Tänään on 11.12.2018 00:21 ja nimipäiviään viettävät: Tatu, Taneli, Daniel, Dan ja Daniela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle virkattu lampunvarjostin


Ihan oikea blogi? -

    "Aikaa on täysin riittävästi. Kyse on vain tehtävien tärkeysjärjestyksestä."    - Peter Drucker  Hei pitkästä aikaa! Kesälomani venähti huomaamatta näin pitkäksi. Kaikki virkkauskurssini käynnistyi viime kuun alussa ja niiden parissa on vierähtänyt aika. Kurssien vetäminen on super ihanaa ja yritän tehdä parhaani, että kurssit antaisivat kurssilaisille paljon ja he tulisivat kursseilleni uudestaan. Aika ei kuitenkaan enää riittänyt ihan kaikkeen, joten jouduin...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

"Jos evoluutio todella toimii, niin miten äideillä on vain kaksi kättä?"     - Näyttelijä Milton Berle (1908-2002) Kaupallinen yhteistyö: Toika Oy Muistatko, kun taannoin virkkasin itselleni Ilopilleri-kassin, kun tarvitsin kassin, missä voin kuljettaa koulutarvikkeitani? Jos et, niin ei haittaa, löydät kassini täältä . Toikassa käydessäni näytin heille kassiani ja he pitivät siitä niin paljon, että pyysivät minua suunnittelemaan heille oman Toikan Putkis -ontelokuteesta...


blogivirta.fi
Pallohame -

Vihta vai vasta? Mulle se on vihta! Näin aikoinaan jossain netissä tällaisen virkatun vihdan. Etsin ohjeita ympäriinsä, mutta en löytänyt mistään. Niinpä tämä vihta on tehty aikalailla "vapaavirkaten". Lankana käytin Novitan Bambu -lankaa, eli vihdan tulisi olla konepesun kestävä ja sen ei pitäisi haista. Virkkasin kaksinkertaisella langalla jotta vihdasta tuli vähän tukevamman oloinen. Oivallinen joululahja koivuallergiselle? Itse käytin vielä sitomiseen Sinellistä...


blogivirta.fi
Nukkekoti Kurjenpolvi -

Sinikan kalenteriluukkuun tein tämän pienen Väinölän ohjeilla virkatun saippuapussin, sisällä käsintehty Cernit-saippua.       Upea kranssi Kurjenpolven oveen joulunaikaan ripustettavaksi. Sinikan luukusta löysin näin ihanaa kuusenkoristenauhaa! Vaili on kuvassa sen jo asetellut hieman elämää nähneen Kurjenpolven muovikuusen oksille.  Kalenteriluukusta löytyi vielä ihana ruskeasävyinen virkattu liina. Kiitos Sinikka ihanista yllätyksistä!


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Olen ihaillut somessa kauniita vohvelikuvioisia peittoja ja tiskirättejä. Kodin kuvalehti jakoi ohjeen, miten virkataan vohvelipintaa. Minä päätin hyödyntää ohjeen pariin uuteen tiskirättiin. Virkkasin kaksi hieman erikokoista liinaa Hjertegarnin Bommix bamboosta (sävyt nro 434 ja 4951) 2,5 koukulla, jolla nykyään virkkaan pääsääntöisesti aina. Ensimmäisen tiskirätin muutaman kerroksen jälkeen tajusin kupletin juonen ja ohjetta ei tarvinnut enää miettiä. Toisen (ja...


blogivirta.fi
VMSomⒶ KOPPA -

Lanka kirpputorilta (ei tuoteselostetta) , koukku 4. Suunnitelma. Piirsin kaavan vanhasta lempimekosta.                                                   Etukappale. Kukkaruuturivistä ensin ylös. Matka olkapäille: 4 + 7 kerrosta pylväsvariaatioita. Seuraavaksi alas. Keskiosassa  7 kerrosta XXXXX. . Takakappale. Seuraavaksi ompelin sivusaumat. Loppumatkan virkkasin työn ympäri maltillisesti levennyksiä tehden. VALMIS!?                          ...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Kun elämä on todella hetkistä ja kiireistä, niin kun on vapaapäivä, sitä mielellään ottaa aikaa ihan vain itselleen. Linnottautuu makuuhuoneeseen, ottaa kilkuttimet käteen, laittaa leffan tai sarjan pyörimään ja alkaa tehdä itselleen jotakin kivaa ja suloista. Loppulomasta virkkailin kovasti, tein suloisen pussukan poikani vanhasta neulepaidasta ja sen jälkeen jatkoin samalla kuviolla vähän isompaa kassia. Taisin tosin tehdä tästä vähän liiankin ison, mutta se ei haittaa...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Mulla on ollut kamerassa vuosikausia virkattu hihna. Nyt piti taas irroittaa edellinen pyykättäväksi (vaalean harmaa väri ei pysy kovin pitkään freesin värisenä hikisessä niskassa), joten ajattelin samaan vahinkoon virkata vähän vaihtelua kesäksi. Siinä on jätskitötteröitä! Ohje on tämän kesän Molla Mills for Lankava -mallistosta (ilmaiset ohjeet Lankavan sivuilla) , mikä on muuten koko mallisto aivan huikean hieno ja haluisin virkata ne kaikki! Kalalangasta virkattuna...


blogivirta.fi
Kotiruusu -

Viimeksi virkkailin vanulappuja, ja nyt teemaan liittyen valmistui pari siivousliinaa ja -sientä, eli "Tawashia". Olen aiemminkin virkkaillut liinoja ja ollut niihin tyytyväinen, mutta pestävätkään liinat eivät kestä hyvinä ikuisesti ja niinpä silloin tällöin täytyy virkkailla uusia. :) Tawashin ohjeeseen pääset  Tästä linkistä . Olen katsellut näitä jo joskus aiemmin ja luulin, että ovat vaikeempia tehdä. Vaan ei mitä, Yksi sieni valmistuu aika rivakasti ja ovat myös...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Edellisessä postauksessa esittelemäni virkattu kissankorvahattu sai kasvot. Kirjoin ja lisäsin päälle vielä valmissilmät askartelukaupasta. Söpö se oli ilmankin, mutta ei se tästäkään pilalle mennyt. Autiota hiekkarantaa katsottiin Yyterissä, missä olimme viettämässä äitini melkein-yllätyssynttäreitä. 


blogivirta.fi
Intsun Blogi -

Lupasin kertoa reissusta,mutta ensin näytän kaktuksia.   Mulla on pari tälläistä kaktusta ollut kauan tuollaisissa kukkakaupan olemattomissa ruukuissa. Nyt vihdoin sain aikaiseksi muuttaa ne toisiin ruukkuihin.   Laitoin ne mosaiikkiruukkuihin,joita olen tehnyt ajat sitten. On nyt ikkunalla yhtenäiset ruukut. Sitten siihen reissuun. Me paikalliset Martat starttasimme viime lauantaina seisemän paikkeilla bussimme nokan kohti Uuttakaupunkia puutarhamessuille. Väkeä tuli mukaan myös...


blogivirta.fi
Kotiruusu -

Innostuin virkkailemaan vähän pampuloita, kuten otsikko kertoo. Tästä piti alunperin tulla mulle penaali, mutta, siihen keksin kuitenkin mielestäni paremman idean, mutta tykkäsin kovasti myös tästä pampulakuosista, joten päädyin tekemään tästä pienen meikkipussukan. :) Mulla kulkee meikkejä laukussa yleensä ihan pitkin laukunpohjia, joten luulenpa että tästä tuli mulle ratkaisu. Pussukka ei oo mikään älyttömän iso, mutta testasin jo, että siihen mahtuu helposti kaikki...


blogivirta.fi
Kotiruusu -

Moi! Tässä se tämä kolea ja lyhyt kesä on jo edennyt pitkälle! Kuinka se meneekin ohi näin nopsaan.. itsellä on toki vielä kuukauden verran lomaa, sitten alkaakin taas jälleen opiskelut ja tällä kertaa 4 vuotta eteenpäin. Hain kevään yhteishaussa opiskelemaan rakennusinsinööriksi, ja pääsin. :) Tässä kesän aikana käsityöt on olleet taas vähän vähemmällä huomiolla. Käytiin kesäkuussa Helsingissä lintsillä ja sitten pyörähdettiin myös Tallinnassa. Heinäkuun...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

"Muoti on niin sietämätön kurjuuden muoto, että meidän pitää muuttaa se joka kuudes kuukausi. " - Oscar Wilde Olen jo pitkään kaivannut kassia, jossa voisin kuljettaa kansiota, muistikirjaa ja muita koulutarvikkeita, joten tämä kassi tuli kuin tilauksesta. Kokeilin Ilopilleri-ruudun virkkausta ja koska se oli niin mukava ja helppo malli, niin niitä tuli valmiiksi nopeasti niin monta, että sain niistä itselleni kassin.  Virkkasin kassin Dropsin Pariksesta ja ruutuja kassiin tuli...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

"Jos Luojalla oli jokin tarkoitus varustaessaan meidät kaulalla, hän varmaankin tarkoitti että pitäisimme sen pystyssä."     - Arthur Koestler Tämä vuosi on alkanut upeasti. Pääsen vetämään virkkauskurssia ja juuri ilmestyneessä Unelmien Käsityöt -lehdessä on haastatteluni ja suunnittelemani virkatun tyynyn ohje. Olin todella yllättynyt siitä, että minua pyydettiin mukaan Unelmien Käsityöt -lehden Bloggaajan kotona -juttusarjaan, sillä aikaisemmin lehteen on haastateltu...


blogivirta.fi
Omppumadon käsityökori -

Edellisen postauksen paitaan kului sen verran vähän lankaa, että pirtsakkaa pinkkiä riitti vielä jumppapussiinkin. Virkkasin ensin kiinteillä silmukoilla  pyöreän pohjan (lisäykset joka kerroksella, 6 lisäystä/kerros), jonka jälkeen virkkasin kiinteitä silmukoita 8 cm. Tämän jälkeen kahden ketjusilmukan kaaria 19 cm ja loppuun taas kiinteitä silmukoita 6 kerrosta. Hihnaan virkkasin viiden silmukan  leveydeltä kiinteitä silmukoita  kahta numeroa pienemmällä koukulla...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Joulun välipäivinä sain inspiraation virkata pienen repun, jota olin ihaillut jo kuukausia aiemmin Ripaus tunnelmaa , Prinsessajuttu ja Itse tehty -blogeissa. Reppu valmistui kuitenkin tämän vuoden puolella :)  Virkkasin reppuun 40 silmukkaa ja 41 kerrosta + 19 kerrosta repun läppään. Repun sangat ovat yksi yhtenäinen kappale, sangan leveys on 7 silmukkaa. Viimeistelin repun ompelemalla läppään handmade-merkin ja läpän sisäpuolelle oman labelini. Lankana käytin Svarta Fåretin...


blogivirta.fi
40+ blogit -

En ole aiemmin virkannut pipoa ja sitäkin piti testata. Siskoni pojalle ajattelin pipon tekaista, koska hänelle tämä olisi helpoin toteuttaa. Pienin pää, vähemmän hommaa = laiska täti


blogivirta.fi
Strickmühle -

Nyt on taas se aika vuodesta kun tekee mieli blogata. Neulomuksia syntyy jatkuvasti ja rukkikin surraa aina välillä. Tällä hetkellä kova sana ovat kaikenmoiset huivit ja kaulurit ja niitä tarvitaankin, kun mittari on näytellyt välillä aikamoisia pakkaslukemia. Nyt on juuri sopivasti -9 astetta ja aurinko tuli juuri esiin ja ilma lämpenee nopeasti.  Ensimmäisenä Daybreak Schoppel-Wollen Taikapalloista Tämä malli on TGV ja lankana Pirren  värjäämää sukkalankaa. Ja vielä...


blogivirta.fi
Kyuuto -

Edellisen postauksen Cotton Timessa oli malli pienoiseen virkattavaan perhoseen, joka sopii koristeeksi vaikka pipoon. Jenniina jo kyselikin, olenko koskaan tehnyt kyseistä perhosta, koska hän ei ollut onnistunut yrityksessään. Päätin testata miten perhonen onnistuu minun taidoillani… hieman omia sovelluksia käyttäen minun perhosestani tuli tällainen. Voisinpa tosiaankin laittaa sen vaikka syysmyssyn reunaan piristeeksi :) Käytin perhoseen itsevärjättyä villalankaa […]


blogivirta.fi



Tunturin tällä puolen -

Pieni neitonen on ollut vähän tinttarana, kun hänellä ei ole omaa huivia. Nyt on äiti poistanut tämänkin murheen lapselta. Tein hänelle Alinan , jonka ohjeen voi ostaa Ravelrystä kätevästi, ja samalla tukea rintasyöpä tutkimusta. Lokakuun aikana ostetuista ohjeista nimittäin tilitetään 2e Roosanauha kampanjaan. Ohje oli helppo, mutta minulla ei ollut ihan niin paljoa lankaa, jotta olisin voinut tehdä ohjeen mukaiset määrät toistoja ja virkata huivin ympäri sekä kiinteitä...


blogivirta.fi
VMSomⒶ KOPPA -

Virkkaan taivaan, virkkaan veden,  virkkaan tuulen huminan ja koko Punkaharjun  - tai sittenkin tuon pienen saaren?! ;) Virkkaan pelkillä pylväillä koko kesän muistot. Koukku 4,5. Ylhäältä alas. Olkapäillä 66 aloitussilmukkaa. Molemmilla sivuilla 8 levennystä. Arvioitu polvipituus. Samanlaiset etu- ja takakappaleet. Hihat. 40 aloitussilmukkaa. 3 levennystä matkan varrella, molemmille puolille. Toinen hiha (yksi sadepäivä). Kesälomaviikot.  Ompelu. Olkasaumat ensin...hihat...


blogivirta.fi
Omppumadon käsityökori -

Sain lahjaksi ohuehkoa savunsinistä lankaa, joka sopi mielestäni täydellisesti huivilangaksi. Ohjeita selaillessani päädyin yksinkertaisen kauniiseen pylväillä virkattuun kolmiohuiviin. Ohje huiviin löytyy täältä ja lankaa kului tasan 100 grammaa.


blogivirta.fi
VMSomⒶ KOPPA -

Aloitusrinkula, O  8 pylvästä, jokaisen välissä 1 ketjusilmukka. Kahdella ketjusilmukalla ylös  seuraavalle kerrokselle. 3 pylvästä, 1 ketjusilmukka, 3...1...3...1... Taas kahdella ketjusilmukalla ylös  seuraavalle kerrokselle. 4 pylvästä, 1 ketjusilmukka, 4...1...4...1... TERÄLEHTI. 3 (puolivalmista) pylvästä... ...kertavedolla yhteen. Terälehtien välissä  3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 3 ketjusilmukkaa. Seuraavalle kerrokselle  (aloitus tulee  ketjusilmukkalenkin keskelle)...


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Eilen esittelin kahdesta virkatusta lahjasta ensimmäisen ( pilkullinen kukkaro vetoketjulla, ks. postaus ), tässä tulee lahjoista toinen. Isompi projekti oli tehdä kaitaliina! (Tein liinan myös vuosi sitten lahjaksi, ks. liina tästä postauksesta.) Valitsin malliksi isoäidin neliöistä tutut kolmoispylväs-sarjat. Keskelle jättikokoinen isoäidin neliö ja sen nurkkiin jatkumolla kolmospylväs-sarjoilla raitoja. Pituutta liinalle tuli noin 105 cm, leveyttä noin 35 cm. Kuvassa liina...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

"Voittajat eivät koskaan luovuta, eivätkä luovuttajat koskaan voita."     - Vince Lombardi No nyt se on valmis! Kalevala-peittoni, jonka virkkasin värjäämistäni langoista. Aloin virkata peittoani elokuussa Calin alkaessa, mutta viime syksy oli niin kiireinen, etten pysynyt muiden tahdissa ja sain oman peittoni valmiiksi vasta tämän vuoden puolella.   Peittoprojektiin ryhtyessä olin kahdenvaiheilla, että virkkaanko peiton karkkiväreissä, joihin olin niin mieltynyt vai...


blogivirta.fi
Vilijaanan villaklinikka -

Näillä Helsingin leveysasteilla on tämä ns. talvi ollut ankeaakin ankeampi, pikemminkin tämä on ollut pidennetty syksy, ja syksyhän on ainoa vuodenaika jota vihaan koko sydämestäni, ja nyt se ei sitten lopu lainkaan, pah..Plussakelit ja lumettomuus pilkkopimeässä ei ole yhtään mun juttu, ainoa vuosi kun olisin sellaisen talven suonut, oli talvi 2010-2011 kun jalkani leikattiin ja oli vaikeaa kävellä muutenkin, saati lumessa ja jäässä. Mutta minun tuurillani lumi saapui...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Malli: Lankava Oy, Mirka Korpela Koko: 70×150 cm Lanka: Lankavan Mini-ontelokude (80 kierrätyspuuvilla, 20 muut kuidut, n. 1 kg = n. 355 m) Langanmenekki: Tummaa beigeä (24) 1,3 kg. Mustaa (20) 1,3 kg. Virkkuukoukku: Nro 7 tai käsialan mukaan Lankatiedustelut: Lankava Oy, p. (06) 4345 500. Tee matto näin Virkkaa mustalla langalla aloitusketjuksi 85 + […] The post Virkattu matto mustavalkoisella aallokko-kuviolla – katso helppo ohje! appeared first on Kotiliesi.fi .


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Viikon päästä uusia ylioppilaita jo jännittää, h-hetki on käsillä! Saadaan uusi valkoinen lakki päähän, juhlitaan ja nautitaan. Omista ylioppilasjuhlista on jo aikaa (yli kymmenen (!!) vuotta), mutta olen edelleen sitä mieltä, että se on ollut yksi elämäni hienoimpia päiviä. Oli onnistuneet juhlat, paljon sukua paikalla ja olo oli niin kevyt. Paljon naurua ja ihania ihmisiä. Toivottavasti moni tuleva lakitettu voi sanoa samaa omista juhlistaan. Juhlamuisteloiden...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

   "Tyhjät taskut eivät ole koskaan pidätelleet ketään. Vain tyhjä pää ja tyhjä sydän kykenevät siihen."   - Norman Vincent Peale Muistan vielä tänäkin päivänä, kun olin saanut pikkuväen kierrekuvioidut pipot valmiiksi. Perheen pienin nappasi piponsa ja alkoi työstää sitä eteisessä olevalla poljettavalla ompelukoneella. Olin varma, että viikkojen työ tuhoutui tuossa tuokiossa. Seuraavan syksynä samainen pieni mies puki uuden piponsa niin kovakouraisesti...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »