Tänään on 21.04.2019 23:50 ja nimipäiviään viettävät: Anssi, Anselmi ja Camilla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle virkattu matto


KastehelmiB -

Sukhi matot valmistetaan käsityönä Nepalissa. Huopapallomattoihn käytetään tuhansia pieniä huovutettuja villapalloja.


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

     "Koeta oppia jotain kaikesta ja kaikki jostakin."   - Biologi Thomas Huxley Kudoin kansalaisopiston puissa pikkuväen huoneeseen uudet matot, joista ei taas väriä puutu. Ne on Marjatta Hirven suunnittelemat Tuplat Tuplat, joissa sidoksena on murtotoimikas ja maton päissä on ripsiraidat. Ohje mattoihin löytyy mm. Mallikerran Kankaankutojan Mattokirjasta. Samalla ohjeella voi kutoa kahta erilaista mattoa, mutta pidin tästä siksak-kuvioidusta, koska nuo raidat ovat kuin autotiet...


blogivirta.fi
10 puikkoa langalla -

Miten musta tuntuu, että teen kaikkea aina putkissa. Tällä kertaa siis mattoja. Lainasin kirjastosta Mattoja monin tavoin-kirjan ja innostuin pitkästä aikaa virkkaamaan trikookudetta, kun löytyi helppo aloitus. Olen vuosikausia jemmannut käytöstä poistettuja t-paitoja sun muita trikoovaatteita juuri tätä tarkoitusta varten. Olen kyllä ennenkin virkannut mattoja, mutta en pitkään aikaan. Onhan se aika raskasta puuhaa, käy sormille kyllä. Aloin virkata vihreistä kuteista...


blogivirta.fi
Titin blogi -

Hei kaikki ihanaiset ja anteeksi kun täällä on taas ollut hiljaista. Kuvia olen kyllä ottanut ahkerasti, mutta jotenkin vain en ole saanut aikaiseksi päivittää niitä blogiin. Miten tämä päivittäminen onkin ollut niin tahmeaa vaikka aikaa kyllä olisi. Kuitenkin tykkään tehdä tätä kun alkuun pääsen. Nyt viimein siis postaus tulossa ja hiukan erilainen kuin normaalisti. Kyseessä on yhteistyöpostaus Sukhin kanssa. Sukhi on yritys joka valmistaa ihania mattoja. Itse...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Virkkasin kaksi mattoa ystäville joululahjaksi. Punainen matto on virkattu matonkuteesta, joka on kirppislöytö. Kudetta jäi puolikkaan nyrkin verran jäljelle, josta ei enää riittänyt kuitenkaan yhteen kerrokseen. Valkoinen lanka on Novitan Strömsö, jota kului mattoon kaksi kerää. Virkkasin maton "päästäni", lisäten silmukoita tasaisesti kerros kerrokselta. Strömsö -lanka oli kivaa virkattavaa, ei tarvinnut niin paljon käyttää voimaa eikä ranne joutunut niin koville...


blogivirta.fi
Saara-Sofia Sutelan päiväkirja -

Olin eilen puhumassa SLU:n olosuhdeseminaarissa Arena 2012 liikuntapaikka-rakentamisen ammattitapahtumassa Helginsin messukeskuksessa. Seminaarin teemana oli liikuntapaikkojen käyttöpolitiikka. Tähän oli minulla mielenkiintoinen rooli, kun tarkastelen liikuntapaikkapolitiikkaa monesta eri näkökulmasta. Tässä tapauksessa näkökulmani oli kuitenkin hyvin voimistelupainotteinen. Ensinnäkin valmentajana: Olen valmentanut joukkuevoimistelua jostakin 90-luvun puolivälistä saakka...


blogivirta.fi
Kaislikko -

Täällä sitä ollaan lomalla edelleen, aurinko paistaa ja mattopyykkiä on pesty ja kaikkea. Mut silti ei ole oikein lomainen olo. Se kun tuppaa tämä elämä olemaan omituista. Että just kun luulee kaiken olevan hyvin ja hienosti ja voi keskittyä vaan Elämiseen isolla eellä, niin silloin pitää tipahtaa joku pommi jostain takavasemmalta. Ja taas saa alkaa raapia päätään ja pohtia, ja miettiä ja tuskailla, ja... No, ei siitä sen enempiä. Eikai sitä ylipäänsä kenenkään olo...


blogivirta.fi
Lämmintä ja ajatonta -

Tässä sitä nyt on lähikuvassa mattoa joka on tehty valkoisesta trikookuteesta ja VHS-kasettinauhasta. Kasettinauha on käytetty kolminkertaisena. Kolmelta sukkulalta kudottu, yhdessä videonauhaa ja kahdessa trikookude. Onneksi sattui olemaan tasalaatuista leikattua trikookudetta, eli sekin on itse leikattua jostain teollisuuden jämäpaloista. Mallikuvio oli aika haastavaa kutoa, mutta anoppi oli kehitellyt kangaspuiden reunaan langoista systeemin jonka avulla jollain lailla pysyi...


blogivirta.fi
Lämmintä ja ajatonta -

Uusi loimi on nyt laitettu puihin, pituutta sillä on 39 metriä! On siinä paukuttamista, vaikka vuorotellen anopin kanssa sitä tehdäänkin. Viime viikolla meni kolme päivää kutomisen parissa, ja sain aikaiseksi kaksi tasaraitaista mattoa. Ensimmäisen kudoin sinisillä ja piristin mattoa pohjasta poikkeavan värisillä raidoilla. Tällä matolla on pituutta noin 250cm, ja leveyttä 78cm.  Loimi: egyptiläinen kalalanka 12tex Kude: pääosin leikattua räsykudetta, mutta raidassa...


blogivirta.fi
Vilijaanan villaklinikka -

Näillä Helsingin leveysasteilla on tämä ns. talvi ollut ankeaakin ankeampi, pikemminkin tämä on ollut pidennetty syksy, ja syksyhän on ainoa vuodenaika jota vihaan koko sydämestäni, ja nyt se ei sitten lopu lainkaan, pah..Plussakelit ja lumettomuus pilkkopimeässä ei ole yhtään mun juttu, ainoa vuosi kun olisin sellaisen talven suonut, oli talvi 2010-2011 kun jalkani leikattiin ja oli vaikeaa kävellä muutenkin, saati lumessa ja jäässä. Mutta minun tuurillani lumi saapui...


blogivirta.fi
Äiti neuloo..kun ehtii! -

Siis se kadonnut piponen.. kas tässä: Lanka oli siis Anchor Magicline (kulutus 72 g).  Sitten sain tänään mahdollisuuden päästä liki kangaskauppaa asioillani, joten hain nauhaa lasten pikkuisen serkkutytön jakkuun, joten sekin on valmis:  Ohjeen nappasin Lasten kauneimmat neuleet 1/2010 -lehdestä. Lankana oli ohjeen mukaista Sandnesin Lanettt -merinovillalankaa. 216g meni, kun ohjeessa oli 200g.. onneksi olin taas kaukaa viisas ja ostin viisi kerää. :) Tää kesti kyllä...


blogivirta.fi
Intsun Blogi -

Voin yhä huonommin. Millään ei meinaa fyysiikka kestää kuumuutta. Sydämen päälle ottaa ja tuo huonompi jalka turvotuksineen on entistä huonompi,jos mahdollista. Puutarhanhoito on jo ajat sitten jäänyt oman onnensa nojaan. Ei vaan psyty siellä olla. Mennään päivä kerrallaan ja kyllä ne viileämmät ilmatkin koittaa.   Läheiseni tilasi minulta tämmösen maton. Malli on Lankavan Aura-matto ja kude on taas Lankavan Mini-ontelokudetta. Mä virkkasin 6 krs suuremman kuin mitä...


blogivirta.fi
Suolaisia pisaroita -

Hankimme maaliskuussa kolmen vuoden tauon jälkeen purjeveneen. On ollut ihan hyvä (kai), että on ollut muutaman vuoden ilman venettä. Nyt osaa paremmin tunnistaa, että se on itselle sellainen ilon lähde ja intohimo, että siitä täytyy osata pitää kiinni. On tärkeää olla uskollinen ilon lähteille. Jos jokin asia tuottaa kestävää iloa, se kannattaa pitää elämässä. Mutta kun purjehtija hankkii oman veneen, hän siirtyy turistista vastuuasemaan. Se on sitoutumista uuteen...


blogivirta.fi
Lämmintä ja ajatonta -

Taas valmiina pari uutta mattoa. Tämän maton aloitin oikeastaan enempiä suunnittelematta, mutta ihan kivahan siitä tuli. Ajattelin että tälle voisi olla käyttöä vaikka poikien huoneessa. Toisaalta en raaski ottaa uusia mattoja nyt enempää käyttöön, kun entisiäkin on niin paljon. Pituutta tällä matolla on 220cm, leveyttä 73cm Kudottu kolmella sukkulalla, nyt siten että kahdella venymätön kude ja yhdellä trikoo. Värit kahdelta sukkulalta vaaleampi ja yhdellä sitten...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Tuli haave lumihiutalematosta keittiöön joulun ajaksi. Ei muuta kuin google laulamaan ja löysin itse asiassa paljon hienomman, mitä olin edes etukäteen kuvitellut. Visio oli siis vain isosta virkatusta kokovalkoisesta lumihiutaleesta, mutta löysinkin upean kaksivärisen lumihiutalepitsiiliinan ohjeen ja sovelsin sitä mattoon. No, sen isommasta soveltamisesta ei ollut kyse, kuin että tein sen virkkauslangan sijaan matonkuteista. Ohje löytyi videomuodossa youtubesta: How to make a...


blogivirta.fi
Ihan oikea blogi? -

"On viisainta lukea säätiedotus ennen kuin rukoilee sadetta."  - Mark Twain Ilmoista taas huomaa, että on juhannus! Ensin kärvistellään puolitoista kuukautta helteessä ja odotetaan sateita kuin kuuta nousevaa, mutta kun tulee juhannus, niin sataa vettä ympäri vuorokauden ja lämpötila laskee lähelle villahousulukemia. Itseäni sateiset juhannukset eivät oikeastaan haittaa, koska vietämme juhannuksen kotona ja vierailemme oman kylän juhannusjuhlissa ja paikallisessa...


blogivirta.fi
Ottiilian sisustusajatuksia -

Syntymäpäiväviikon tarjoukset jatkuvat tänään torstaina Tine K:n MORE-puuvillamatoilla (koko 60cm x 90cm). Matot sopivat hyvin esimerkiksi kylpyhuoneeseen, wh:hen, kynnysmatoiksi, sängynvierusmatoiksi jne. Matto on helppo puhdistaa pesemällä pesukoneessa 30 asteessa. Mattoa on saatavilla kaupassani tummanharmaana (Phantom) ja mantelinvärisenä (Almond). Tästä pääset kauppaan katsomaan mattoja tarkemmin: www.veerak.fi/matot Muistathan koko viikon voimassa olevan alennuskoodin (...


blogivirta.fi
Lämmintä ja ajatonta -

Tässä sitä nyt on lähikuvassa mattoa joka on tehty valkoisesta trikookuteesta ja VHS-kasettinauhasta. Kasettinauha on käytetty kolminkertaisena. Kolmelta sukkulalta kudottu, yhdessä videonauhaa ja kahdessa trikookude. Onneksi sattui olemaan tasalaatuista leikattua trikookudetta, eli sekin on itse leikattua jostain teollisuuden jämäpaloista. Mallikuvio oli aika haastavaa kutoa, mutta anoppi oli kehitellyt kangaspuiden reunaan langoista systeemin jonka avulla jollain lailla pysyi...


blogivirta.fi
Lämmintä ja ajatonta -

Taas valmiina pari uutta mattoa. Tämän maton aloitin oikeastaan enempiä suunnittelematta, mutta ihan kivahan siitä tuli. Ajattelin että tälle voisi olla käyttöä vaikka poikien huoneessa. Toisaalta en raaski ottaa uusia mattoja nyt enempää käyttöön, kun entisiäkin on niin paljon. Pituutta tällä matolla on 220cm, leveyttä 73cm Kudottu kolmella sukkulalla, nyt siten että kahdella venymätön kude ja yhdellä trikoo. Värit kahdelta sukkulalta vaaleampi ja yhdellä sitten...


blogivirta.fi
Lämmintä ja ajatonta -

Uusi loimi on nyt laitettu puihin, pituutta sillä on 39 metriä! On siinä paukuttamista, vaikka vuorotellen anopin kanssa sitä tehdäänkin. Viime viikolla meni kolme päivää kutomisen parissa, ja sain aikaiseksi kaksi tasaraitaista mattoa. Ensimmäisen kudoin sinisillä ja piristin mattoa pohjasta poikkeavan värisillä raidoilla. Tällä matolla on pituutta noin 250cm, ja leveyttä 78cm.  Loimi: egyptiläinen kalalanka 12tex Kude: pääosin leikattua räsykudetta, mutta raidassa...


blogivirta.fi



Ihan oikea blogi? -

Vuosi lähenee loppuaan ja vuoden viimeisessä postauksessa muistelen kulunutta vuotta ja sen kohokohtia ja lempparitöitäni. Vuosi on ollut hieno! Olen vuoden aikana oppinut valtavasti ja kehittynyt monella saralla. Vuosi alkoi upeasti, sillä helmikuisessa Unelmien Käsityöt -lehdessä oli minusta ja blogistani juttu ja sain suunnitella lehteen myös oman ohjeen: Pystykierteen (löydät molemmat täältä) .  Blogini on poikinut vuoden aikana minulle töitä, sillä keväällä pidin...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Lue myös:  Kudotut matot kaunistavat kesäkodin Malli: Lappajärven Värjäämö Oy, Marja Rautiainen Koko: n. 78×140 cm Lanka: Lappajärven Värjäämön Ella -ontelokude (100 % puuvilla, 1 kg = n. 220 m, leveys n. 10 mm) Langanmenekki: Lappajärven Värjäämön Ella -ontelokude sinivihreää (9) 3 kg Virkkuukoukku: Nro 9-10 käsialan mukaan Tiheys: N. 7 p = 10 cm Mallivirkkaus: […]


blogivirta.fi
Maria Kiiveri -

Olen itse syntyperältäni puoliksi Maroccolainen, joten toisenpuoleni kulttuuri luonnollisesti kiinnostaa minua. Maailmalla yksi tämän hetken "kuumimmista" nousevista trendeistä on juuri Maroccolainen sisustustyyli, jota yhdistellään vaivattomasti Scandinaaviseenkin kotiin. Tuloksena on ripaus itämaista taikaa.  Yhtenä ehdottomana maailmalla leviävänä hittituotteena on Beni Ourain uniikit Maroccolaiset matot, joissa vaalealle pohjalle piirtyy tummaa vinoruutu kuviota. Jokainen matto...


blogivirta.fi
Kyseenalaista! -

Tätä tekstiä on kirjoitettu jo huhtikuussa 2010, voi olla, että paljon on muuttunut, voi olla että yhtään ei ole tilanne muuttunut. Taustalla tässä oli pyrkiä auttamaan entistä työnantajaani, kohtaamaan asiakaskuntansa siellä, missä asiakkaat suurimmaksi osaksi on: kotonansa netin ääressä. Suurin osa tekstistä on ehdotelmastani yrityksen markkinointitiimille, miksi heidän kannattaisi panostaa sisustusblogiini. Asia on viety eteenpäin jo yli kaksi vuotta sitten, eivätkä he...


blogivirta.fi
kaikenkarvaisia käsitöitä -

Syksyn ensimmäinen käsityö on valmis. Pieni pyöreä matonkuteesta virkattu matto. Ohje oli hyvin ohjeellinen, omalle käsialalleni se ei sopinut. Ohje oli yksinkertaiselle pyöreälle matolle, mitään pitsistä unelmaa en halua, niille olen oikeastaan allerginen. Hieman haastavan virkkaamisesta teki lisäykset oikeille kerroksille. Lisäyksiä tuli hurjan helposti liikaa, ja se tarkoitti usein kerroksen tai parinkin purkamista. Puolessa välissä vaihdoin koukun bambuisesta ergonomiseen...


blogivirta.fi
Vaapukkamehua -

Rakas puolisoni on jo kauan toivonut mattoa puukorin alle. Kiltisti lupasin ja aloitinkin, mutta kuten arvata saattaa ei valmista tullutkaan niin nopeaan... Kaavassa oli vikaa ja pöllö tekijä yritti piirtää kirjontakuvan fleecelle.. Sen nyt tietää mitä siitä tulee, tai nyt siis tietää ;) Tässäpä matto. Sitä ei ole silitetty ja alapintaa kiinnitetty liukueste hiukan jättää ryppyyn, mutta puukorin altahan se taas ei sitten näy. Tässä vielä lähikuvaa koristeluista, joita...


blogivirta.fi
Harakanpesä -

Tää ajatteli, että sisustaminen ois kauheen trendikästä ja hankki sitte oikein Anttilasta hienon ja kalliin maton. Mut eihän tää osaakaan sitä mattoa käyttää ees, kun siinä selkeesti sanotaan, että "nautitaan sisäisesti". Että pitäiskö se matto muka syödä, eikä se ees mitään lakua ole? Vai häh?


blogivirta.fi
Rouva Myttynen muistelee -

"Emäntä oli tänään (kin) vauhdikkaalla päällä. Aamulla Se vei Isännän kanssa jo toisen kuorman tavaraa kaatopaikalle ja lähtiessään mainitti mulle, että kohta joudan määkin sinne vähäks´aikaa jos en lopeta tyynyjen pureskelua. Oon nimittäin aina ohimennessäni naukkassu palan tyynystä jos toisestakin. Nää on pahat tällä kertaa. Tää on Emännän keinun tyynyn reuna. Yks´ilta kävin siinä keinuttelemassa ja vähän maistelin kun siinä maistu Emännän tukka. " Tää...


blogivirta.fi
Sisustusblogi -

VM Carpet Laituri matto on valmistettu villasta ja paperinarusta, mikä antaa sille miellyttävän sekä luonnollisen tunnun. Eri sävyiset raidat luovat rytmikkään kuosin. Likaa hylkivän pinnan ansiosta matto sopii käyttöön monenlaisissa tiloissa. Laituri matosta löytyy myös vaaleampi harmaa sekä kauniin beigen sävyinen vaihtoehto. Salmiakki matossa on hauska ruudullinen kuosi, joka tuo näyttävää tummaa kontrastia tilaan. Rauhallisempi […]


blogivirta.fi
RAAPIMAPÖLKKY -

Viime vuosina ei ole kauheasti hotsittanut pöllyttää elämän epäkohtia kirjoittamalla julkisesti. Lähinnä siksi, että sitä vain lietsoo itseään kauheaan apinanraivoon ja sitten turhautuu aivoverenvuodon partaalle, kun ei kuitenkaan mahda niille yhtään mitään, vaikka kuinka yrittäisi. Lisäksi sananvapauden ilmapiiri alkaa olla kotimaassakin sellainen, että pienimmästäkin eri mieltä olemisesta tullaan asiallisen väittelyn sijasta silmille niin, että räkä roiskuu. Kaikkea...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 30 31 Seuraava »