Tänään on 16.10.2019 07:18 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle villa


Ihan oikea blogi? -

Hei pitkästä aikaa! Mitä kuuluu? Pahoitteluni, että lomani kesti paljon pidempään kuin piti. Minulla on ollut niin monta rautaa tulessa, että valitettavasti blogini jäi kiireiden jalkoihin. Kesä ja syksy on mennyt virkkauksien, värjäyksien ja kudontojen parissa.  Elokuussa pidin ensimmäisen värjäyskurssini, virkkauskurssini alkoivat elo-syyskuun vaihteessa ja pari viikkoa sitten aloitin itse kudonnan artesaanin opinnot (ihan totta!). Pitkän lomailun aikana ehdin onneksi saada...


blogivirta.fi
Oppitori -

Säälinkkejä Talonpojan sääkirja Tammikuu: - Tammi = napa, akseli, keskipuu. Tammikuu eli sydänkuu on aika, joa jakaa vuoden vaikeimman kauden, talven, kahtia - tammikuu on siis keskellä. - Tammikuussa kaadettu puu ei lahoa, ei homehdu, eikä halkeile. - Syöpäläisten hävittäminen onnistuu tammikuussa, koska luteet ovat silloin tiineitä. - Tammikuinen vesisade ennustaa hyvää kesän satoa. Pohjois-Suomesta on päinvastaisiakin selityksiä: jos tammikuussa sataa vettä tai on...


blogivirta.fi
Sipin silmukat -

Viron reissulla ostin haapsalun huivilankaa ja värikästä viron villaa. Villasta valmistui nyt pitkä pusero/tunika. Silmukkamääriä katsoin vanhoista käsityölehdistä ja niitä mukaillen ja välillä sovitellen tuli aika onnistunut mekko :)


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Kaupallisessa yhteistyössä Pescator Villas, Visit Tuusulanjärvi, Gustavelund, Sportuna, Elämyksen Taika, Kickbike Oy, Festa Zannoni, Viinilinna, Maku Brewing ja Historiapelit. Elokuinen aamuaurinko herättää minut lempeällä valollaan. Nousen ylös ja vaikka unet jäivät vain muutamaan tuntiin, tunnen oloni pirteäksi. Edessä on kiva aamupäivä yhä nukkuvien matkabloggaajakavereiden seurassa kunhan he malttavat heräillä. Saan hetkeksi koko Villa Lohen itselleni. Astun...


blogivirta.fi
Oppitori -

a ja o, a vot, aaja, aalloppi, aamiaistaa, aamunkoi, aamunkoitto, aasi, aasi kahden heinätukon välissä, aasinpotku, aasinsilta, aasit ratsastavat Jeesuksella, aasta ööhön, Aatami, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, aataminaikuinen, aataminomena, aataminpuku, aatella, aateluus velvoittaa, aatetoveri, aatos, aatra, aatteen lippu korkealla, aavistaa pahaa, abi, abiogeneesi, absoluuttinen korva, Addis, aerobikata, aerobikki, afääri, ahaa-elämys, ahkera, ahmia silmillään, ahnas...


blogivirta.fi
Viron Veräjät -

~sagarvonnahkaz annettih viizinkymmenim markoin~ (saukkojen sukupuuton syitä, rahasta tekeminen=ei kuulu suomeen, tai ylipäätään minnekään) ~viizikymmen vuottu ku puuttuu eliä ga paraz igä on eletty~ ~viizinkerdaine niitti~ (lanka) ~viisie satoja panima ku yön seutuja ta puolin netälittöäin olima~ (ansoja, puolessa viikossa) ~pertti meilä oli viisseinäne, yksi puoleh, toine toizeh, seinä kessellä oli~ (väliseinä) ~viiziteräine tuuldohursti~ (viiden pietimen levyinen)...


blogivirta.fi
Oppitori -

Mitä ovat nämä vanhat esineet ja asiat? Kuvia ja selityksiä voi löytää googlettamalla (valitse ja hae hiiren oikealla painikkeella) tai raahaamalla sana sivupalkissa olevaan kuvahaku-ruutuun.  (Ensin sana pitää valita ja sitten haku on kahden napsautuksen päässä.) Vastaukset ovat täälläkin . Lisää kaikenlaista lajintunnistusta . Kontekstityökaluilla saat vaivattomasti kuvat ja selitykset. Täällä on hyvin paljon verkosta kerättyjä kansanperinteen linkkejä. Esineet-tagi...


blogivirta.fi
Marin Kässäpäivis -

Mistä minut löytää Marin kässäpäivis –blogi http://marinblogi.blogspot.fi/ Mamilda-blogi http://mamilda.blogspot.fi/ Knittag-blogi http://knittag.blogspot.fi/ Marin kässäpäivis Facebookissa https://www.facebook.com/marinkassapaivis/ Suomalaiset neulepodcastit –ryhmä Facebookissa: https://www.facebook.com/groups/1696252733924893/ Marin kässäpäivis –ryhmä Ravelryssa http://www.ravelry.com/groups/marin-kassapaivis Marin kässäpäivis –keskusteluketju Ravelryssa...


blogivirta.fi
Duracellit -

Heipä hei! Meidän lauma on jatkanut aktiivista eloaan, vaikka blogi horrostaakin. Koitan tehdä pienen päivityksen puhelimen kanssa, kun kaikki kuvatkin tuntuu nykyisin olevan siellä


blogivirta.fi
SusuPetal PhotoGallery -

  MakroTex HUONEKALU – FURNITURE MacroTex Aalto tuoli 611 Artek, Villa Gyllenberg, Helsinki Aalto Chair 611 Artek, Villa Gyllenberg, Helsinki, Finland             Advertisements


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Vähän kuin sininen uni astua sisälle Ainolaan : Yläkertaan ei käypäläisellä asiaa ollut: olisi pitänyt olla vähän isompi kiho, kuten se Jaappanin prinssi, joka kesällä oli vinttiin päässyt. Pah! Vähäisyytemme. Mutta sinne se oli jätettävä kaiholla koko komeus, sydämenääni, kun rupesivat ramppia lyömään, illansuussa avaimia kilistelemään. Näkyi muuten se Halosenniemen   vtun poikakin jo ihan toisenlaisella asenteella Ainolassa kuljeskelevan! Siispä matkaan taas...


blogivirta.fi
Marin Kässäpäivis -

Blogien päivittäminen on jäänyt ihan hunningolle. Mutta koska itsekin etsin vanhoja lankatilastojani välillä täältä blogista, niin nyt koitan taas aktivoitua. Tarkoitus on ollut kirjoittaa monesta muustakin asiasta ja käsityöstä tänne, mutta blogin päivittämiselle ei vaan ole tuntunut löytyvän aikaa. Tosin sitä aikaa taitaa mennä paljon turhempaan... Vertices Unite -huivin neuloin jämälangoista ja värit valikoituivat sen mukaan, että se voisi sopia ystävälleni, joka oli...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Espoossa Laajalahden rannalla sijaitsee mielenkiintoinen Villa Elfvikin luontotalo. Vanhan, kauniin jugendtalon ympärille on syntynyt luontopolku, joka mutkittelee erilaisissa metsämaisemissa, rannalla ja ruovikossakin. Alueella voi halutessaan kiivetä vaikka lintutorniin bongailemaan lahdella… The post Villa Elfvikin luontopolulla Laajalahden rannalla appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Hallatar -

Alpakka ( Vicugna pacos ) on eteläamerikkalainen villantuotantoon jalostettu kamelieläin , jonka pääasiallinen kantamuoto on vikunja . Se on myös laaman lähisukulainen. Alpakka samoin kuin laamakin on kesytetty kotieläimeksi ainakin 5000 vuotta sitten. Alpakoita ja laamoja käytetään paitsi villantuottajina myös maatilamatkailussa, lemmikkeinä, maisemanhoitajina ja terapiaeläiminä.   Alpakka on ruohonsyöjä. Kotiseudullaan Etelä-Amerikassa laumat laiduntavat tavallisesti vuorten...


blogivirta.fi
Viron Veräjät -

~ennen vanhaz rättsinäm peäl suihkai da lumeh vierittelih~ (hedelmällisyystaikoja, vrt. alasti) ~nagrau hyvin riemoileh~ ~vanhembien vieruo nouvammo~ (tapoja) ~mua dai viero, lindu dai kieli~ ~mi lindu se i kieli, mi mua se i viero~ ~mi mua, se i viero, joga kohtaz omad virrad~ (tapoja tarkoittavia sanoja) ~mua vieröy, pesku~ ~savi vihmal vieröv alah~ ~sanottih jotta kum meri oaltuou nin ne oallot vieriy sielä taivahalla~ (revontulet) ~virda vieröy~ ~kare vieröö järvie myö~ ~vezi...


blogivirta.fi
Isognu -

Joulu lähestyy ja lahjoja tarvitaan ja myyjäisiinkin jotakin pitäisi saada neulottua. Neulon yleensä useampaa työtä yhtaikaa. Pari huivia on puikoilla ja puseroni odottaa vuoroaan. Olen käynyt läpi varastojani. Lankaa on aika lailla ja päätin, että niitä on kulutettava, jos meinaan hankkia uutta.  Olin pari viikkoa yksin kotona, mitä nyt kahteen otteeseen olin muutaman päivän Hesassa. Sukkia päätin neuloa kaksi paria viikossa ja meni vähän yli. Valmistui kolme paria viikossa...


blogivirta.fi



Sukututkijan loppuvuosi -

Turun Viikko-sanomat julkaisi 19. & 26.2.1831 piiiitkän runon Talonkirjat Jääsken-maalla , jonka teksti tarkentaa paikan Jääsken kihlakunnan Ruokolahdeksi. Runon kirjoittaja H. E. H. ilmiselvästi on muutaman perukirjan tehnyt, vaikka vaatteet unohtuivatkin (?) jälkikirjoitukseksi. Ehkä olisi paikallisia perukirjoja läpikäyden siis tunnistettavissakin. ...Ensin maat ja mannut kaikki, kalut kiintiät visusti; sitten kirjat sukukunnan, erinäiset, irtanaiset, talon kalut kamssunensa...


blogivirta.fi
Tuvull -

- 31 AUGUSTI 2019 - Kanske har jag nämnt det, men den här sommaren har rusat iväg, tycker jag.  Precis just var det ju påsk och nu traskar jag runt i skogen och plockar svamp allt vad jag hinner. Ikväll blir det en småskalig kräftskiva och innan det skall jag försöka hinna plocka bort att tusen älgflugor - de som alltså inte lossnade i duschen... Skulle förmodligen älska skogen en varm sensommardag än mer om det inte var för de där otrevliga krypen som iglar sig fast på...


blogivirta.fi
Sallan käsityöt Vol. 2 -

Siivosin keittiönpöydän, eli siirsin kaiken siniseen Ikea-kassiin, kun oli ikkunanpesupäivä, ja nyt on kaikki hukassa :oD Kohta ne pitää kyllä kaivaa esiin ja järjestää, kun 10.9. alkaa viikottainen ompeluharrastus. Ja uusi työpaikka jo 2.9. Mutta valmista: vauvan sukat Novitan perusohjeella , jota viritin sen verran, että neuloin 2n 2o 2n -raidan jatkumaan resorista jalan päälle. Lanka kaksinkertainen Grignascon huivilanka, 75 % villaa ja 25 % silkkiä, puikot 2,5. Painoa 15 g...


blogivirta.fi
Muoti mielessä -

    Miten ihanaa että saadaan vielä nauttia “puuvillamekkokeleistä”. Palattiin sunnuntai-iltana Kokkolasta ja voi miten kiva oli taas viettää muutamia päiviä perheen parissa. Ennätettiin lepäillä, mutta myös tehdä kaikenlaista pientä kivaa. Perjantaina käytiin siskon kanssa Juthbackan kuuluisilla markkinoilla. Olin aina halunnut käydä siellä ja olihan se kokemus. Tavarakojuja ja ihmisiä oli hurjan paljon, sääkin oli [...]


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

- Saarioisten äidin tekemät ruuat. Olen ollut tällä viikolla niin rättipuhkipoikki töiden jälkeen, etten ole laittanut ruokaa kertaakaan. Poikien suosikkeja ovat lihapullat ja perunamuussi sekä kermainen kanaruukku. - pojat, jotka kahtena aamuna veivät koirat ulos, jolloin pääsin punttisalille ennen töitä. Mun rakkauvet, on ne ihania mussukoita! - back to basics. Raitapaita, farkut ja uusi Pinkin kanssa löydetty vaaleanpunainen Becksöndergaard turvahuivi -60% Stockalta...


blogivirta.fi
Kuva ja sana | Word & Image -

Kuvassa (51. jakso) kirjailija Timo Pusan (oik.) kanssa yövyttiin Villa Kivessä vuonna 1996. Tuntemattoman kuvaajan otos yhtä tuntemattomaksi jääneestä lähteestä.


blogivirta.fi
Maamaa Maailmalla -

Keväällä maaliskuun lopussa vihdoin saatiin jättimäinen projekti kunnialla loppuun; siis se jossa olen viimeiset reilu 2 vuotta työskennellyt. Oli kyllä upea tunne katsoa kaiken sen raadetun työn hedelmät käytössä! Koko projektijengi sai vihdoin pitää lomaa - ja mitähän muutakaan MaaMaa nyt lomilla tekee kuin matkustaa!!  Pidin ruhtinaalliset 5 viikkoa lomaa putkeen, oli aivan ihanaa! 11.-29.4. olimme Aasiassa, ensin pitkän viikonlopun HongKongissa ja sitten lensimme sieltä...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Sen tein COS:in alen loppurysäyksessä ja sain tämän 100% villaa olevan villakangastakin -70% hintaan (68 e) ! Mikä tuuri...ehkä mun tuuri on nyt kääntynyt...pitäisi varmasti lotota, osallistua kaikkiin arpajaisiin tai mennä Tinderiin ;) Olenkin unohtanut kertoa, että tämä työpaikka tuli kuin tarjottimella. Mulle soitettiin ja pyydettiin haastatteluun. Koskaan ei ole käynyt näin. Että kyllä jotkut asiat tapahtuvat ihan itsestäään,  ja tulevat hopeatarjottimella eteen...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Sen tein COS:in alen loppurysäyksessä ja sain tämän 100% villaa olevan villakangastakin -70% hintaan (68 e) ! Mikä tuuri…ehkä mun tuuri on nyt kääntynyt…pitäisi varmasti lotota, osallistua kaikkiin arpajaisiin tai… The post Kesän ehdottomasti paras alelöytö ja syksyisiä ajatuksia appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 23 24 Seuraava »