


blogivirta.fi
Remonttiblogi -

Tuparit lähenöö, mutta To-Do-Listillä tekemistä rittäisi edelleen. Toki aika pienimuotoista säätämistä enään jäljellä. Oven karmien ja laatoituksen välinen saumaus kylppärissä oli sunnuntaihin asti tekemättä, mutta vihdoin löytyi selkärankaa laittaa silikonisaumaus kuntoon. Ei se nyt ihan mestari Backmanin saumoihin ole verrattavissa, mutta kuitenkin. Ensimmäinen silikonisaumaus meikäläiselle. Kph-mies teki toki muut saumaukset, mutta vanhat oven karmit oli hiottava ja...


blogivirta.fi
Salainen #neulontaystävä -

Ensin saapui tämä HURMAAVA kisukka, avaimenperä ja pussi Hopeatoffeeta (sattumalta syöty) kera kortin, jossa ilmoitettiin paljastuksen lähenevän. Ja tässä tämä IIIhana paljastuspaketti. Kide-huivi, lankaa, teetä, suklaata, kahvia, ja suklaata lisää sekä kynä ja neulontahakaneula. Pakettien takaa löytyi Saijja. ISO KIITOS ihanista paketeista. Ovat kyllä olleet varsin ihania piristyksiä, kun tämä kevät on ollut aika väsyttävä kaikkine alkuraskauden huonovointisuuksineen.


blogivirta.fi
helinää ....... ja sirpaleita -

Tämän päivän ponnistus on näyttökeskusteluun valmistautuminen. Mieli harhailee aivan muualla, kuten näissä kokeilussani Lumia puhelimellani. Mutta näytöllä sentään suunnitelma - joten tästä se alkakoon ....


blogivirta.fi
Sukkasadon Hillokellari -

Pikaisesti laitan nävkyville, että tällä viikolla valmistui vielä kaksi paria Sukkasatoon. Molemmat parit on lahjasukkia, joten niistä en vielä hiisku tuolla blogini puolella. Oma satoni jäi tällä kertaa viiteen pariin. Naisten nilkkasukat kokoa 39. Lasten paksut junasukat kokoa 23.


blogivirta.fi
Liiolii -

Tulin Tartosta kotiin sunnuntai-iltana. Vähän haikeaa, mutta kiva palata kotiinkin. Tässä kuva entisestä opinahjostani, Tarton yliopistosta. Yksi paikka missä vierailin heti matkani alkupuolella, on Tarton yliopiston luonnontieteellinen museo eli Loodusmuuseum. Se on vähän niin kuin Helsingin "eläintieteellinen", mutta täällä on eläinten lisäksi edustettuna koko eliökunta sienistä kasveihin. Myös mineraaleja ja kiviä on esillä. Näyttely alkaa vaatimattomasti...


blogivirta.fi
Ride love laugh -

Elämä hymyili toukokuussa! Mutter oli iskussa ja kaikki tuntui hyvältä. Tällä viikolla matto vedettiin pois jalkojeni alta, ja nämä tulevat olemaan viimeiset ratsastuskuvat ikinä Mutterin kanssa. Olen puhunut avoimesti blogissa Mutterin tilanteesta. Sen omistaja ei ole kovin omistautunut hevoselleen, vaan olemme toisen vuokraajan kanssa jakaneet vastuun sen liikunnasta, ruokinnasta ja pääasiallisesta hoidosta. Mutter on tässä viimeisen vuoden aikana ollut epäsäännöllisen...


blogivirta.fi
Lankahamsterit 2 -

Raportoin vielä yhden neuleen, joka valmistui jo eilen aamulla, eli ei yhtään viime tipassa :)  Sen verran on kevättä jo rinnassa, että oli neulottava helletoppi Novita Samoksesta.  Olisi ehkä pitänyt neuloa XS:n sijaan koko S mutta pelkäsin, ettei lanka riitä - olisi se riittänyt. Kulutus tähän oli hikiset 165g, eli ärsyttävä keränloppu jäi vielä. Kuvittelin tuunaavani toppia virkatuilla kukkasilla mutta se jäi nyt kuitenkin vielä odottamaan maaliskuuta :)  Kamala...


blogivirta.fi
värillä väliä.. kunhan se on punaista -

Viime vuoden viimeiset sukat vei neuleinnon pitkäksi aikaa.. En tiedä, mikä siinä on, että siskon perheelle neulominen on aina niin tuskan takana. Vaikka itse ehdotin ja lupauduin. Silti. Siskon kahdelle tyttärelle neuloin sukat. En nyt ihan perussukkaa halunnut tehdä, vaan jotain tyttömäistä ja söpöä. Löysin Roosanauha-sukkakuvastosta Silja -ohjeen, jota sitten sovelsin molempiin. Pinkit neuloin aikuisen Siljan ohjeen mukaan ja purppurat lasten Siljan mukaan. Silja -sukat Koko...


blogivirta.fi
Tumpputupa -

Tässä Kisuleitten viimeiset villalapaset Lapaskuuhun 2012: Lapaset perintölangasta, äitini äidin omista lampaista kehrätystä villasta, kasveilla käsinvärjättyjä ja luonnonharmaata, puikoilla nro 3. Harjasin vielä juuriharjalla pörröisen pehmeäksi. Kiitos kaikille kanssaneulojille ja Emolle: mukava nähdä toisten lapasia ja saada paljon uusia virikkeitä! Neulomisintoa jatkossakin!


blogivirta.fi
Lankahamsterit 3 -

Vaaleanpunaiset rannekkeet on virkattu vaaleanpunaisesta vauvalangasta. Painoa niillä on vain 15g Ruskeat tumput on kudottu seiskaveikasta, ihan perusmallia. Niiden paino on 75g Taitaa olla tässä hamsterikuun saaliini ;d Mukava on ollut olla mukana. Kerta ensimmäinen ja ensi vuonna uudelleen. Kiitokset järjestäjille ;D


blogivirta.fi
Kastun lukio 1994-1997 -

Kävimme pienellä porukalla syynäämässä juhlapaikan (osalle se toki oli ennestään tuttu) ja totesimme yhdessä: erinomainen. Bileiden onnistuminen ei siis ole edes puitteista kiinni! Muistilista: – Juhlatila sijaitsee osoitteessa Uudenmaankatu 16, toisin sanoen Sirkkalankadun ja Itäisen Pitkäkadun välissä. Sisään pääsee pizzerian viereisestä ovesta, jossa lukee ainakin Turun Riento (kai me sinne jonkin luokkakokousopasteenkin viritämme). Toinen kerros. […]


blogivirta.fi
Lankahamsterit 6 -

Helmikuuta on vielä muutama tunti jäljellä, mutta uusia töitä ei enää ehdi valmistua, joten tässä loppuraporttia. Eli viimeiset valmistuneet: - neulottu hattu typylle 36 g - huivi 58 g - musta-harmaa pipo 52 g - viininpun.-ruskea pipo 34 g - ruskea-musta pipo 38 g - mekko 266 g - takki 178 g - virkattu hattu 84 g - haalaripöksyt 298 g eli tässä erässä yhteensä 9 kpl töitä ja 1044 g. Koko hamsterikauden saldo 12 kpl ja 2328 g. Lisää valmistuneista töistä kuvien kera...


blogivirta.fi
Lankahamsterit 6 -

Liivi,Brazilia, glitter- langasta, 230 grammaa. Pipo, 77 grammaa ja kauluri 192. Näissä lankana Isoveli. Huivi 92, grammaa, Teddystä. Kaulahuivi Purosta, sävy Pakkasyö, 145 grammaa. Villatakki Novitan Teddystä. Lankaa meni 472 grammaa. Pienet vaaleanpunaiset sukat Woolista, 32 grammaa. Sukat 2- vuotiaalle jämälangasta, 52 grammaa. En päässyt tavoitteeseeni eli pienentää lankavarastoa kaksi kiloa. Tyytyväinen olen, sillä en ole ostanut lankaa.


blogivirta.fi
Lankahamsterit 4 -

 Tikuttelin  vauvan sukat.   Kuvaa ei nyt tullut. Lankana   Novitan Woolia tummasinisenä ja valkoisten raitojen lankaa en muista. Lankaa kului 25g   puikot 3 Addit.


blogivirta.fi
Tiinan blogi -

Nää on nyt sitten viimeiset tekemiset huomiseen myyntipöytään. Vielä hintalaput paikalleen ennen yöunia.


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Olimme eilen käyttämässä kahta lastenlastamme pyhäkoulussa. Ajattelin, että kun olemme palanneet kotiin, täytyy käydä äänestämässä. Sitten unohdin koko asian. Asia tuli mieleeni puoli kahdeksalta illalla. Aloin heti selvittää, vieläkö ehdimme. Ilmeni, että äänestyspaikkamme on Mikaelin kirkko, joka on aivan lähellä meitä, ja aikaa on kahdeksaan asti. Löysin netistä myös ehdokkaat taustatietoineen. Ihme kyllä jotkut olivat kertoneet itsestään hyvin vähän . Vaimoni...


blogivirta.fi
Työmiehen vaimon matkassa -

Viimeisiä maakunnan vetoja viedään! Huomenna olemme Viinijärven koululla esiintymässä 8. ja 9. luokkalaisille, ja tiistaina Joensuun Normaalikoululla yseille ja lukion 1. luokkalaisille. Loppuviikoksi 14 meistä suuntaa maamme armaaseen pääkaupunkiin tanssimaan jivea, tangoa tai humppaa - kauan odotettu Teatterikorkeakoulun pääsykokeiden 2. vaihe alkaa. Takana on puolentoista viikon treeniloma, joka itselläni kului kesäteatteriharkoissa, Teakin tehtäviä harjoitellessa sekä...


blogivirta.fi
Sukkasadon Hillokellari -

Loppukiri oli hyvä. Perjantaina illalla viisi minuuttia ennen puoltayötä viimeinen näistä sukista valmistui. Joku sukkapari jäi kesken kuten tavallisesti.   Kahdet lasten sukat aivan ihanasta  Austerman Step 6- langasta. Värit olivat upeat. Bloggaan omaan blogiini huomenna tai tiistaina. Viikonloppu kului läntisessä Suomessa ja melkoisessa harmaudessa ajoimme kotiin, nukuin  suurimman osan aikaa pelkääjän paikalla ja sukankudin kädessä. Nämä sukat ovat lapsille kokoa 34 ja 28.


blogivirta.fi



Bella-blogit -

MEKKO NEO NOIR KENGÄT MINNA PARIKKA LAUKKU PAUL'S BOUTIQUE (*saatu By EmKa) AURINKOLASIT DOLCE & GABBANA Rakastan syntymäpäiviä. Tosin tuntuu siltä, että vietän niitä nykyään itse jatkuvasti. Vastahan vuosi sitten leikkasin yksisarviskakkuani palasiin ja taas tänään sain hymy huulilla herkutella muorini järjestämillä


blogivirta.fi
Curiouser & Curiouser -

MEKKO NEO NOIR KENGÄT MINNA PARIKKA LAUKKU PAUL'S BOUTIQUE (*saatu By EmKa) AURINKOLASIT DOLCE & GABBANA Rakastan syntymäpäiviä. Tosin tuntuu siltä, että vietän niitä nykyään itse jatkuvasti. Vastahan vuosi sitten leikkasin yksisarviskakkuani palasiin ja taas tänään sain hymy huulilla herkutella muorini järjestämillä


blogivirta.fi
Hämeenlinnan kaupunkiuutisten blogi -

Kotonakin voisi pelata, mutta Bunkkerissa on kavereita ja nopea netti. Fortnite-selviytymispeliä pelaavat Marten Pehap,13, ja Joel Verkkonen, 13, kiteyttävät yhteen lauseeseen sen, miksi moni nuori suuntaa kotikoneen sijaan kaupungin nuorisotyön ja seurakunnan yhdessä ylläpitämään pelitilaan. Nuorilla on vielä elokuun ajan lyhyt matka pelikoneiden ääreen, sillä molemmat aloittivat viikko sitten yläasteen Lyseon koulussa. Syyskuusta alkaen tilanne […]


blogivirta.fi
Colour me ! -

Hengissä ollaan! Ei herranjumala muuttaminen on kauheeta.. Tässä kooste mitä seitsemän viimeisen bloggaamattoman päivän aikana on ennättänyt tapahtua. torstai  ja perjantai Vapun jälkeen alkoi armoton pakkausruljanssi. Kaikki alkoi varsin mallikkaasti ”vain yhtä huonetta per laatikko” -tyyliin pahvien uumeniin omaisuutta kategorisoiden, mutta pakkauspäivien vähetessä ja muuttopäivän lähestyessä laatikoiden sisältö alkoi olla pahviin kirjoitettujen sanojen perusteella...


blogivirta.fi
Laajakaistabluus -

Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoituksen. Telekarelian kaivinkoneet kulkivat kotikyläni päätiet läpi kesän aikana. Siellä täällä näkyy punaisia kylttejä jotka ilmaisevat jatkoskaivon sijainnin. Ihan fiksusti on verkko suunniteltu. Kaikki taloudet jotka eivät heti liity mukaan saadaan kohtuullisen järkevällä kaivamisella liitettyä lähimpään jatkoskaivoon. Verkosta on tulossa aika kattava, tässä on linkki verkkosuunnitelmaan. Oman kotitaloni liittyminen verkkoon meni...


blogivirta.fi
Sukkasadon Hillokellari -

Tässä viimeiset jalanlämmittimet tämän vuoden Sukkasatoon. Kaksin kappalein vauvan tossuja, lankana Novita Wool ja tupsussa jämälankoja. Viimeisiä valonsäteitä vietiin näiden tossujen kuvauksessa ulkona. Tossujen täytteenä sanomalehtiä, jotta olisivat pulleammat, mutta tossut tulivatkin vain kulmikkaiksi. ;-D Kiitokset tämän vuoden Sukkasatoilusta ja Hyvää Kekriä! Ensi vuonna sukkaillaan jälleen.


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Normaaliaikaan on palattu. Illalla tulee tosi aikaisin pimeä, mutta aamulla on ihan paljon pirteämpi olo,  kun saa herätä valoisaan aikaan. Vielä hetken aikaa.  Pian ollaan taas siinä tilanteessa, kun meillä on vain se hämärä hetki kahden pimeän välissä. Melkein vuoden tauon jälkeen otin kutimet esille, ehkä se into saattaa nyt olla palaamassa. Toisaalta olen jo ehtinyt kaivatakin niitä terapeuttisen levollisia kutomishetkiä  sohvannurkassa kissojen kanssa Lokakuuta on...


blogivirta.fi
Omin jaloin onneen: 1000km / 3kk -

Tähän on tultu, edessä viimeinen rutistus: 10 päivän loppukiri ja matkaa jäljellä 200 km!! Sen verran jäin jälkeen tavoitteista huhtikuun alussa (polkujen sulamista odotellessa, kts. ed. kirjoitus), että loppukiristä tulee tiukempi kuin haasteen alussa toivoin. Keskimäärin olen haasteen aikana urheillut 10,5 km päivittäin mutta nyt tuo ei enää riitä jos meinaan maaliin päästä ennen vappua. Aamulla 20. huhtikuuta kasassa oli 799 km eli viimeisen 10 päivän aikana täytyy...


blogivirta.fi
Salainen kirjakahvila -

Kohta kirjakahvilaan laskeutuu joulurauha!                              Lähden nimittäin mökille viettämään joulua! Kävin kurkkimassa osallistujien blogeissa ja haastan nyt teidätkin kurkkimaan osallistujien blogeihin kurkkimaan sky-merkintöjä! Alla siis linkit joulukuun postauksiin (muilta en vielä löytänyt joulukuun merkintöjä):                                 Heini...


blogivirta.fi
Lankahamsterit 1 - Hamsterien ykköset! -

En ole ehtinyt aiemmin tänään raportoimaan, mutta tässä vihoviimeiset grammat. Viimeisen viikon aikana olen saanut valmiiksi seuraavaa: - 8 isoäidinneliötilkkua, yhteensä 120 g - sukat Novitan Nalle-langasta, 75 g - raitakaulaliina, 265 g Yhteensä 460 g ja koko kuukauden saldo on nipin napin alle kilon. Jäin siis niukasti itselleni asettamastani tavoitteesta, mutta olen tulokseen kaikin puolin tyytyväinen. Jos tätä vauhtia neuloisin koko vuoden, niin minulla olisi loppuvuodesta...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »